Vampir: Miami - Abigail, osa 1

Marja Lappalainen

Ajattelin, että kaikki kääntyisi paremmin päin, kunhan vain pääsisin Kenin luokse Miamiin. Ken uskoisi, että olen käymässä vain talviloman ajan ja ettei kotiin tarvitsisi soittaa. Olin niin typerä! Totta kai tämä kaikki kuolema seuraisi minua sinne minne menisinkin. Olen kerran kastanut käteni vereen ja tahra säilyy ikuisesti. Se on kuin kirous; mihin tahansa kosken, kuihtuu se kuolleena pois.

Kun pääsin lopulta Miamiin, olivat rahani aivan lopussa. Jouduin kävelemään bussipysäkiltä Kenin asunnolle ja totta puhuen minua hieman pelotti. Eksyin. Tietenkin. Onneksi eräs varsin miellyttävä herrasmies (voitteko, kuvitella Miamissa on todellakin vanhanaikaisia herramiehiä!) Marc nimeltään ohjasi minut perille. Kaksi koripalloa pelaavaa mustaa nuorukaista oli jo melkein käynyt päälleni kun Marc ilmestyi. Pojat pelästyivät väliintuloa ja katosivat kuin tuhka tuulen.

Marc on ranskalainen, tai ainakin aksentistaan päätellen. Ihmeellinen mies, ja hän oli vielä salaa sujauttanut puhelinnumeronsa taskuuni. Melkein romanttista, vaikka tuskin Marc nyt minusta olisi kiinnostunut sillä minähän olen vain, no minä.

Odottelin Keniä hänen asuntonsa ulkopuolella. Kello oli jotain aamukuuden paikkeilla. Oletin, että Ken olisi ollut nukkumassa, sillä hänellä on paljon kiireitä opintojensa parissa. Tai niin minä luulin. Ken kuitenkin tuli ystäviensä kanssa kotiin melkein heti kun olin hänen asunnolleen päässyt.

Ken oli aivan uskomattomassa humalassa ja minua pelotti. Hän oli aivan kuin isä. Yritin olla mahdollisimman hiljaa ja poissa jaloista. Ken oli kuitenkin huolehtivainen ja antoi minulle suklaapatukan syötäväksi (minulla oli hirvittävä nälkä; en ollut syönyt pitkään aikaan). Kenin ystävät olivat aivan yhtä hirvittävässä kunnossa. Yritin istua sohvalla, mutta siinä eräs Kenin ystävä Big Maciksi kutsuttu hyvin iso mies yritti jatkuvasti lähennellä minua. Luikahdin alas lattialle ja pian Kenin ystävä Ryan valtasi sohvan jonkun vaalean naisen kanssa. Yritin olla katsomatta heidän suuntaansa sillä... No, syystäkin!

Ken kyseli minulta miksi olin yllättäen tullut Miamiin ja valehtelin sujuvasti lähettäneeni ensin kirjeen, mutta että se oli varmasti hävinnyt postissa. Ken uskoi kaiken yrittäen samalla irrottaa itsestään Shannen - nimistä tyttöä. Aamu oli oikeastaan hyvin sekava, sillä ovella kävi myös vanha rouva esittämässä pelkonsa ryöstöyrityksistä ja minulle juotettiin viskiä energiapirtelössä. Oksensin ja nukahdin mattoon kääriytyneenä. Taisimme käydä siinä välissä Kenin kanssa molemmat myös takakujalla katsomassa oliko siellä murtomiehiä ja jouduimme kiipeämään takaisin sisään ikkunasta. Mikään ei ollut niin kuin oli kuvitellut!

(Olin kuvitellut Kenin ehkä silmälasit päässä lukemassa tenttiin. Minä laittaisin hänelle ruokaa ja hoitaisin kotityöt. Hajamielinen Ken juttelisi silloin tällöin kanssani, mutta saisin olla rauhassa. Ken kävisi ehkä fudisharkoissa ja ottaisi minut mukaan. Kaikki pitäisivät Kenin pikkusiskosta. Miamin yliopistot haluaisivat minut sinne opiskelemaan, kunhan olisin suorittanut kirjekurssini peruskoulusta loppuun. Ja tapaisin jonkun ihanan miehen joka rakastaisi minua.)

Aamun lopputulos oli karumpi. Shannen kuoli yliannostukseen. Sain hirvittävän raivarin kun Ken ja Ryan eivät humalaltaan osanneet tehdä ruumiille mitään. Ruumishan pitäisi piilottaa tai me kaikki joutuisimme vankilaan! Toisen kerran elämässäni silmissäni sumeni ja annoin raivon ottaa itsestäni vallan. Havahduin kun Ken piteli minua erossa itsestään. Olin hakannut hänen päätään seinään. Minä luulen, että olen ehkä tulossa hulluksi.

