Toiminnot
Sivusto
Peliraportti, ToinenPimeys-seikkailut
Kituliaasti palavan leirinuotion loimu valaisi pienen miesjoukon kalpeita kasvoja. He puhuivat kuiskaten ja pälyilivät toisinaan pelokkaasti leirin ulkopuoliseen pimeyteen. Yksi miehistä, vanha harmaapartainen merikarhu, ryki kurkkuaan ja puhui:
"Oletteko toverit kuulleet Paholaisen kyynärpään kirouksesta? Kerrotaan nimittäin, että täällä kummittelee..! Kolmekymmentä vuotta sitten tällä asui ihmisiä. Heitä ei ollut montaa, vain joitain uudisraivaajien perheitä. Heidät oli tuonut tänne karkoitettu chelaxialainen aatelinen nimeltään Yaris Neraken. Hän aikoi perustaa saarelle sataman, josta toivoi kasvavan Riddleportin veroisen ja kokoisen kauppapaikan. Neraken ei kuitenkaan tiennyt, että saarella oli jo asukas, Virashi-niminen noita, joka houkutteli kauniilla lauluäänellään miehiä kuolemaansa..."
"Alusta asti uudisraivaajien vaivoina olivat onnettomuudet. Miehiä katoili hämärissä olosuhteissa. Syttyi tulipaloja. Rakennuksia sortui. Kotieläimiä kuoli. Naiset saivat keskenmenoja. Väki lähestyi Nerakenia ongelmineen, mutta Neraken, ylimielinen chelaxialainen kun oli, viittasi kintallaan heidän puheilleen. Hän sanoi: "Pyh, taikauskoisia hölmöjä! Pian laivat saapuvat etelästä lastattuna rikkauksilla ja vaivannäkömme palkitaan vauraudella." Jotkut uudisraivaajista näkivät kuitenkin Nerakenin käytöksessä jotain outoa, ja eräänä tähtikirkkaana yönä, kun Neraken lähti talostaan kävelylle, pieni miesjoukko lähti seuraamaan häntä. Neraken kulki kuin unissakävelijä ja saapui pian veden äärellä sijaitsevaan luolaan, josta kuului ihmeellistä, lumoavaa laulua. Miehet näkivät pian, kuinka Nerakenin seuraan liittyi sanoinkuvaamattoman kaunis neito, jonka olemuksessa oli kuitenkin jotain kauhistuttavaa. Yksi miehistä äkkäsi, mikä naisessa oli pielessä. Vaikka olento olikin naisen muotoinen joka suhteessa, varjo jonka hän heitti oli selvästi siivekkään pedon! Miehet pysyttelivät ääneti piilopaikassaan ja todistivat, kuinka Neraken ja noita syleilivät kuin rakastavaiset. Aamun alkaessa sarastaa, Neraken puki vaatteensa ja lähti palaamaan kylään. Noita palasi luolansa uumeniin. Miehet astuivat päättäväisinä noidan luolaan. Noita nukkui. Miehet sitoivat noidan rautaisilla kahleilla ja kiduttivat sitä kostoksi kaikista niistä, jotka se oli johdattanut kuolemaansa. Lopuksi he polttivat noidan hengiltä."
"Kun Neraken sitten palasi seuraavana iltana rakkaansa luokse, häntä odotti karmea näky. Sulkia ja verta oli kaikkialla. Keskellä kammiota makasi noidan hiiltynyt, hirviömäinen ruumis. Neraken kauhistui sydänjuuriaan myöten ja juoksi korkealle majakkakalliolle huutaen. Sillä hetkellä hän kirosi Paholaisen kyynärpään ja kaikki sen asukkaat. Sitten hän heittäytyi kielekkeeltä kuolemaansa."
"Kun kylän asukkaat kuulivat noidan surmanneilta miehiltä tapauksesta, he alkoivat tehdä lähtöä saarelta. Aavemainen usva hiipi kuitenkin heidän kimppuunsa kuin varkain. Usvan lomassa saattoi erottaa kuolleiden miesten kasvoja ja kuului vaimeata, karmivaa laulua. Laulun kuuleminen teki hulluksi ja sai naiset repimään silmänsä päästään ja hukuttautumaan, ja miehet murskaamaan lastensa päät terävillä kivillä. Ne, jotka vielä seisoivat omilla jaloillaan tukehtuivat, kuin näkymättömien käsien kuristamina."
"Kysytte, kuinka kukaan tietää näistä tapahtumista jos kerran kaikki kuolivat? Eivät aivan kaikki, sillä elossa selviytyi eräs nuori poika, joka piiloutui ovelasti vesirajaan, kaatuneen veneen alle. Tämä poika palasi myöhemmin Riddleportiin ja kertoi uudisraivaajien karmeasta kohtalosta. Tohditteko epäillä tarinaani valheeksi? Tietäkää sitten, että tuo nuori poika olin minä!"
Pian hämärän laskeuduttua alkoi tapahtua kummia. Ensin ulapalla nähtiin laiva, jonka joku tunnisti Slyegin Tummaksi helmeksi. Alus vaikutti joutuvan merihirviön hyökkäyksen kohteeksi ja ajavan sitten karille. Seuraavassa hetkessä alus oli kuitenkin poissa. L'lyndrael havaitsi leirin keskellä seisovan läpimärän miehen, joka oli pukeutunut chelaxialaisen aatelisen tavoin. Mies mutisi vaimeasti: "Miksi teidän piti tappaa hänet?" Hän toi erehtymättömästi mieleen vanhan merikarhun Yaris Nerakenin, jonka tiedettiin surmanneen itsensä yli kolmekymmentä vuotta sitten. Nerakenin aaveella oli kuitenkin vielä tehtävää, ja niin viimeinen saaren alkuperäisistä asukkaista joutui olennon haudankylmien sormien kuoliaaksi kuristamaksi.
Aaveen ilmiintymisestä aiheutuneen sekasorron aikana Zincher poistui leiristä, saaden peräänsä valppaat seikkailijat. Zincher kulki kuin unissakävelijä. Hänen matkansa pää oli saaren eteläisellä rannalla sijannut jyrkkä kallionseinämä, jossa olevasta salaovesta hän livahti sisään. Haltiat seurasivat pian Zincherin kannoilla. Luolassa he saivat kimppuunsa kaksi drow-haltiaa, sekä varjomaisen demonisen olennon, jolla oli partaveitsenterävät kynnet. Rae kaatui myrkytettyyn nuoleen ja tilanne alkoi nopeasti luisua käsistä, kun yhtäkkiä kaikki äänet vaimentuivat ja hyökkääjät loittonivat yhä sakenevaan usvaan, ja...
...seikkailijat seurasivat Zincheriä alas polkua rannan kallionseinämälle, jossa olevasta salaovesta rosvoparoni livahti sisään. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Ulapalla pimeys oli täydellinen. Valkoharjaiset vaahtopäät iskivät rantakalliohin äänettömästi. Polulta seikkailijoiden takana ja yläpuolella kuului askelia ja vaimeata, haltiakielistä puhetta. Kolme kovasti tutun näköistä hahmoa lähestyivät rantaa vain kadotakseen kuin hiekkaan piirretyt viivat nousuveden osuessa niihin.
Pian alhaalta, salaoven tienoilta kuului rasahdus ja esiin astui lyhtyä kannatteleva hahmo -paluumatkalla oleva Zincher. Seikkailijat ahdistivat miehen nurkkaan ja alkoivat kuulustella häntä. Zincherin vale, "Ihan kalastamaan olin menossa", oli ilmeisen epäuskottava jo onkivavan puutteen vuoksi, mutta mies vaikutti täysin kykenemättömältä vastaamaan mihinkään salaovea tai luolaa koskeviin kysymyksiin. Zincher oli selvästi mieleen vaikuttavan loitsun vaikutuksen alainen. Ithelrilin heittämä suojaloitsu vapautti hänet kuitenkin mielenhallinnasta muutaman minuutin ajaksi, mahdollistaen seikkailijoiden kuulustella Zincheriä hieman perinpohjaisemmin. Luolassa oli kuin olikin pimentohaltioita, sekä jonkunlainen varjodemoni. Luolaan oli myös toinen sisäänkäynti, jossain kalliomaisen niemen toisella reunalla aivan vedenrajassa. Tämä toinen sisäänkäynti oli kuljettavissa ainoastaan laskuveden aikaan, joten seikkailijat päättivät jäädä odottamaan aamunkoittoa.
Aamunkoitteessa seikkailijat laskeutuivat luolaan (uudemman kerran?), vahvistuksinaan Samaritha, Repo ja kauhistuttava Garms. Luolaston kammioista suurin oli riittävän iso, jotta sinne saattoi kätkeä kokonaisen purjelaivan. Vancaskerkinin ja pimentohaltioiden varusteiden kuljettamiseen käyttämä Pääkallokiitäjäkin löytyi miehistöineen. Pian seikkailijat joutuivat taisteluun pimentohaltioita vastaan. Kaikessa oli jotain aavemaisella tavalla tuttua, jo kertaalleen koettua, mutta toisin kuin "harhanäyssä", seikkailijat olivat tulleet perusteellisemmalla tiedustelutiedolla varustautuneina, mukanaan vahvistuksia ja valoisaan aikaan. Miekkojen kalske ja sotahuudot täyttivät pian luolat. Pimentohaltioiden johtaja, määrätietoisesti ja vaitonaisena taistellut soturinainen kuoli oman hirviönsä, tuonen syöveristä kutsutun demonisen miekkavalaan puraistua hänet kahtia.
Kahdeksan kirottua pimentohaltiaa makasi kuolleena voittoisien Shin'rakorathien jaloissa. Tarkkaillessaan päästä varpaisiin verisiä pyöveleitä, Samaritha tajusi yhtäkkiä, että ketään kolmen haltian ryhmään kuulumatonta ei aiottu jättää henkiin. Kaikki todisteet pimentohaltioiden olemassaolosta tultaisiin hävittämään ja silminnäkijät vaientamaan. Samarithan pakoyritys oli urhea, mutta tulokseton Theirastran, saalistajan, nuolen löytäessä maalinsa. Repo kuoli Ithelrilin väkeviin kouriin niin nopeasti, ettei hän ehtinyt edes tajuta minkään olevan pielessä. L'lyndraelin toiseen luolaston osaan viemä Garms ehti sentään ennen teloitustaan aiheuttaa seikkailijoille lisää päänvaivaa avaamalla pimentohaltioiden maagisesti sinetöimän oven, siten vapauttaen sinne vangitun seireenin haamun. Garms itse joutui seireenin ensimmäiseksi uhriksi. Aave kirkui "Missä rakkaani Yaris on?", ja suuntasi sitten kohti aukinaista salaovea, vain kavahtaakseen taaksepäin kirkasta auringonpaistetta. L'lyndraelin päivänvalo-loitsu karkoitti haudantakaisen olennon, mutta todennäköisesti vain tilapäisesti, sillä niin kauan kun seireeni Virashi ja Yaris Neraken olisivat erossa, kumpikin kummittelisi tahollaan saaren eri kolkkaa. Pimentohaltioiden ruumiit tuhottiin polttamalla ja Samarithan, Repolaisen ja Garmsin ruumiit saivat tehdä heille seuraa.
Pimentohaltioiden johtajan varusteista löytyneet päiväkirja ja ritualimuistiinpanot otettiin talteen. Uivelon tutun siluetin ilmaantuessa horisonttiin oli tullut aika jättää Paholaisen Kyynärpää taakse ja palata Riddleportiin Zincherin retkikunnan viimeisten eloonjääneiden kanssa.
Uivelon paluu Riddleportiin sai osakseen melkoista huomiota, sillä olihan se puolenkymmenestä matkaan lähteneestä aluksesta ainoa joka palasi. Kiitos matkan aikana tehdyn sopimuksen Zincherin kanssa, seikkailijat onnistuivat kuitenkin enimmäkseen väistämään julkisuuden valokeilan. Suurin osa arvokkaasta noqualista siirtyi vähin äänin satamasta turvalliseen säilytyspaikkan ja sittemmin myyntiin pienemmissä erissä.
Drow-haltioiden käyttämällä pimeänkielellä kirjoitetut muistiinpanot saatiin käännettyä Arvoitusten killalta ostettujen loitsukääröjen avulla. Niiden kirjoittajaksi oli merkitty eräs Shindiira Misraria. Shindiiran päiväkirja vahvisti aiemmin Depora Azrinaen päiväkirjassa mainitut suunnitelmat kiskoa koelaukauksen jälkeen alas vieläkin isompi komeetta, joka osuessaan tekisi tuhoisaa jälkeä. Toisin kuin Depora päiväkirjassaan, Shindiira mainitsi nimeltä muitakin drow-haltioita, muun muassa Deporan, jonka hän nimesi vihollisekseen ja kilpailijakseen erään Nolvenniksen suosiosta. Depora oli ollut vaikutusvaltaista Azrinaen sukua, jonka vasalliksi Shindiira oli toivonut pääsevänsä, mutta drow-naaraiden välisen vihanpidon seurauksena Shindiira oli lähetetty tehtävälle maanpinnalle, kauas Zirnakayninista, pimentohaltioiden syvällä maan alla sijaitsevasta pääkaupungista. Shindiiran aikomus oli ollut kääntää rangaistuksenomainen tehtävä voitoksi palaamalla pimeänmaille voitokkaana, mukanaan tonnikaupalla arvokasta noqualia ja vangittuja akata-olentoja, joita oli tarkoitus käyttää tulevassa sodassa pinnan vihattuja valapattohaltioita vastaan.
Viimeiset merkinnät kirjassa kuvailivat seikkaperäisen tarkasti, kuinka muinaista azlantilaista alkuperää oleva rituaali muokattiin pimentohaltioiden tarkoitusperiin ja pantiin täytäntöön. Muistiinpanot kuvailivat tieteellisen täsmällisesti rituaalin sivuvaikutuksia, outoja meteorologisia ilmiöitä, iskemän vaikutusta ja seurauksia. Näistä mainitaan mm. erikoiset paikalliset aikasiirtymät, "kaiut" tulevasta tai menneestä, sekä miten erästä "Maailmanlopun kaiuksi" kutsuttua efektiä voitaisiin käyttää hyväksi lopullisen suunnitelman täytäntöönpanossa.
Kuultuaan tapahtumista Paholaisen kyynärpäällä Shin'rakorath-solun valvoja Kwava vaikutti hyvinkin huolestuneelta. Hän kehoitti seikkailijoita pitämään toistaiseksi matalaa profiilia Riddleportissa sillä välin kun hän matkustaisi Mieraniin raportoimaan ja saamaan lisäohjeita omilta esimiehiltään.
Paholaisen Kyynärpään ainoiksi asukkaiksi jääneet akatat huolestuttivat seikkailijoita siinä määrin, että saarelle päätettiin tehdä vielä toinen ekskursio näiden hävittämiseksi. Saarella selvisi, että suolainen meri-ilmasto oli tehnyt olennoista selvän. Joka ikinen olennoista löytyi kuolleena, tiivis, sitkoinen rakenteensa kauttaaltaan syöpyneenä, kuin voimakkaan hapon vaikutuksesta. Luonto oli tehnyt sen, mihin ilmakehään saapumisen valtava kuumuus ja paine ei ollut pystynyt.
00:18 < Navdi> Arotha: oliks hupia?
00:18 < Arotha> oli
00:18 < IsoS> Navdi, etenkin laiva karikossa, haamutakaumat, ulottuvuus/aikahoppailu, moraalinen dilemma, ja mikäs vielä. niin joo, puolikkaana pakeneva pimentohaltia
00:19 < Arotha> :)
00:19 < IsoS> ja oli ihan pakko päästää pääkallokiitäjä pakoon (ei edes yrittää kiinni), että saadaan recurring villain
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped
