Vampir: Miami - Andrew, osa 24

Eddie Firetribe

Pitkästä aikaa heräsin kaupunkiasunnoltani. Hetken aikaa muistin, miltä satiinilakanoiden pitäisi tuntua ihoani vastaan. Avatessani ikkunansuojia vastassani oli jälleen Miamin neonhelvettin valaisema taivas. Tiesin, että tästä tulisi huono ilta. Olin saanut hädin tuskin kalvosinappini kiinnitettyä, kun puhelin alkoi piristä. Ken soitti hieman levottoman oloisena. Hän oli huolestunut Greyholds'n puistosta, joka pikaisen tarkastuksen jälkeen kuului hänen ja Pierpontin alueeseen. Ken oli varma, että puisto on jostain syystä tärkeä ja pyysi minua ottamaan asiasta selvää. Olin vielä hieman huolissani edellisestä Pierpont "vahingosta", joten ajattelin, että tämä olisi hyvä keino lievittää Kenin epäilyksiä.

Päätin lähteä ensinnäkin katsomaan, miltä tämä surullinen puisto näyttäisi. Kävi ilmi, että se oli noin 2 kilometrin levyinen ja pituinen. Sijainti oli onnettomalla keskiluokkaisella asuinalueella. Ensi katsomalta sanoisin, että puisto on tärkeä, koska Ken on mielenvikainen ja heillä tunnetusti on kummallisia päähänpinttymiä. Päätin kuitenkin varmistaa, että Pierpontilla ei ole mitään hampaankolossaan Keniä vastaan. Soitin Pierpontille ja kuten epäilinkin, hän ei olisi voinut olla vähempää kiinnostunut mokomasta läntistä. Laskin luurin alas ja samalla sivuikkunani viereen ilmestyi tuskan irvistykseen jähmettynyt kalman kalpea pää. En epäillyt hetkeäkään vaan kaasutin nopeasti pois. Ehdin jo melkein huoahtaa helpotuksesta, kun selkäpiitäni alkoi karmia. Olin aivan varma, että takapenkillä on joku. En uskaltanut katsoa taustapeiliin. Tunsin jo kädet, ehkä hampaatkin kurkuillani. Välittömästi hyppäsin ulos autosta ja lähdin juoksemaan kohti bensa-asemaa, jonka muistin ohittaneeni n. kilometri sitten. Juoksin puiston viertä ja vilkuilin taakseni. Missään ei liikkunut ihmisiä. Yht^Òäkkiä kuulin hirvittävää kivun huutoa ja vikinää (ainakin päässäni). Katsoin eteeni ja näin, että puistoa vierustavan aidan päähän oli naulittu nuori poika, joka tuskissaan kiemurteli seipään nokassa. Tunsin pakokauhun ottavan minussa vallan ja voin rehellisesti myöntää, että taisin unohtaa naamioitumisen perinteen jatkaessani juoksuani, ehkä hieman turhankin vauhdikkaasti. Saavuin bensa-asemalle ja yritin rauhoittua hieman. Marssin nuoren klopin eteen, pienelle lasikuvulle ja vaadin saada käyttää puhelinta. Ainoa puhelin, joka heillä oli käytössään, oli kolikkopuhelin. Pyysin palvelijaa vaihtamaan minulle hieman rahaa ja ryntäsin soittamaan Kenille. Ehdin juuri kertoa, että hänellä on todellakin ongelma ja hoitaisi nopeasti pyssymiehiä ja pyhää vettä sinne puistoonsa, kun huomasin että epäilyttävästi jalkaansa raahaava olento lähestyi minua. En jäänyt edes arvuuttelemaan, mitä se minusta haluasi vaan jatkoin epätoivoista pakomatkaani.

