11-14

Edellisen retkemme oltua menestys monellakin tapaa, aloimme valmistua seuraavaan matkaamme. Päätämme kulkea samaa polkua, tavoitteenamme saavuttaa saaren eteläiset osat. Samat hökkelikylät ovat yhä tyhjiä ja keltasuomuvaanijoita oli vieläkin paikalla. Jatkoimme matkaa pienen tauon jälkeen, ja otimme uuden ja tuntemattomamman tien reitiksemme. Viidakko on näillä main todella paksua ja näillä main sademetsän lehvät estivät jopa auringonsäteiden pääsyn lävitsensä. Lopulta löysimme oukon aukion, josta löysimme isot linnunpesiä muistuttavat risukasat sekä läjän sahalaitaisia miekkoja. Pysähdyimme viettämään iltaa alueelle, kun Arhys huomasi läheisellä rannalla olevan suuren sinisen olennon. Hän ja Ametrine menivät tutkimaan sitä, ja myöhemmin liityimme heidän seuraansa. Suuri, sininen rapu heilui ja kalisteli paikoillaan. Ei ollut vaikeaa tajuta että kyseessä oli ontto rakennelma, ja kutsuin sisällä olevaa olentooa lopettamaan ja tulemaan ulos. Olento ei suostunut tulemaan ulos, mutta kutsui meidät luoksensa raputaloonsa. Sisällä meitä odotti tengu, lintu-ihminen ja kutsui itseään Pezockiksi. Sekava lintueläin kertoo tarinansa. Hän joskus ajautui saarelle erään laivan kanssa ja hänen kimppuunsa kävi joukko kannibaaleja. Nämä ihmissyöjät kuulemma asuvat saaren eteläpäässä majakassa. En luottanut linnun tarinaan vielä silloin, mutta myöhemmin tulin toteamaan että hänen tarinasa oli aivan liiankin tosi. Pezock antoi meille yöpaikan majassaan, ja linnun nukahdettua keskustelemme linnun mielenterveydestä ja tarinan todellisuudesta.

Aamulla jatkamme siltikin matkaamme kohti etelää, Pezockin varoituksista huolimatta. Lintu ei ollut väärässä sillä matkattuamme kanjoniin astui Ametrine ansaan. Yhdessä hetkessä hänet kiskaistiin ylös kalliota pitkin, terävien piikkien repiessä häntä. Arhys lähtee kiipeämään perään, mutta Ametrinen onnistuu ennen huipulle nousua leikata köyden irti ja hän tipahti alas. Saan vähän pehmennettyä hänen alastuloansa, mutta Ametrine sai sirti pahoja vammoja. Arhys ei löytänyt muuta kuin hämäriä jälkiä. Seurasimme niitä ylänköä pitkin, kunnes ne päättyivät ja löysimme majan. Majaa ympäröi joukko haalistuneita ja kuivuneita pääkalloja. Majasta löysin pienen kirjasen, jonka hulluuden rajalla houreileva tarina kertoi Cheliaxilaisen laivan Thrunen Hammas kohtalosta. Hän myöskin varoittaa harmaasta saaresta saaren luoteispuolella ja kuinka papitar Nylitathi petti heidät. Mökki ei tarjoa vastauksia yllättäjiemme jäljistä ja päätimme jatkaa matkaa. Sinä yönä näin ensimmäisen kerran punaiset silmät jotka tuijottivat minua yöstä hetken, mutta se katosi pian. Samana yönä jouduimme hyökkäyksen kohteeksi. Ahavoittuneita, arpisia ja terävähampaisia ihmisiä heiluttaen sapeleita. Tapoimme ne nopeasti mutta pari pääsi silti karkuun. Vahdimme ympäristöämme entistä tarkemmin.

Aamulla matkasimme kohti Ishiroun aarrekartan osoittamaa kohtaa. Saavutimme sen, mutta oikean paikan löytää vasta aamulla auringon paistaessa mäelle. Tutkimme maastoa ja odotamme seuraavaa aamua. Aamulla muut alkavat kaivamaan oikeasta kohdasta. Mutta selkeästi Ishirou ei vieläkään tajua eroa minun ja hänen välillä. Vanhus alkoi inttämään että minun pitäisi kaivaa muiden kanssa, tai en saisi HÄNEN aarteestaan mitään. Hetken väiteltyämme päätin suostua miehen vaatimukseen...nyt. Ishiroun kanssa kamppailu ei auttaisi mitään tässä tilanteessa, mutta mokomakin ulkomaalainen moukka saisi varmasti kuulla tästä vielä. Lopulta löysimme arkun (aluksi taisteltuamme maanalaisessa kaivossa asuvia Hukuttajia vastaan) ja mursimme sen sinetit ja sen siältä löytyi massiivinen aarre. Ishiroun ääni kellossa muuttui, ja hän olikin yhtäkkiä valmis jakamaan aarteen kaikkien kesken. Huomioin miehen ailahtelevaisuuden ja toivoin muidenkin tajuavan vanhuksen epäluotettavuuden.