Pohjoinen lakeus

Prologi

Tunuakin ja hänen alaistensa väijytys aiheuttaa hämmennystä karavaanissa. Keskustelua käydään siitä, mitä vanhalle shamaanille pitäisi tehdä. Vaihtoehtoja on muutamia: viedä hänet takaisin Iqaliatiin, mikä tietää matkan hidastumista; jättää jäätikölle joka taas lisäisi riskiä uudesta hyökkäyksestä; vai ottaa mukaan yli jäätikön ja koittaa saada hänestä jotain hyötyä matkalla. Lopulta Ameikon päätöksellä Tunuak otetaan mukaan jäätikön yli jotta hänet voidaan jättää Ul-Angornissa pois kyydistä. Monet ovat lopputulokseen tyytyväisiä.

Yli lakeuden

Tunuakilta löytyneet kivimaalaukset herättävät hieman huolta tulevan suhteen sillä ne lupailevat edessä olevan vaaroja: mäkiseutu täynnä mustia monoliitteja, kaupunki jonka korkeat tornit hohtavat sinistä, yksinäinen torni jonka huipulla hohtaa sininen pallo, myrsky jonka kynsimäiset kädet hamuavat ihmisiä ympäri pohjoista seutua sekä sini-ihoinen naishahmo, jolla on mustat siivet, otsallaan kruunu ja kädessään valtikka. Tunuak ei suostu paljastamaan muuta kuin, että "hänen valtiattarensa tulee kostamaan heidän tekonsa". Liian mystistä, matka jatkuu Tunuakin pitäessä mykkäkoulua ja nälkälakkoa.

Matka yli lakeuden on pitkä ja haastava. Kuitenkin Alabasteri vuorten reunalle käy helposti kun sää suosii heitä ja taivasta koristavat revontulet nostattavat mielialaa. Karavaanissa käydään (taas) pitkä keskustelu siitä, kenen aikaan saannosta nämä valot ovat. Niin Desnan palvelijoilla, ulffen sotureilla ja varisialaisilla maanviljelijöillä on oma teoriansa valoilmiön taustoihin.

Kuun vaihteessa karavaani saapuu lopulta Lakeudelle, jossa pakkanen laskee hyvin synkkii lukemiin. Iqaliatin lahjoittamat taikasauvat pitävät hevoset hengissä ja karavaanin liikkeessä. Pohjoisnavan lähestyessä myös Nazrakin sukutarinan tutkiminen Nimettömästä Kaupungista nousee ajankohtaiseksi. Hallan mielestä on reissu vaarantaa karavaanin mutta Titoksen mielestä reissu ei juurikaan muuta sitä tosiseikkaa, että heiltä loppuu ruoka joka tapauksessa ennen Ul-Angornia. Keskustelu jää kesken, he ovat vielä niin kaukana Kaupungista ettei siitä kannata kinata. Auringon pikainen näyttäytyminen nostattaa tunnelmaa, pimeys on taittumassa.

5. päivänä Abadiusta karavaani huomaa taivaanrannassa sinisen hohteen ja mustan ääriviivan, tornin kenties. Tietäen, että vuoriston läheisyydessä pitäisikin olla torni, karavaani ottaa sen kohteekseen. Tiedustelijat törmäävät pelottavaan asiaan, kylmään porttiin jonka Halla epäilee johtavan suoraa toiselle maailmantasolle. Porttia vartijoi ja hoitaa 50 jääelementtaalin lauma, jonka karavaani kuitenkin kiertää onnistuneesti. Seuraavana päivänä tiedustelijoilla käy tuuri, he pääsevät metsästämään jakkihärkiä, joista saadaan ruokaa varmasti loppumatkaksi Ul-Angorniin. Tämä mahdollistaa myös Kaupungin tutkimisen.

Epilogi: Tornin varjossa

Tornin lähestyessä alkaa myös karavaanin ympärillä tapahtua. Tiedustelijat törmäävät yhä enemmässä määrin epäkuolleisiin olentoihin ja alkavat epäillä karavaanin mahdollisuutta päästä Tornille huomaamatta. Selvästi Tornilla on elämää, sininen hohde sen huipulta kerää pilviä alueelle, nostaen kovan tuulen ja lumisateen alueelle. Titos, Halla ja Nazrak päättävät, että karavaani saa jäädä odottamaan ja he lähtevät yhdessä Ukshakkan kanssa tutkimaan Tornia. Ukshakka valittiin mukaan tämän henkitaikuuden vuoksi, jotta tämä voisi ottaa yhteyttä karavaanin kun olisi tarvetta.

Nelikko matkaa Tornille, vältellen ja tuhoten epäkuolleiden laumoja. Lopulta he pääsevät valtavan tornin juurelle, jonka ympärille mysrkytuulet kokoontuvat. Torni on 300 metriä korkea mutta kuitenkin kohtuullisen kapean muotoinen. Rakennusmateriaali on mustaa kiveä, joka on hieman jään ja lumen peitossa. Tuiverrus on melkoinen mutta päättäväisesti he suuntaavat kohti Tornia ja sen haasteita.