Toiminnot
Sivusto
Erinäisistä lähteistä koottua tietoa muinaisesta Thassilonista, sen taikuudesta, riimuvaltiaista sekä etenkin Karzougista.
Thassilonialainen velho on olento suoraan legendoista: riimujen peittämä, ylväs ja taikuudessaan väkevä, kykeneväinen murskaamaan armeijoita yhdellä sanalla ja kutsumaan luokseen olentoja, jotka ovat itsekin enää pelkkiä myyttejä. Heidän keisarikuntansa nousi maltillisen kuninkaan ja hänen seitsemän mahtavimman velhonsa kannattelemana, mutta taikuus ja vallan turmelus lopulta särkivät sen. Kun velhot merkitsevät riimuilla välineitään, he seuraavat Thassilonin perinteitä, missä riimut merkitsivät kaikkien suurten velhojen omaisuutta, ja jättiläiset ja lohikäärmeet taipuivat ihmisten tahtoon.
Kukin riimuvaltias oli tietyn taikuuden koulukunnan mestari, mahtavimman kaliiperin spesialisti. Thassilonissa oli vain seitsemän tunnustettua taikuuden koulukuntaa (divinaatiota pidettiin universalistisena) ja kukin koulukunta yhdistettiin yhteen hallitsijan seitsemästä hyveestä.
Kateus: Toisten taikuuden tukahduttaminen. Koulukunta: abjuraatio. Kielletyt koulukunnat: evokaatio ja nekromantia.
Viha: Taikuuden raa'an tuhovoiman hallinta ja kanavointi. Koulukunta: evokaatio. Kielletyt koulukunnat: abjuraatio ja konjuraatio.
Ylpeys: Oman ulkonäkön ja valtakunnan hiominen täydellisyyteen harhojen ja illuusioiden kautta. Koulukunta: illuusio. Kielletyt koulukunnat: konjuraatio ja transmutaatio.
Laiskuus: Agenttien ja kätyreiden kutsuminen tekemään työtä puolestasi sekä luomaan sen mitä tarvitset. Koulukunta: konjuraatio. Kielletyt koulukunnat: evokaatio ja illuusio.
Himo: Toisten kontrollointi tai alistus taikuudella omien halujesi tyydyttämiseksi sekä toisten mielten, tunteiden ja tahtojen hallinta. Koulukunta: lumous. Kielletyt koulukunnat: nekromantia ja transmutaatio.
Mässäily: Taikuutta, joka manipuloi fyysistä ruumista luodakseen loputtoman elämänhalun. Koulukunta: nekromantia. Kielletyt koulukunnat: abjuraatio ja lumous.
Ahneus: Asioiden ja esineiden muuttaminen arvokkaammiksi tai hyödyllisemmiksi, itsensä fyyysinen kehittäminen. Koulukunta: transmutaatio. Kielletyt koulukunnat: illuusio ja lumous.
Thassilonin valtavan imperiumin voima tuli sen valloituksista sekä kehittyneestä riimutaikuudesta. Tuo taikuus määritti sen hallitsijoita ja sisälsi erilaisia veriuhreja, mahtavia glyyfejä sekä ulottuvuuksien poimuttamista. Ilman riimutaikuutta sekä riimujättiläisten orjuuttamista, eivät thassilonialaiset legioonat olisi koskaan voineet valloittaa maitaan. Niiden kanssa he olivat kuitenkin pysäyttämättömiä.
Thassilon ei ollut myöhempien ja tunnetumpien hallitsijoidensa, riimuvaltiaiden perustama, vaan Ensimmäisen kuninkaansa, Xinin, jolle osoitettiin kunniaa keisarikunnan seitsemän pääkaupungin nimissä. Yli 11 000 vuotta sitten, Xin perusti ritariuden ja velhouden lainkuuliaiset järjestöt, käynnisti luostarilaitoksia ja lahjoitti valtionkassasta hyväntekeväisyyteen ja lopettaakseen nälän. Vieläkin enemmän kuin hyväntahtoinen hallitsija, Xin oli kuitenkin visionääri. Pyrkimyksessään luoda sivilisaation paratiisi omana elinaikanaan, hän kutsui olentoja olevaisuuden tuolta puolen ja kävi kauppaa muinaisten lohikäärmeiden kanssa. Nämä mystiset sopimukset antoivat Xinille ymmärryksen riimutaikuudesta - jonka jotkut väittävät olevan itsensä luomisen kirjakieli - ja toi salaperäisen jumalatar Lissalan palvonnan Thassiloniin. Hän kaiversi valtansa symbolit käskykirjeisiin ja sopimuksiin ja täten hallitsi kaupankäyntiä, jakoi oikeutta ja järjesti iäti kasvavat maansa seitsemäksi suureksi valtakunnaksi mahtavan taikuuden tehokkuudella. Xinin oikeudenmukaiset, taikuuden kyllästämät käskyt tunnettiin Riimulain nimellä ja aikaansaivat uskomattomia tekoja, vahvistivat valtakunnan palvelijoita ja johdattivat suurten ihmeiden luomiseen. Kaikki tämä nosti vauhdikkaasti Thassilonin valtaa ja mahtia, ja tämä kausi tunnettiin keisarikunnassa taivaallisena aikana.
Xin eli monella tavalla kauemmin kuin luomuksensa. Hän ei kyennyt pitämään lukua kaikista nopeasti kasvavan imperiuminsa provinsseista, veroista, armeijoista ja alamaisista, joten hän nimitti kuvernöörejä, suosien velhoja heidän suuren ymmärryksensä vuoksi ja siksi, kuinka helposti heidät saattoi palkita tiedoilla riimutaikuudesta. Mahtavimmat näistä käskynhaltijoista olivat seitsemän riimuvaltiasta, mahtavaa velhoa, jotka olivat osoittaneet erityistä taitoa ja intohimoa riimujen sekä keisarillisen magian käytössä. Tämä tunnettiin myöhemmin synnintaikana. Kun velhojen mahti kasvoi, niin kasvoi myös heidän tyytymättömyytensä palvelijan asemaan ja Ensimmäisen kuninkaan vallassa elämiseen. Salassa, he solmivat omat sopimuksensa salaperäisten ulkomaailmallisten voimien, ahneiden lohikäärmeiden ja viekkaiden abolethien kanssa. Näistä sopimuksista syntyivät ensimmäiset riimujättiläiset, nelikymmenjalkaiset, satumaisen vahvat ja täysin kuuliaiset palvelijat, jotka puolestaan kykenivät hallitsemaan muita jättiläisten kansoja. Näillä jättiläisorjien armeijoilla riimuvaltiaat rakensivat sekä teitä ja muureja, mutta myös valtavia monoliitteja ja patsaita keisarikunnan kunniaksi ja myöhemmin myös omiksi kuvikseen.
Ajan myötä keisarikunnan kenraalit, neuvonantajat ja riimuvaltiaat näkivät että vanha Xin ei kyennyt enää hallitsemaan väkevää taikuuttaan. Hallittuaan 110 vuotta, Xinin taikuus hävitti hänet punaisten liekkien pätsissä, joka tuhosi suuren osan keisarillisesta palatsista eikä jättänyt edes jäänteitä ensimmäisestä kuninkaasta. Välittämättä keisarinsa omituisesta lopusta, riimuvaltiaat ottivat valtakuntiensa hallinnon omiin käsiinsä, alistaen Xinin mahtavimmat kenraalit ja visiirit ja jättäen hänen vanhimman poikansa nukkehallitsijaksi Xinin kaupunkiin - pieneen vuoristovankilaan, jossa häntä saatettiin kontrolloida. Riimuvaltiaat kääntyivät suurempien suunnitelmien pariin, kehittäen ymmärrystään riimutaikuudesta voidakseen alistaa valtaansa myös kollegansa. Kukin halusi vallata keisarikunnan itselleen, hallita Xinin riimut ja käyttää valtakuntien rikkautta kehittääkseeen taikuutta millaisesta edes ensimmäinen kuningas ei ollut saattanut uneksiakaan.
Kukoistuskaudellaan, Thassilonin keisarikunta oli yli tuhat mailia leveä, valtameriltä korkeille vuorille, peittäen aavikoita ja joenuomia - valtava ja vauras alue. Keisarikunnan keulahahmoina toimivat Xinin pojat ja tyttäret, mutta he olivat liki voimattomia. Käytännössä, Thassilonia hallitsivat seitsemän mahtavaa riimuvaltiasta, vallasta juopunutta velhoa, jotka taikuudella ruokkivat omaa turmeltuneisuuttaan. On epäselvää, pidensivätkö samat seitsemän ruhtinasta elämiään satojen vuosien ajan vai ottivatko heidän oppilaansa heidän nimensä ja tittelinsä mestareidensa kuoltua.
Vallan hyveet: Ensimmäisen kuninkaan Xinin ja jumalatar Lissalan opetusten mukaan riimuvaltiaat pitivät vaurautta, hedelmällisyyttä, rehellistä ylpeyttä, yltäkylläisyyttä, ahkeruutta, oikeamielistä vihaa ja lepoa seitsemänä vallan hyveenä, palkkioina, joista saattoi nauttia ollessaan korkeassa asemassa. Riimuvaltiaat kuitenkin hylkäsivät pian näiden positiiviset puolet ja kääntyivät ahneuteen, himoon, mässäilyyn, kateuteen, vihaan ja laiskuuteen hallitsijan palkkana. Thassilonin tuhon jälkeen nämä alkuperäiset seitsemän hyvettä tunnetaan suurina sielun synteinä, ja enää harva Thassiloniin erikoistunut tietäjä tuntee niiden alkuperäiset lähteet.
Kastilaitos: Thassilonissa oli kaksi ihmisten kastia: sotilaat ja tuottajat. Sotilaat keskittyivät sotataitonsa kehittämiseen ja ylistivät taistelua sekä elämän yksinkertaisia iloja. Tuottajat olivat maanviljelijöitä, kaivosmiehiä, taitelijoita ja käsityöläisiä, jotka olivat vähemmän tyytyväisiä elämäänsä riimuvaltiaiden ruoskan alla. Tänä päivänä, soturikastin jälkeläiset elävät shoantien barbaarikansana Storvalin ylängöllä kun taas tuottajakastin jälkeläiset muodostavat varisialaisten kansan, paimentolaiset ja kiertolaiset, jotka vielä harjoittavat esi-isiensä mystisiä perinteitä Thassilonin ajoilta. Kumpikin kansa muistaa keisarikunnan tyrannian, vaikkeivät velhoja itseään tai edes riimuvaltiaan nimikettä. Barbaarien kertomukset, joita tarinankertojat ovat toistaneet tuhansien vuosien ajan, muistavat riimuvaltiaat nimellä Azghat, elämää suurempana sodantuojien ja tuomareiden pantheonina. Varisialaiset muistavat Thassilonin hallitsijat demoneina ja puhuvat heistä vain hkuiskaten.
Thassilon koostui seitsemästä itsenäisestä valtakunnasta, joista kutakin hallitsi yksi seitsemästä riimuvaltiaasta. Eriävien ja epäoikeudenmukaisten lakiensa alla kukin valtio edusti sen hallitsijan suosimia vallan hyveitä. Kukin riimuvaltias asui pääkaupungissaan, jonka nimi oli sama kuin valtakuntansakin, mutta prefiksillä "Xin", joka muinaisessa thassilonissa sai merkitykset "keisarillinen" sekä "valtaistuin", ensimmäisen keisarin mukaan. Täten, esimerkiksi, Shalastin pääkaupunki oli nimeltään Xin-Shalast.
Bakrakhan, vihan valtakunta, oli Shalastin länsipuolella. Valtiot olivat jatkuvassa sodassa keskenään kunnes Bakrakhan tuhoutui ja upposi aaltojen alle mullistuksessa, joka lopulta tuhosi Thassilonin. Bakrakhanissa useat keskenään sotivat heimot kaikki palvelivat riimuvaltiastaan mutta vihasivat toisiaan. He tekivät jatkuvia ryöstöretkiä Shalastiin, ryöväten kultaa ja mithralmalmia karavaaneista, tuhoten pieniä kyliä ja raivoisasti hyökäten kaikkia vastaan, jotka uskalsivat vastustaa heitä. Sanotaan, että Bakrakhanin mustissa metsissä asui sadoittain synninsikiöiden, hiisien, gnollien ja otsolaisten heimoja. Orjuutetut metsäjättiläiset olivat yleisiä Bakrakhanissa.
Cyrusian, ylpeyden valtakunta, oli perinteisesti valtakunnista voimakkain ja keisarikunnan varsinainen pääkaupunki. Sen keskeinen sijainti ja hyvät jokiyhteydet mahdollistivat voimapolitiikan kauppayhteyksien ja viestinnän suhteen, ja sen kaupungit olivat suurempia ja lukuisampia kuin ulompien provinssien: nimet kuten Corveilles, Xin-Cyrusian ja Justnoque muistetaan vielä, vaikkakin Torandey on ainoa Cyrusianin suurista kaupungeista, joka on vielä asutettu. Samaan aikaan, sen riimujättiläiset ja orjuutetut lohikäärmeet rakensivat alati suurempia ja mahtavampia monumentteja Cyrusianin kunniaksi kuin mikään muu valtakunta. Sen ilmojen halki lentävät lohikäärmeet olivat samalla merkki sen mahdista sekä sen rajattomasta ylimielisyydestä, sillä monien lohikäärmeiden annettiin polttaa ja ryöstää rajaseutuja mielensä mukaan palkkioksi palveluksestaan.
Edasseril, kateuden ja kunnianhimon valtakunta, oli vauras puutavarassa, jalokivissä sekä raudassa, kuten myös orjuutetuissa jättiläisissä, vahvoissa hevosissa, biisoninkaltaississa aurokeissa sekä suurissa lammaslaumoissa. Muilla tavoilla sitä oli siunattu vähemmän: villihaltiat tekivät ryöstöretkiä metsistä, kuten myös etterkapit ja ettinit. Soiseen maastoon rakennettu Xin-Edasserilin jokikaupunki kärsi monista rutoista ja kulkutaudeista Desnan pappien pyrkimyksistä huolimatta ja nyttemmin se on kokonaan purettu rakennusmateriaaleiksi läheistä Melesan kaupunkia varten, korkeammassa maastossa.
Eurythnia, hedelmällisyyden ja himon valtakunta, oli rakennettu suurelta osin meriliikenteen ja kaupankäynnin varaan. Eksoottiset mausteet ja bordellit täyttivät valtionkassan. Myös orjakauppa tuli Eurythniaan, tehden siitä ainoan valtakunnan, joka tuotti orjia, etenkin haltioita, merten takaa. Aaveet ja virvatulet usein häiritsivät sen kansaa rannikkoseuduilla, missä laivat haaksirikkoutuivat ja merimiehet hukkuivat. Sahuaginien ryöstöretket olivat myös jatkuva vaara rannikolla, vaikka orjuutetut merijättiläiset vartioivatkin Eurythnian laivaliikennettä merirosvoilta.
Gastash oli yltäkylläisyyden ja mässäilyn valtakunta, mutta se oli myös kansalaisilleen rauhallinen ja hyvä koti. Maa oli hedelmällistä ja sadot olivat suuria. Ylijäämä tietenkin myytiin vähemmän agraarisesti siunatuille valtakunnille. Rauha ja tyytyväisyys olivat Gastashin etuja, mutta siltikin asiat olivat usein vaikeita. Ankhegit olivat yleisiä, maahait söivät monia maanviljelijöitä ja riimuvaltiaan alamaisia ja ryöstöretkueet toisista valtakunnista olivat usein nähtyjä vieraita. Vanhan Gastashin maat ovat edelleen hedelmällisiä, mukaanlukien nykyistä Korvosaa ja sen omistuksia ympäröivät alueet.
Haruka, levon ja laiskuuden valtakunta keisarikunnan etelälaidalla oli hidas, veltto ja viekas. Riikinkukkohengen ja Lissalan pahantahtoiset pappiskunnat kävivät suuria taisteluita uskoistaan ja kerettiläisyyksistään, jotka olivat yksi harvoista asioista joilla kansa saatiin nousemaan toimintaan. Useimmat harukalaiset olivat orjakauppiaita, myyden lihaa markkinoiltaan tai nauttien omaisuutensa hyväksikäytöstä. Harukaa pidetiin laajalti julmana ja tekopyhänä valtakuntana, luonteeltaan saamattomana. Mellakoiden lisäksi rauhaa uhkasivat villit gnolliheimot, sammankonkaltaisten boggardien heimot sekä vapaat mäkijättiläiset jotka usein asettuivat kapinoivien orjien puolelle mestareitaan vastaan. Tarinat kertovat että metallisten lohikäärmeiden neuvosto hävitti Xin-Harukan kaupungin maan tasalle, mutta tämä on varmasti liioittelua.
Shalast oli vaurauden ja ahneuden valtakunta, Storvalin jättiläisten ja Riikinkukkohengen luostareiden muinainen kotimaa. Cyrusianin jälkeen toiseksi suurimpana valtakuntana Shalastin varakkuus oli peräisin sen kulta-, mithral- ja kuparikaivoksista, mutta koskaan tämä ei ollut tarpeeksi. Riimuherra Karzoug halusi aina lisää ja sanotaan että hänen pääkaupunkinsa Xin-Shalastin kadut oli kivetty kullalla, joskin tosiasiassa suurin osa kullasta katosi aarreholveihin ja alkemistien työpajoihin eikä koskaan palannut.
Shalast tunnettiin villeistä jättiheimoistaan ja metsäjättiläisistään, kuten myös orjuutetuista kivijättiläisistä ja eksoottisista kääpiökäsityöläisistään. Sen aarteita kuljetettiin joskus mahtavilla mammuttien karavaaneilla. Tavallinen kansa eli lähinnä kaivostyöläisinä, seppinä ja kauppiaina, jotka tuottivat lisää vaurautta. Monet hylätyt kaivokset vieläkin täplittävät Storvalin ylänköä ja Shalastin vuoristosolissa on vieläkin vanhoja luostareita ja erämaahan hylättyjä raunioita.
Vaikka suuri ja viisas ensimmäinen kuningas Xin perusti valtakunnan, josta tuli Thassilon, hänen imperiumistaan muistetaan enää keisarikunnan hajottaminen seitsemään osaan ja sen julmat ja turmeltuneet sijaishallitsijat, riimuvaltiaat. Kukin näistä vallanhimoisista hallitsijoista muokkasi heidän nurkkaansa valtakunnasta oman mielensä mukaan, arpeuttaen maata monumenteilla omaksi kunniakseen ja rajattoman turmeluksensa merkeillä.
