Vampir: Miami - Abigail, osa 22

Marja Lappalainen

Havahduin jäiseen kosketukseen. Yritin olla aivan hiljaa. Lumikki ei voinut herätä nyt, eihän? Pidin silmiäni puristettuna kiinni. Muistin kyllä mitä Pearlille oli käynyt. "Oletko sinä minun tyttäreni?" Lumikki kysyi. Minä en tiennyt. Ehkä. Lumikki nosti minut kevyesti jäisellä kädellään syliinsä ja painoi hampaansa kurkulleni. Yritin irtaantua hänen teräksisestä otteestaan, turhaan, kunnes vaivuin ekstaasiin. Tunsin kuinka etäännyin ruumiistani. Voimani alkoivat hiipua. Näkisinkö kohta sen paljon puhutun valon? En ollut vielä valmis valoon (tai pimeyteen). Rimpuilin itseni irti Lumikista, ja juoksin portaita ylös ja ulos kryptasta.

Olin nälkäisempi kuin koskaan. Miksi olinkaan kirkolla? Oloni oli hieman sekava. Olin tullut kirkolle koska Thomas Bowman oli kuollut, ja koska minua pelotti. Hakkaava nälän tunne ajoi minut ulos kadulle metsästämään. Läheisellä kujalla nukkui nuori poika käytetty ruisku vieressään. Käperryin pojan kylkeen kiinni, ja kaivauduin samojen sanomalehtien alle, joita poika käytti peittonaan. Poika ei herännyt kun puristin häntä sylissäni kuin lohtua hakien. Pian olin kylläinen. Pojan veressä ollut heroiini sai minut hieman tokkuraiseksi. Taisin nukahtaa hetkeksi.

Seuraavana yönä heräsin hotelliltani. Onneksi olin ymmärtänyt lähteä sinne ennen aamunkoittoa. Kasasin ajatuksia edellisen illan osalta. Ruhtinas oli siis kuollut, ja Ken sekaisin surusta. Murhaaja oli joku minun sukulaiseni, ja niin voimakas etten voinut tälle mitään. Puin päälleni, ja lähdin alakertaan. Minä en voinut tilanteelle mitään. Sisälläni tuntui hieman kylmältä kun totesin, etten jaksanut tuntea sympatiaa Kenin menetystä kohtaan. Kaikki kuolivat. Koko tämä elämä oli vain yhtä kuolemaa. Välinpitämättömästi totesin, etten koskaan halunnut valtaa. Valta oli selkeästi kuolemaksi.

Siirryin alakertaan tyynenä odottamaan illan tapahtumia. Epäilemättä kohta joku rynnistäisi sisään kyselemään edellisillan tapahtumista. Sitä paitsi, minulla oli asioita hoidettavana Maldonaton kirkolla. Olin positiivisesti yllättynyt kun ensimmäinen vieraani olikin sukulaiseni Mark Schultz.

Mark Schultz oli rähjäinen ja sekavassa olotilassa. Ilmeisesti murhaajamme oli pakottanut tämän hyökkäämään kimppuumme ja räjäyttämään Beckinsalen talon. Tämän jälkeen Mark Schultz oli virunut vankina jossain likaisessa kellarissa kuuntelemassa murhaajan suunnitelmia. Kuuntelin Mark Schultzia herkeämättä ja esitin tiukasti täsmentäviä kysymyksiä. Olin päättänyt selvittää kuka murhaajamme oikein oli!

Mark Schultz kertoi järkyttyneenä kuinka hän oli ensin nähnyt miehestä painajaisia (kuten minäkin), ja tämän jälkeen painajaiset olivat muuttuneet yhä enemmän todeksi. Mark Schultz oli löytänyt itsensä tekemästä mitä hirveimpiä asioita (minä arvasin tämän!): suunnittelemasta pommeja ja yrittämässä murhia. Ilmeisesti Beckinsale oli ollut murhaajallemme uhka, sillä tämä halusi Mark Schultzin tappavan tohtoriraukan. Mark Schultz oli helpottunut kun kerroin tohtori Beckinsalen olevan varsin hyvässä kunnossa.

Olisin halunnut keskustella Mark Schultzin kanssa pidempäänkin, mutta tehtävät kirkolla odottivat minua. Yritin ehdottaa sukulaiselleni, että hän voisi odottaa minua hotellilla. Hän oli siihen kuitenkin liian peloissaan, joten otin hänet mukaani. Tunsin suurta yhteenkuuluvaisuutta sukulaiseeni, ja sivusilmällä vilkuilin myös hänen komeita kasvojaan. Mark Schultz oli jakanut kanssani kokemuksia, joita kukaan muu ei voisi koskaan ymmärtää!

Olin myös utelias Mark Schultzia kohtaan. Miten hän oli päätynyt Maldonaton jälkeläiseksi (ja mitä nämä olivat oikein keskenään tehneet?) Tunsiko Mark Schultz kenties enemmän sukulaisiamme? Olin tyytyväinen Mark Schultzin istuessa vieressäni Porchessani. Minulla oli taas joku.

Pelkäsin kuitenkin hieman, että Mark Schultz saisi tietää kryptan salaisuudestani. Toisaalta, jos nainen oli Maldonaton tekijä, kuten uskoin, kuului salaisuus yhtä lailla myös Mark Schultzille. Istutin kuitenkin Mark Schultzin salonkiini lukemaan kirjojani siksi aikaa kun piipahdin itse katsomassa Lumikkia kryptassa. Nukkuvan Lumikin kasvot olivat samaan aikaan rauhoittavat ja jännittävät katsella. Olin usein miettinyt näkikö tämä unta nukkuessaan?

Kryptaan päästyäni muistin kaiken tapahtuneen. Jostain syystä en ollut muistanut alkuyön tapahtumia kuin vasta nyt. Jostain syystä olin ehdottomasti halunnut palata takaisin kirkolle. Yritin paniikissa juosta takaisin, mutta Lumikki oli jo ottamassa minua vastaan. Hän seisoi ylväänä arkkunsa vieressä ja katseli minua posliininuken kasvoistaan. Vilkuilin jääkaappia kohden -siellä olisi verta. Se olisi pelastukseni. Valitettavasti Lumikki oli jo käynyt tyhjentämässä jääkaapin.

En pystynyt liikkumaan pois huoneesta, vaikka yritin. "Kuka vieraasi on? Tuo hänet minulle", Lumikki sanoi kielellä joka kuulosti ehkä italialta. Lähdin juoksemaan portaita ylös huojentuneena. Olin pahoillani Mark Schultzin puolesta, mutta Maldonaton tekijä oli yhtä lailla hänen ongelmansa, ellei enemmänkin.

Yritin soperrella aiheesta jotain Mark Schultzille, mutta hän ei näyttänyt ymmärtävän. Halusin valmistella häntä tähän kauheuteen, johon olin hänet tuonut, mutta en oikeastaan ehtinyt, sillä Lumikki oli noussut kryptasta ja seisoi katselemassa meitä. Hän käski Mark Schultzin luokseen, taivutti tämän pään kuin nuoren vitsan ja painoi suunsa tämän kaulalle. Seurasin tilannetta jännittyneenä ja huojentuneena, mutta olin valmis menemään väliin, mikäli Mark Schultz valahtaisi veltoksi. En missään nimessä halunnut menettää uutta ystävääni.

Lumikki irroitti otteensa Mark Schultzista, ja tämä vetääntyi huoneen nurkkaan kauhuin katse silmissään. Voi, antaakohan hän koskaan minulle anteeksi? Mutta itse hän halusi tulla mukaan, minä en häntä tänne varsinaisesti halunnut. Vaikka nyt en aivan muistanutkaan minkälainen tilanne täällä odotti.

Lumikki katseli minua arvioivasti. "Mikä sinun nimesi on, tyttö?", hän kysyi ja vastin kuuliaisesti. "Abigail...Oletko englantilainen?" Kun vastasin olevani amerikkalainen, näytti Lumikki hämmentyneeltä. Kauhukseni ymmärsin, ettei hän tiennyt mikä Amerikka oli. Mielessäni aloin laskemaan Lumikin mahdollista ikää. Liian vanha. Lumikki jatkoi varsin itsetietoisesti sanoen: "Tulkaa huomenna takaisin, mutta älkää kertoko minusta kenellekään. Minä tarvitsen vaatteita. Abigail, tuo minulle tuo mekkosi. Mutta pienennettynä, minä en ole niin lihava kuin sinä."

Olimme huojentuneita päästessämme pois kryptasta. Mark Schultz katsoi minua syyttävästi ja sanoi: "Mihin helvettiin sinä olet minut tuonut?" Olin niin pahoillani. Ohjasin hänet sinne samalle kujalle, missä nyt muistin itsekin maanneeni lohtua hakemassa. Ajoimme hiljaisuudessa takaisin hotellille. Minä halusin vain huolehtia Mark Schultzista. Minä halusin niin helliä häntä, mutta antaakohan hän enää koskaan minun tehdä sitä? Eikö hän ymmärrä, että tämä kaikki on vain lisä meidän yhteisille kokemuksillemme? Ehkä kohtalo on ajanut meidät hädän hetkellä yhteen.

Tilanne rauhoittui hieman päästyämme hotellille. Juttelimme niitä näitä, ja olisimme varmasti päässet syvällisempiinkin aiheisiin ellei Andrew olisi tullut käymään. Mark Schultz ei luottanut Andrewiin, ja ymmärsin hänen huolensa hyvin. Annoin hänen soittaa Lima-Manuelin hakemaan itsensä, ja lupasin olla pian yhteydessä. Olisin halunnut halata häntä, mutta Mark Schultz vaikutti liian varautuneelta. Ehkä Mark Schultzille olisi nyt parasta vain olla ystäviensä suojissa.

Andrew oli huolissaan Kenistä. Minun täytyy myöntää että olin melkein kokonaan unohtanut veljeni. Soitin hänelle varmistaakseni, että hän todella oli kunnossa. Oli hän. Hieman omituisen kuuloinen, mutta kunnossa. Ilmeisesti Pierpont McGinn halusi tavata Kenin edellisen illan tiimoilta. Minusta se oli hyvä ajatus. Ennemmin kerromme nyt kaiken tapahtuneen (joskin ehkä jätämme mainitsematta kaikki mahdolliset sukulaissuhteet) ihastuttavalle herra McGinnille, kuin jätämme kertomatta. Päätimme yhteistuumin lähteä tapaamaan Keniä Venture Importiin.

Ken vaikutti omituiselta. Ilmeisesti Thomasin kuolema oli vaikuttanut tähän todella syvästi. Olisin voinut lohduttaa Keniä, mutta hän ei näyttänyt haluavan sitä. Sen sijaan löysin itseni istumasta neuvotteluhuoneesta, jossa yritin epätoivoisesti kääntää Kenin pään Andrewin avustuksella: jostain syytä Ken ei halunnut tavata herra McGinniä. Pelkäsin, että Ken elätti jotain suuruudenhulluja ajatuksia omasta ruhtinuudestaan. Eikö hän ollut vielä ymmärtänyt, että vallasta seurasi kuolema?

Lopulta saimme Kenin suostumaan tapaamiseen, ja herra McGinn saapuikin Venture Importiin. Melkein heti sen jälkeen, kun Andrew oli selvittänyt rakennuksen autotallissa Anyssalta kaupungin tapahtumista. Me halusimme olla ajan tasalla. Ilmeisesti myös monia muita oli kuollut tai poistunut kaupungista. Heidän muassaan Herra Savoy, Esmeralda, Dulcinea ja Ryan. He olivat kuuleman mukaan kunnossa, mutta olin silti pahoillani tästä. Heitä pidin, jos en ystävinäni, niin ainakin arvossa. Lukuunlaskematta tietysti Ryan, jonka seuraa kaipasin vilpittömästi. Vaikka hän olikin välillä varsinainen idiootti.

Herra McGinn oli majesteettisen komea istuessaan pastellisävyisessä puvussaan Venture Importin neuvotteluhuoneessa. Hän ei vaikuttanut olevan tyytyväinen siihen, että hän oli joutunut liikkumaan talostaan. Ken oli voitonriemuinen. Herra McGinn halusi puhua Kenin kanssa kahden, joka antoi Kenistä hyvin tärkeän kuvan. Minä menin mielelläni käytävään kuuntelemaan. Enpä häiriintyisi Herra McGinnin komeasta olemuksesta, ja voisin keskittyä olennaiseen. Andrew tuli mukanani.

Herra McGinn halusi luonnollisesti varmuuden Thomas Bowmanin kuolemasta. Olin hyvin otettu kun hän halusi käyttää minun taitojani Bowmanin kuoleman selvittämiseen. Hän sanoi vielä: "Normaalisti pyytäisin Herra Maldonaton apua, mutta nyt vain te neiti Madden (hän muisti nimeni!) olette paikalla hänen verilinjastaan." En edelleenkään pitänyt Maldonatosta, mutta olin hyvin ylpeä siitä, että minun voimani riittivät siihen mihin Maldonatonkin.

Astuin takasin murhapaikalle. Ken oli sotkenut sen täydellisesti. Suljin silmäni, ja laskin käteni lattialle, jossa oli vielä hieman tuhkaa. Olin vakuuttunut sen olevan Thomasin. Irrotin käyrän tikarin Thomasin tuolista, ja puristin sen käteeni melkein turhaan. Tiesin kenen kasvoja katsoisin pian. Kerroin näkemäni Herra McGinnille, ja lipsautin vahingossa että murhaaja näytti saksalaiselta. Hän kysyi haukkana miksi. Sopertelin, etten tiennyt - että voimani toimivat näin. Onneksi hän oli tyytyväinen vastaukseeni, ja sanoi vielä että saattaisi tulevaisuudessakin tarvita palveluksiani. Näin jo hetkellisesti itseni Maldonaton paikalla, ja vakuuttelin samalla, etten todellakaan halunnut valtaa. Valta oli kuolemaksi.

Olin jo lähdössä Venture Importilta pois kun kuitenkin päätin kertoa vielä Kenille, että olin nähnyt unta murhaajasta. Tämä johtui oikeastaan siitä, että Anyssa se pieni pirulainen, oli kertonut Andrewille nähneensä Mark Schultzin lähtevän hotelliltani. Minun piti suojella Mark Schultzia Kenin mielipuoliselta raivolta (Kenillä oli edelleen ongelma sen suhteen, että rakas setäni oli hyökännyt hänen kimppuunsa), joten kerroin totuuden unista, sukulaisista ja Mark Schultzin hyväksikäytöstä. Luulen, että Ken ja Andrew uskoivat minua. Erityisesti kun sanoin uskovani, ettei murhaaja enää ollut kaupungissa. Hän ei olisi muuten päästänyt Mark Schultzia vapaaksi.

Lähdin helpottuneena nukkumaan hotellilleni. Soitin vielä nopeasti Rosa Balelle autopuhelimestani. Minun piti tarkistaa olinko todella tavannut hänet. Onneksi Rosa Bale kysyi heti herra Neumannista! Olin niin onnellinen, herra Neumann oli todella olemassa! Hänhän oli ainoa johtolankani murhaajan jäljille. Sitä paitsi Rosa Bale kutsui minut tapaamaan muita noitapiiriläisiä! Ihanan jännittävää!

Seuravana iltana palasin pelonsekaisin tuntein kryptalle tapaamaan Lumikkia. René oli pienennyttänyt vaatteeni Lumikille sopiviksi, ja ensitöikseni jouduinkin pukemaan ne hänen päälleen. Lumikki seisoi puettavani kuin nukke, ja yritin kömpelösti saada vaatteeni istumaan hänen yllään. Lumikki vaikutti kuitenkin tyytyväiseltä. Hän otti taas minut syliinsä ja painoi hampaansa kaulalleni. En enää vastustellut, mutta pelkäsin. Lumikki nauroi minulle, ja sanoi ettei hän minua vahingoittaisi. Vastalahjaksi hän tarjosi minulle omaa kättään.

Katselin vain hetken Lumikin rannetta pitkin valuvaa punaista noroa. Tiesin ettei minun pitäisi, mutta en voinut vastustaa veren paksua tuoksua. Nuolaisin rannetta kerran, enkä olisi enää koskaan halunnut lopettaa. Aivan liian pian Lumikki irrotti minut itsestään. En ollut koskaan maistanut mitään niin voimakasta, enkä kokenut mitään tämän kaltaista. Olin hetkessä tietänyt, ettei Lumikki ollut minulle sukua, mutta en enää välittänyt. Pidin hänestä aivan kuin hän olisi ollut se kadonnut sukulaiseni, jota olin odottanut herääväksi.

Lumikki kertoi nimensä olevan Maria Pasquale. Muistin heti Pearlin muotokuvan takaa löydetyn sukupuun! Tässä oli herra Rourken sisar ja Antonio Savoyn tekijä. Yritin parhaani mukaan kertoa hänelle hänen suvustaan ja pahoittelin sekä herra Rourken kuolemaa että herra Savoyn poistumista. Lopulta Maria tuli siihen ymmärrykseen, että Ken oli hänen ainoa sukulaisensa kaupungissa. Olin tavallaan huojentunut, että saatoin jakaa Maria Pasqualen Kenin kanssa. Minun ei enää tarvinnut huolehtia hänestä yksin.

Maria oli nukkunut hyvin pitkään. Ajasta jolloin Miamin alueella oli ollut vain Coral Cablesin kylä, ja jolloin "villit" olivat olleet kylän suurin uhka. Maria oli muuttanut Uuteen maailmaan Venetsiasta tekijänsä kanssa, ja asunut täällä espanjalaisten siirtokunnassa (tunsikohan hän muuten Esmeraldan? Minua kiinnosti edelleen Esmeraldan ja Antonio Savoyn välinen suhde?). Jostain syytä hän oli kuitenkin vaipunut horrokseen ennen Amerikan itsenäistymistä. Nyt hän halusi oppia kaiken tästä uudesta maailmasta.

Ei ollut helppoa kertoa Marialle kaikkea. Yritin kertoa ensin jotain historiasta, mutta hän vaikutti kiinnostuneemmalta käytännön elämästä. Pelkäsin hieman näyttää Marialle maailmaa. Mitä jos hän hurjistuisi, ja lähtisi juoksemaan pitkin katuja? Niin kuin legaatti! Onneksi selvisimme kryptan ulkoisessa maailmassa ilman sen suurempia kommelluksia. Soitettuani Kenille olimmekin jo pian matkalla kohti Venture Importia, jossa Maria päätti julistautua kaupungin uudeksi ruhtinaaksi. Minusta Maria teki airuensa (mikä ikinä se nyt onkaan) ja otti minut mukaansa uudelle asunnolleen Rourke mansioniin. Ajatukseni Marian sysäämisestä Kenin hartioille ei aivan onnistunut.