Onnekseni sain juoksusta taksin. Pyysin kuskia ajamaan minut mahdollisimman nopeasti Venture Importille ja päätin, että tämä sai olla viimeinen kerta, kun lähden johonkin ottamaan itse selvää jostakin. Lisäksi minun täytyy palkata turvamiehiä. Saavuin Venture Importille ja painoin summeria. Joku Kenin kätyreistä vastasi ja ilmoitti, että Ken oli juuri poistunut. Pyysin päästä sisään, koska pelkäsin yhä jonkin olevan perässäni. Kenin kätyrit ilmoittivat, että minua ei voi päästää sisään^Å Mitä ihmettä tämä tarkoittaa!!! Miksi hän on antanut MINUA koskevia ohjeita, tai muotoilen tämän toisin minua koskevia erikoisohjeita. Totta kai minut täytyy päästää sisään. Tästä täytyy puhua Kenin kanssa välittömästi. Suutuksissani potkaisin kukka-asetelman rikki ja suuntasin kadunvarteen hankkimaan taksia.

Seuraavana etappina oli sitten matka Bowmanin kartanolle. Päätin käydä hakemassa Abigaililta apua. Hänhän voisi vaikka keskustella niiden kummitusten kanssa ja vakuuttaa ettei minua nyt ainakaan kannata riivata. Kuskini oli juuri ajamassa kartanolle, kun Kenin Mersu törmäsi nokkaamme. Ken ei edes pysähtynyt hetkeksi vaan kaasutti eteenpäin. Kuskini oli menettänyt tajunsa, joten päätin ruokailla hänestä ja jättää hieman enemmän tippiä.

En voinut uskoa epäonneani. Abigailkin oli juuri poistunut kartanolta ja minua ei suostuttu päästämään sinnekään sisään. Onko tänään jokin suljettujen ovien päivä! Purin jälleen turhautumistani kukkaruukkuihin! En päässyt edes soittamaan yhtä vaivaista puhelua. Onneni tosin kääntyi, koska huomasin Kenin Porschen pihassa. Minulle oli vahingossa tarttunut sen avaimet taskuuni viime vierailulta. Kävelin autoon sisään ja soitin autopuhelimella Kenille. Ken ilmoitti olevansa takaa-ajossa, mutta minulla oli tärkeitä asioita keskusteltavana hänen kanssaan. Aloin vaatimaan selitystä miksi minua ei päästetä Venture Importiin sisälle ja miten asialle pitäisi tehdä jotakin! Ken höpötti takaisin vain niistä puiston tapahtumista ja oli ilmeisesti suuntaamassa Abigailin perässä sinne. Huoh, kai minun oli pakko seurata heitä. Epäelämäni olisi hyvin yksinäistä ilman Keniä ja Abigailia. Ainakin voisin mennä ajelemaan puiston reunalle ja odotella siinä. Kyllähän he varmaan pärjäisivät. Isoja ihmisiä ja kaikkea. Saavuin parkkipaikalle. Kauhukseni huomasin, että autoni jonka olin jättänyt tänne, oli varastettu, tosin taisin jättää auton käyntiin ja avaimet virtalukkoon, kun tein strategisen poistumiseni siitä. Näin Reneen istuvan toimettomana toisessa autossa ja muistelin, että hän taisi olla jokin vanha vastarintamies. Tietojeni mukaan he taisivat käyttää aseita, joten ajattelin pyytää häntä suojakseni. Renee ei ollut kovin suostuvainen, mutta kun oikein kauniisti pyysin ja voimallisesti vakuutin, niin hän lähti hyvin mielellään. Annoin hänelle aseen, jonka olin löytänyt Kenin autosta ja lähdimme suuntaamaan kohti puistoa. Taskulampun valokeila valaisi pimeää puistoa ja tunsin itseni hyvin hermostuneeksi.

