Severus Agripa

hahmolomake

Severys Agripa syntyi 49 vuotta sitten näyttelijöiden suosimassa, hieman keskiluokkaista paremmassa kaupunginosassa Länskruunussa. Hänen äitinsä oli maineikas ja seurapiireissä viihtyvä, mutta jo uransa ehtoopuolella oleva ja pääasiassa vaihtuvista sulhaskandidaateistaan tunnettu näyttelijätär Atia Agrippa. Atialta ei juurikaan riittänyt aikaa tai huomiota pojalleen, vaan hän keskittyi pääasiassa hedonistisiin nautintoihin ja varakkaiden patronusten suosioon pääsemiseen. Atian elämän viimeiset vuodet olivat onnettomat. Hän kuoli yksinäisenä ja unohdettuna Severuksen ollessa kahdeksavuotias. Severuksesta oli tullut orpo. Hän vietti lapsuutensa Länskruunun pahamaineisilla syrjäkujilla, jossa hänen kasvattajiaan ja opettajiaan olivat pääasiassa käsityöläiset ja kivisepät, joille hän toimi kisällinä ruokapalkalla.

Viisitoistavuotiaana, hädin tuskin miehen iässä, Severus pestautui Cheliaxin armeijaan jalkamieheksi. Armeija antoi Severukselle katon pään päälle, ruokaa vatsantäytteeksi, vaatimattoman päivärahan ja mielekästä tekemistä. Severuksen lapsuuden opit tulivat pian hyötykäyttöön Arodenin kaaresta operoivan, taistelunäyttämöltä toiseen marssivan legioonan pioneerijoukoissa, joissa kaivattiin paitsi vahvaa selkää, myös käytännön järkeä erilaisten ojitusten, vallihautojen, siltojen, tunneleiden, viemäreiden, akveduktien ja muurien rakentamisen parissa. Severus sai ensikosketuksensa sodankäyntiin taisteluissa Rahadoumin armeijoiden kanssa. Myöhemmin hän teroitti taitojaan niskuroivien aatelisten palkka-armeijoita vastaan käydyissä kahakoissa. Kymmenen vuotta vierähti. Pestin loppuvaiheilla Severus oli osallisena insidentissä, jossa pieni ryhmä sotilaita oli hakenut marssillaan majapaikkaa eräältä maatilalta, jossa asuvan varakkaan tilallisen kanssa sotilasjoukon komentavalla upseerilla oli tullut riitaa. Riita äityi pahaksi, ja tilallinen pääsi hengestään. Hänen vaimonsa ja tyttärensä raiskattiin, ja hänen omaisuutensa ryöstettiin. Severuksen mieli järkkyi, ja hän tarttui pian pulloon vaientaakseen syyllisyydentunnosta siinneet painajaiset. Tuo oli vasta ensimmäinen kerta monista, sillä pullossa asuvan paholaisen kanssa hän tulisi painimaan koko lopun ikänsä. Osuutensa verirahoista turvin Severuksella oli kuitenkin riittävästi varallisuutta erota armeijasta ja palata Länskruunuun.

Länskruunussa Severus pestautui Adantin suvun palvelukseen vartijaksi. Vartijan työn ohessa Severus tutustui suvun pään Fulvio Adantin nuoreen poikaan Corneliukseen, riisiranteiseen pojankloppiin, jolle Severus yritti parhaansa mukaan opettaa miekkailun, nyrkkeilyn ja painin alkeita, enimmäkseen turhaan, sillä pojan lahjakkuus oli selvästi aivan muilla osa-alueilla. Severuksen ja Corneliuksen välit kehittyivät kuitenkin melko läheisiksi, siinä määrin kun se nyt oli ylipäätään mahdollista aatelispojan, ja jo aikuisen sotaveteraanin ja palkollisen välille.

