Vampir: Miami - Abigail, osa 2

Marja Lappalainen

Minulla ei ollut yösijaa. Hämärtyvä Miami oli huomattavasti pelottavampi tänään kuin eilen. Päätin käyttää Shannenin luottokorttia vielä kerran ja tankata Kenin auton. Voisin nukkua autossa. Kaikki sujui hyvin. Parkkeerasin auton rannalle.

Ajattelin taas Marcia. Voisin soittaa hänelle. Marc oli mahdollisesti ainoa ystäväni kaupungissa, sillä poliisit olivat varmasti kertoneet Kenille mitä olin tehnyt. Etsin puhelinkioskia ja vapisevin käsin pyöritin Marcin numeron. Jotain rapisi puhelinkioskin lasi-ikkunan ulkopuolella ja säpsähdin.

Laskin luurin alas ja yritin nähdä ulos pimeään. Mitään ei näkynyt. Aloitin numeron pyörittämisen uudelleen. Taas sama ääni. Käännyin nopeasti ympäri, mutta ulkopuolella ei taaskaan näkynyt mitään. Kolmannella kerralla päätin tuijottaa suoraan ulos numeroa valitessani. Sain melkein sydänkohtauksen kauhusta kun näin yhtäkkiä lasin toisella puolella pienen pojan nenä lasia vasten painautuneena.

Laskin luurin taas alas ja menin ulos kopista. Yritin jututtaa poikaa. Hän näytti likaiselta ja ryvettyneeltä; oli varmasti karkulainen tai eksynyt hänkin. Poika ei vastannut minulle mitään, irvisteli vain. Yhtäkkiä poika hyökkäsi kimppuuni. Luulin näkeväni pitkät kulmahampaat kun poika yritti hullun kiilto silmissään purra minua. Vasta nyt tilanne avautuu minulle paremmin. Täytynee puhua tästä asiasta Marcin kanssa.

Juoksin poikaa pakoon minkä jaloistani pääsin. Pystyin vaivoin pitämään nousevan paniikin kurissa. Takanani kuulin pienten jalkojen nopean läpsytyksen. Juoksin rannalle ja yritin etsiä muita ihmisiä. Jossain siinsi nuotion valo ja kuului musiikkia. Suuntasin sinne.

Nuotion ääressä oli humaltuneita nuoria. Minua pelotti edelleen. Läpsytys oli loppunut, mutta mitä minä sanoisin näille ihmisille? He eivät varmasti pitäisi minusta; haukkuisivat vain. Yritin istua nuotion ääreen huomaamattomasti. Muutamat tytöt katselivat minua halveksuen. Käänsin katseeni pois. Hyvin humalainen poika tuli jututtamaan minua. Hänen kanssaan oli helppo puhua, sillä hän ei puhunut mitään merkittävää; ei humalaltaan pystynyt.

Sain järjestettyä itseni pojan, Fredin, luokse yöksi. Fred oli liian humalassa päästäkseen itse kotiin ja pelkäsin, että tälle tapahtuisi öisellä rannalla jotain jos hän jäisi yksin. Mitä lienee pikkuhirviöitä rannalla asuikaan. Tässä vaiheessa tosin jo ajattelin, että pikkupoika oli vain hullu ja olin nähnyt harhoja hampaista. Odotin näkeväni kuolleita ja hirviöitä, joten myös näin niitä. Turhaan pelästyin.

Myös ajatus katosta pääni päällä houkutti enemmän kuin yö autossa. Ajoin Fredin kotiin ja autoin tämän nukkumaan. Fred nukkui nojatuolissa ja minä sängyssä (en minä nyt mitä tahansa rupea tekemään yösijasta, vaikka Ken ehkä niin luuleekin).

Aamulla autooni oli ilmestynyt lappu Keniltä. Lapussa oli osoite, jossa Ken halusi nähdä minut. Minua pelotti hieman, mutta olin myös iloinen. Ken ei ollut aivan hyljännyt minua. Sitä paitsi, minulla ei ollut enää tänä aamuna mahdollisuutta käyttää Shannenin luottokorttia eikä mitään paikkaa minne mennä. Herättelin mielessäni uudelleen henkiin ajatusta siitä, että kaikki kääntyisi taas hyväksi, kunhan näkisin Kenin.

Kävin aamukahvilla pienessä kahvilassa ja ajoin Kenin ilmoittaman osoitteeseen. Osoite oli pienelle venesatamalle, jossa oli ankkurissa muutamia hienon näköisiä veneitä. Kävelin varovaisesti laituria pitkin ja pälyilin ympärilleni. Yhden jahdin kannella makasi Ken ystävänsä Ryanin kanssa. Ennen kuin huomasinkaan, olin Kenin rutistuksessa ja kädessäni oli lasi mehua ja kolmioleipä.

Elämä veneellä ei kuitenkaan ollut helppoa. Oikeastaan minusta tuntui että riitelimme Kenin kanssa melkein koko ajan. Ryan häipyi jossain vaiheessa omille teilleen. Ken kertoi kuinka poliisit olivat tulleet hakemaan asunnolta Shannenin ruumista ja kaikki oli nyt hyvin. Olin niin helpottunut, että minua melkein itketti. Ken oli kuitenkin epäili koko ajan että olin karannut kotoa. Välttelin parhaan taitoni mukaan puheenaihetta.

Soitin Marcille. Sain lopulta tämän itsensä kiinni myöhemmin illalla. Sydämeni pamppaili. Marc oli ihana ja kutsui minut ja Kenin juhliinsa. Kenkin suostui lähtemään ja etsin kiireisesti laivalta jotain päälle pantavaa. Löysin ihanan paljettimekon, jonka sain korjattua itselleni sopivaksi. Katsoin peiliin ja näin siellä Gail Mooren.

Lähdimme taksilla Marcin antamaan osoitteeseen ja pääsimme mielettömälle jahdille, joka oli täynnä kauniita ihmisiä. Joku nainen tarrautui heti Keniin ja livahdin etsimään Marcia (Ken oli hieman ylisuojelevainen minua kohtaan kun kerroin Marcin iän. Kenin mielestä Marc oli liian vanha minulle. Isoveljet.

Ilta jahdilla oli ihana. Se oli paras ilta siihenastisessa elämässäni. Marc oli täydellinen herrasmies ja sai minut tuntemaan itseni älykkääksi, kauniiksi ja oikeaksi naiseksi. Keskustelimme paljon ranskaksi ja Marc ihasteli jatkuvasti minua. Tunsin itseni erityiseksi. Minua hymyilytti koko ajan. Ken vietti aikaansa jonkun Tomin kanssa ja näin ohimennen laivalla myös Ryanin jonkun todellisen kaunottaren käsipuolessa.

Marc esitteli minut illan isännälle, Prinssille. Minua pelotti mies hieman, mutta kumarsin hänelle niin sulavasti kuin osasin ja vaihdoimme pari sanaa ranskaksi. Prinssi huomautti majesteetillisesti, että ranskan ääntämykseni kaipaa vielä huomattavasti parannusta. Olin samaa mieltä.

Lopulta hyvästelimme Marcin kanssa ja sovimme tapaavamme uudelleen seuraavana iltana. Leijuin seitsemännessä taivaassa. Taidan olla rakastunut!

Aamulla riitelimme taas Kenin kanssa. Ken tenttasi minua Marcista ja siitä miksi olin tullut Miamiin. Yritin taas selittää, että olin Miamissa vain lomalla. Ken ei enää uskonut minua ja uhkasi soittaa kotiin. Ken kutsui Marcia perverssiksi. Suutuin ja heitin murokulhon seinään. Lähdin marssimaan ulos ja Ken pysäytti minut. Houkutellakseen totuuden minusta ulos Ken kertoi omista ongelmistaan. Poliisit olivat tulleet Kenin asunnolle Kenin perässä. Ken oli ilmeisesti jonkin sortin huumediileri. Olin hieman järkyttynyt. Tiesinhän minä, että Ken veti kamaa ja viinaa. Pelkäsin vain, että Kenistä tulee aivan samanlainen kuin isästä.

Ken kysyi minulta uudelleen miksi olin tullut Miamiin. Kerroin Kenille, että olin riidellyt kotona äidin kanssa. Kerroin kuinka olin löytänyt Libbyn pillerit ja tallettanut ne omaan huoneeseeni ettei Libby käyttäisi niitä. Kerroin kuinka äiti löysi ne minun huoneestani ja kutsui minua narkkarilutkaksi. Kerroin kuinka lähdin raivoissani pois. Ken taisi uskoa kaiken.

Sovimme Kenin kanssa ja Ken lupasi lainata minulle rahaa uutta pukua varten. Halusin näyttää Marcin silmissä kauniilta. Marc oli sanonut minulle, että sininen sopisi minulle, Ostin ostoskeskuksen kauneimman sinisen puvun ja sopivat kengät. Peilissä minulle hymyili taas Gail Moore. Illalla kun odotin Marcia löysin laukustani kondomeja. Kenin huomaavainen ele. Minua nauratti hieman ja sujautin yhden mukaan laukkuuni. Aivan vain kaiken varalta.

Marc lähetti upean auton tummennetuin lasein hakemaan minua. Istuin kyydissä kuin filmitähti. Auto ajoi suuren kartanon eteen. Kartano oli henkeä salpaava. Sisällä kartanossa oli Monetin töitä ja Marcin kirjahyllystä löytyi Baudelairen runoja. Tuntui tavallaan kuin olisi kotona. Marc ihasteli pukuani ja pyöräytti minut taas ympäri. Hän oli tyytyväinen.

Marc keskusteli kanssani erilaisista asioista: taiteesta, runoudesta, uskonnosta ja elämästä. Huomasin vastaavani puhuvani hänelle kuin päiväkirjalleni. Välillä unohdin itseni; epävarman tytön Sweetwaterista, ja minusta todella tuntui että olen jotain. Minusta tuntui kuin olisin löytänyt sieluntoverin.

Marc suhtautui minuun yhtä ihaillen kuin edellisenäkin iltana. Tavallaan hän tuntui olevan myös opettajani, ehkä enemmänkin kuin rakastajani. Minua ei häirinnyt. Jälkeenpäin ajattelin, että kaikki mitä tapahtui, oli kohtaloa. Kaikki se kuolema ja kaikki se mitä olin elämäni aikana nähnyt, oli valmistellut minua vain tätä yhtä hetkeä varten. Marc suuteli minua ja puri minua. Minä kuolin ja synnyin uudelleen siihen maailmaan mihin kuuluinkin.