Tzindelor, ystävien kesken tinderi

Eleaint- kuun 20. päivä, ote Yadis Arrakiksen päiväkirjasta

Lähdimme matkaan takaisin viidakkoon, jättäen Hrakhamarin lämmön ja suojan taaksemme. Lähtömme tapahtui muutenkin murheellisissa ja synkissä merkeissä, sillä otin lähetys- loitsulla yhteyttä Syndraan- hän elää, Ilmater hänen särkeviä luitaan siunatkoon - kertoakseni suunnitelmastamme suunnata kohti Omua. Syndra kertoi meille lohduttoman uutisen. Kuolonkirouksen mahti on kasvanut, ja uutta elämää ei enään synny. Kuinka mahtava tämä kirous oikein on, että sen mahti ylittää jopa elämän lahjan?

Eleaint- kuun 22. päivä, ote Yadis Arrakiksen päiväkirjasta.

Ohitimme 21. päivä Kadotetun Kunnian Laakson, mutta kuka välittää mistään isoista kuopista koska VOI POJAT JA TYTTÄRET JA SINÄ YKSI SIELÄ TAKANA ME NÄIMME PUNAISEN LOHIKÄÄRMEEN! TZINDALOREN, jossa ollaan ihan tarkkoja. Ja nyt kun todenpuhumiseen lähdettiin niin itseasiassa me emme vain nähneet häntä vaan myös hän näki meidät. Tzindalore leiskautti ylitsemme, polttaen metsää tieltään tulisen infernon raivolla, laskeutuen alas mahdottoman oloisella ketteryydellä. Alarak jopa puhui tuolla jättimäiselle olennolle sen omalla kielellä ja se antoi meidän puikkelehtia tiehemme paikalta.

Tätä en hevillä unohda.

Eleaint-kuun 25. päivä, ote Yadis Arrakiksen päiväkirjasta

Kolmen päivän metsävaelluksen jälkeen saavuimme Ataz Yklawahzille, miekkonen rotkolle. Tämä muistutti paljon Ataaz Bru-ha-ha'ta, ja samanlainen patsas seisoi senkin keskellä. Huomasimme myös, että sillan keskusalue oli noesta pikimusta, aivan kuin joku olisi polttanut rovion keskellä sitä....tai että punainen lohikäärme olisi ohilentäessään käristänyt jotain. Hmmm.

Punaisen lohikäärmeen sijaan kohtasimme lisää tuliliskoja, jotka tällä kertaa ratsastivat oudon näköisillä kirvesnokkaisilla linnuilla. Tehokas hyökkäys kaatui kuitenkin kuin seinään, Alarakin loitsujen räiskeessä ja paukkeessa. Olivatko nämä samaa heimoa Hrakhamarin tuliliskojen kanssa, kostamassa kansansa kuolemaa, vai paikallisia asukkaita jotka reagoivat aggresiivisesti tunkeilijoihin? Emme juuurikaan jääneet miettimään tätä, ja jatkoimme matkaa syvemmälle sademetsään.

Eleaint-kuun 28. päivä, ote Yadis Arrakiksen päiväkirjasta

Vittu mikä päivä.

Teimme leirin aivan normaalisti, ja aloimme tekemään iltapuhtojamme. Liera läksi metsästämään meille hieman iltapalaa. Yht'äkkiä kuulemme huudon viidakosta, ja Liera juoksee täyttä ravia jonnekin. Pian näemme toisen leirin, jossa on zhentarimeja, kantajia ja vanha tuttumme Xandala, jolla on meidän kartamme käsissään!

Kävi ilmi, että Xandala törmäsi Lieraan, joka löperteli jotain kartasta, Xandala lumosi Lieran ja vaihtoi karttamme hänen surkeaan, kahvikuppitahroilla täytettyyn harakanvarvas-karttaansa.

Kun sitten aloimme...keskustella kartan palautuksesta, niin koitin vedota Xandalan parempaan puoleen. Liera, ymmärrettävästi huonolla tuulella, päätti mennä toiseen suuntaan ja kutsui Xandalaan "isänsä tyttäreksi", viitaten Artus Cimberiin. Tämä niin sanotusti "riitti" Xandalalle, joka nakkasi mahtavan tulipallo-loitsun päällemme.

Taistelu oli...brutaali. Xandala viskoi loitsuja kilpaa Alarakin kanssa, joka kutsui astraalisen jättiläissuden puolellemme. Xandalan uskonnollinen assistentti iski omalla jumalaisella mahdillaan ja zhenttejä oli paljon ja heillä oli puukot mukana. Liera kuitenkin pisteli pyhän miehen lihoiksi, Rin hyökkäsi lujaa ja nopeasti ja omat pyhät loitsuni kaatoivat zhenttejä kuin viljaa. Lopulta Xandala heitti kartan maahan, ja katosi taikuuden avulla pois paikalta. Loput zhentit ja kantajat katosivat sademetsän syvyyksiin, josta he eivät luultavasti palaisi elävänä takaisin.

Luulin että välimme Xandalaan olivat paremmat kuin nämä. Aiemmin juttelimme tuttavallisesti ja autoimme toisiamme. Oliko hän koko ajan näin petollinen, vai vain epätoivoinen? Seuraavan kerran kun näen Artuksen annan hänen kuulla kunniansa. Maailma on täynnä hylättyjä tyttäriä, joiden isät ovat lähteneet seikkailemaan. Artus ei ole tavallista satamakonnaa kummempi.

Zhentarimi