Vampir: Miami - Abigail, osa 15

Marja Lappalainen

Heräsin elävältä haudattuna. Ympärilläni haisi multa ja homehtunut kangas. Jostain silmieni eteen valui hento valonsäde. Lähdin kipuamaan sitä kohden. Olin paniikissa enkä pystynyt ajattelemaan muuta kuin tuota valoa. Minulla oli nälkä. Olin kuolemassa. Tai ehkä olin jo kuollut. Muistoissani olin kuollut yhä uudelleen.

Muistoni ovat hatarat. Nälän tunne ajoi minua eteenpäin. Haistoin veren, ja vain sillä oli merkitystä. Minua ei päästetty sen luokse. Huusin ja yritin tavoitella sitä, mutta se ei tullut luokseni. Olin voimaton ja veren tuoksu kasvojeni edessä kutsui minua. Vietteli minua. Helvetti on varmasti tällainen.

Lopulta sain upotettua hampaani suloiseen lihaan ja veri valui sisääni kuin nektariini. Tunne oli suloinen, ihanampi kuin koskaan. Veri oli parempaa kuin koskaan. Kiedoin koko vartaloni veren lähteen ympärille ja nautin himon väristyksistä, jotka kulkivat lävitseni. Havahduin. Allani oli veljeni. Minun oli vielä nälkä, mutta muistin kuulleni hänenkin huohottaneen nautinnosta allani. Ei veljeään kohtaan saanut tuntea näin!

Vetäydyin nurkkaan. Joku tuli ovesta sisään ja piilouduin Kenin selän taakse. Nainen oli kaunis ja kutsui minua. Valo leikitteli hänen kasvoillaan ja vaaleilla kiharilla hiuksillaan. Katsoin tarkemmin Keniä. Hän näytti kuolleelta. Oma kätenikin oli kuihtuneen näköinen. Me olimme varmasti kuolleet! Me olimme nyt kummituksia!

Nainen huusi minulle, ja kysyi mistä olin saanut hiuksissani olevan sulan. En aivan ymmärtänyt... Cuervolta tietenkin. Miten se liittyi mihinkään? Nainen kyseli paljon Cuervosta. En olisi jaksanut ajatella. Halusin pois. Yritin kuiskia Kenin korvaan, että meidän pitäisi lähteä, mutta Ken keskittyi puhumaan naiselle. Hiljalleen ymmärsin, ettemme olleet kuolleempia kuin aikaisemminkaan. Minun oli vain nälkä, ja halusin edelleen kotiin.

Nousin ylös ja kävelin ovelle. Ulkona tuoksui yö. Nainen yritti kysyä minulta vielä lannistuneena Cuervosta. Kerroin, että Cuervo osaa muuttua linnuksi ja sudeksi, ja että se on hienoa. En ymmärtänyt, miksi meidän piti puhua Cuervosta, kun meidän piti lähteä pois. Nainen sanoi, että Ryan oli vielä lattian alla. Olin unohtanut kokonaan Ryanin. Katsoin takaisin sisälle. Olimme olleet kaikki haudattuna pienen mökin lattian alle. Tosiaan, kirvesmies!

Nainen lähti hakemaan lisää verta. Olin tainnut nuolla verta myös lattiasta, muistaakseni ainakin. Mistä sitä oli tippunut siihen? Ruumiini tuntui tuskaiselta, eikä se toiminut kunnolla. Rinnassani oli retkottava haava. Nälkä hakkasi sisintäni. Ajatukseni eivät kulkeneet. Nainen oli puhunut jotain siitä, että oli lukenut päiväkirjani ja tutustunut minuun. Lukenut päiväkirjani! Sehän on kuin raiskaus! (Paitsi tietysti silloin kuin luin Marcin päiväkirjat, jotta olisin voinut pelastaa tämän paremmin.) Halusin päiväkirjani takaisin. Tästä puhuttaisiin vielä!

