Liitteet

Andoranilaisia kieliä ja nimiä

Kansa, joka kutsuu itseään andoranilaisiksi on alkujaan taldanilaisia. Andoraniin on aikojen saatossa myös muuttanut paljon väkeä Taldorista, Cheliaxista, Isgeristä ja Drumasta. Kaikkien näiden kansojen äidinkieli on Sisämeren yleiskieli taldaani. Andoranissa asuu myös varisialaisia ja ulfeneita. Molemmilla näistä vähemmistöistä on omat kielensä (varisia ja skald).

Ihmiskansojen lisäksi merkittävin edustus on kääpiöillä, joilla on oma kielensä ja monimutkainen aakkosto, joka on vaikuttanut mm. taldaanin aakkosiin. Andoranin kaupungeissa asuu myös paljon puolituisia ja sen syvissä erämaissa ja metsissä asuu maahisia. Molemmilla näistä on luonnollisesti myös omat kielensä. Haltiat (ja siten myös puolihaltiat) ovat harvinaisempia ja yleensä muualta tulleita. Puoliörkit ovat vielä haltioitakin harvinaisempia.

Andoranissa tavataan kaikkien edellä mainittujen kansojen nimeämiskäytäntöjä. Taldorilaista perua olevat nimet, tai nimet, jotka ovat alunperin esim. kääpiökieltä mutta ovat saaneet taldanilaisen muodon ovat yleisimpiä. Monasti kuitenkin, varsinkin syrjäseuduilla, andoranilaisilla on tapana nimetä kasvien, eläinten tai luonteenpiirteiden mukaan (Kielo, Lilja, Härkä, Kettu, Haukka, Väkevä, Uljas, Kaino), tai näitä yhdistelemällä (Sudenmarja, Vahvakarhu, Tammirehti, Vienopaju). Nämä vanhempaa perua olevat etunimet esiintyvät tätä nykyä useammin sukuniminä. Sukunimet ovat yleensä isän, isoisän tai jopa suvun kantaisän nimi joko sellaisenaan tai liitteellä -son tai -dottir tai ammattinimi kuten Seppä, Parantaja, Maanviljelijä, Metsästäjä. Sukunimeksi on mahdollista ottaa myös kotipaikka, joko etunimen eteen liitettynä (Olfdenin Randul) tai sen perään (Randul Olfdeniläinen).

Taldorilaiset miesten nimet päättyvät yleensä konsonanttiin ja naisten nimet päättyvät yleensä vokaaliin, mutta poikkeuksiakin on. Samasta nimestä voi esiintyä sekä maskuliini että feminiini versio (Rhoddam, Rhodama).

Joitain yleisiä taldaaninimiä ovat:

Fenn, Irdam, Traskil, Milon, Rhoddam, Gavel, Vamros, Harg, Deldrin, Bale, Payden, Teedum, Cirthan, Tablic, Tamris, Jak, Crimmy, Namdrin, Thuldrin, Kreed, Kabran, Galdur, Vendir, Tandifel, Karl, Nils, Kettil, Gilmor, Amring, Hollin, Kim, Mikra, Jurin, Savram, Hebbradan, Jabs, Vade, Elar, Jev, Edgrin, Tyran, Alk, Edruk, Losk, Odol, Rogar, Garm, Truddig, Pald, Sigur, Tord, Valek, Tumnur, Alv, Bestir, Grest, Fenuir, Pardus, Nyst, Randul.

Abelard, Adhemar, Aleaume, Amelien, Amiel, Amils, Amyon, Aribert, Arnald, Arnaud, Aubry, Baldewyn, Bernier, Berthomieu, Bruyant, Doolin, Dreu, Durand, Ernau, Faure, Forsard, Fromony, Gaidon, Gaillard, Galien, Geoffroi, Gerner, Girars, Gris, Guibert, Guichard, Guilhabert, Guillot, Guyrouche, Hamund, Harde, Helgot, Herluin, Hernaudin, Hernaut, Huon, Isore, Jak, Jakelin, Jehan, Landri, Mainet, Malbert, Malger, Maugis, Milon, Othon, Ponce, Rabel, Varocher.

Adeline, Aelis, Alais, Alesta, Alissende, Ameline, Arnaude, Bartholomette, Brune, Clarisse, Ermengart, Fabrisse, Galienne, Gaude, Genevieve, Gentile, Joie, Louve, Lutisse, Mathena, Maura, Pernelle, Petrona, Rixende, Roheis, Rosemonde, Thomassa, Willelma.