Riimuvaltiaiden symbolit, kuten heidän kaiverretut kuvajaisensakin, olivat kaikkialla. Kun kukin hallitsija yhdistyi yhteen hallitsijan hyveeseen, näin myös heidän kuvansa kuvastivat yhden taikuuden koulukunnan herruutta. Vaikka he olivatkin ensisijaisesti velhoja, heidät myös perinteisesti kuvattiin kantaen yhtä seremoniallisista vallan aseista, jotka merkitsivät hänet Thassilonin keisarikunnan vartijaksi ja itsensä Xinin suojelijaksi. Vaikka näistä symboleista tuli merkityksettömiä heidän pahuudessaan, kukin riimuvaltias säilytti valtikkamaisen aseensa julkisena muistutuksena yhteydestään taivaalliseen aikaan ja konkreettisena esimerkkinä hänen taikuuden herruudestaan.
Alaznist, vihan riimuvaltiatar, oli mahtava, veriviittainen velhotar ja raivoisa soturi. Hänen taikuudella, huumeilla ja mutaatioilla vahvistetut legioonansa kantoivat hänen ukkospeitsilippuaan ja terrorisoivat hänen naapuriaan Shalastissa. Hänet tunnettiin karismastaan (jotkut väittäisivät että kyvystään pelotella alamaisiaan) ja hallitsi Bakrakhaniarautaisella nyrkillä. Hän näytti olevan pakottamassa Karzougin nöyryyttävään rauhansopimukseen kun maailma järkkyi ja hänen koko valtakuntansa upposi merten syliin. Tarinat kertovat bakrakhanilaisista kolikoista jotka joskus tarttuvat kalaverkkoihin. Alaznistin vallan ase oli nokisesta adamantiitista taottu ranstakka, jolla hän oli lävistänyt ensimmäisen vihan riimuvaltiaan kallon.
Belimarius, kateuden riimuvaltiatar ja Edasserilin kuningatar, oli katkera ja myrkyllinen poliitikko, joka jatkuvasti näki vihamiestensä punomassa juonia ja menestymässä hänen ulottumattomissaan. Tämän seurauksena hän juoni heitä vastaan myrkyin, salamurhin ja viekkain salaliitoin. On epäselvää kuinka hänen valtakuntansa toimi; likimain kaikki sitä koskevat asiakirjat väärennettiin kuvastamaan täydellisessä harmoniassa elävää paratiisia, jota hallittiin sopusointuisesti ja täydellisellä maagisella taidolla. Virallisten tietojen mukaan, mikään ei koskaan epäonnistunut Edasserilissa. Toiset riimuvaltiaat välttivät hänestä puhumista. Belimarius oli raskastekoinen nainen, joka vaikutti olevan riimuvaltiaista vanhin. Hän kantoi aina mukanaan eebenpuista taikasauvaa sekä puhuvaa peiliä - antiikkinen jo noina aikoina - jonka kanssa hän usein keskuteli. Hänen hilparinkaltainen vallan aseensa oli kykeneväinen varastamaan muistoja, mutta vainoharhainen kuningatar käytti sitä taistelussa vain harvoin.
Karzoug, ahneuden riimuherra, oli laskelmoiva ja täysin armoton velho. Huhut väittivät hänen olevan joko puolivampyyri tai hänen suonissaan virtaavan lohikäärmeiden veri, ja ahneus hallitsi hänen jokaista tekoaan. Selvästikin Karzoug oli ahne ja syvästi turmeltunut - hänen tiedetään käskeneen kokonaisen kaupungin hävityksen veronkantajan kavallettua muutaman hopeakolikon - mutta tämä oli palkkio, jonka hän sai riimutaikuuden herruudestaan ja omistautumisestaan taikuudelleen. Hän kävi pitkään hiljaista sotaa salamurhaajin, velhomyrkyin ja demonein Alaznistia, Bakrakhanin kuningatarta vastaan. Lopulta, jokin upotti Bakrakhanin merten alle Thassilonin keisarikunnan tuhoutuessa. Karzougin magia oli tarpeeksi väkevää jotta monet epäilevät hänen kätensä laukaisseen kokonaisen valtakunnan murhan. Hänen aseensa oli liekehtivä pertuska, joka oli koristeltu jalokivin.