Ajatukseni selkenivät hieman. Olimme kaivaneet Ryanin ylös lattian alta. Hän näytti kuihtuneelta muumiolta ja oli täysin liikkumaton. Vaatteet roikkuivat Ryanin yllä, ja hänen päänsä näytti pieneltä paksun vaalean hiuspehkon alla. Olikohan Ryan kuollut? Meidän piti viedä hänet kotiin Miamiin Dulcinealle haudattavaksi. Niin, Miamiin! Siellä oli Marc. Muistin Marcin, ja minulle tuli heti parempi olo.

Riitelimme hetken Kenin kanssa siitä miten me pääsisimme mökiltä pois. Parin kilometrin päässä oli nimittäin Overlockien kartano, jossa asui Kirvesmies. Nainen, joka oli esitellyt itsenä jossain välissä Dee Deeksi, oli ehdottanut, että odottaisimme kunnes Kirvesmies tulisi kaupungilta ja ottaisimme tämän auton. Minusta tämä oli todella hyvä suunnitelma, vaikka en aivan luottanut Dee Deehen. Mutta, meitä oli kolme (Dawson oli myös löytynyt kartanolta) vastaan yksi, eikä Dee Dee ei näyttänyt kovin vahvalta.

Ken oli tietysti eri mieltä. Hän halusi mennä kartanolle tappamaan Kirvesmiehen. Minä en missään nimessä aikonut mennä takaisin kartanolle. Siellä oli lihasta ja luusta valmistettuja tuoleja, ja Kirvesmies varmasti vain tappaisi meidät taas. Minä muistutin Keniä siitä, ettei hän aina saisi päättää asioita, ja lopulta hän taipui meidän suunnitelmaamme.

Dee Dee palasi takaisin mökille verilastinsa kanssa. Kauhukseni huomasin, että se oli elävä mies retkottamassa kottikärryissä. Dee Dee ei vaikuttanut ymmärtävän miksi se oli niin kauheaa. Eikö hän ymmärtänyt, että mies kuolisi? Olin vannonut, etten enää tappaisi ketään, mutta veri tuoksui vahvalta ja himoittavalta. Havahduin pää kuolleen miehen kainalosta. Ken oli miehen toisella puolella. Olimme tappaneet tämän raukan. Minusta oli tullut kuin legaatti. Ymmärsin taas minkälaisia petoja olimme. Miten kuollut mies voisi koskaan antaa anteeksi?

Dee Dee oli päättäväinen, ja sanoi että meidän pitäisi mennä. Murehtisin kuollutta miestä myöhemmin. Meidän piti todella mennä, jos halusimme kotiin. Marc oli monen kuolleen miehen arvoinen, ajattelin ja lähdin hoippumaan kohti Overlockien taloa. Ken käveli vieressäni. Se oli turvallista.

Piilouduimme pihalle. Kuuntelin herkeämättä milloin auto tulisi pihaan. Dee Dee olisi ottamassa Kirvesmiehen - Juniorin kuten hän miestä kutsui - vastaan, ja hämäisi tätä. Silloin me juoksisimme autolle, ja käynnistäisimme sen. Dee Dee hyppäisi vielä kyytiin, ja voilá, olisimme matkalla Miamiin.

Asiat eivät aivan sujuneet suunnitelmien mukaisesti. Junior astui kyllä ulos autosta Dee Deen viittoessa tälle, mutta pysähtyi epäluuloisena haistelemaan ilmaan. Mies oli huomannut meidät! Kaiken lisäksi Dee Dee hyppäsi autoon ja lähti ajamaan pois. Meidät oli petetty! Katsoin Keniä ja mietin mitä pitäisi tehdä. Me emme ikinä pääsisi karkuun. Yhtäkkiä auto rysähti viereemme ja Dee Dee huitoi meille sisältä. Hän olikin tullut hakemaan meidät! Loikkasimme sisälle autoon, ja auto lähti nykien liikkeelle. Harmillisesti myös Junior oli ehtinyt loikata kyytiin.