Onneksi löysimme pian Kenin, joka oli pelosta kankeana. Hän vakuutteli, että oli juuri keskustellut Bowmanin kanssa. Huomautin Bowmanin kuolleen ja että puisto on varmaankin riivattu paikka. Rationaalisin vaihtoehto olisi poistua takaisin kotiin. Ken halusi pelon riivaaman jatkaa eteenpäin ja minä vastahakoisesti lähdin turvaamaan hänen selustaansa. Ilmeisesti Abigail oli myös jossakin täällä. Samalla huomasin Renen kadonneen. Kauhistuin kun aloin ajattelemaan Abigailin reaktiota. Olin luvannut, että en enää käytä hänen palvelijoitaan hyväkseni. Jatkoimme kuitenkin tästä huolimatta matkaamme ja näimme edessämme kelmeää valoa. Jäin turvaamaan selustaa, kun Ken jatkoi matkaa eteenpäin. Kuulin jotakin huutoa ja päätin lähestyä Kenin asemia, piittaamatta omasta turvallisuudestani. Kelmeän valon hohteessa seisoi Kaltaisia, jotka olivat pukeutuneet kuin kultistit. He tervehtivät minua, ihmeellisellä tavalla "Tervehdys Andrew vähempi kuin Ken mutta enempi", "Tervehdys Andrew ei ruhtinas, mutta ruhtinaiden siittäjä". Tämä alkoi jo mennä hieman turhan liian ylimaalliseksi ja vetosinkin uudelleen pikaisen poistumisen puolesta.

Seuraavat tapahtumat ovat edelleen hieman puuroutuneet ajatuksissani. Muistan, että eksyimme metsään ja löysimme Abigailin. Myös jotkut muut löysivät meidät, menneisyyden haamut alkoivat syyttämään meitä karmivista teoistamme. Mistä minä olisin voinut tietää, että se tyttö tuli raskaaksi. Ei hänen olisi tarvinnut itseään sen takia tappaa. Olin ilmeisesti hieman sekavassa tilassa ja yritin poistua puistosta, mikä ei valitettavasti onnistunut. Seuraavat mielikuvani ovat vielä enemmän solmussa. Muistan kellojemme seonneen ja olin lähes panikoida, kun tunsin, että auringon nousuun on vain muutama tunti. Muistan, että säntäsimme maasta pulppuavan verilähteen kimppuun sekaisin himosta.

Seuraavaksi tunsin auringon paistavan kasvoillani, mutta en pelännyt, eikä se polttanut. Olin omakotitalon edustalla kalliissa S-luokan Mersussa. Tummahiuksinen kaunis nainen lähestyi minua ja jollain tasolla vaistosin hänen olevan vaimoni. Muistin silti, mikä oikeasti olin. Kaikki tuntui tapahtuvan kuin utuisen verhon läpi. Pääsin ruokapöytään ja tajusin samassa kaiken, jos minua ei ole syleilty, niin en ole voinut parantuakaan. Tunsin tutun piinaavan päänsäryn palaavan. Lautaselleni tippui verta ja tunsin sen valuvan sieraimistani. Infernaalisen päänsäryn läpi kuulin vaimoni keskusteleva rakastajansa kanssa puhelimessa. Olisivatko viimeiset hetkeni olleet tällaiset kuolevaisena? Tunsin maailman kieppuvan taas ja seisoin Carnivalessa malja kädessäni. Carnivale vaikutti vanhemmalta sekä arpistuneemmalta ja ympärilläni istui kaltaisia, jotka pyysivät minulta maljapuhetta. Olin hämmentynyt, Carnivalessa rikottiin selvästi naamioitumisen sääntöjä. Ihmiset oli alistettu orjallisiksi nautinnon välineiksi. Tunsin tilanteen miellyttävän tätä tulevaisuuden minääni, itse tunsin kuvotusta. Nostin maljan ja tunsin kuinka sanat pulppusivat suustani "Hirmuvallan kaatumiselle! Eläköön uudelle ruhtinaalle, entiselle senesalkille, juokaamme minulle Andrew Stokesille". Tunsin taas maailman kieppuvan ja heräsin Abigailin ja Kenin vierestä puistosta. Olimme kaikki hämmentyneitä ja ainakin itsestäni tuntui surkealta. Lähdimme hiljaisina kävelemään kohti puistonsuuta.