Krune, laiskuuden riimuherra ja Harukan kuningas, oli riimuvaltiaista vähiten aktiivinen, sillä hänen palkintonsa valta-asemasta oli apatia ja miellyttävä velttous. Krune muistetaan melkeinpä lempeänä hallitsijana, joka ei huolehtinut sodankäynnistä mutta kävi voimakkaaseen vastaiskuun uhattuna. Hän oli riimujumalatar Lissalan ylipappi ja hänen riimuherruutensa oli täydellinen. Hänen aseenaan oli pitkä keihäs, johon oli kaiverrettu kaikki salaiset pappeuden riimut ja hänen nahkaansa oli tatuoitu sadan salaisen loitsun symbolit. Tämä saattoi selittää hänen pitkän ikänsä - harva riimuvaltias olisi käynyt sellaista vastaan, joka olisi voinut kääntää heidän omat riimuvoimansa heitä vastaan. Krunen keihäs oli tehty lohikäärmeen hampaasta ja kykeni liikkumaan ja hyökkäämään omasta tahdostaan.
Sorshen oli himon riimuvaltiatar ja Eurythnian kuningatar. Hän pukeutui aina valkeaan ja punaiseen, hienoimpiin silkkeihin ja houkuttelevimpiin leikkauksiin. Hänen mukanaan oli aina ohut mithralsauva, joka oli muotoiltu rivosti. Taistelussa hänen sanotaan käyttäneen kaksipäistä guisarmea, jonka päät oli merkitty maskuliiniseksi ja feminiiniseksi ja jonka sanottiin voivan kutsua paikalle kaksi viekoittelevaa vartijaa. Hänen taikuutensa mahdin kerrotaan olevan vain hänen hopeista kieltään vähäisempi. Laululla, katseella ja kosketuksella hän vietteli ja petti kunkin muista riimuvaltiaista vuoron perään vuosien varrella. Vaikka kaikki tiesivät hänen olevan petollnen, he luottivat häneen kerta toisensa jälkeen. Hänen ehdotuksensa vaikuttivat aina täysin järkeviltä, vaikka ne vääjäämättä tuottivat hänelle suuria etuja myöhemmässä kaupankäynnissä. Yksityiselämässään Sorshenin tiedetään olleen huora, joka pariutui mielensä mukaan minkä kanssa hyvänsä. Syytteet raiskauksista, perversiosta ja raivonpuuskista saattavat olla hänen vihamiestensä liioittelemia. Ainoa henkilö, jonka yksityisyyden hän otti vakavasti, oli hän itse; hänen palatsinsa palvelijat olivat kaikki sokeita ja useimmat myös mykkiä, ja kommunikoivat kosketusten kautta.
Xanderghul, Cyrusianin satraappi ja ylpeyden riimuherra, oli Riikinkukkovaltaistuimen uskollinen vartija ja niin ruumiin, mielen kuin hengenkin herra. Ainoa riimuvaltiaista, joka palveli Riikinkukkohenkeä, hän väitti maidensa olevan keisarikunnan muinainen pääkaupunki ja änen itsensä olevan ensimmäinen vertaisten joukossa. Hämmästyttävästi, hän oli luultavasti oikeassa. Hänen kasvojensa sanotaan olleen vakavat ja arvokkaat, merkiten hänet kuninkaiden jälkeläiseksi. Hänen ylpeydenaiheensa oli keisarikunnan pitäminen koossa yksin, ja täten hän muokkasi valtakunnastaan paratiisin keisarikunnan korkea-arvoisimmille ja tärkeimmille kasnsalaisille, joita vartijoivat ja suojelivat orjuutettujen enkelien legioonat. Riimuvaltiaiden kesken, hän vältti poliittista kinastelua ja sotimista, kokien olevansa sellaisen yläpuolella ja säästäen armeijoitaan todella suuria sotia varten. Diplomatian ja taiteiden mestarina hän kantoi mukanaan höyhenkoristeista sauvaa. Sodassa hän kuitenkin osoitti suurta taitoa jumalvaltikallaan, lucernevasaran kaltaisella aseella, jonka sanotaan olleen itsensä Xinin luoma. Monin tavoin hän oli riimuvaltiaana lähimpänä taivaallisen ajan hallitsijoita, vaikka hänen kopeutensa kasvoikin vuosi vuodelta.
Zutha, mässäilyn herra, himosi monia eksoottisia paheita, mutta ei mitään niin kuin puhdasta elinvoimaa. Gastashin hallitsijana hän kontrolloi hedelmällisiä maita ja vauraita meriä. Hänen ruumiinsa kuitenkin vaati jatkuvaa uusimista johtuen hänen ainutlaatuisesta epäkuolleesta tilastaan. Hän saattoi kokea vielä kaikki elävien tunteet ja tuntemukset ja sanotaan ettei sairaalloisen lihava riimuherra koskaan syönyt samaa ruokalajia kahdesti ja tuotti eksoottisia ruokia ja orjia kaikkialta maailmasta. Huolimatta häiritsevästä luonteestaan, hän oli terävä kauppias jonka sanottiin olevan vaarallisempi kynän kuin keihään kanssa. Hänen suosimansa ase oli sarja taikasormuksia ja ioun-kiviä, joiden resonanssin hän hallitsi tavoin joita muutkaan riimuherrat eivät täysin käsittäneet ja joita hän käytti jopa mieluummin kuin viikatteenkaltaista vallan asettaan. Zuthan valtakunta myi ruokatavaraa ja muuta materiaalia kaikille puolille kaikissa sodissa: ne, jotka vihastuttivat hänet, havaitsivat pian kokevansa puutetta kuparista, tinasta, villasta, öljystä, vehnästä, rukiista ja kaikesta muustakin.