Dawson oli sankari, ja taklasi Juniorin ulos auton lavalta. Auto pysähtyi, ja Dee Dee käski minut rattiin. Ken nousi myös autosta, ja jäin sinne yksin. Jos kaikki muuta kuolisivat, minä voisin vielä ajaa karkuun. Puristin rattia ja pidin jalan valmiina kaasupolkimella. Olisin sulkenut silmäni, mutta minun piti seurata mitä tapahtuu. Dee Dee sai jotenkin jättiläismäisen Juniorin (todella nimensä mukainen mies...) mukaansa, ja Ken hiipi autolle Dawsonin kanssa. Ken työnsi minut pois ratista. Katsoimme taas toisiamme. Nyt voisimme vain ajaa pois. Aloimme kääntää autoa.

Dee Dee huusi minulle. Katsoin taakseni, ja näin hänen juoksevan jättiläistä karkuun. Päätin, ettemme voineet jättää Deetä. Odotimme vielä hetken, että nainen pääsi kipuamaan kyytin, ja kaasutimme pois. Junior jäi huutamaan murtuneena Dee Deen nimeä. Rakkaustarinat voivat olla toisinaan omituisia.

Minua väsytti, mutta en voinut nyt uupua. Meidän piti löytää yösija. Sitä paitsi autossamme oli joku ihminen. Käärittynä mattoon kuin mukaan tilattu Big Mac. Minua puistatti. Näinkö Dee Dee oli tottunut tekemään asiat? Yritin olla haistamatta pelon ja tuskan hien ihmisen ruumista, ja miettimättä kuumaa verta, joka pulppusi hänen sisällään. Ihminen ei saanut kuolla! Löysimme tyhjän viljasiilon juuri ennen auringonnousua. Nukuimme siellä. Jättiläinen ei löytänyt meitä.

Lopulta minusta tuntui kuin olisimme turvassa, mutta nälkä riisti sisuksiani. En halunnut ajatella mattoon käärittyä ihmistä, meidän vanhan majapaikkamme emäntää, kuten oli selvinnyt. Meidän piti pysähtyä jossain, missä oli paljon ihmisiä. Niin että voisin juoda monesta. Näin kukaan ei kuolisi. Pysähdyimme huoltoasemalle. Siellä oli kaksi ihmistä. Minä tapoin toisen, ja Ken toisen. Rekkakuski tosin ansaitsi sen. Hän ei edes yrittänyt tulla auttamaan minua, kun esitin olevani pyörtyneenä lattialla. Hän oli paha ihminen.

Sain huoltoasemalta uudet vaatteet ja seuraavana yönä sain myös pesedyttyä motellissa. Nukuimme Kenin kanssa sylikkäin vessan lattialla, kuten aina aikaisemminkin. Dee Dee oli jostain syystä mennyt ulos nukkumaan. Käperryin aivan kiinni Kenin vartaloon, ja painoin kasvoni hänen kaulalleen. Suutelin Kenin kaulaa, ja muistin miltä hänen verensä oli maistunut suussani. Kuumat väreet menivät läpi vartaloni, ja nukahdin.

Pieneltä ikuisuudelta tuntuneen paluumtakan jälkeen pääsimme lopulta Miamiin. Miamin vilkkaat kadut ja neonvalot toivottivat meidät tervetulleiksi takaisin kotiin. Kohta olisin kotona Marcin luona. Tuossa oli jo Miami Tower! Ja tuolla rannassa olimme kävelleet Marcin kanssa! Voi, rakas Miami! Oli täydellistä olla kotona. Tuskaisen kuukauden - tai ehkä olimme maanneet Overlockien mökin lattian alla pidempäänkin - jälkeen olin vihdoin Giraud Mansionin ovella. Ryntäsin sisään, ja suoraan Marcini syliin.