Tehtävä: Vampyyrimurhat II

Aika: 28/11/1999

Paikka: Lontoo

Johtaja: Vadik Arganovitch

Osallistujat: V. Arganovitch, L. Karpenkova, Z. Krabava, A. Popovich

Tilanne: Ryhmä kutsutaan Lontooseen Vadik Arganovitchin tuttavan Tohtori Belascon toimesta toimimaan erikoisasiantuntijoina kahden erikoisen murhan tutkimuksissa.

Tapahtumien kulku:

Z. Krabava raportoi:

Tämänkertainen tehtävämme jatkui kaikkea muuta kuin miellyttävästi. Olin vetäytynyt kylpemään hotellihuoneeseen kun Vadik soitti minulle. He olivat jääneet syömään hotellin ravintolaan Aljosan ja ja Lian kanssa kun yhtäkkiä Lian käteen oli tullut haava särkyvästä lasista. Vamma oli pahentunut selittämättömästi ja lopulta Lia oli viety sairaalaan. Menin hakemaan Aljosan huoneeseeni ravintolasta. Hän oli juonut itsensä tavattomaan humalaan ja oli jutellut tyhjälle tuolille, jolla oli kuvitellut vanhan ystävänsä istuvan. Ystävällinen vahtimestari auttoi minua saamaan hänet sänkyyn. Salpasin ovet Vadikin ohjeen mukaisesti ja nukahdin sohvalle. Heräsin koputukseen kun Vadik tuli sairaalasta. Hän kertoi Lian vammoista lisää. Hänelle oli ilmaantunut haavat kumpaankin kämmeneen, kylkeen ja päähänkin. Siis tuollainen selittämätön stigmata-ilmiö. Ja juuri Lialle. Aljosa alkoi sopertaa unissaan jotakin, ja menin vuoteen vierelle katsomaan, että kaikki oli kunnossa. Vadik tuli paikalle myös. Aljosa puhui kummallisella kielellä, jonka Vadik tunnisti muinaiseksi englanniksi. Siitä oli vaikeaa saada selvää. Kumarruin lähemmäksi kuullakseni tarkemmin kun Aljosa kavahti pystyyn ja tarttui raudanlujalla otteella minua kurkusta. Huusin pelästyksestä, Vadik syöksyi irrottamaan Aljosaa. Aljosan silmät olivat kirkkaan siniset, ääni tuntematon ja hän katsoi suoraan minuun, näkemättä minua kuitenkaan. “Morgana” hän huusi. Vadikin avulla pääsin irti ja Aljosa romaht takaisin pieluksille, täydessä unessa.

Seuraavana aamuna menimme sairaalaan. Lia voi jo paljon paremmin. Tosin hän oli hiukan sekava, jotenkin muuttunut. Hänen lakanansa olivat haalistuneet ja kärventyneet niin kuin voimakas valonheitin olisi lämmittänyt niitä. Hän oli nähnyt näyn, jonkinlaisen, Vadik kertoi myöhemmin. Näyssä oli ollut hänen äitinsä, ehkä enkelin hahmossa. Hyvin yllättävää että juuri Lia oli kokenut ilmestyksen.

Lia ja Aljosa jatkoivat hotellille ja me Vadikin kanssa tapasimme poliisipäällikön. Saimme tietää, että noissa kuolemissa, tai varsinkin surmaajassa oli paljon selittämättömiä asioita. Aine, jota ruumiista oli löydetty, oli jollakin tavoin hämmentänyt kaikki tutkijat. Se oli kuin soluainetta, mutta vailla solun tumaa. Ja tuo kristallinkaltainen aine oli sellaista, ettei sitä tutkijoiden mukaan löytynyt tästä maailmasta. Poliisipäällikkö suhtautui kaikkeen tietysti kovin epäillen, huvittuneesti, mutta meitä ei huvittanut. Oli siis varmaa, että olento oli jostain muualta. Jokin pelottava ja vaarallinen. Olihan tuo taittuminen toki vakuuttanut meidät siitä jo aiemminkin, mutta maailman ulkopuolisen aineen löytyminen ei jättänyt enää sijaa epäilyksille.