Useimmat riimuvaltiaat eivät olleet järin uskonnollisia ja yrittivät tukahduttaa muiden jumalten kuin Lissalan palvonnan kansan keskuudessa. He yleensä murskasivat kultit jotka olisivat saattaneet uhata heidän valtaansa, mutta Thassilonin kansa (etenkin tuottakajastin jäsenet) palvoivat salassa.
Lissala oli riimujen, kohtalon ja palkkioiden jumalatar. Hän edusti tottelevaisuutta ja velvollisuudentuntoa, mutta myös anteliasta palkkiota hyvin tehdystä työstä. Hänen kirkkonsa vahvisti uskoa hallitsijan palkkioon, mutta myös käsitykseen siitä että kaikki työntekijät ansaitsevat palkkionsa, kaikki työt palkitaan ja että usko voittaa kaikki vastukset. Hänen stoalaisuutensa keisarikunnan varhaisina vuosina muuttui rankemmaksi ajan kuluessa; hänen kulttinsa muistetaan flagellaatiosta, lihan kuolettamisesta ja ylellisistä juhla-aterioista merkkipäivinä. Vaikka Lissalan usko on kuollut Golarionista, jotkut uskovat että hänen riimunsa ja niiden voima voidaan vielä herättää.
Riikinkukkohenki oli mielen, ruumiin ja sielun jumala ja häntä palvoivat velhot, oppineet ja askeetikot. Hän oli myös Vihreän sulan ritarikunnan suojelija. Riikinkukkohenki oli vaikeasti käsitettävä, ei mies eikä nainen, eikä koskaan kuvattu muuna kuin silmänä tai sulkana patsaissa tai maalauksissa. Henkijumalan todellinen luonne oli huolellisesti monen hunnun alle piilotettu. Hänen salainen nimensä ja monet mysteerinsä olivat vain akolyyttien ja papiston tiedossa ja kaikesta päätellen kuolivat kulttinsa mukana. Riikinkukkohengen palvelijat olivat usein sekä mieleltään että ruumiiltaan tavattoman vahvoja ja heidän uskonsa katoaminen oli suuri menetys. Kaikki varhaiset keisarit olivat Riikinkukkohengen palvelijoita ja hänen symbolinsa oli kaiverrettu heidän valtaistuimiinsa.
Jättiläisten herra, voiman ja jättikansan jumala, Minderhal kuvattiin monissa pyhäköissään sekä suurena jättiläisseppänä että raivoisana kivisenä titaanina. Joko hänen kirkkonsa muuttui ajan myötä tai eri jättiläiskansat palvelivat häntä eri ominaisuuksissa. Minderhalin palvonta keskittyi lakiin ja oikeuteen sekä arkkitehtuuriin ja kiven ja metallin työstämiseen. Myöhempinä vuosina, Minderhal oli riimujättiläisten suojelija ja hänen pappinsa saarnasivat tottelevaisuutta riimuherroja kohtaan.
Minderhalia palvotaan vieläkin siellä täällä Storvalin ylängön heimojen keskellä, mutta hänen uskonsa on hajanainen ja suurelta osin unohtunut. Hänen suuret temppelinsä, louhospyhäkkönsä ja sulattonsa ovat kaikki mennyttä ja veriuhrien ja aarrelahjojen virta, joka joskus täytti hänen temppeliensä aarrekammiot ovat nykyään pelkkä noro. Jopa keisarikunnan kultakautena, Minderhal oli tavallisen kansan ja orjajättiläisten jumala, ei niinkään hallitsijoiden.
Unien, tähtien, matkalaisten ja onnen jumalatar, Desna syntyi läntisestä valtamerestä ja tuli rannalle suuren myrskyn myötä. Vuosien mittaan hän jakoi profetian, ennustuksen ja enteiden lahjojaan. Hänen uskonsa on ainoa muinaisen Thassilonin uskonnoista, joka on selvinnyt nykypäivään ja hänen palvelijansa ovat yleisiä Golarionissa. Hänen tienvarsipyhäkkönsä ovat aina täynnä kynttilöitä, ruokaa ja polttopuita, kiitos omistautuneen pappiskunnan.
