Tiellä taivaaseen

Savon eteläisissä osissa, viikon matkan päässä Kuopiosta sijaitsee Sammenjärven rannalla Honkaniemen kylä. Kylä koostuu kymmenestä hajallaan sijaitsevasta talosta sekä pienestä puukirkosta tienoon korkeimmalla nyppylällä. Ajat ovat rankat, sillä sato on ollut niukkaa ja taudit vieneet tavallista enemmän väkeä hautaan.

Edellisen, vuoden1791 syksynä mikkelinpäivän tienoilla saapui kylään partasuinen matkalainen töitä kyselemään. Mies oli nimeltään Iisak Matinpoika Parkkali eikä hän ollut aivan tavanomainen renki. Kertoivat hänet pestanneesta Vitikaisen talosta, että miehellä oli kummia juttuja uskon suhteen. Hän tulkitsi epämukavan tarkasti ennusmerkkejä viime aikojen tapahtumista ja kertoi lopun aikojen alkavan olla käsillä. Pidemmän ajan kuluessa kävi ilmi, että Parkkali oli jonkinlainen maallikkosaarnaaja joka kiersi ympäri pitäjiä kertomassa tavastaan uskoa. Oli jopa yhden yhteisönkin perustanut erääseen kylään, jossa pieni ryhmä eli onnellista elämää hänen oppiensa mukaan. Tämä pöyristytti useimpia kyläläisiä ja Parkkali suljettiin yhteisistä tapahtumista ulos.

Osa kuitenkin kuunteli. Vitikaisen talon piika Heljä ja renki Eero olivat onnistuneet hankkimaan riittävän omaisuuden omilleen pääsemiseksi ja häitä vietettiin kevättalvella 1792. Molemmat olivat innokkaina kuunnelleet Parkkalin puheita ja kun säät viimein sallivat talonrakennustöiden aloittamisen, otti tuore Laitalan pariskunta Parkkalin mukaansa Vitikaisen talosta lähtiessään. Järven rannalla oli seissyt jo pari vuotta sitten kuolleen kalastajan autioitunut tupa, johon Laitilat nyt muuttivat. Loppukesästä tupa oli korjattu asuttavaan kuntoon ja sen rinnalle oli noussut toinenkin tupa, johon muutti joukkio Parkkalin oppeihin kääntyneitä miehiä. Onhan mökki kasattu nopealla tahdilla, mutta on ihan asuttavassa kunnossa, mitä nyt talveksi pitää vielä tilkitä. Vielä tarvitaan naisten tupa, toistaiseksi naimattomat parkkalilaisnaiset ovat majoittuneet päätuvan toiseen huoneeseen.

Tämä toisenlainen, iloisempi ja valoisampi tapa uskoa oli vedonnut moneen nuoreen, jotka kokoontuivat elämään yhdessä puhdasta elämää. Viimeinen päivä voi olla mikä tahansa, joten jäljellä oleva aika on parasta käyttää hyvin. Monien yhteisten illanviettojen keskusteluissa onkin noussut esiin ihmetys siitä, miten sokeita ihmiset voivat olla tämän yksinkertaisen totuuden edessä!

Eletään syyskuun loppupuolta vuonna 1792. Sato näyttää olevan edellisvuotta parempi, järvestä nousee kalaa ja kaikki katsovat tulevaisuuteen toiveikkaina. Naistentupa on melkein valmis. Kaikki ovat tehneet yhteisten töiden ohella työtä muissa taloissa ja näin on saatu hankittua kaikenmoisia työkaluja sekä ruokaa varastoon. Kuitenkin isoin etu tuli Riikosen pariskunnan myötä, joka toi muassaan lehmän ja kaksi porsasta. Kylällä uskovia katsotaan kummasti ja on heitä joiden perheet eivät lainkaan hyväksyneet oikean uskon löytämistä. Varmuus pelastuksesta auttaa kummasti pitämään pään pystyssä ja onhan vielä toivoa: ääni kyllä muuttuu kellossa kun kaikki näkevät mitä kaikkea hyvää veli Iisakin oppien seuraaminen tuo.

Peliraportit

Näin opetti Iisak Matinpoika

• Jeesus on kuollut syntiemme puolesta, josta meidän tulee iloita joka päivä.
• Meidän tulee olla toistemme palvelijoita, lähimmäistämme rakastaen ja auttaen, aivan kuten Herramme Jeesus. Jeesus saarnasi lähimmäisenrakkautta ja se että rakastaa toista enemmän kuin itseään on ainut tapa todella pelastua.
• Me kaikki tulemme olemaan samanarvoisia Herramme edessä ja vain tekomme tulevat painamaan vaa'assa, joten eläkäämme sen mukaan.
• Elämänsä lähimmäisilleen omistaneen ei pidä pelätä Viimeistä Päivää. Onhan se heidän elämänsä tärkein päivä, se jona heidän oikeat tekonsa palkitaan.
• Onnettomuudet voivat kohdata myös uskon oikein ymmärtäneitä. Tällöin tulee tarkastella omaa elämää ja sydäntään, sillä onnettomuus on merkki synnistä, Herran tapa ohjata uskovaa oikealle polulle.
• He jotka ovat ymmärtäneet uskon oikein ovat saaneet pelastusvarmuuden. Väärinymmärtäneet ovat vielä sokeita eikä paras tapa avata heidän silmänsä suinkaan ole suurieleinen saarnaaminen. Paras tapa on näyttää omalla elämällä esimerkkiä. Se joka ei luovu kannastaan edes nähtyään miten hyväksi elämä muuttuu oikean uskon myötä on totisesti helvettinsä ansainnut.

Teemoja: uskon voima, me vs. muut, tasapaino, epäily, vakaumus, menetys, toivo

Uskovia ja uskottomia

Mietin, että mahtaisiko syntien pitäminen avoimina antaa pelille enemmän. Onko halua kokeilla näin päin? -Vermilia

Jooseppi Antinpoika Hotakainen

EsanHahmo

Martti Johanneksenpoika

MikonHahmo

Parkkalilaiset

Veli Iisak Matinpoika Parkkali, 25 – Kiertävä itseoppinut saarnaaja, lämmin ja voimakas persoona jonka elämäntehtävä on kertoa ihmisille toisenlaisesta tavasta uskoa. Omiensa keskuudessa rakastettu ja kunnioitettu, hänen vierailujaan odotetaan aina innolla. Jäntevä, tummapartainen mies jonka silmissä on ystävällinen katse ja jonka koko olemus henkii välittömyyttä ja vakautta.

Veli Eero Laitala, 25 – Rehti ja reipas, näillä sanoilla Eeroa on aina kuvailtu. Oikeamielinen ja vastuuntuntoinen, ei terävimmästä päästä mutta kaiken kaikkiaan mukava mies. Selvästi innoissaan tulevasta jälkeläisestään.

Sisar Heljä Laitala, 20 - Herttainen ja hymyileväinen tuore rouva. Touhukas ja aikaansaava, hoitaa tilan muonituksen. Odottaa esikoistaan.

Veli Jooseppi Antinpoika, 21 – Papin keskimmäinen poika, aiheutti kylällä kovasti puhetta liittymällä parkkalilaisiin vastoin isänsä tahtoa. Mukava nuori mies jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Ei pidä itsestään meteliä ja harvassa ovat ne jotka hänen kanssaan muistavat tapelleensa.

Veli Martti Johanneksenpoika, 41 - Kiertävä kauppias, joka asettui kesän aikana ottopoikansa kanssa tilalle. Martti on yhteisön vanhin, mutta iän painoa hänestä ei huomaa. Martti on erinomaista juttuseuraa ja omaa taidon puhua keskustelukumppaninsa aivan pyörälle päästään. Selvästi hurskas ja hieno mies, jota moni ihaillen katsoo.

Veli Jaakko, 19 – Jaakko on kiertänyt alueen taloja keväästä asti erilaisia töitä tehden ruokaa vastaan parin muun irtolaisen kanssa. Liittyi kesällä parkkalilaisiin ja sai katon päänsä päälle. Eläväinen ja rasavilli, osittain varmasti näistä syistä joutui lukkari Martikaisen silmätikuksi.

Johannes Puustinen, 21 – Puustisen perhe muutti naapurikylästä kuultuaan Parkkalin puhuvan kesämarkkinoilla. Johannes on innoissaan uskosta ja lähes palvoo veli Iisakkia. Mukava ja puhelias mies, taitava käsistään puutöissä.

Maija Puustinen, 17 – Kummallinen nuori nainen, katsookin hieman kieroon. Ei juuri ota osaa keskusteluihin, näyttää tottelevan miestään kaikessa ja viihtyy enimmäkseen poikansa kanssa joka onkin hänelle kaikki kaikessa. Hieman itkuinen eikä aina saa töitään tehdyksi, joten auttelee lähinnä yksinkertaisimmissa hommissa ja olemalla pois tieltä.

Alpo Puustinen, 1,5 – Puustisen perheen esikoispoika.

Lisää tulossa

Kyläläisiä

Pappi Antti Hotakainen, 42 – Seurakuntaansa lujalla kädellä ohjaava paimen, jonka mukaan ihmisen tulee aina muistaa syntisyytensä ja sitä katua. Luja ja hymytön, mutta oikeudenmukainen. On ollut mukana sovittelemassa monta riitaa isäntien kesken. Vaimonsa kuoleman jälkeen kantanut kaiken vastuun kolmesta pojastaan ja arvatenkin kuri on ollut tiukka. Hänen näkemyksensä uskosta on täysi vastakohta parkkalilaisuudelle eikä hän tiettävästi hyväksy heitä lainkaan. Ei ole ottanut julkista kantaa poikansa liittymiseen toisin uskoviin, mutta on ilmiselvää että ettei hän siitä pidä. Kääntyminen tuli kaikille yllätyksenä, kaikki näytti olevan hyvin ja nyt isä ei puhu pojalleen.

Kaarlo Antinpoika, 23 – Papin vanhin poika, Jaakopin veli. Pojat olivat hyvin läheisiä ja Kaarlo jaksoi pitää Jaakopin puolia vielä tämän liityttyä parkkalilaisiin. Kaarlo lähti juhannuksen maissa etelään papinoppiin.

Kerttu Antintytär, 19 - Papin ainoa tytär, Jaakopin sisar. Naimisissa naapurikylässä. Jo häissä tuli selväksi, etteivät Jaakoppi ja sisaren mies Ilari tule lainkaan toimeen keskenään.

Jeremias Antinpoika, 17- Papin nuorin poika, Jaakopin veli. Perheen kuopus, joka on jäänyt isoveljiensä varjoon. Perheen huomio on viime aikoina keskittynyt vanhempiin veljiin ja Jeremias onkin saanut puuhata omiaan muun nuorison kanssa.

Lukkari Paavo Martikainen, 38 – Virkaintoinen ja pahojen kielien mukaan hitusen turhantärkeä mies. Hänellä on selkeä, joskaan ei muun seurakunnan kanssa yhtenevä käsitys omasta arvostaan ja hän pyrkii erottautumaan tavallisesta rahvaasta. Iäkkäämpi herra, joka on elänyt elämänsä rouvatta.

Isäntä Harto Vitikainen – Seudun vaikutusvaltaisin isäntä, jolla on suurin talo ja hyvinvoivin karja. Aikaansaava ja jämäkkä isäntä, joka on aktiivisesti mukana hoitamassa kylän asioita. Järjen mies, joka kuitenkin vakaasti uskoon Jumalaan. Pitää parkkalilaisia hölmöläisinä ja oli kovin yllättynyt kun entiset palkollisensa liittyivät näihin. Suhtautuu edelleen Laitaloihin muttei vain ymmärrä lainkaan heidän tapaansa uskoa. Hyvissä väleissä Antti-papin kanssa.

Venla, 33 - Kylän lapsenpäästäjä, seitsemän hengissäolevan lapsen äiti. Hyvin äidillinen ja tomera nainen, joka tapaa huolehtia vähempiosaisista ja on tiettävästi ollut suuri tuki Joakimille ja tämän isälle.