Abelard, Adalbert, Adelstan, Agin, Albertus, Aldo, Amalricus, Ambricus, Arnegis, Baldavin, Bardo, Berhdoldus, Berhtolf, Beringer, Bero, Dammo, Drogo, Faramund, Fastred, Gerulf, Gunnulf, Hrodric, Hugi, Hunfrid, Lallo, Malger, Milo, Radulf, Raffo, Rafold, Raganald, Sibertus, Ulricus.

Abbo, Adalbert, Adaldag, Adalhard, Adelard, Arbogast, Arnoul, Arnulf , Baugulf, Bertulf , Dagobert, Dalfin, Drogo, Einhard, Folmar, Fredegar, Grimbald, Hagen, Leger, Maraulf, Odo, Odulf, Radigis.

Adallinda, Adaltrude, Berenga, Bertrada, Fara, Fastrada, Radogund, Rosamund, Rotrude.

Useimmista näistä nimistä on mahdollista tehdä feminini lisäämällä nimen perään -a, -i tai -e.

Maantiedettä

Synkkäkuun laakso sijaitsee Pohjois-Andoranissa ja rajautuu Arthfell-metsään etelässä, Viiden Kuninkaan vuoristoon pohjoisessa, Wolfrunin kukkuloihin idässä ja Aspodel-vuoristoon lännessä. Synkkäkuun laakso jaetaan yleisesti kolmeen osaan; Elberwickin ylänköön etelässä, Synkkäkuun tasankoon (käytetään myös nimeä Alamaat) keskellä ja Synkkäkuun ylämaihin (myös pelkkä Ylämaat) pohjoisessa. Synkkäkuun laakson merkittävin vesistö on luoteesta kaakkoon virtaava Vaahtojoki. Synkkäkuun laakson tärkeimmät kaupungit ovat n. 3300 asukkaan Olfden Valen eteläreunalla ja n. 1400 asukkaan Haukkanotko (engl. Falcon's Hollow) Synkkäkuun tasangon pohjoisosassa Vaahtojoen varrella ja Synkkäkuun metsän eteläreunalla. Alle 200 asukkaan Perin's Bluff Valen lounaisnurkkauksessa on Synkkäkuun laakson kolmanneksi suurin kaupunki. Yleisesti laaksolaiset eivät pidä liian isoa, sivistynyttä ja avointa Olfdeniä ollenkaan osana Synkkäkuun laaksoa ja Perin's Bluff Arthfell-metsän länsipuolella taas on niin kaukana laakson keskipisteestä, että sille harvoin uhrataan ajatustakaan. Laaksossa sijaitsee lukuisia pienempiä kyliä, linnakkeita ja vartiotorneja. Synkkäkuun laaksossa on myös runsaasti Taldorin, Cheliaxin ja Andoranin välisten sotien aikana rakennettujen linnakkeiden, sekä aluetta aiemmin asuttaneiden kääpiöiden raunioita, sekä aavekaupunkeja, jotka ovat jääneet tyhjilleen arvokkaan eebenpuun loputtua niitä ympäröivistä metsistä, niiden lähistöllä olevien kaivosten ehdyttyä tai kylän tultua hiisien, örkkien, ihmissusien, wyvernien tai muiden hirviöiden tuhoamaksi.

Synkkäkuun laakso

Synkkäkuun laakso on tyly paikka, laakso kaukana Sisämeren sivistyneistä metropoleista. Laakson asukkaat ovat asuinpaikkansa näköisiä; aavistuksen juroja, hieman karkeita ja erittäin epäluuloisia muukalaisia kohtaan, mutta samalla he ovat kuitenkin karaistuneita, ahkeria ja omavaraisia. Laakso on karu ja anteeksiantamaton paikka asua, jossa selviytyminen vaatii asukkailtaan paljon. Laaksolaiset ovat tottuneet vapauteensa kaukana niin kutsutusta sivistyksestä. Itse asiassa, vapaus ei niinkään herrojen ikeestä kuin vapaus olla oma itsensä ja vastata tekemisistään ja sanomisistaan vain itselleen on yksi suurimpia syitä miksi laaksoon muutetaan. Villillä rajaseudulla jokainen on oman onnensa seppä.

Laakso on täynnä elämää. Luonnonrikkaudet ovat valtavat. Riistaa on runsaasti ja monimuotoisesti ja joet ovat täynnä arvokaloja. Arvokasta eebenpuuta kasvaa jylhänä ja sankkana laakson metsissä. Monet joet ja runsaat sateet tekevät laakson mullasta mustaa ja ravinnerikasta; täydellistä maanviljelyyn.