Pohdimme asiaa hotellilla Lian ja Aljosan kanssa ja päätimme käydä syömässä tuossa pienessä kreikkalaisessa ravintolassa, joka oli lähellä olennon katoamispaikkaa. Lähes heti tultuamme sisään saatoimme haistaa kummallisen löyhkän. Haju oli sama, jota olento oli jättänyt jälkeensä. Ravintolan omistajat valittelivat sen johtuvan viemäriputkista ja keksin ovelasti, että Aljosa oli tietysti putkimies. Hän oli haistanut aiemmin että löyhkä tuli kellarista ja Lian vakuutettua omistajat Aljosan taidoista he päästivät meidät tutkimaan kellaria.

Mitään ei kuitenkaan löytynyt, mutta omistaja ehti kimpaantua tällä välin niin pahoin, että hän otti käteensä moukarin ja Aljosan avustamana hakkasi kellarihuoneen betonilattian auki. Viemäri jatkui kohden seinää ja seinänkin annettua myöten Aljosa pääsi kurkistamaan syntyneestä aukosta. Löyhkä oli hirveä. Toisella puolen seinää oli huone. Lia ja Vadik liittyivät seuraamme kun erikseen kävin heidät hakemassa, muutoin he olisivat varmaankin jatkaneet hyvän kreikkalaisen viinin siemailua kaikessa rauhassa, ja olimme lopulta kaikki huoneessa. Siellä oli ruumiita, verettömiä ja samanlaisia kuin olennon jäljiltä kaduillakin kuolleet. Siellä oli kirjoituspöytä ja kirjahylly täynnä magiaa ja okkultismia käsitteleviä kirjoja. Lia taisi kähveltää niistä mukaansa jokusen. Pöydän alta löytyi rannekello, joka oli täsmälleen samanlainen kuin Aljosan kello, kuluneempi vain. Kun kellon takaa löytyivät hänen nimikirjaimensa, meille tuli ontto olo. Tässä oli kyse ajasta. Aikamatkaamisesta ja siihen vaikuttamisesta. Ehkä herra Morrowistakin.

Sitten näimme seinällä kirjoituksen, johon taskulampun valo sattui osumaan. Siinä luki: "(Mulla oli tämä lause jonkun paperin reunassa muistissa. Veikkaan, että ko. paperi on Pekan kämpillä jossain.)" ja katsellessamme sanat alkoivat lopusta päin kadota, yksi kerrallaan ne häipyivät kauhistuneiden silmiemme alla. Ja sitten ylhäältä kuului verethyytävä huuto. Aljosa oli ensimmäisenä ulkona aukosta kellarin puolella, minä hänen perässään. Vadik ja Lia tulivat minun perässäni.

Olento seisoi portaiden yläpäässä. Se liikkui inhottavalla tavalla. Kuin viallisessa filmissä. Aljosa seisoi portaiden alapäässä ja tähtäsi sitä aseellaan. Olennon hampaat olivat kristallia. Ne tuntuivat täyttävän sen kasvot kokonaan. Se oli hirveän näköinen. Löyhkä oli kuvottava. Hyppäsin eteenpäin aikeenani kiskaista Aljosa poi8s sen tieltä. Uhkarohkea hölmö tuntui kuvittelevan että aseesta olisi ollut jotakin hyötyä tuollaista petoa vastaan. Mutta ennen kuin ehdin toimia, jotakin tapahtui. Vadik alkoi huutaa. (Tähän väliin Pekka voisi laittaa kuvauksen siitä mitä vadik tekikään, en muista tarkasti) Silmiemme edessä hirviö näytti kutistuvan, silpoutuvan, sirpaloituvan kuin leikkaavien lankojen väliin jäänyt hyytelö. Ja se katosi. Repivä, kirkuva ääni leikkasi ilmaa ja häipyi jonnekin ajan ja etäisyyden toiselle puolen. Vadik huusi tuskasta takanani. Hän vuosi verta joka puolelta. Lia oli kumartunut hänen ylleen ja yritti tukea häntä. Huohotimme. Kauhu oli voitettu.

Lopputulos: Lontoota terrorisoinut olento on surmattu.