Meranuksen örkkisota

Avaruustaistelut

Örkit ilmestyivät E0N-systeemiin Syöveristä, eikä niiden lähtöpaikasta ole tietoa. Örkkien laivastossa oli kolme emäalusta ja arviolta parikymmentä pienempää laivaa. Kaksi emäalusta ja suurin osa laivastosta viipyi aurinkokunnassa vain vähän aikaa ennen uutta siirtymistään Syöveriin. [Tämä laivasto törmäsi sektorille 124, jossa se taisteli mm. Arcossa, Centrianuksessa ja Orfeuksessa.]

Yksi emäalus ja neljä taistelualusta jäivät E0N:in systeemiin. Ne pommittivat Velania ja laskivat planeetalle joukkoja. Joukkojenlasku keskeytyi Tähtilegioona Megatheriuksen saapumiseen. Velanin lähiavaruudessa käytiin 46 tuntia kestänyt avaruustaistelu, jonka tuloksena Tähtilegioona lyötiin hajalleen ja örkkilaivasto menetti kolme taistelualusta. Tuntemattomasta syystä örkkilaivasto luopui tämän jälkeen Velanin piirityksestä ja siirtyi Meranuksen kiertoradalle. Mahdollisesti örkkien emäalus oli jo tässä vaiheessa vaurioitunut.

Meranuksen puolustuslaivasto hyökkäsi aluksi örkkilaivastoa vastaan, mutta joutui vetäytymään neljän tunnin jälkeen lippulaivansa vaurioiduttua ja kommunikaatioyhteyksiensä kaaduttua. Manticore-aseman D-kiihdytin sai taistelun aikana osuman örkkien emäalukseen, jonka voidaan viimeistään nyt olettaa vaurioituneen vakavasti. Tämä osuma luultavasti tuhosi myös suuren määrän emäaluksessa olleita örkkien maahanlaskujoukkoja ja teki siten mahdolliseksi Meranuksen maavoimien menestyksellisen vastarinnan.

Puolustuslaivaston vetäytymisen osana Manticore-asemaan asennettiin väliaikaisesti moottorit ja se nostettiin pois kiertoradalta, jolla se olisi yksin varmasti tuhottu D-kiihdyttimestään huolimatta. Tarkoituksena oli yhdistää Velanin ja Meranuksen puolustuslaivastot, nostaa Mateon-asema asteroidivyöhykkeestä ja pyrkiä murtamaan örkkien piiritys kahden D-kiihdyttimen tulituella.

Hyökkäys Meranuksen piirityksen murtamiseksi käynnistettiin 74 tuntia ensimmäisen vetäytymisen jälkeen. Tänä aikana örkit pommittivat Meranusta ja laskivat planeetalle huomattavan määrän maajoukkoja. On todennäköistä, että kaikki emäaluksessa jäljellä olleet maajoukot laskettiin Meranukselle – joko siksi, että emäaluksen elintoimintojen ylläpito oli vaurioitunut, tai yksinkertaisesti pois odotettavissa olleen toisen avaruustaistelun tieltä.

Meranuksen toisen taistelun aikana örkkilaivat pyrkivät murtautumaan pois kiertoradalta ja hyökkäämään Manticore-aseman kimppuun. Tässä yhteydessä Mateon-asema sai örkkien emäalukseen kaksi täysosumaa, jotka tuhosivat aluksen ohjauskyvyn. Taistelualus hyökkäsi tällöin itsenäisesti Manticoreasemaa vastaan, mutta tuhottiin. Taistelun katsotaan päättyneen 11 tunnin jälkeen. Ohjauskyvytöntä örkkien emäalusta seurattiin, kunnes se tuntemattomasta syystä räjähti. On ehdotettu, että se epäonnistui yrityksessään siirtyä Syöveriin, mutta tämä on epätodennäköistä, koska örkkien emäalusten ei tiedetä koskaan yrittäneen pakoa.

Kesti 140 tuntia, ennen kuin Manticore-asema saatiin takaisin Meranuksen kiertoradalle, jossa se toimi tukikohtana strategisille iskuille Meranukselle laskeutuneita örkkejä vastaan. Meranus joutui siten taistelemaan planeetan pinnalle laskeutuneita örkkejä vastaan omin avuin yhteensä 214 tuntia, noin 8,5 paikallista vuorokautta. Tässä ajassa örkit olivat kaikkialla sitoutuneet lähitaisteluun Meranuksen puolustajia vastaan, joten strategisia iskuja kiertoradalta voitiin suorittaa vain hyvin rajoitetusti. Örkkilaivoja vastaan käydyn taistelun jäljiltä suurin osa ihmisten laivastosta oli lisäksi vaurioitunut, ja erityisesti kiertoradalta pinnalle suoritettaviin pommituksiin soveltuvista pommikoneista oli pulaa.

Örkit

Meranukselle laskettujen örkkien tarkkaa lukumäärää on mahdoton saada selville jälkeenpäin. Koska kiertoradoilla toimineet satelliitit tuhottiin laskeutumisen ensimmäisen kymmenen tunnin aikana, edes planeetalle laskeutuneiden pudotusalusten tarkkaa määrää ei tunneta. Niiden lukumääräksi on ehdotettu noin 400, joista jokaisessa voidaan olettaa olleen tuhansia örkkejä. Huolimatta ilmatorjunnan, maahan osumisen ja örkkien järjestäytymisen aiheuttamista tappioista – erityisesti veteen laskeutuneiden örkkien joukkohukkumisista – Meranuksen pinnalle keskittyi noin 50 tunnin sisällä arviolta miljoona operatiivisessa taisteluvalmiudessa olevaa örkkiä.

Örkkien aseistus oli maahanlaskun mittakaavaan nähden kevyttä. Suurin osa Meranuksen pinnalle lasketuista örkeistä liikkui jalan tai kevyesti panssaroiduilla pyörällisillä ajoneuvoilla. Raskaita ajoneuvoja laskettiin taisteluissa tuhotun tai vallatun vain noin 200 kappaletta. Velanin taisteluissa kohdatut titaanit olivat ilmeisesti kaikki, mitä E0N:in systeemiin jääneellä emäaluksella oli mukanaan. On myös mahdollista, että Meranuksen maahanlaskun yhteydessä örkit menettivät nimenomaan sellaisia pudotusaluksia, joiden lastina oli raskasta kalustoa. Tästä ei tosin ole minkäänlaista näyttöä, koska ilmassa tai maahan osumisessa tuhoutuneiden pudotusalusten rahdista ei ole voitu päästä selvyyteen.

Puolustajien toimintaa helpotti oleellisesti se, ettei örkeillä ollut käytännössä lainkaan ilmavoimia. Örkit olivat menettäneet suuria määriä hävittäjiä ja pommittajia taistelussa Tähtilegioona Megatheriusta vastaan, ja jäljellä olevat pidettiin ilmeisesti huollossa emäaluksella odotettavissa olevaa lopullista avaruustaistelua varten. Sen sijaan örkit käyttivät runsaasti kineettisiä linkoja, jotka tuottivat liki tuhat meteoriosumaa Meranukselle. Tässä puolustajia auttoivat Meranuksen harva asutus ja kineettisten linkojen epätarkkuus: tuhoisia, paikallisesti lamauttavia meteoriosumia syntyi vain 17 kappaletta. Siviilitappiot olivat alle 2 % planeetan väestöstä.

Örkkien maahanlasku alkoi Meranuksen ensimmäisen avaruustaistelun aikana, ja pudotusalusten tappiot olivat suurimmillaan juuri tällöin. Avaruustaistelu pakotti emäaluksen kiertoradalle, josta pudotuksia ei voitu tähdätä Meranuksen tiheimmin asutetuille alueille. Eniten pudotusaluksia osui Esperian (Meranuksen suurempi manner) eteläiselle vuoristoylängölle, Aracadon (Meranuksen pienempi manner) luoteisosaan ja Makronesian saarille. Pyhät saaret ja Mikronesia selvisivät ilmeisesti kokonaan ilman suoria osumia. Vähintään neljännes pudotusaluksista laskeutui meriin, ja ainakin kahden pudotusaluksen tiedetään varmuudella laskeutuneen etelänapajäätikölle. Meriin laskeutuneet örkit joko hukkuivat, juuttuivat saarille tai pääsivät osallistumaan taisteluihin mantereella 3–10 vuorokautta myöhässä.

Meranuksen puolustajat

Meranuksen armeija oli ehtinyt järjestäytyä ennen örkkien laskeutumista. Aseissa oli 3,18 miljoonaa keisarikunnan kansalaista, joista yli puolet palveli kevyesti aseistetuissa Kansallisissa miliisirykmenteissä. Meranuksen armeija jakautui aselajeittain seuraavasti:

Keisarilliset ilmavoimat (40.000)
Eksarkin ilmarykmentti
5 hävittäjälaivuetta
2 rynnäkkölaivuetta
2 pommilaivuetta
1 strateginen pommirykmentti
3 ilmakuljetusrykmenttiä

Keisarilliset merivoimat (80.000)
3 taistelulippuetta (yhteensä 5 lentotukialusta)
2 sukellusvenelippuetta
4 rynnäkkövenelippuetta
1 ilmatyynyjalkaväkidivisioona
4 rannikkopuolustusrykmenttiä

Keisarilliset maavoimat (1.260.000)
Eksarkin henkirykmentti
8 Kaartin panssaridivisioonaa (1.–8. PsD)
24 Kaartin mekanisoitua jalkaväkidivisioonaa (1.–24. MJvD)
63 Kaartin jalkaväkidivisioonaa (1.–63. JvD)
10 Meranuksen kevyttä ratsuväkirykmenttiä (1.–10. KRvR; kotiseudun mukaan nimetty)

Kansallinen miliisi (1,8 miljoonaa)
noin 450 Kansallista miliisirykmenttiä (piirikunnan mukaan nimetty)
6 rannikkomiliisirykmenttiä (piirikunnan mukaan nimetty)

Tieto örkkien ilmestymisestä E0N:in systeemiin levisi Meranuksen asukkaiden keskuuteen noin 100 tuntia ensimmäisen havainnon jälkeen. Tässä vaiheessa kansalaisille voitiin jo tiedottaa, että suurin osa örkkilaivastosta oli jatkanut matkaansa, ja että Tähtilegioona Megatherius kävi parhaillaan taisteluun jäljelle jääneitä örkkejä vastaan. Toivorikkaat ensiuutiset hillitsivät huomattavasti paniikin eskaloitumista. Odotus Megatheriuksen avaruusjalkaväen interventioista eli läpi Meranuksen taisteluiden, mikä kohotti huomattavasti puolustajien taistelutahtoa. Taisteluiden aikana puolustajat raportoivat kymmeniä havaintoja avaruusjalkaväestä, vaikka Tähtilegioona Megatheriuksen maahanlaskujoukot eivät tosiasiassa koskaan ehtineet lähellekään Meranusta.

Örkkien hyökkäys Velaniin antoi Meranukselle useita vuorokausia aikaa valmistautua odotettavissa olevaan invaasioon. Valmistautumisaika oli lopulta yhdeksän päivää. Meranuksen puolustuksella oli näiden päivien aikana edessään kolme haastetta: 1) örkki-invaasiota odottavien kansalaisten pitäminen kurissa, 2) armeijan energiansaannin takaaminen, 3) miliisirykmenttien koordinointi ja aseistaminen. Tehtävistä suoriuduttiin hyvin: örkkien maahanlaskun alkaessa kansa oli suhteellisen rauhallista, armeija oli taisteluvalmiudessa määräpaikoillaan ja puolet miliisirykmenteistä oli saatu aseisiin ja liitetty taisteluyksiköihin tai reserviin.

Meranuksen puolustuksen pääpaino oli Esperian tiheään asutulla länsirannikolla ja Meranopoliksen ympäristössä. Strateginen reservi – mm. kaksi panssaridivisioonaa ja viisi Kaartin mekanisoitua jalkaväkidivisioonaa – sijoitettiin Meranopoliksen lounaispuoleiselle metsäseudulle. Esperian itäosissa ja Aracadon mantereella puolustus keskitettiin provinssin hallinto- ja energiantuotantokeskuksiin; maaseutua evakuoitiin, mutta monilla seuduilla väestö siirtyi Meranuksen syrjäisiin luostareihin tai valmistautui urhoolliseen sissisotaan. Suuri osa Makronesiasta evakuoitiin Esperian mantereelle, ja osa saarista varustettiin laivastotukikohdiksi.

Kansalaisten kurissapito [turvallisuusluokitus]

Kansalaisten kurissapito muodostui haasteeksi erityisesti Makronesian saarilla, Meranopoliksessa ja Aracadon mantereella. Makronesian ja Aracadon levottomuudet johtuivat siitä – osittain oikeasta – uskosta, ettei puolustus keskittyisi näille väestömäärältään pienille seuduille. Makronesiassa suurella osalla väestöstä oli omia vesialuksia, ja jopa puolet saarten asukkaista pakeni Esperian satamiin. Meranuksen valtameren myrskyissä neljännes pakenijoista, noin 200.000 makronesialaista, hukkui tai haaksirikkoutui Mikronesian saarille. Eksarkki siirsi jo varhaisessa vaiheessa yhden taistelulippueen ja ilmatyynyjalkaväkidivisioonan Makronesian saarille. Näiden voimien saapuminen pysäytti joukkopaot ja paikallisten miliisirykmenttien aseistaminen auttoi palauttamaan martiaalisen rauhan.

Meranopoliksen levottomuudet keskittyivät avaruussataman liepeille, kun kansalaiset pyrkivät pois planeetalta. Suurin osa väestöstä pysyi kuitenkin rauhallisena – ei vähimmin Meranuksen munkkien ja pappien ansiosta. Kun kiertoradalta evakuoitujen ja palautettujen kautta levisi tieto, ettei systeemissä ollut syöverimoottorein varustettuja aluksia tai astropaatteja, lukuun ottamatta Tähtilegioona Megatherionia, paine avaruussatamassa hellitti huomattavasti. Avaruussataman ja sen yhteydessä toimivan lentokentän puolustus sitoi kuitenkin kaksi divisioonaa (2. MJvD, 25. JvD) ja sotatoimien alkupuolella myös Eksarkin henkirykmentin. Defeatisteja ja pettureita vangittiin noin 10.000, ja väkivaltaisuuksissa sai surmansa noin 1.000 siviiliä ja 43 sotilasta.

Aracadon kuvernööri sai tilanteen haltuunsa hyvin nopeasti ja minimaalisin siviiliuhrein. Hän keskitti kaikki voimansa⁽¹⁾ Aracadon satamaan, miehitti keskeiset voimalaitokset ja kutsui aseisiin 40 Kansallista miliisirykmenttiä, noin puolet miliisimiehistöstä. Hän myös valmistautui siirtämään osia voimistaan 2. taistelulippueen ja 1. ilmakuljetusrykmentin tukemana Esperian mantereelle.

Taisteluiden eteneminen

Meranuksen örkkisota voidaan jakaa kolmeen päävaiheeseen: örkkien kokoontuminen ja yksittäiset hyökkäykset (n. 20 päivää), örkkien läpimurto ja Meranopoliksen taistelu (n. 30 päivää) sekä örkkien ajaminen pois tiheästi asutuilta seuduilta (n. 20 päivää). Ihmisten päästyä niskan päälle örkkejä vastaan kyettiin hyökkäämään yhä kaukaisemmissa ja vaikeammissa paikoissa (mm. Makronesian takaisinvaltaus). Järjestäytyneitä örkkiryhmiä liikkui kuitenkin kaikkialla Meranuksella vielä 300 päivää maahanlaskun jälkeen, ja vielä kaksi vuotta (800 päivää) myöhemmin örkkien yllätyshyökkäys aiheutti strategisia ongelmia Esperian mantereella.

Pommitus ja maahanlasku (1.–3. päivä)

Rintamalinjojen muodostuminen (4.–8. päivä)

Miliisirykmentit ja Kaartin eteen työnnetyt osastot onnistuivat monin paikoin hidastamaan örkkien tiedusteluosastojen etenemistä. Hitaampien ja paremmin varustettujen örkkiosastojen seuratessa ihmiset joutuivat edelleen perääntymään, mutta samalla örkit tulivat tykistön tulen kantamalle ja ilmavoimat tekivät tuhoisia iskuja joukkokeskittymiin. Örkkien eteneminen pysähtyi ja käytiin raskaita kohtaamistaisteluita. Alangoille muodostui selkeitä rintamalinjoja.

Aracadon 1. taistelu (9.–10. päivä)

Aracadon mantereella läntisille vuorille laskeutuneet örkit murtautuivat parin päivän tauon jälkeen ulomman puolustuksen läpi. Ne saavuttivat jokilaakson, jossa ne kuitenkin pysäytettiin. Aracadon kuvernöörin hyökkäyksellinen taktiikka tuotti tulosta, vaikka tappioita tulikin. Örkit menettivät ilmaiskuissa suuren osan vähäisestä raskaasta kalustostaan.

Makronesian menetys (9.–40. päivä)

Makronesian vesille pudotetut örkit nousivat maihin saarelle toisensa jälkeen. Taistelulippue pystyi viivyttämään örkkejä, mutta huoltovaikeuksien vuoksi se joutui jättämään taistelun 24. ja 25. päivä ja vetäytymään kohti Esperiaa. Ilmatyynyjalkaväkidivisioona kärsi vakavia takaiskuja laivaston vetäydyttyä ja aloitti oman, monivaiheisen vetäytymisensä Mikronesiaan ja kohti Esperiaa. Örkeille kyettiin kuitenkin aiheuttamaan niin suuria tappioita – ennen kaikkea örkkien merenkulkukalusto upotettiin liki kokonaan – ettei Maktronesian vallanneista örkeistä ollut myöhemmin strategista uhkaa tiheään asutetuille mantereille.

Zacon piiritys (10.–61. päivä)

Nimellä Radonmeister tunnettu örkkipomo onnistui katkaisemaan taistelujen 10. päivänä Zacon provinssin kaikki maayhteydet Meranopoliksen suuntaan. Vaikka provinssin länsi- ja eteläosissa rintamalinja eli vielä hyvin paljon, piiritysrengas alkoi kiristyä metropolialueen ympärillä. Invaasion 12. päivänä 4. MJvD pyrki kuuden divisioonan keskitetyn tykistöiskun avulla murtamaan piiritysrenkaan, mutta tuhoutui viimeiseen mieheen Radonmeisterin laukaisemassa ydinräjähdyksessä.

Puolustajien linjat olivat seuraavan kuuden päivän ajan useita kertoja murtumispisteessä: etelästä ja lännestä pikamarssitetut jalkaväkidivisioonat ja miliisirykmentit pystyivät hädin tuskin tukkimaan puolustuksen ammottavat aukot. Yhteys etelän taisteluosastoihin menetettiin, ja suurin osa provinssista joutui örkkien valtaan. Sotilastappiot nousivat kymmeniin tuhansiin ja etulinjan divisioonien miesvahvuus laskettiin pahimmillaan sadoissa.

Kahdeksan horisonttiin ilmaantunutta tankkia enteili örkkien lopullista läpimurtoa, mutta yllättäen taistelujen 21. päivänä Radonmeister lähti kovimman sotajenginsä kanssa koilliseen tukemaan örkkien hyökkäystä kohti Meranopolista. [Radonmeister sai myöhemmin surmansa Meranopoliksen taistelussa.] Zacon piiritys jatkui tästä huolimatta, sillä puolustajilla ei ollut riittävästi miehistöä ja ammuksia riskialttiiseen hyökkäykseen.

Valganderion tuho (12.–18. päivä)

Esperian kaakkoisosassa, vailla raskaan liikenteen edellyttämiä yhteyksiä, sijaitsi Valganderion karjankasvatusalue. Seudulla oli invaasion alussa viisi Kaartin jalkaväkidivisioonaa, juuri paikalle lennätettyjä 3. MJvD:n toisen rykmentin osia sekä 28 Kansallista miliisirykmenttiä, joista puolet oli ehditty aseistaa. Örkkien kiertoratapommitus tuhosi sattumalta luolan, johon seudun keskeinen siviilihallinto oli invaasion varalta evakuoitu. Sotilashallinnon määräämiin karjan pakkoteurastuksiin ja evakuointeihin vastattiin ynseästi, ja örkkien marssiessa kohti Valganderion satamakaupunkia armeija ja miliisi ampuivat jo toisiaan.

Valganderion keskeiset asutut alueet menetettiin nopeasti. Yhtenäiseen puolustukseen kyettiin vasta pääkaupungissa ja jokilaakson itäpuolella. Suurin osa väestöstä pakeni itäisille vuorille, mutta kokonaisia miliisirykmenttejä hajaantui kotilaaksoihinsa ja jäi örkkien selustaan. Raskaat tappiot ja huollon puute pakottivat divisioonat vetäytymään jokilaaksosta itään kohti vuoristoa. Örkit hävittivät maanviljelykset ja Valganderion kaupungin.

Örkit eivät jääneet joukolla paikalle, vaan suuntasivat pohjoiseen. Seuraavien 100 päivän ajan sodankäynti oli ihmisten hajanaisia sissi-iskuja entisille kotiseuduilleen ja seudulle jääneiden örkkijoukkioiden summittaisia kostoretkiä vuoristolaaksoihin. Divisioonien komentoketjut katkesivat ja huoltoa vaille jääneet sotilaat siirtyivät miliisin taktiikoihin. Valganderiossa ihmisten menetykset nousivat kahdeksasosaan väestöstä, urbaani asutus hävitettiin täydellisesti ja talous romahti. Seudulle jääneet muodostivat itsenäisiä yhdyskuntia, jotka kamppailivat örkkejä vastaan toista vuotta.

Aracadon 2. taistelu (16.–20. päivä)

Aracadon jokilaaksoon saapui lisää örkkejä idän ylängöltä, ja välttääkseen piiritetyksi tulemisen kuvernöörin oli vetäydyttävä pohjoiseen. Ylemmän jokilaakson maatilat tuhottiin ja örkit pyrkivät piirittämään Aracadon kaupungin. Kuvernööri ryhtyi tässä tilanteessa uskaliaaseen koukkaukseen lännen kautta ja onnistui pysäyttämään örkkien pihtiliikkeen. Hän sitoi reservinsä taisteluun ja voitti alangon örkit. Sen sijaan että olisi ajanut örkit takaisin vuorille jo tässä vaiheessa, kuvernööri jätti Aracadon örkkitaistelut miliisille ja alkoi valmistella joukkojaan siirrettäväksi länteen Esperian mantereelle. Kuvernöörin otaksuma osui oikeaan: Aracadoon laskeutuneiden örkkien aloitekyky oli kulunut loppuun, eivätkä örkit enää kyenneet suurimittaisiin hyökkäyksiin jokilaaksossa.

Pohjoisen puhdistus (17.–31. päivä)

Esperian mantereen pohjoisosiin osui vain muutamia örkkien pudotusaluksia, eivätkä örkit muodostaneet suuria, yli 10.000 yksilön sotalaumoja. Tällä rintamalla ihmisten maavoimilla oli määrällinen ylivoima. Örkkijoukot hyökkäsivät kukin tahollaan kohti rannikkoa tuhoten tiloja ja asutuskeskuksia, mutta ihmisten puolustus ja ilmavoimien voimakas tuki saivat pidettyä perääntymisen kontrollissa. Örkkien eteneminen pysäytettiin viidentoista päivän taistelujen jälkeen n. 200 kilometriä ennen rannikkoa, ja ihmiset siirtyivät hyökkäykseen. Yksittäisiä örkkijoukkoja motitettiin, alangot vallattiin takaisin ja örkkejä seurattiin ylängölle aina pudotusalusten hylkyjen ohitse.