Ei ole kauaa siitä kun laaksossa asui ainoastaan paimentolaisia ja joitain yksittäisiä uudisraivaajia. Laaksossa on kuitenkin ollut asukkaita kauan ennen ihmisten tuloa. Tuhansia vuosia sitten laaksoa ympäröivät vuoret olivat täynnä kääpiöiden kaupunkeja ja kaivantoja. Kääpiöiden valtakunnista on kuitenkin jo aikaa ja tämän lyhyen mutta sitkeän kansan perintö elää enää lähinnä sen taaksen jättämissä raunioissa ja nimissä.

Laakson kaupungeista etelässä sijaiseva Olfden on vakavarainen ja sivistynyt. Olfden itsessään ei ole järin vanha kaupunki, mutta sen paikalla on sijannut asutusta kauemmin kuin mitkään olemassa olevat rekisterit voivat näyttää toteen. Jo ennen andoranilaisia uudisraivaajia se oli tärkeä risteysasema paimentolaisille ja ennen paimentolaisia Olfdenin paikalla sijaitsi kääpiökaupunki. Legendojen mukaan kääpiöt eivät kuitenkaan olleet Olfdenin paikalla sijainneen mustasta laavakivestä rakennetun kaupungin alkuperäiset asukkaat, vaan nämä olivat jotain muuta, nyt jo Golarionin pinnalta kadonnutta kansaa josta ei tiedetä juuri muuta kuin, että he olivat todennäköisesti ihmistä huomattavasti kookkaampia ja heidän jumalansa olivat suomuisia ja kauhistuttavia.

Pohjoisessa, vaarallisen lähellä pahamaineista Synkkäkuun metsää sijaitseva Haukkanotko on tyystin erilainen paikka. Toisin kuin Olfden, se ei ole tippaakaan vieraanvarainen, turvallinen tai edes näennäisesti vanha. Haukkanotko on tyly tukkilaiskaupunki, jonka asukkaat ovat kovapintaisia ja synkeitä kuin eebenpuu josta he saavat elantonsa. Haukkanotko ei ole mukava paikka. Sen asukkaat ovat pääasiassa metsureita ja eränkävijöitä ja niinkuin niin monasti paikoissa, joissa elää kovaa, ruumiillista työtä tekevää väkeä ja jonne lain koura ei ulotu, niin myös Haukkanotko vetää puoleensa kaikenlaista epämääräistä sakkia. Haukkanotkossa on sanonta, joka vaikkakin on karkea yleistys, kuvaa silti hyvin keskivertoa Haukkanotkon asukasta. Se kuuluu näin:

Saman sanonnan lyhyempi ja ytimekkäämpi muoto puolestaan kuuluu näin:

Haukkanotko

Kuvittele tyly, sahanpurunhajuinen pysähdyspaikka pitkän ja mutkaisen kauppareitin varrella, kaukana Sisämeren suurista kaupungeista. Kuvittele rykelmä hökkeleitä vuolaana virtaavan joen rannalla, Droskarin Huipun pitkässä varjossa. Kuvittele paikka, jossa epäoikeudenmukaisuus ja julmuus pitävät valtaa ja jossa vahvemman oikeus on ainoa laki. Jos onnistuit, kuvittelit todennäköisesti Haukkanotkon.

Kaupungin pääraitilla on vilkasta. Mutaisten hevosten vetämät rattaat ovat lastatut täyteen laatikoita ja säkkejä. Sänkinaamainen mies kiskoo hevosia valjaista, aina välillä pyyhkien hikeä otsaltaan. Kuskinpukilla istuu hiuksensa huivilla peittänyt nainen, joka ei malta olla vilkuilematta arasti ja epäluuloisesti ympärillään olevan kaupungin vilinää. Tavernan ohi heilahtaa auki ja joukko juopuneita, likaisia miehiä horjuu ulos. Yksi miehistä törmää hevoseen, joka vikuroi ja nousee takajaloilleen, potkaisten sänkinaamaista miestä ohimoon. Mies kuolee välittömästi. Nainen alkaa kirkua. Hän loikkaa alas vaunuista ja rientää ojaan kaatuneen miehensä luokse. Juopuneet metsurit eivät näytä huomanneen mitään tavallisesta poikkeavaa, mutta yksi miehistä on havainnut naisen polvillaan tienposkessa. Hän lähestyy naista ja tarttuu tätä käsivarresta napakalla otteella ja kiskaisee naisen syliinsä: "Mitä sä tosta yhdestä ukosta kun sä voit saada tosimiestä!" Muut metsurit nauravat rasvaisesti kuvitellessaan mitä kaikkea hupia heille kaikille vielä olisi naisesta.

Sivuhahmoja

Kylä

Kylä on hiljainen. Mistään ei kuulu lasten ääniä, talojen ovet ovat suljetut ja vain muutamissa ikkunoissa palaa kynttilöitä. Raitin varrella on tuore hauta, jota lumi tuntuu väistävän.

Kylällä ei ole varsinaisesti nimeä. Useimmat kutsuvat sitä pelkäksi Kyläksi ja jotkut ulkopuoliset "Kyläksi vuorten kupeessa, jossa kasvatetaan kastanjoita". On sanomattakin selvää, että kylässä ei käy paljoa ulkopuolisia, ja miksi kävisikään. Ei sillä ole paljoa tarjottavanaan. Kyläläiset itse eivät käy juuri missään, korkeintaan Olfdenissa vaikka sinnekin on monen päivän matka. Sen asukkaat ovat hiljaista ja ahkeraa sorttia. He kasvattavat vuoren rinteellä kastanjoita, joista kylä saa elantonsa. He majoittavat satunnaisia kulkijoita, jos niitä joskus kylään eksyy ja osoittavat kyllä vieraanvaraisuutta jos niikseen tulee, mutta jos vain suinkin mahdollista niin omat asiansa he pitävät ominaan.

Kylän syrjäinen sijainti ja omavarainen luonne on toistaiseksi mahdollistanut sen, että kaksi voimakasta miestä ovat saaneet huseerata mielin määrin kyläläisten asioita. Nämä miehet ovat sikafarmari Kettil ja "kylän selkäranka" Edruk. Molemmat ovat kyläläisten keskuudessa voimakkaita ja vaikutusvaltaisia.

Kaikki sujui kylässä hyvin, kunnes näiden kahden voimatekijän egot joutuivat törmäyskurssille. Seurasi onnettomuuksia, vihapitoa ja jopa muutama väkivaltainen yhteenotto. Haukkanotkolaisten seikkailijoiden väliintulo avasi hieman paikallisten silmiä; heidän johtajansa olivat vain ihmisiä, ja varsin kykeneväisiä inhimillisiin virheisiin. Vain aika näyttää oliko seikkailijoiden vierailulla pysyviä vaikutuksia kylän voimatasapainoon.

Vastikään kylään on asettunut Erastilin pappi, Bjalfi Stormundirsson -niminen puolituinen. Bjalfi on tehnyt parhaansa parantaakseen kyläläisten oloja samalla kun hän on pitänyt tarkkaan silmällä Kettiliä ja Edrukia; siltä varalta, että nämä eivät olisi ottaneet opikseen viimekertaisesta vaan päättäisivätkin palata kyläläisten elämää vaikeuttavan vihanpidon tielle.

Vielä yksi erityispiirre kylästä puhuttaessa (siis niiden kastanjoiden lisäksi) pitää mainita: Kylässä asuu keskimääräistä enemmän puoliörkkejä. Syyt tähän löytyvät kaukaa historian hämäristä. Kylänvanhin Edruk kertoo toisinaan tarinoita Ensimmäisen Pimeyden ajasta pian Taivaanputoamisen jälkeen. Tuolloin syvällä Golarionin pinnan alla sijaitsevista kaivannoistaan ja kaupungeistaan astui ensimmäisen kerran Golarionin pinnalle kääpiöiden rotu. Kääpiöt olivat tuolloin sotaisaa kansaa (niinkuin usein nykyäänkin). Taistellessaan elintilasta kohti pintaa he työnsivät edellään toista alunperin maanalaista rotua, örkkejä. Noina muinaisina aikoina käytiin monia verisiä taisteluita kääpiöiden ja örkkien välillä. Auringon lopulta noustessa pitkän pimeyden jälkeen saapui ihminen, mutta tuolloin olivat jo kääpiöiden ja örkkien rodut vähentyneet. Örkkejä asustaa kuitenkin vuorten monissa luolissa yhä, joskin entisaikojen mahtavien armeijoiden sijaan ne ovat ennemminkin yksittäisiä heimoja ja rosvojoukkoja. Aina noista päivistä asti örkeistä on kuitenkin tuon tuosta vaivaa, ja tämän seurauksena ei ole ollenkaan tavatonta, että jotkut ihmisnaiset synnyttävät lapsia, joilla on karkea, harmaanvihreä iho ja ulkonevat torahampaat.