Seitsemän vallan hyveen harjoitus läpi Thassilonin herätti Golarionissa ja sen ulkopuolella asuvien vastenmieliste olentojen kiinnostuksen. Thaumaturgit, näiden pahojen olentojen saarnaajat ja palvelijat, levittivät kulttiuskojaan läpi keisarikunnan, kertoen monista tavoista joilla tavallinen kansa saattaisi päästä osalliseksi hallitsijoidensa hyveistä. Vaikka riimuvaltiaat tekopyhästi tuomitsivatkin nämä kultit, monien heistä itse saaden valtaansa demonisista sopimuksista, nämä mustat uskonnot kukoistivat heidän valtansa alla. Erityisesti huomionarvoisia kultteja olivat Mammon, Orcus, Pazuzu, Rubicante ja erityisesti Lamashtu, jonka suosio Thassilonissa mahdollisti hänen myöhemmän nousunsa täyteen jumaluuteen.
Orjuutettujen jättiläisten armeijoillaan Thassilonin velhot rakennuttivat massiivisia hautoja, valtavia maagisia rakenneelmia sekä häkellyttäviä monumentteja, jotka selviävät tähän päivään saakka mykkinä todistajina kaukaisesta, salaperäisestä ajasta. Monet näistä epäinhimillisen korkeista rakennelmista on vieläkin olemassa ympäri Varisiaa, vaikkakin niiden todelliset merkitykset ja tarkoitukset ovat kadonneet historian hämäriin. Muutamat kuuluisimmista ovat:
Miksi Thassilon lopulta tuhoutui on mysteeri tähän päivään, mutta lopun lähestyessä seitsemän riimuvaltiasta vetäytyivät suurimpien monumenttiensa syvyyksiin, haudaten itsensä syvälle ja jättäen palvelijoilleen ohjeet vapauttaa heidät katastrofien lakattua, jotta he saattaisivat nousta jälleen valtakuntiensa hallitsijoiksi. Thassilonin palvelijat eivät kuitenkaan totelleet, tai heidät surmattiin tai orjuutettiin. Näin, velhoruhtinaat ovat nukkuneet kymmenentuhatta vuotta. Thassilonia tutkineet oppineet ovat esittäneet kolme luultavaa teoriaa sen hävitykselle.
Abolethien kosto: Yhden teorian mukaan abolethit tuhosivat keisarikunnan kostona siitä, että riimuvaltiaat varastivat ja väärisitivät heidän glyyfinsä ja elämää luovan taikuutensa. Hyökkäyksen sanotaan tulleen merestä, iskien sisämaahan jokia ja järviä pitkin ja lopulta tuhoten kaikki riimuvaltiaiden palvelijat. Todisteet tälle teorialle ovat melko hataria, sillä harvat oppineet suostuvat konsultoimaan ensilähteitä abolethien keskuudessa.
Thassilon ja tuonpuoleinen: Ajan myötä, varhaisen keisarikunnan laki ja oikeus sortuivat korruptioon, nepotismiin ja ulkopuolisten kammotusten kutsumiseen. Näihin lukeutuivat Thassilonin hohtavat lapset, käännetyt jättiläiset ja Jandelayn olifantti, niin mahtava ja vaikeasti hallittava olento, että se kutsuttiin vain kerran, tuhotakseen kokonaisen hyökkäävän armeijan, ja sittenkin sen karkottaminen tuhosi neljänneksen Riikinkukkolegioonasta. Tämän teorian mukaan näiden olentojen hulluus vääristi kaiken mihin ne koskivat, muuttaen Thassilonin riimutaikuuden irvikuvaksi entisestä mahdistaan. Ilman taikuuttaan, Thassilon hajosi kinasteleviin pikkuruhtinaskuntiin, joista yksikään ei ollut tarpeeksi vahva alistaakseen muut valtaansa. Kukaan ei kuitenkaan kykene todistamaan muutosta keisarikunnan taikuudessa, joka on kadonnut kauan sitten.
Jättiläisten kapina: Tämän teorian mukaan riimujättiläiset, jotka palvelivat riimuvaltiaita ja olivat yksi heidän valtansa kivijaloista, kapinoivat herrojaan vastaan eräänä kesänä juuri ennen sadonkorjuuta, polttaen metsiä ja peltoja, hävittäen rakentamiaan monumentteja ja syöden jokaisen sotilaan, Lissalan papin, thassilonilaismunkin, velhon ja maagin, jonka he saivat kiinni. He tuhosivat jokaisen Riimujumalattaren ja Riikinkukkohengen symbolin ja merkin ja kielsivät ketään opettelemasta tai käyttämästä riimuja enää koskaan. Hävitettyään valtiasluokan, riimujättiläiset vaelsivat pohjoiseen, eivätkä enää palanneet. Joidenkin oppineiden mukaan tämä olisi enemmänkin valtakunnan tuhon oire kuin syy.
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped
