• Sankarit viettävät mukavan päivän Baldurin Portissa, tehden ostoksia ympäri kaupunkia. Pyhä Alexandra kulutti suurimman osan päivästä tatuoijan luona, ikuistaen jumalansa symbolin ihoonsa. Oscar, Routa ja Sinami sen sijaan lähtivät myymään sielukolikoita eniten tarjoavalle. Pitkän vaelluksen ja outojen velhojen tapaamisten jälkeen he tapaavat paikallisen alamaailman välikäden, jolla kolikot myydään sievoisesta summasta ja samalla saadaan muutama passi kaupungin ylätasolle. Routa ja Oscar lähtevät tuonne hienoon kaupunginosaan tekemään ostoksia, kun taas Sinami koittaa ottaa uudelleen yhteyttä lapseensa Gemmaan, mutta vieläkin vain hiljaisuus on hänen vastauksensa. Kun ostokset on tehty, lähtee ilta-auringon kauniissa loistossa ilmalaiva Dammerung matkaan kohti pohjoista, sankarit kyydissään.
• Matka sujuu alkuun rauhallisesti. Kapteeni Bardin Hapanjuuri on puhelias ja kyselee paljon Sinamilta perheestään ja kodistaan, mutta Sinami ei juuri täydentäviä vastauksia anna. Varakapteeni Helga on puolestaan hiljaisempi tapaus, puhuen vain kääpiökieltä ja sitäkin ilmeisen epäkohteliaasti. Bardi Snorri Kivikieli on myös (bardiksi) hiljainen tapaus, mutta myöhemmin matkalla kertoo runon jonka oli kuullut Peilihuipun mystisestä kaupungista. Mekaanikko Magbeth Kivikieli puolestaan vietti kaiken aikansa koneistonsa parissa, koittaen vimmatusti pitää ilmalaivaa taivaalla. Matka sai jännitettä loppumatkasta, kun keskellä myrskyä sininen lohikäärme kävi laivan kimppuun. Kiitos Roudan lohikäärmeensurmanuolten, hyvin heitettyjen keihäiden ja pyhän tulen, lohikäärme kuitenkin syöksetään takaisin maan pinnalle.
• Pitkän matkan jälkeen saavutaan Peilihuipulle. Suuren pöytävuoren päällä on sumun ja pilvien peittämä kaupunki, jonka vain korkeimmat huiput näkyvät, kuin korkeat heinät usvaiselta pellolta. Laiva parkkeeraa itsensä pöytävuoren juurelle, ja kapteeni Bardin kertoo odottavansa matkaajia kolme päivää, jonka jälkeen hän jatkaa matkaansa. Routa käyttää samoojan vaistojaan ja arvioi kaupungissa olevan joitakin kymmeniä eläviä olentoja. He kiipeävät suuret portaat ylös, ja astuvat kaupungin kerran mahtavista porteista sisään. Kaupungin loisto on tuhoutunut aikapäiviä sitten, pölyn ja kiviraunioiden hallitessa ympäristöä.

Ilma täyttyy hetkessä satojen tuhansien kukkien terälehdistä, jotka satavat taivaalta kadulla olijoiden niskaan. Samalla fanfaaritorvien pauhu täyttää korvat, sekä satojen- ellei tuhansien -ihmisten ylistyshuudot ja laulut. Liput liehuvat Peilihuipun loiston hetkenä, kun suuri sankari palaa takaisin kotiinsa, mutta väkijoukko estää näkemästä häntä kunnolla. Yht’äkkiä maa järkkyy, ja ilo muuttuu hetkessä peloksi läheisen talon sortuessa suoraan sankarien päälle. Kuvajainen häilyy pois, palautten kaikki takaisin todellisuuteen.

• Tämän oudon kuvajaisen häilyessä pois, on olo kuin lekalla päähän lyöty. Siitä huolimatta he jatkavat matkaansa, kunnes Routa huomaa sivusilmällään jotain liikkuvan kivien seassa. Nopeasti kivien ja kaatuneiden talojen seasta juoksee eteenpäin olentoja: humanoideja, joilla on susimaisia piirteitä ja raivoisa katse. Taistelu on tiukka, kunnes uusia hahmoja saapuu paikalle: haltioita, pukeutuneena eriskummallisiin takkeihin ja kantaen erikoisia tuliaseita. Haltioiden yhteislaukaukset saavat ison joukon hirviöitä kaatumaan, vain yhden selviytyjän kipittäessä karkuun. Haltia puhuttelee Routaa kielellään, katsoen Oscaria epäilevästä. Käy ilmi, että nämä haltiasamoojat pelkäävät bardeja, ja Oscarista on tulla yhteislaukauksen uusi kohde. Nopea ja aggressiivinen neuvottelu käydään, ja haltiakomentaja Alarith päättää luottaa tällä kertaa muukalaisiin.

Haltioiden leirissä he oppivat erikoisia asioita. Nämä haltiat ovat Hopeakuun vaalikreivin 11. raakunat, ja kertovat olevansa kotoisin vuodesta 2554 dr - lähes tuhannen vuoden päästä! Heidän mukanaan on myös outo ihmismies, jonka Oscar tunnistaa Rektor Tulisormeksi, mieheksi jonka hän tapasi aikoja sitten Ikikesän tappelukerhossa. Miksi hän on täällä? Mitä kaupungissa oikein tapahtuu?

Ratsumestari Alarith