Joitain vuosia vierähti. Severus onnistui keräämään pesämunan palkastaan, ja mutkan kautta äidin suvun puolelta tulleen pienen perinnön turvin. Lopulta hänellä oli riittävästi rahaa ripustaa aseensa ja panssarinsa naulaan ja ryhtyä yrittäjäksi. Severus ryhtyi viemärien, akveduktien ja katakombien rakentamiseen erikoistuneeksi urakoitsijaksi. Ura törmäsi kuitenkin seinään, tällä kertaa erään rahanahneen byrokraatin ja aatelismiehen toimien seurauksena. Severus menetti yrityksensä ja ratkesi ryyppäämään. Hän työskenteli lyhyitä ajanjaksoja erilaisissa hanttihommissa, mm. tavernan ulosheittäjänä ja rikollisen koronkiskurin kovakouraisena velkoojana.

Erään iltana, maatessaan erään tavernan takakujalla juovuksissa, Severus sattui brutaalin raiskauksen silminnäkijäksi. Raiskaaja oli varakas porvarismies renkeineen. Uhrina oli nuori, kaunis neito. Severus tunnisti raiskaajan samaiseksi byrokraatiksi, jonka seurauksena hän oli menettänyt oman liiketoimensa. Severus oli aivan liian juovuksissa estämään väkivallantekoa. Toivuttuaan tarpeeksi, Severus nosti tytön syliinsä ja kantoi kotiinsa. Severuksen koti oli yksinkertainen huone vuokrakasarmissa, jonka omistajan, vanhan, hyväsydämisen leskirouvan vastuulle hän jätti tytön. Severus oli päättänyt kostaa. Hän perusteli itselleen kostavansa tuon tyttöparan puolesta, mutta toinen, vähintään yhtä tärkeä syy oli vääryys, jonka tuo byrokraatti oli tehnyt Severukselle itselleen.

Severus saapui byrokraatin kartanolle aamuyön pikkutunteina. Hän murtautui sisään, pieksi henkihieveriin miehen raiskaukseen osallistuneet palvelijat, ja kävi itse kartanon isännän kimppuun murha mielessään. Palvelijat saivat kuitenkin iskettyä Severuksen tajuttomaksi ennen kuin ruojasta henki lähti. Seurasi vangitseminen, farssimainen oikeudenkäynti ja vankilatuomio.

Severus vietti vankilassa vuosia. Vapauduttuaan hän palasi entiselle asunnolleen, jossa hänelle selvisi suureksi yllätykseksi, että vanha leskirouva oli säilyttänyt hänen tavaransa, ja että raiskattu tyttöparka oli yhä elossa. Leskirouva oli pitänyt tytöstä huolta koko sen ajan kun Severus oli ollut vankilassa. Osittain kiitollisuudesta, osittain, koska ei tiennyt mitä muuta olisi tehnyt, Severus meni naimisiin tämän itseään vanhemman naisen kanssa. Hänen nimensä oli Prisca. Tyttö oli saanut uudeksi nimekseen Drusa, sillä vanhan nimensä ja aiemman elämänsä hän oli jotakuinkin täysin unohtanut traumatisoitumisensa seurauksena.

Severuksella oli siis nyt sekä vaimo, että ottotytär, eikä minkäänlaista oikeaa työtä, jolla elättää perheensä. Vuokrakasarmi ei tuottanut läheskään tarpeeksi kolmen suun ruokkimiseen, eikä tytöstä, jonka mielentila vaihteli lapsenomaisen naivista aina katatoniaan ja hysteriaan ollut juuri työntekijäksi. Severus alkoi pian tuntea tulleensa tiensä päähän. Kuten niin monasti aikaisemmin, hän löysi tilapäistä lohtua pullosta, mutta johonkin pysyvään ratkaisuun pitäisi päätyä, ja nopeasti, sillä muutoin olisi edessä nälkäkuolema tai köyhäintalo. Kenties Severus voisi vielä kerran kaivaa kaapin perukoilta vanhan legioonalaishaarniskansa. Ehkä joku vielä palkkaisi vanhan sotilaan palvelukseensa.