Huolimatta etelästä tulevista avunpyynnöistä kenraali Oltecio III piti mekanisoidut divisioonat ja ilmavoimat komennossaan siihen asti, kunnes örkit oli pohjoisessa perinpohjaisesti lyöty. Meranopolislaiset syyttävät häntä siitä, että örkit pääsivät tunkeutumaan pääkaupungin kaduille asti. On kuitenkin selvää, että pohjoisen turvaaminen sekä voimissaan olevien ja ennen kaikkea voitonvarmojen joukkojen saapuminen Meranopoliksen kuumimpaan taisteluun loivat edellytykset lopulliselle menestykselle myös etelässä.

Citalgan puolustus (19.–34. päivä)

Citalgasta etelään sijaitsevalle ylängölle laskeutui onnistuneesti useita örkkien pudotusaluksia, ja örkit näkivät poikkeuksellisen paljon vaivaa etsiessään ja tuhotessaan hajanaisia maatiloja. Tämä viivytti niiden etenemistä kohti Citalgaa, mutta toisaalta joukkoon ehti liittyä täydennystä Valganderion suunnalta saapuneista voitokkaista örkkiosastoista. Citalgaa kohti etenevillä örkeillä ei ollut lainkaan raskaita ajoneuvoja. Tällä rintamalla örkit käyttivät ratsuinaan paikallista muurahaiskamelia.

Citalgan levänviljelysseutu on pitkä rannikkoa seuraileva asutusnauha, jonka puolustaminen kokonaisuudessaan oli mahdotonta saatavilla olevin voimin. Kuvernööri suunnitteli puolustuksen painopisteen Citalgan kaupunkiin ja siitä länteen tarkoituksenaan pitää mantereen ylittävä tie ja rata auki toivotuille täydennyksille. Kuvernöörillä ei ollut käytössään lainkaan ilmavoimia, sillä onnekas örkkien meteori oli tuhonnut Citalgan suojaksi sijoitetut hävittäjät, jonka jälkeen rynnäkkökoneet oli kiireesti siirretty käyttökelpoisille lentokentille länteen. Kansalliset miliisirykmentit ja kevyen ratsuväen osastot viivyttivät örkkien etenemistä. Muutamat niistä antautuivat turhiin ja tappiollisiin taisteluihin kotikyliensä liepeillä.

Örkit saavuttivat meren ja ensimmäiset puolustuslinjat invaasion 19. päivänä, ja tilanne kehittyi nopeasti hyvin uhkaavasti. Jo seuraavana aamupäivänä useita puolustajien divisioonia siirtyi taempiin puolustusasemiin, ja vetäytymistä suojaavat osastot kärsivät raskaita tappioita joutuessaan nopeiden örkkijoukkojen piirittämiksi. Samana iltana lännestä saapui kuitenkin eksarkin lähettämänä osia 1. Kaartin panssaridivisioonasta, jotka löivät huoltolinjoille asti edenneet örkkien etujoukot. Apu jäi lyhytaikaiseksi, sillä kaksi päivää myöhemmin divisioona vedettiin takaisin länteen torjumaan örkkien läpimurtoa.

Pian örkit katkaisivat Citalgan yhteydet länteen, ja yksittäiset örkkijoukot onnistuivat kiertämään puolustuslinjan ja hyökkäämään viljavaan luoteiseen jokilaaksoon. Kuvernööri joutui sitomaan reservinsä taisteluun. Aseistaakseen lisää miliisirykmenttejä hän jakoi heille taisteluissa vallattuja örkkivarusteita. Tämäkään ei kuitenkaan riittänyt, ja örkit etenivät Citalgan esikaupunkeihin. Kuvernööri joutui taistelemaan henkilökohtaisesti, ja hänen joukkojensa tappiot kasvoivat.

Tappion jo häämöttäessä sotakentälle saapui odottamatta Aracadon kuvernöörin ilmavoimia, ja örkkien selustaan laskeutui useita kevyitä jalkaväkiosastoja. Aracadon menestynyt kuvernööri nousi 14. MJvD:n kanssa itse maihin Citalgasta itään. Örkit joutuivat kahden tulen väliin. Taistelut jatkuivat hyvin sekavina kymmenen päivän ajan, eivätkä Citalgan ja Aracadon kuvernöörit saaneet yhteyttä toisiinsa. Citalgan kuvernööri sai sankarikuoleman Voimalan taistelussa. Aracadon kuvernööri kuitenkin lujitti asemiaan tuomalla Aracadosta lisää ja raskaampia joukkoja, ja eteni lopulta voittajana Citalgaan.

Tuhot Citalgan seudulla olivat laajoja, ja noin kolmannes itse kaupungista oli raunioina. Kuolleen kuvernöörin puolustussuunnitelma onnistui kuitenkin pelastamaan siviilit, joita ahtautui miljoonittain Citalgasta luoteeseen kurottavalle rannikolle ja kelluville leväviljelmille. Sodan loppuajan seutu kuului Aracadon kuvernöörin hallintopiiriin. Hän lujitti seudun puolustusta, suoristi puolustuslinjoja ja teki syviä ilmavoimien tukemia iskuja Citalgan kaupungin liepeillä toimivia örkkiosastoja vastaan. Taistelut jatkuivat liki taukoamatta, eivätkä kuvernöörin joukot vielä olleet valmiita hyökkäämään örkkien vahvoja asemia vastaan etelässä ja lännessä.

Örkkien läpimurto (21.–28. päivä)

Eksarkin armeijalle oli tässä vaiheessa vielä hyvin epäselvää, minkä kokoisten örkkivoimien kanssa ihmiset olivat tekemisissä. Eri puolelta planeettaa kantautuvat tiedot kertoivat voimakkaista hyökkäyksistä, kokonaisten provinssien tuhoutumisesta ja raskaasta kalustosta. Eksarkki pyrki sitomaan rintamaan mahdollisimman vähän voimistaan ja siten säilyttämään reaktiokykynsä. Kansallinen miliisi ja kevyet ratsuväkiosastot saivat vaativia tehtäviä tiedustelussa ja rintaman heikkoja kohtia tunnustelevien örkkien pysäyttämisessä.