Ryan lähti vaaleaverikön kanssa pois ja me jäimme Kenin kanssa kahdestaan Shannenin ruumiin kanssa asunnolle. Päätimme viedä hänet jonnekin kaupungin syrjäkujille ja ottaa hänen laukkunsa. Tarkoituksenamme oli saada kaikki näyttämään ryöstöltä. Katsoin epähuomiossa Shannenin henkilöpapereita. Tyttö oli nuorempi kuin minä. Minua alkoi itkettää ja jostain syystä Ken toi minulle vessaan (jossa siis istuin Shannenin jo jäykistyneen ruumiin kanssa piilossa) pikkuleipiä. Söin pikkuleivät nälkääni, jonka olin jo unohtanut. Tilanne oli mielipuolinen.

Kenillä ja Ryanilla oli jotain ongelmia auton kanssa. He olivat kai unohtaneet autonsa jonnekin edellisenä iltana. Lopulta Ryan toi Kenin auton etupihalle ja saatoimme lähteä liikkeelle. Juuri kun olin starttamassa autoa ja Ken valmistelemassa ruumista näin kauempaa kaksi hahmoa. Poliiseja! Ne olivat saaneet tietää mitä olin tehnyt ja tulivat hakemaan minua! Panikoin ja juoksin takaisin sisään. Selitin asiaa Kenille ja päätimme laittaa ruumiin piiloon vaatekaappiin. Myös Big Mac heräsi ja poliisit koputtivat ovelle. Ken avasi oven ja samalla minä lähdin ikkunasta ulos. Kenille ei tulisi ongelmia minusta!

Hiivin etupihalle ja kaasutin Kenin autolla pois niin pitkälle kuin pääsin (bensa loppui pian). Jatkoin matkaani tuntemattomaan tyhjentäen ensin Kenin auton kaikesta tarpeellisesta. Auton takaluukussa oli Kenin treenikamat suuressa laukussa. Otin kaiken hyödyllisen mukaani (mm. pesismailan ja Kenin vaatteita) ja jatkoin matkaani. Huomasin, että minulla oli edelleen Shannenin lompakko mukana. Siellä oli noin 20 dollaria rahaa. Menin ostarille syömään mäkkäriin.

Pyörittelin kädessäni Shannenin henkilöllisyyspapereita ja lompakosta löytynyttä luottokorttia. Minulla oli ehkä päivä aikaa käyttää korttia. Shannen oli kuollut eikä tarvitsisi rahoja. Minä voisin aivan yhtä hyvin käyttää korttia; olinhan jo tappanutkin tytön. Ainakin välillisesti.

Menin ostamaan itselleni vaatteita. Olin aina halunnut täysin mustat vaatteet, mutta koulussa olisin erottautunut ehkä vieläkin pahemmin niin. Nyt ostin vaatteet ja kastoin itseäni pelistä. Uusi Abigail! Tästä lähtien olisin Gail (niin kuin itseni olin Marcillekin esitellyt). Se olisi huomattavasti aikuisempaa kuin Abby. Gail Moore (Moore oli itse asiassa Shannenin sukunimi ja hetken mielijohteesta otin sen itselleni).

Vaihdoin vaatteet ostarin vessassa ja löysin housujeni taskusta Marcin puhelinnumeron. Hämmentyneenä soitin Marcille, mutta en saanut häntä kiinni. Joku muu vastasi, ilmeisesti Marcin sihteeri tai jotain? Lähetin terveisiä Gaililta ja lupasin soittaa myöhemmin uudelleen. Mielessäni pyöri kuvitelmat dramaattisesta Gail Mooresta, joka käveli rinta rinnan Marcinsa kanssa. Gail oli kuuluisa runoilija, mutta hänellä oli pimeämpikin puoli; Kuolema seurasi häntä. Gail näki aaveita ja ihmisiä kuoli hänen ympärillään, vaikka hän ei sitä halunnutkaan. Marc rakasti Gailia silti. Gail oli salaperäinen ja älykäs. Juuri sellainen nainen mitä Marc oli koko ikänsä etsinyt.

Marcia ajatellessani ostin vielä Shannenin luottokortilla itselleni meikkejä. Olin uskaliaamman näköinen kuin koskaan ja tunsin ryhtini kohentuvan. Tämä oli kohtaloni! Ostin vielä paljon elektroniikkalaitteita, sillä niitä voisi mahdollisesti myydä (minun pitää saada rahaa jostain) ja jätin lopulta laukun bussiaseman säilytyslokeroon. Lähdin kävelemään rannalle etsimään inspiraatiota uuden minäni runoihin. Ihmisiä kulki ympärilläni neonväreissä, mutta minä vaelsin eteenpäin kuin unessa.