np:
CMX: Siivekäs
Tarharyhmä: Päiväunia
Jussi Lampi: Ison röllin laulu

Miana
18.10.2011, Helsinki

Olen edelleenkin täysin pihalla ja pöllämystynyt. Mitä ihmettä nyt teen? Onnistuinko pari päivää sitten kihlautumaan aaveen, väen tai muuten vain mystisen olennon kanssa? Mitä se tarkoittaa?

Olen toki kantanut kuukausikaupalla mukanani Routeen jättämää puukontuppea. Siihen on ollut hyvä turvata silloin, kun olen kaivannut rohkaisua, lyönyt päätäni seinään, haistanut jossain kaneliteen tuoksun, muistanut Routeen hartiat ja tummat silmät. Tuppea puristin ratikassakin pelätessäni väkeä niin kuin minut on sitä opetettu pelkäämään, vaikka minusta olisi ollut varmaankin enemmän hyötyä, jos olisin saanut suuni auki.

Mutta että keskellä muutenkin sekavaa iltaa Roude tuli Makkaraan aavemaisessa olomuodossa ja polvistui eteeni! En ensin tajunnut, mitä oli tapahtumassa ja tulkitsin, että Roude haluaa jostain syystä tuppensa takaisin. Vasta, kun Roude ojensi minulle tupen takaisin puukkoineen, tajusin hämärästi päätyneeni keskelle kansatieteellistä kohtausta. Olin niin järkyttynyt koko tapahtumasta, että en saanut sanaa suustani - toisaalta Roude laittoikin jo aiemmin sormensa huulilleen, joten ehkä puhe ei olisi auttanutkaan asiaa suuntaan tai toiseen - ja palasin Makkaran pöytään täristen ja tajuamatta kunnolla, mitä oikein oli tapahtunut. Vasta hetkien kuluessa minulle alkoi valjeta koko tilanne. Mitä juuri tapahtui? Ymmärsinkö Roudetta oikein? Ehkä tämä tarkoitti jotain muuta? Mutta että ihan polvistuminen? Miksi ihmeessä? Puukko tyhjään tuppeen on kovin ilmiselvää nyt, kun asiaa ajattelee - miten voi olla, etten ollut aiemmin tajunnut tupen merkitystä? Miten minä nyt noin vain menin häkellyksissäni suostumaan, eihän tämä vaihtoehto tapahtumien kululle ollut tullut pieneen mieleenikään? Ihan puun takaa ja puskasta tullaan ja pyydetään elämään yhdessä! Ja miten ihmeessä voisin elää jonkun sellaisen kanssa, joka ei tule luokseni lihana ja unessakin vain harvoin? Mihin olenkaan sitonut itseni? Kaivaisin kivet, kannot ja vuoren juuret saadakseni puhua Routeen kanssa muutenkin kuin unessa.

Ensin äimistyin, sitten ilahduin, lopulta itkin. Minussa lienee jotakin vikaa, kun kaikki vähäiset ihastukseni tai suhteeni ovat jotenkin rikkinäisiä. No, Ennusta ei sentään ole pahaa sanottavaa, ja olimmehan silloin kovin nuoriakin, eikä tasausten tai Luonto-Liitto -aikojen säätöjä lasketa miksikään. Tenhon kanssa olimme kai sitten liian samanlaisia, vaikka yhteiselo ensimmäiset kolme vuotta tuntuikin nimenomaan oikealta ja hyvältä. Sen jälkeen kaikki jotenkin kärjistyi, vääristyi ja muuttui kitukasvuiseksi, vääntyneeksi ja piikkiseksi ja päättyi lopulta liian hitaasti ja kivuliaasti. Saana sanoi kesällä, että Tenho on kai lähtenyt Turusta Mustaturkkien joukkoon Tunturlaan - se on tavallaan vaikea, tavallaan liiankin helppo uskoa. Hunnalle puolestani en edes uskaltanut sanoa, että olisin voinut vanhan ystävyyden lisäksi olla jotakin muutakin. Ehkä Tenhon jäljiltä jäin jotenkin rikkinäiseksi, liian kiinni sanoihin tekojen sijasta. Hunnaan kohdistamani kiintymys - ehkä se oli rakkautta? - muuttui vain tuskaksi ja huoleksi, kun Hunna ajautui ongelmiin, eivätkä Vasilisan lauantaina Jadolle kertomat “terveiset” Hunnalta todellakaan helpottaneet huolta.

Ja tämä, tätä on lähes mahdoton käsittää! Roude pelasti minut lumesta, lämmitti ja ruokki, oli läsnä ja erittäin vahvasti luuta, lihaa ja henkeä. Sitten tämä katosi eikä palannut . Kukaan Kallion kylässä ei halunnut puhua tästä, mökki oli harmaa ja romahtamispisteessä, peikosta ei näkynyt jälkeäkään. Puolitoista vuotta on kulunut, ja Roude on käynyt luonani vain unen rajamailla tai unessa, tunteena tai ajatuksena, arvoituksellisena ikävänä. Ja nyt mokoma kehtaa ilmestyä noin vain ja olettaa, että olen valmis sitomaan itseni aineettomaan olentoon, josta en tiedä yhtään mitään! ...Ja ehkäpä olenkin, kuka tietää, mutta joudun silti sulattelemaan tätä jonkin aikaa. En joka tapauksessa aio elää elämääni tietämättä, mistä on kysymys. Mitä teen lämpimän sylin tai vahvan selän ajatuksella, jos kuitenkin kuukausikaudet kaipaan yksin?

Aion etsiä Routeen jotenkin, joko mummin kautta tai muulla keinoin. Jos pariin viikkoon ei keskusteluyhteyttä Helsingissä tai Nuusalossa löydy unessa, meditoiden tai muuten, lähden taas Vienan metsiin vaeltamaan. Kalliossa olisi muutenkin hyvä käydä tervehtimässä peikkoja ja kyselemässä kuulumisia. Ehkä voin leiriytyä Routeen mökin raunioille ja odottaa. Haluan tietää, mistä on kysymys. Jos en löydä Roudetta eikä asiaan tule talvipäivänseisaukseen mennessä mitään selvyyttä, lyön puukon mökin seinään ja perun tälle lupaamani. Kysyköön uudelleen sitten, kun on tiedustellut ensin minunkin mielipidettäni asiasta niin, että tiedän muutakin kuin sen, että tuon peikon lähellä oli pitkästä aikaa hyvä olla.