Ohuet linjat pettivät invaasion 21. päivää edeltävänä yönä Meranopoliksesta eteläkaakkoon sijaitsevalla rintamalla, 1200 km etäisyydellä pääkaupungista. Kymmenen divisioonaa ja puolensataa miliisirykmenttiä lyötiin hajalleen ja sadattuhannet örkit syöksyivät pohjoiseen kahtena leveänä kiilana. Ilmavoimien iskut hidastivat etenemistä, mutta örkit olivat saaneet nyt alangolle raskaita ajoneuvoja, joissa oli sekä ilmatorjuntatykkejä että ohjuksia. Eksarkki ei halunnut sitoa kaikkia reservejään taisteluun: hän käski pohjoisen armeijan siirtyä etelään muodostamaan uutta reserviä samalla, kun Meranopoliksesta lounaaseen levittäytyvän metsäalueen panssariarmeija varautui hyökkäykseen.

Kenraali Oltecio III:n jääräpäinen viivyttely pakotti eksarkin muuttamaan suunnitelmiaan. Osia reservinä olleesta panssariarmeijasta sekä Citalgan suuntaan lähetetyt panssarivoimat vedettiin Matrevia-joen tasalle muodostamaan uutta reserviä. Jäljelle jäänyt osa panssariarmeijaa iski yksin pohjoiseen etenevän örkkivuon läntiseen sivustaan. Alkumenestys oli hyvä, mutta voimat liian vähäiset. Läntinen örkkikiila kesti hyökkäyksen ja sitoi koko panssariarmeijan veriseen taisteluun. Samalla itäinen örkkikiila jatkoi etenemistään ja pakotti vasta muodosteilla olleen reservin osia taisteluun.

Örkit etenivät Meranopolis–Citalga -valtatielle ja katkaisivat sen. Yhteys Zacoon oli enää pelkän meritien varassa. Örkkien hyökkäys oli tehnyt tyhjiin toiveet Esperian mantereen yhtenäisestä puolustuksesta. Eksarkki ehti keskittyä enää pääkaupungin ja Matrevia-joen tiheään asuttujen seutujen puolustamiseen. Taistellen vetäytyvien divisioonien mukana pakeni parikymmentä miljoonaa siviiliä, örkkien jalkoihin jäi yhtä monta.

Marinean kapina (24.–36. päivä)

Kun tieto örkkien läpimurrosta ja nopeasta etenemisestä saavutti Matrevia-joen pohjoispuolella asuvan siviiliväestön, siihen iski lopunajan paniikki. Marinean provinssissa järjestys sortui lopullisesti, kun toista kymmentä paikallista, jo aseistettua Kansallista miliisirykmenttiä liittyi ryöstelyyn ja mellakointiin. Eksarkilla ei ollut lähettää alueelle Kaartin yksiköitä, eikä hän halunnut lähettää kapinaherkkiä miliisejä.

Kun kapinalliset uhkasivat sodankäynnin kannalta olennaisia polttoainevarastoja ja varalentokenttiä, jotakin oli kuitenkin tehtävä: tiettävästi eksarkin tietämättä lentokapteeni Iacop Crovius lastasi laivueensa pommikoneet hermokaasulla ja ruiskutti aineen kapinallispataljoonien niskaan. Satojatuhansia kuoli tai sokeutui ja lentokentät pelastuivat. Kapina kuitenkin jatkui vielä neljän päivän ajan, kunnes pohjoisesta etelään siirtyvät kenraali Oltecio III:n divisioonat kulkivat kapina-alueen läpi. Kapinan nopea ja säälimätön taltuttaminen palautti kenraalin maineen eksarkin hovissa. Kaiken kaikkiaan Marinean kapina maksoi provinssin siviiliväestölle ja miliisin kapinarykmenteille yli puolen miljoonan ihmisen hengen.

Siilojen taistelu (25. päivä)

Samaan aikaan kun örkit saivat Esperian eteläisen rintaman romahtamaan, vain parin tuhannen örkin joukko hyökkäsi yllättäen pohjoisesta Esperian pohjoisylängölle kaivettujen systeemiohjusten kimppuun. Isku lienee ollut tarkoin suunniteltu, koska kiertoratapommituksen aikana örkit olivat varmasti huomanneet, mistä heitä kohti ammuttiin. Siiloja puolusti vajaa jalkaväkidivisioona, joka kärsi yllätyshyökkäyksessä musertavia tappioita. Jäljelle jäänyt miehistö joko pakeni etelään tai vetäytyi maanalaisten siilojen huoltokäytäviin.

Koska taistelua käytiin suoraan systeemiohjusten päällä ja ympärillä, ilmavoimia ei voitu käyttää taistelijoiden tukemiseen. Paikalle lennätettiin eksarkin henkikaarti, joka kahden kolmasosan tappioista piittaamatta siivosi örkit pois. Henkikaartia komentanut kenraali Farcon haavoittui kuolettavasti taistelussa örkkipomon kanssa. [Eksarkki pakastutti Farcon ruumiin ja kenraali sai örkkisodan jälkeen suurelta osin uuden kehon kiertoradalle palanneella Manticore-asemalla. Hän siirtyi ansaituille eläkkeelle Aqueljaron pikkukaupunkiin.]

Meranopoliksen taistelu (30.–52. päivä)

Kun örkit olivat saaneet hallintaansa Matrevia-joen eteläpuolen, oli vain ajan kysymys, koska ne yrittäisivät hyökkäystä joen yli pohjoiseen. Eksarkilla ei vieläkään ollut tarkkaa tietoa örkkien lukumäärästä. Toistuvista käskyistä huolimatta pohjoisessa sotiva kenraali Oltecio III ei irrottanut joukkojaan etelään, ja eksarkki joutui suunnittelemaan puolustuksen pahoin kärsineiden ja väsyneiden divisiooniensa varaan. Puolustuksen avain oli itsestään selvästi pääkaupunki Meranopolis. Kysymys oli vain siitä, pyrkisivätkö örkit kaupunkiin sen länsi- vai itäpuolitse, vai suoraan etelästä. Eksarkki loi Kaartin panssarivoimista ja mekanisoidusta jalkaväestä strategisen reservin kaupungin pohjoispuolelle ja muodosti Kaartin jalkaväestä ja miliisirykmenteistä syvään mutta harvaan ryhmitetyn etulinjan.

Örkkien hyökkäys tuli kaupungin itäpuolelta, ja huolimatta örkkien tappioista ja hukkumisista ne puskivat tiensä Matrevia-joen yli tuhoten kolme Kaartin divisioonaa ja pakottaen neljä muuta perääntymään. Läpimurtoa seuraavan yön aikana örkit kuljettivat joen yli 30 tankkia, jotka seuraavana aamuna muodostivat Meranopolista koillisesta kiertävän armeijan kärjen. Samaan aikaan örkit hyökkäsivät kaupunkiin kaakosta ja onnistuivat täälläkin valtaamaan sillanpääaseman joen pohjoispuolelta. Örkkien edetessä ja Kaartin tykistön rumputulessa pääkaupunki mureni kortteli korttelilta. Rakennusten, savun ja pakenevien siviilien vuoksi ilmavoimista oli hyvin vähän apua kaupungin sisällä, ja kamppailu muodostui jalkaväkitaisteluksi lähietäisyydeltä.

Eksarkki keskitti panssaridivisioonansa ja ilmavoimansa örkkien pohjoisessa eteneviä tankkeja vastaan. Kolme vuorokautta kestäneessä strategisessa iskussa örkkien panssarikärki ja kokonainen Meranopoliksen naapurikaupunki tuhoutuivat lähes täydellisesti. Mekanisoidun jalkaväen vastahyökkäys löi örkkien kärjen rippeet ja tunkeutui niiden perässä pohjoiskautta Meranopoliksen raunioituneisiin esikaupunkeihin. Panssarit jatkoivat Matrevia-joelle saakka, löivät örkkien sillaanpääaseman ja sulkivat näin örkkien hyökkäysjoukot mottiin kaupungin itäosiin.

Örkit etenivät Meranopoliksessa kolmena kiilana. Pohjoisin kiila murtautui kahden puolustuslinjan lävitse ja sai heittimensä kantamaan jo sekä eksarkin palatsiin että avaruussatamaan ja lentokentälle. Kolmen mekanisoidun divisioonan uhrauksin tämä hyökkäyskärki saatiin motitettua ja vähä vähältä jauhettua tomuksi. Örkkien keskimmäinen kiila saavutti kauppakeskukset ja huvittelualueen, mutta pysäytettiin Tivolin taistelussa. Kuin ihmeen kaupalla Meranuksen luostari pysyi puolustajien hallussa. Sieltä käsin johdettiin strategisten ilmavoimien iskua, joka silitti tivolin ja örkkien viimeiset panssarit.

Etelässä örkit iskivät jokilinjaa puolustavien, pahoin kärsineiden divisioonien sivustaan 15 kilometrin syvyydeltä. Hyökkäyksen jalkoihin jäi puoli miljoonaa perääntymässä ollutta siviiliä. Tässä vaiheessa kenraali Oltecio III:n veteraanit olivat kuitenkin jo paikalla, ja eksarkki pystyi heittämään vastaiskuun levänneitä ja voitontahtoisia divisioonia. Säälimättömissä katutaisteluissa örkit ajettiin kahteen mottiin, jotka perattiin puhtaaksi 20 päivän kostonhimoisessa tuhovimmassa. Kymmeniä neliökilometrejä pääkaupunkia jyrättiin talo talolta.

Trascontinon taistelu (58.–70. päivä)

Meranopoliksen puhdistuksen ollessa vielä kesken eksarkki kokosi jäljellä olevista panssarivoimista ja lopusta strategisesta reservistään raskaan iskuryhmän, joka ilmavoimien tukemana avasi viesti- ja liikenneyhteydet itään, Citalgan provinssiin. Etenemisen loppuvaiheessa Citalgassa odottanut Aracadon kuvernööri murtautui länteen.

Zacon läpimurto (62. päivä)

Zacoon meriteitse siirretty Kaartin 6. panssaridivisioona, kaksi vajaata jalkaväkidivisioonaa ja kaksi merivoimien ilmatyynyjalkaväkirykmenttiä muodostivat hyökkäyskärjen, joka lopulta mursi kaupungin piirityksen ja loi rannikonmyötäisen maayhteyden Meranopoliksen seudulle. Samalla örkit pakotettiin vetäytymään rannikolta myös lännessä, ja tällä suunnalla saatiin yhteys sisämaassa toimiviin sisseihin.

Concordia! (70. päivä)

Örkkien hyökkäykset oli saatu torjutuksi kaikilla rintamilla, ja suurten kaupunkien välille oli palautettu tie- ja kommunikaatioyhteydet. Ensimmäiset kokonaiset divisioonat siirrettiin lepoon ja osa Esperian pohjoisosien Kansallisista miliisirykmenteistä kotiutettiin. Taistelujen epätoivo muuttui orastavaksi varmuudeksi siitä, että örkit tullaan lopulta hävittämään Meranukselta.

Bunkkerin taistelu (81.–84. päivä)

Aracadon ylängölle edenneet kuvernöörin joukot kohtasivat linnoitukseksi muutetun örkkien pudotusaluksen ja kaksi maahan kaivettua panssaria. Alkushokin jälkeen ilmavoimat ja paikalle saatu raskas kalusto käänsivät taistelun ihmisten voitoksi. Linnoituksen tuhoamisessa käytettiin taistelukaasua.

Masiinan taistelu (88. päivä)

Ensimmäinen kiertoradalle saatu satelliitti havaitsi Pohjoisella valtamerellä uuden saaren, joka liikkui. Paikalle lähetetyt sukellusveneet totesivat saaren kahdeksi yhteen liitetyksi örkkien pudotusalukseksi, joiden väliin oli asennettu merivoimilta ehjänä vallattu hävittäjä. Sukellusveneet torpedoivat hävittäjän ohjauskelvottomaksi, ja invaasion 88. päivänä paikalle ehtinyt 1. taistelulippue upotti saaren vähäisin omin tappioin.

Makronesian kampanja (100.–104. päivä)

Kun tiheästi asuttuja seutuja uhkaavat örkit oli voitettu ja karkotettu metsiin ja ylängöille, avaruuslentokoneet alkoivat taas lentää ja Velanilta saatiin kipeästi tarvittuja varaosia ja Mateon-asemalta deuterumia. Tämä mahdollisti laajan ilmateitse hoidetun operaation, jossa kommandoryhmien tukemat Kaartin jalkaväkipataljoonat valtasivat Makronesian saariston örkeiltä. Taistelut olivat armottomia, mutta kestivät vain muutaman päivän.

Invaasion jälkinäytös

Aracadon puhdistus

Aracadon mantereen puhdistus nojasi etupäässä miliisirykmentteihin. Kun örkkejä löytyi, paikalle kutsuttiin mekanisoitua jalkaväkeä ja ilmavoimia. Tällä tavalla edeten ihmiset saivat vuodessa (400 päivää) Aracadon mantereen liki täysin puhdistettua örkeistä. Örkkijahtia oli tämän jälkeen tarpeen jatkaa vain keskiylängön vuoristossa.

Esperian puhdistus

Esperian manner on suuri, ja sen pohjois- ja eteläosat ovat kokonaan asumattomia. Asutus on hyvin harvaa myös ylänköseuduilla ja vuoristoissa. Erityisesti eteläisellä ylängöllä kohdattiin taistelukykyisiä örkkiosastoja vielä pari vuotta invaasion jälkeen. Useamman kerran örkkien onnistui väijyttää Kaartin tiedustelijoita, ja kolmeen otteeseen ne onnistuivat avaamaan tulen ajoneuvokolonnaan. Ylänköjen paikalliset asukkaat, jotka olivat käyneet sissisotaa örkkejä vastaan koko invaasion ajan, osoittautuivat korvaamattomiksi taistelijoiksi ja oppaiksi. Eksarkki onkin monilla seuduilla luottanut paikallisen miliisin kykyyn hoitaa örkkien puhdistus loppuun. Tästä tehtävästä miliisi on suoriutunut kiitettävästi.

Vakavin sodasta selvinneiden örkkien kohtaaminen tapahtui lähellä Raco Terpen kaivosasemaa. Örkit olivat onnistuneet muokkaamaan jo hylättyjen kaivoskoneiden lasereista raskaita lyhyen kantaman aseita, joilla ne tuhosivat kaivosaseman lentokentällä olleet kaksi rynnäkkökonetta sekä kaivosaseman linkkijärjestelmän. Tietoa örkkien hyökkäyksestä ei saatu esikuntaan ennen kuin örkit olivat laskeutuneet Raco Tepen kylään ja tuhonneet sen, jatkaneet matkaansa anastetuilla ajoneuvoilla kuvernööri Olparonnon tilalle ja surmanneet tämän, sekä virittäneet ansan Selgovon solaan. Seudulle lähetetty rynnäkköpartio paikansi örkit, mutta joutui keskeyttämään hyökkäyksensä kovan ilmatorjunnan vuoksi. Kaksi erikoisjoukkojen ajoneuvoa tuhoutui Selgovon solassa maanvyöryssä.

Koko provinssi joutui sekasortoon, örkkien lukumäärä arvioitiin tuhansissa ja seudulle lähetettiin Kaartin panssariprikaati sekä neljä Kaartin mekanisoitua jalkaväkiprikaatia. Nämä joutuivat sekavaan tulitaisteluun paikallisen miliisin kanssa, joka luuli uudenmallisia, örkkiasein varustettuja joukkojenkuljetusvaunuja örkkien ajoneuvoiksi. Örkkiosastoa jäljitettiin lopulta 50 päivän ajan ennen kuin se saatiin tuhottua.

Miliisijoukot partioivat rajaseutuja ja erikoisjoukot jatkoivat retkiään syvälle mantereiden asumattomiin osiin usean vuoden ajan. Näillä retkillä tuhottiin kymmenissä taisteluissa tuhansia villiintyneitä örkkejä.

Tiettävästi viimeiset örkit surmattiin Agón vuoren kahakassa pohjoisessa neljä vuotta sitten. Sen jälkeen ei Esperiassa tai Meranuksella ole tavattu yhtään örkkiä. Edes uudet satelliitit eivät ole paljastaneet merkkejä örkeistä.

Merten puhdistus

Masiinan taistelun ja Makronesian kampanjan jälkeen Meranuksen valtameressä oli edelleen suuri joukko saaria, jonne oli laskeutunut tai haaksirikkoutunut pieniä örkkiosastoja. Näitä osastoja jäljitettiin kiertoradalta käsin. Paha takaisku koettiin vuosi örkki-invaasion jälkeen, kun Trombolon saaren metsissä piilotelleet örkkikommandot onnistuivat valtaamaan kaksi rynnäkkövenettä ja torpedoimaan joukkojenkuljetusaluksen. Yllätyshyökkäyksessä ja Meranuksen valtameren hyisissä pohjoisissa vesissä menehtyi tuhat Kaartin sotamiestä. Meranuksen laivastolta kului kaksi vuotta tarkistaa joka ikinen saari.

---

⁽¹⁾ 4. ja 5. hävittäjälaivue; 4. rynnäkkövenelippue; 4. rannikkopuolustusrykmentti; Kaartin 5. PsD; Kaartin 8., 14. ja 15. MJvD; Kaartin 22., 26., 49., 50., 51., 52., 58., 60., 61. ja 62. JvD; 4 KRvR.