Toiminnot
Sivusto
Edward Gogille Honoria Hollingsworthilta 27.heinäkuuta, 1912
XXXXXXX Smythe
XXX XXXX XXXXXXX
XXXXXXXXX XXXXXXXXXX
Theodore Roosevelt XXXXXXXX XXXXXXX XXXXXXX
Mombasa – Nairobi
heinäkuuta, 1912
Edward hyvä,
Kiitos Rogerin hautajaisiin lähettämästäsi seppeleestä. Olin siitä kovin otettu, ja tiedän, että se toi lohtua hänen sukulaisilleen. Hautajaiset olivat erittäin arvokas tilaisuus. Roger rakkaan muistoa kunnioitettiin niin kauniisti ja ylväästi.
Rogerin perhe oli hyvin ymmärtäväinen, kun ilmoitin lähteväni isäni luo Afrikkaan pian hautajaisten jälkeen. He ovat tottuneet Rogerin liikkuvaiseen elämäntapaan, eivätkä odota minunkaan asettuvan aloilleni.
Isäni ei ikävä kyllä päässyt tuekseni hautajaisiin, sillä hän oli juuri safarilla ja kirje tavoitti hänet vasta kun matkustaminen olisi ollut jo liian myöhäistä. Hän on kuitenkin ollut suureksi lohduksi nyt kun olen ollut hänen seurassaan.
Vietimme alkukesän Nairobissa. Siellä ilmasto on miellyttävä ja maa vehmasta. Isäntänämme toimi Hugh Cholmondeley, Delameren 3. paroni. Muistan käyneeni paronin suvun mailla XXXX XXXXXXXXX, Cheshiressä, lapsuudessani, mutta hänet itsensä tapasin vasta nyt. Hänen vaimonsa Lady Florence ja tämän veli, kunnianarvoisa Galbraith Cole, ovat oikein mukavia ihmisiä.
XXXXXXXX on suuri vuonna 1906 Elmenteita järven rannalle perustettu tila. Paroni on ensimmäisiä itäiseen Afrikkaan muuttaneita ja tukee anteliaasti muitakin englantilaisia uudisraivaajia.
Onnekseni Lady Florencella oli muutakin naisseuraa, joten pääsin välillä isäni kanssa metsästämään. Isäni on aikeissa rakennuttaa talon XXXXXXXXn lähitienoille, koska maat ovat oivalliset suurriistan metsästykseen. Kuten tiedät, hän järjestää metsästysretkiä merkkihenkilöille. Vuonna 1909 hän oli Presidentti Rooseveltin mukana kun tämä teki neitsytmatkan Ugandan kuuluisaa junarataa pitkin ja kaatoi vuoden aikana merkittävän määrän petoja. Nairobissa presidentti metsästi menestyksellisesti sarvikuonoja ja isäni onnistui järjestämään paikallisia Maasai-villejä opastamaan häntä leijonan kaadossa.
Olisi todella onni, jos pääsisit joskus keskustelemaan isäni kanssa. Hänellä on lukuisia mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan.
Palasimme Mombasaan, koska isäni sai tiedon, että Kilindinin satamassa on työvoimapula. Isän veli, Alfie-setäni, on joutunut järjestelemään liikeasioitaan varsin ikävissä tunnelmissa. Onneksi paikallisten harjoittamaa palmuviinin myyntiä ollaan nyt rajoitettu ja työväkeä alkaa varmasti pian riittää. Isän on kuitenkin autettava setää huolehtimaan sukumme omaisuudesta ja muista intresseistä. Yhteistä aikaa ei tunnu enää oikein löytyvän ja isä on kireällä tuulella iltaisin, rakas ahkera isäparka. Olen ajatellut, että minun pitäisi lähteä hänen jaloistaan.
Olisi kohteliasta käydä Rogerin suvun luona näyttäytymässä ja sisareni ovat jo kiihkeinä kyselleet, milloin tulen taas Heswalliin. Perheeni on ollut mukana Murrayfieldin koulun toiminnassa siitä lähtien kun se viime vuonna perustettiin. Olisi todellakin ihanaa nähdä, miten työt edistyvät. Sisareni ovat kaikki naimisissa, kuten tiedät, joten odotan jo innolla, milloin heidän perheensä kasvavat pikkuisilla. Veljeni asuvat sen verran kaukana, ettei heidän lapsiaan oikein ehdi näkemään kuin suurissa sukujuhlissa.
Olen siis viimeistään syyskuussa palaamassa takaisin Englantiin. Mikäli tilaisuus ilmenee, olisin riemuissani, jos voisimme tavata. Toivon myös näkeväni Rollyn, kunhan olemme samalla mantereella. Hän oli niin korvaamaton Rogerin hautajaisissa. Kaipaan rakasta ystävääni suuresti.
Anteeksi nyt kun olen lörpötellyt kuulumisistani, enkä ole päässyt kysymykseesi Titanicin tapahtumista. Olen vieläkin järkyttynyt Rogerin ja Michaelin kohtalosta. He kuolivat sankareina, kuten kunnon miehen arvolle on sopivaa. Ellei se olisi loukannut heitä niin suuresti, olisin vetänyt heidät vaikka väkisin pelastusveneeseemme. Ymmärrät varmaankin, että suruni on suunnaton. Onneksi Elisabeth ja Rolly sentään selviytyivät. Rolly oli niin rohkea, vaikka oli heikossa kunnossa olkapäävamman takia. Ilman häntä en olisi selviytynyt viiden tunnin epätoivoisesta odotuksesta pilkkopimeällä merellä. Onneksi pelastuimme lopulta.
Minun on vaikeaa olla syyttämättä itseäni Rollyn onnettomuudesta. Hajaannuimme kukin tahoillemme etsimään valkopukuista miestä, jota epäilimme varkaaksi. Valmistauduimme myös evakuointia varten. Olin aikeissa etsiä Rollyn käsiini, mutta tilanne oli sekava ja väärinkäsityksiä tapahtui. Ajattelen jatkuvasti, että jos olisin ollut paikalla, olisin saattanut ehtiä puolustamaan Rolly parkaa. Rogerin ja Michaelin näin vain lyhyesti ennen kuin jouduimme jo menemään pelastusveneeseen. Varas oli ilmeisesti pudonnut mereen käsikähmän seurauksena. Olin niin huolissani Rollystä, etten ehtinyt todella ymmärtää miesten jättäytyneen laivan kannelle, ennen kuin pelastusvene jo oli vedessä.
Laivan uppoamista edeltävät tapahtumat ovat mielessäni tarkempina muistikuvina lukuun ottamatta niitä muutamaa tuntia, jotka meiltä tuntuivat kadonneen uppoamispäivän iltapäivästä. En osaa selittää tapahtunutta, ehkä olimme niin kiihdyksissä varkaudesta, ettemme tajunneet ajan kulua. Tuohon hetkeen asti toimemme olivat sujuneet mielestäni erinomaisesti. Emme päästäneet korua silmistämme. Kaikki toimivat erittäin velvollisuudentuntoisesti.
Ainoina välikohtauksina, joilla näen olleen merkitystä, muistan sen kun valkopukuinen mies lähestyi Elisabethia tanssilattialla, jolloin tarkkailimme tilannetta kiinteästi, sekä silloin kun Elisabeth sai pahoinvointikohtauksen ravintolassa ja hetken pelkäsimme myrkkyä. Tilanne meni kuitenkin onneksi ohi ja urhea Elisabeth palasi kanssamme ravintolaan hetken raittiissa ilmassa levättyämme. Valkopukuinen mies oli esiintynyt Elisabethin ammatillisena ihailijana, mutta pidin korua jatkuvasti silmällä, ja kokeilin jopa, onko sen ketju ehjä, korjatessani vaivihkaa Elisabethin kampausta.
Yöllä koru oli Elisabethin huoneen kassakaapissa hänen nukkuessaan. Vahdimme huonetta tarkasti ja olimme lukinneet yksityiskannen puoleisen oven tuomallani riippulukolla normaalin lukituksen lisäksi. Myös korurasiaan olin laittanut ylimääräisen lukon ja pidin korua hallussani Elisabethin pukeutuessa. Sängyn alle oli kuitenkin ilmestynyt valkoinen lilja ja testatessamme korun aitouden liljan huomattuamme uppoamispäivänä, totesimme kyseessä olevan jäljitelmän.
Varkaan toimet ovat käsittämättömät. En näe, missä kohtaa hän on voinut vaihtaa korun kopioon, ellei varkaus tapahtunut jo ennen laivalle astumistamme. Mikäli kyseessä on ollut taikatemppu, en kyllä tunnista, millaisesta tempusta on voinut olla kyse. Olen pahoillani, että epäonnistuimme tehtävässämme. Saanet kuitenkin lohtua siitä, että Elisabeth kulta on turvassa.
Vilpittömästi Sinun,
Honey
XXX Honoria Hollingsworth, XXX XXX. Archer Smythe, Kilindini XXXXXXX, Mombasa
(Smythe XXXXX, Heswall, Cheshire)
Edward Gogille Caroline Astor Vanderbiltiltä 23.heinäkuuta 1912
Parahin Edward,
Erittäin ystävällistä kysellä vointiani. Olkapää on jo parempi, mutta ikäväkseni arpi taitaa jäädä rumentamaan sitä. Se rotta! Minun pitäisi varmaankin ajatella, että tärkeintä on käden liikkuvuus, mutta tunnustan turhamaisuuteni…
Oletko kuullut Honoriasta? Hän oli viimeksi nähdessämme niin alamaissa rakkaan Rogerin vuoksi. Toivon, että hän lähti Afrikkaan isänsä luo hetkeksi - se saattaisi piristää häntä ja viedä ajatukset pois tuosta onnettomasta romanssista. Ajatella, mennä nyt naimisiin ja menettää aviomiehensä samana päivänä! Roger oli toki kunnon mies - ja kuoli kunnon miehenä - mutta uskon, että rakas Honoria löytää vielä onnen uudestaan.
Kyselit Croatoan Tähdestä. Valkoisen Liljan (ainakin uskon tuon rotan olleen juuri hän) ja minun viimeinen tapaaminen oli sen verran järkyttävä, että muistan osia siitä vasta nyt. Tapasin hänet arvioni mukaan vain tuntia ennen aluksen uppoamista, kun olin kiirehtinyt tutkimaan sähköjärjestelmää. Hän antoi minun ymmärtää, että Tähti oli hänellä. En nähnyt sitä, mutta miksipä muutenkaan hän olisi minua ampunut. Roger sanoi hänen juosseen kannelle ja yrittäneen päästä pelastusveneeseen. Ilmeisesti Roger tai Michael oli kammennut hänet mereen, joten Tähden löytämiseksi todellakin tarvittaisiin sukellusvenettä. Pahoitteluni!
Mietin välillä, olisiko minulla pitänyt olla jokin ase mukanani, olisiko tilanne päättynyt toisin, jos olisi. En kuitenkaan usko, että olisin kyennyt ampumaan toista ihmistä kuin hätätilanteessa. Valkoinen Lilja toimi niin nopeasti, että aseen etsiminen pukuni laskoksista olisi kestänyt aivan liian kauan. Mikäli joskus vielä lähden toimittamaan näin tärkeää tehtävää, teetän hameisiini kätevät taskut aseille, kaiken varalta.
Oletko saanut vielä mitään selvyyttä siihen, miksi me kaikki menetimme tajuntamme yhtä aikaa? Uskoisin, että meiltä meni sivu suun noin neljän tunnin tapahtumat. Olen pohtinut, voisiko jokin myrkkykaasu vaikuttaa siten, mutta en usko itsekään tähän teoriaani. Olisimme huomanneet sen vaikutuksen viimeistään herätessämme - ja olisimme tietysti heränneet kaikki hieman eri aikaan, ruumiinrakenteesta riippuen. Syyn täytyy olla jokin muu - ehkä radioaallot tai jokin sähköinen reaktio? Vaikutus tuntui kuitenkin vain yhdessä hytissä, sillä muut matkustajat olivat immuuneja. Kerrothan minulle heti kun saat vihiä asiasta!
Mitä minuun tulee, pakenin tänne New Yorkiin. Seurapiirielämä on täällä jokseenkin vapaampaa kuin rakkaassa vanhassa Englannissa. Täällä rakkaan John-sedän kuolema Titanicilla on sentään suurempi uutinen kuin minun selviytymiseni. Olen todella pahoillani John-sedän ja hänen nuoren vaimonsa puolesta. Setä oli niitä harvoja sukulaisia, joista oikeasti pidin, vaikka hänen sanaleikkinsä ja vitsinsä eivät olleetkaan kovin virkistäviä. Madeleine-parka! Heidän esikoisensa on määrä syntyä loppukesästä, ja Maddy vain itkee…
En kuitenkaan voi täysin välttyä sukulaisteni vihjailuilta: alan olla jo silmiinpistävän vanha ja vapaa. Vaikka oma perintöosuuteni ei tulekaan olemaan kovin suuri, tekevät sukulaisuussuhteeni minusta hyvän naimakaupan. Et uskokaan, miten likaisiin temppuihin joidenkin nuorten miesten äidit pystyvät! Peli on todella brutaalia. Luulen, että jos minun on aivan pakko mennä naimisiin, valitsen jonkun erittäin vanhan ja herttaisen herrasmiehen - sellaisen, josta on mahdollisimman vähän vaivaa.
Mieluummin kuitenkin pakenisin täältä joksikin aikaa, joten mikäli sinulla on kiinnostavia tehtäviä minulle, ottanet yhteyttä. Mieluummin otan luodin toiseenkin olkapäähäni kuin ryhdyn seurapiirirouvaksi ja vietän loppuelämäni näissä loputtoman tylsistyttävissä tanssiaisissa, oopperoissa - ja pahinta kaikista - teekutsuilla!
Sinun,
Rolly
Otteita Alice Elseyn päiväkirjasta
1913.02.07
Kanadaksi he tätä paikkaa kutsuvat. -Heillä viittaan tietysti valloittajiin, noihin pahuksen rikkaisiin kerskureihin. Olen hyvin jännittynyt, sillä tiedän saapuneeni alkuperäisasukkaiden luonnonkauniille maille, ja en malta odottaa pääseväni tutkimaan heitä, ja luontoa henkineen. Ystäväni Alfred Quincy ja Aleckin ovat selvästi innoissaan, ja olen varma, että tästä tulee heillekin valaiseva kokemus. Pitää muistaa pakata kaikki tarvikkeet mukaan, sillä viime aikoina näkemäni enneunet eivät ole viitanneet mihinkään hyvään. Aistin määränpäämme keskeltä metsää, ja tunnen sieltä huokuvan jotakin... vaarallista. On syytä innostuksesta huolimatta vaeltaa varoen.
--
Tunnen itseni huijatuksi! Ja voi tätä pettymyksen määrää, sillä henkisemmät ystävämme ovat ajettu jonnekin kauemmas tästä reservialueesta.
Ystäväni ovat taidokkaasti neuvotelleet meille oppaita, ja vallan ihastuttavia koiratovereita auttamaan määränpäähän pääsemisessä. Toivottavasti matkallamme meistä tulee hyviä ystäviä, uljaat sudenkaltaiset! Sielujenne nimet ovat muistissani.
1913.02.08
Heräsin liian käsinkosketeltavaan enneuneen, jossa taivaalta satoi tähtiä. Normaalisti tällaisen voisi kuvitella kauniiksikin näyksi, mutta uhkaava tunne oli selvä. Tiedän tehtäväni täällä, mutta itsesuojeluvaisto kehottaa olemaan menemättä syvemmälle metsään. Kun katson kohti määränpäätämme huomaan, että linnut lentävät sieltä poispäin sankoin joukoin.
--
Alkuperäisasukkaiden leiri on kuulemamme mukaan aivan toisessa suunnassa, kuin minne olemme menossa. Jos tehtävä ei tuntuisi niin välttämättömältä, valitsisin toisen tienhaaran. Rakas isoäitini lähti mielellään tervehtimään ystäviämme, ja olen onnellinen hänen päästessään toteuttamaan vielä vanhoilla päivillään unelmiaan. Voi, millaista filosofiaa, viisautta, kenties magiaa hän siellä oppiikaan! Toivottavasti selviämme tehtävästämme pikaisesti, jotta pääsen hänen mukaansa.
--
Pimeyden tunne kiristyy ympärillämme, ja voi sentään, miten kylmää täällä onkaan! Alfred näytti myös niin kovin harmaalta maatessaan valjakossa turkkeihin kietoutuneena. Kenties eilinen tiedonhaku paikallisessa saluunassa on verottanut hänen voimiaan?
Mitä pidemmälle etenemme, sitä suuremmaksi koen tarpeen parannella suojaloitsujamme entisestään. Se tuntuu välttämättömältä, ikään kuin olisimme astumassa keskelle hirvittävää vaaratilannetta. Henget, olkaa kanssani, sillä tarvinnen apuanne pian!
--
Kädessä pitelemäni kristalli on mustunut. Tätä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin, ja olen kauhuissani. Kaivoin repustani lisää, ja annoin Alfredin pidellä sitä, jolloin sama tapahtui uudelleen. Tämä pahaenteisyys ja synkkyys ympärillämme vaikuttaa kehoihimme ja henkeemme selkeästi kovin negatiivisella tavalla. En halua edes kuvitella sitä, mitä on edessäpäin.
--
Edessämme kuuluva helinä, ja valot vaikuttivat keijukaisten työltä, ja tunsin astuvani kuin satukirjaan tämän ihmeellisen metsän myötä. Vastaamme tuli majapaikan pystyttänyt joukkio, josta suorastaan hehkui tunne, jota en vieläkään osaa kuvata kuin ”herruutena”. Juhlat olivat toki ilahduttavan näköiset, mutta minusta koko joukkio vaikutti jollakin tavalla siltä, etteivät he kuuluneet tänne. Henkimaailman kanssa ei auta toimia varomattomasti, päättelin, joten pysyin ulkona kesteistä. Jotakin kovin kummallista tapahtui ystävilleni, sillä he molemmat pyörtyivät kesken keskustelun! Viimeistään tässä vaiheessa tiesin meidän olevan tekemisissä jonkin sellaisen kanssa, joka saattaisi koitua kohtaloksemme, joten käskin palvelusväen leiriytyä kauemmas veikeistä juhlijoista. Alfred kuitenkin herättyään jatkoi näiden lihavien ranskalaisten parissa juopottelua. Alec vaikutti myös olevan hermostunut, joten hän istui kanssani ulkopuolella. Pelkään kovasti seurauksia, joten uskallankohan edes nukahtaa?
1913.02.09
Juhliva joukkio on poissa, ja löysimme Alfredin nukkumasta keskeltä hankea viinaspäissään. Näytti nauttineen, joten sydämeni on hieman helpottuneempi. Matkamme jatkuu syvemmälle tätä talvista metsää, ja huomaan viimeistenkin eläinten kaikonneen. Hiljaisuus on pahaenteistä.
--
Voi kuinka ilahduttavaa! Saamme osallistua tätä asutusta johtavan valloittavan miehen syntymäpäiväjuhliin. Peterkin on ilmaissut ilonsa päästessään maistelemaan juhla-ateriaa, ja voi miten komealta hän näyttääkään tuossa juhlapuvussa, uskollinen ystäväni.
Tätä paikkaa ympäröi jokin todella suuri henki, kenties jopa jumaluus, ja olen yrittänyt kommunikoida sen kanssa. Mielenkiintoista, ja kunnioitusta herättävää.
1913.02.11
Jumalat, me selvisimme sieltä hengissä. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita, ja tälläkin hetkellä käteni tärisevät, joten sulkakynä tuskin pysyy käsissäni. Voi sitä avuttomuuden tunnetta, kun en voinut auttaa palvelusväkeämme heidän joutuessaan tuon... en vieläkään tiedä, miten sitä kuvailla – oliko se kirous? Demoni? Sairaus? – kuoron uhreiksi. Koko kylän väki, ja se pieni tyttö! Harmaaturkkiset ystäväni!
Näytän kastelevan tätä sivua juuri nyt liikaa kirjoittaakseni. Koetan uudelleen rauhoituttuani.
1913.02.12
Kaikki tuntui alkavan noista taivaalta sataneista kuumista kivipalloista. Miksi, tai kenen toimesta olimme sidottuna luolaan niiden kanssa, en vieläkään ymmärrä, mutta herättyämme kaikki kristallini olivat tummuneet, ikään kuin imien sisäänsä sitä pimeyttä ja vaaraa, joka ympärillämme oli. Ehkä ne suojelivat meitä välittömältä tartunnalta?
Olen vieläkin kiitollinen toimeliaille ystävilleni, sillä he pelastivat käytännön viisaudellaan ja selviytymistaidoillaan meidän henkemme monta kertaa. Kiitos Alec, kiitos Alfred! Olemme monesti eri mieltä asioista, mutta olen niin iloinen siitä, että minulla on kaltaisianne ystäviä.
Ennen kuin menemme Peterin kanssa tutustumaan alkuperäisasukasystäviimme tarkemmin (Voi, olen niin innoissani!) haluan kirjata vielä muutaman asian ylös tuosta mystisestä kuorosta. Kaiken varalta siis.
Pyrin tutkimaan pahimman varalta parannuskeinoja ”infektioon”.
tri Smythen muistiinpanoja, kesä 1914
Edward Gogille osoitettu kirje, päivätty 29. kesäkuuta 1914 Sarajevossa.
-
Arvoisa herra Gog,
Asiat selvisit lopulta varsin helposti. Senko Alobic teki kohtalokkaan virheen, hän päätti etsiä ratkaisua turvautumalla väkivaltaan. Herrasmiehenä minun oli pakko varoittaa häntä hänen erehdyksestään, mutta varoitukseni kaikuivat kuuroille korville. Itse tilanne kesti vain muutaman sekunnin, kiitos Mikhailin erinomaisen koulutuksen. Tämän jälkeen Alobic auliisti myönsi tehneensä virheen ja allekirjoitti sopimuksen mukisematta.
Pian allekirjoituksen jälkeen näimme mitä merkillisimmän muodonmuutoksen. Silmiemme edessä hänen selkänsä alkoi vaipua kumaraan aivan kuin häneen olisi iskenyt jokin reumatismin tai kihdin kaltainen tauti. Eikä mikään tavallinen sairaus, vaan muutamassa kymmenessä sekunnissa hän kävi läpi kaikki ne fyysiset muutokset jotka vuosikausia sairastanut ihminen kokee.
Yhtäläisyydet hänen liikekumppaninsa tilaan olivat ällistyttävät. En ole milloinkaan nähnyt minkään taudin tai sairauden etenevän näin hälyyttävää vauhtia, siksi epäilenkin että kyseessä oli jotain yliluonnollista, ehkä jopa maagista. Varsinkin kun muodonmuutos tai sairauden puhkeaminen liittyivät niin selkeästi sopimuksen allekirjoittamiseen.
Epäilykseni sairauden yliluonnollisten piirteiden suhteen saivat vahvistuksen, kun tapasimme hetkeä myöhemmin Nervin Veslejikin. Hän oli täysin toipunut aiemmasta vaivastaan! Hänen ulkoinen olemuksensa oli lähempänä sitä mitä voi iäkkäältä hyväkuntoiselta mieheltä olettaa. Kaikki sairauden merkit olivat poissa, hän seisoi suorassa ja näytti niin terveeltä kuin vain vanha mies voi näyttää. Hän myös vahvisti epäilykseni suullisesti. Hän tiesi koko ajan ettei kyseessä ollut sairaus, vaan jotain aivan muuta.
Harmikseni hänen vaimonsa oli hetkeä aikaisemmin kuollut tähän samaan kummalliseen yliluonnolliseen vaivaan. On mielestäni todella valitettavaa että Veslejik oli niin kovin itsepintaisen kiukkuinen, suorastaan vihainen, meitä ja Croatoaa kohtaan. Tämä vihamielisyys esti minua suorittamasta ruumiinavausta tai muitakaan tärkeitä lääketiteellisiä tutkimuksia rouvan ruumiille. Olisin niin mielelläni tutkinut tapausta lähemmin, varsinkin kun minulla oli tuoretta ensikäden tietoa hänen terveydentilastaan ennen kuolemaa. Olisin myös mieluusti tutkinut Veslejikin itsensä, lähinnä selvittääkseni oliko hän täysin parantunut vai oliko tämä 'sairaus' vain jonkinlaisessa horrostilassa.
Tämä mystinen sairaus on jäänyt askarruttamaan mieltäni, jopa siinä määrin että haluaisin käynnistää tutkimusprojektin erilaisten merkillisten ja mystisten sairauksien tutkimiseksi. Alan yhä enemmän olla siinä käsityksessä että ihmisruumis ei ole vain lihaa ja verta, vaan jotain hyvin paljon mutkikkaampaa ja mystisempää.
Kuten hyvin tiedät tämä ei ollut ensimmäinen kosketukseni selittämättömiin sairauksiin tai ihmeparantumisiin. Siksi uskonkin että organisaatiomme voisi hyötyä tällaisesta tutkimuksesta, kenties saattaisimme löytää keinon toistaa sen mitä tapahtui Lontoossa - ajattele niitä mahdollisuuksia joita tuollainen kyky antaisi meille! Mikä mainio tilaisuus varmistaa että liikeasiamme sujuvat jatkossakin mutkattomasti.
Kunnioittaen teidän,
tohtori Alexander Smythe
---
Otteita tohtori Smythen arkistoiduista potilaskertomuksista.
-
Veslejik, Sas'a
Alkuperäinen diagnoosi (tri Tehulek, liite IIa): Tunnistamaton hengityselimistön vajaatoiminta.
Kunto erittäin huono, tila stabiili. Vakava ilmeisesti arpikudoksesta johtuva keuhkojen vajaatoiminta. Ollut aktiivisessa hoidossa vuosia (liite IIb). Kokeellinen annos Violettia Croatoalaista murskattuna ja kuumaan veteen liotettuna tuottaa tulosta. Täydellinen toipuminen suotuisassa ilmanalassa ja VCn jatkuva käyttö saattavat tuottaa 100% parantumisen. VCn aiheuttama vakava addiktio hyväksyttävä sivuvaikutus.
Kuolema 24 tunnin sisään ensimmäisestä annoksesta. Väitetty kuolinsyy Sarajevon Reuma.
Ruumiinavausta ei suoritettu. Jatkotutkimukset mahdottomia, omaiset kieltäytyvät yhteistyöstä.
Kuolinsyyväitettä ei todistettu oikeaksi.
-
Veslejik, Nervin
Vakava reuman tai kihdin kaltainen tauti. Hoidettu normaalilla lääkityksellä, mikään ei tunnu tehoavan. Kokeellinen lääkkeemme, N:254-ec, helpottaa oireita minuuteissa. Kuultuaan lääkeaineen alkuperän kieltäytyy yhteistyöstä. Mahdollisesti vainoharhainen. Taipumus aggressiiviseen käytökseen ilmeistä.
Jatkotutkimukset mahdottomia. Kieltäytyy edelleen yhteistyöstä.
Lisäys: Ensimmäinen tunnettu tapaus Sarajevon Reumaa.
-
Alobic, Senko
Diagnoosi: Sarajevon Reuma.
Kattavaa tarkastusta ja tutkimusta ei tehty. Kieltäytyy yhteistyöstä. Oireet täsmäävät, diagnoosi luultavasti oikea.
Lisäys: Löydetty kuolleena, mahdollisesti itsemurha.
---
Sarajevon Reuma
- alustava taudinkuvaus, tri Alexander Smythe
Oireet: Pitkälle kehittynyt niveltulehdus. Ulkoisina tuntomerkkeinä turvonneet ja jäykistyneet nivelet, erityisesti käsissä, jaloissa ja selkärangassa. Potilas muistuttaa hiukan lastensatujen hiisiä tai maahisia. Ulkomuoto kumara ja raihnainen, kädet muistuttavat petolinnun kouria. Paha särky, liikkuminen kivuliasta.
Itämisaika ja taudin eteneminen: Ensimmäisitä oireista kuluu hyvin lyhyt aika, alle minuutti, lopulliseen tilaan. Itämisajasta ja ennen oireita tapahtuvista fyysisistä tai psyykkisistä muutoksista ei ole minkäänlaisia havaintoja.
Tartuntariski: Tuntematon.
Leviämistapa: Tuntematon.
Taudinaiheuttaja: Ei määritelty. Kyseessä jonkinlainen toistaiseksi tuntematon mystinen ja/tai fyysinen reaktio. Lisätutkimuksia vaaditaan.
Hoito: Normaaleilla läääkkeillä ja hoitokeinoilla ei minkäänlaista vaikutusta. Alustavasti N:254-ec antanut positiivisia tuloksia. Vaatii lisää tutkimista.
Paranemismahdollisuudet: Yksi tunnettu tapaus on parantunut. Ei tietoa parantumiseen johtaneista syistä. Mahdollisesti N:254-ec toimii todella tehokkaasti. Lisätutkimuksia tarvitaan.
Amatöörejä ja puhetta
Herra Gog,
tehtävä suoritettiin onnistuneesti.
Vastarinta koostui amatööreistä ja pikkurikollisista, eikä suunnitelmien eteen tullut oikeastaan ongelmia. Aluksi olin huolissani puheen määrästä, se oli lähes loputonta! "Keskustellaan hänen kanssaan", "Mennään puhumaan hänelle", "Yritetään puhua hänelle järkeä"... XXXX XX XXX! Yritin alusta alkaen ehdottaa suoraviivaisempaa lähestymistapaa, mutta myönnyin pehmeämpään linjaan luottaen siihen, että vastapuolen pelurit lopulta tekisivät ratkaisevan virheen ja nostaisivat aseet pöydälle.
Näin lopulta onneksi tapahtui. Lääkärileikkien ja poliittisen pelleilyn jälkeen ratkaisun tarjosi toinen pikkupomoista, joka päätti lähettää neljä sirkuspelleään kimppuumme. XXXXXXXXX! Olisin toivonut edes jonkinlaista jännitystä, mutta minun täytyy sanoa, että jälkeenpäin olotila oli lähinnä tylsistynyt. Jonkinlaista huvitusta tarjosi kolikoiden kerääminen takaisin jännittävistä ruumiinonkaloista, mutta siihen illan hupi oikeastaan jäi. Olisin toivonut edes yhtä fyysistä konfliktia, jossa olisi saanut adrenaliinia pintaan, mutta aina kaikkea ei saa.
Lopulta vanha mieskin suostui allekirjoittamaan sopimuksen hänen vaimonsa menehdyttyä. Meillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, mikä on ehkä hieman yllättävää, mutta välillä maailmankaikkeus heittää eteen outoa huumoria. En tiedä, mikä teidän kahden välinen tausta on, mutta hän todella tuntui vihaavan teitä sydämensä pohjasta. Ehkä se tuottaa teille jonkinlaista huvittuneisuutta, mene ja tiedä.
Ensi kerralla toivoisin hieman vakavampaa vastarintaa. Tällaisista tehtävistä jää lähinnä tympääntynyt olo.
Mikhail
P.S. Franz Ferdinandin kuolema oli kyllä kiinnostava piste tylsistyneen i:n päälle! Olisin voinut luultavasti estää tapahtuman, sillä satuin näkemään ampujan kymmenisen sekuntia ennen tekoa lähietäisyydeltä, mutta jokin sisälläni kuiskasi minulle, että "odotahan Mikhail, tästä voi seurata jotain suurta". Odotan kiinnostuksella tulevia aikoja.
Ote muistiinpanoistani
Huomioita
Sarajevossa on loisteliaita viinejä. Erityisesti punaiset, ja en edes ole järin suuri punaisten viinien ystävä. Minun olisi pitänyt tehdä itseni lähemmin tuttavaksi palvelijaneidon kanssa. Tuo olkoon ainoa asia jota kadun matkaltani ja niistä tilanteista joihin päädyimme. Vaikkakin se olisi ollut vain kuvan vuoksi, koska miehen täytyy kantaa tiettyjä kehyksiä ympärillään. Ah, joskus ikävöin päiviäni savanneilla!
Muistutus itselle: Milloin olen viimeksi unohtanut nimen - ja peräti kasvot - kohtaamaltani naiselta joka selvästi tunsi jotain huomatessaan ja kohdatessaan minut? Olkoonkin että nuo tunteet olivat melko negatiivisen ja aggressiivisen oloisia, mutta lasken ne vain yhtä toimivaksi lähtökohdaksi kuin minkä muun tahansa. Olen lähestulkoon häpeissäni siitä että tunsin oloni syrjään sysätyksi moisesta hyvän viinin ja seikkailuihin taipuvaisen seuran kieltämisestä. Ehkä se on jotain slaavilaisessa luonteessa, ehkä jotain muuta. En todellakaan ymmärrä tai tunnista tuollaista käytöstä naisissa. Lisäksi, onko Kroatoaan yhdistetty jotain negatiivista paikallisessa kulttuuriperimässä vai oliko se vain tuo vanha rikkinäinen mies?
On suoranaisen kiehtovaa kuinka ennustettavia tietynlaiset ihmiset ovat. He laskevat itsensä niin oveliksi ja kaiken yllä oleviksi, että he unohtavat kuinka ilmiselvää on minkä päällä he oikeasti seisovat. Kun tuntee perustuksen, tietää heistä heikkoudet. Tämä tuli jälleen todistetuksi. Mitä muita voimia oli mukana ja millä tarkoitusperillä, jää mysteeriksi minulle mutta se jätti jälkensä minuun - haluan tutustua aiheeseen lähemmin, ja toivon että mitä pikimmiten pääsen taas yhteyksiin kontaktieni kanssa Intiassa. Muistan jotain vastaavaa mainitun käydessäni siellä. En ole tohtori ammatiltani, minulle on täysi mysteeri mitä tohtorit tekevät, mutta olen melko varma että taudit eivät normaalisti käyttäydy tuollaisella tavalla.
Voi sinua, Franz Ferdinand! Mikä loistelias tapa lähteä tästä maailmasta, ja mikä tapa joka todellakin kirjoittaa itsensä historian kirjoon. Nostan hattua moiselle miehelle, vaikkakin se oli ulkopuolisesti liikkeelle sysätty ja todennäköisesti miehen itsensä tietämättä. Vai oliko se? Miten päin vain, toivon että hän tunnisti uuden painon ja merkityksen nimensä yllä, kiitos noiden onnellisten laukausten jotka hän vastaanotti, ennenkuin sulki silmänsä. Tuollaiset perusasiat ovat miehelle tärkeitä havaita.
Millä hienolla seurueella minua onkaan siunattu! Todella varteenotettavia veikkosia, jopa kaikkine yllätyksellisine - jopa henkeäsalpaavine asioineen joita heistä paljastui. Mutta kaikki kivet eivät ole minulle kiivettäviksi, ja hyväksyn sen hinnan rehellisin mielin.
Paris, Gare de Lyon
Marraskuun 18. päivänä 1915
Kunnioitettu ystäväni,
voi, mille matkalle minut lähetitkään! Emmin tunnustaa, että jos lopputuleman olisin tuntenut, en olisi lainkaan lähtenyt. Vanha, kepeä maailmani ei enää koskaan palaa. Olet aikamoinen kettu, nyt vasta kaiken tapahtuneen jälkeen ymmärrän, miksi lähetit kaltaiseni filosofin fyysikkojen tapaamiseen. Sinulla on selvästi myös osalleni jokin suunnitelma, ja vaikka olenkin kaikesta kokemastani järkyttynyt, mieluusti muovaudun kyllä tarkoittamaasi muottiin.
Matkamme yliluonnolliset piirteet varmaankin ennalta osasit aavistaa. Tapahtumien yksityiskohdat voin sinulle paljastaa kun taas istumme Rakkaalla Croatoalla auringon laskiessa mereen. Tämän tahdon kuitenkin heti mainita: naiset käyttävät salattuja voimia vallan vastuuttomasti! Kuinka monen täytyikään kuolla Pimeydestä nousseen hirviön jalkain alle, jotta eräs nuori nainen olisi ehtinyt sekä kuutelemaan hra Einsteinin (käsittämättömän, jos saan huomauttaa) luennon että särpimään ystävineen kupillisen kahvia! Näitä tietoja ei Naisten tarvitsisi ollenkaan saada, vaan jättää ajan ja avaruuden salaisuudet viisaampiensa hoivaan. Olen toden totta myös huolestunut nti (rva?) Hollingsworthin edesottamuksista. Hän on eittämättä briljantti nainen, ja selvästi luotatte häneen varauksetta. Rohkenen silti esittää epäilykseni hänen mielensä integriteetistä ja kehotan varovaisuuteen.
Mitä tulee varsinaiseen Tehtävään, täytyy minun tunnustaa, etten sitä osaltani täysin kyennyt täyttämään. Mutta tiedätkin jo, etten ole mikään fyysikko. Uskon tarkoituksesi olleen, että minä yllättävien tapahtumien sattuessa osaisin matkaseuralaisiani auttaa. Ehkä tämä oli myös eräänlainen vihkimys siihen, mitä aiot minulla jatkossa tehdä?
En malta kirjoittaa pidempään, tarkoituksemme on astua hetkisen kuluttua Marseillen-junaan. Fredi näkyy tuossa kirjoittavan jotain, ja uskon hänen kykenevän paremmin ilmaisemaan hra Einsteinin teoreemat ja tapahtumien kulun ei-kronologisen luonteen jonkinlaisena loogisena jatkumona. Palattuani tahdon välttämättä keskustella kanssasi eräistä tärkeistä seikoista. Pidä siis viskivarastot täytettynä ja saaren kauniit naiset lämpiminä!
Uskollinen ystäväsi
Franz
Parahin herra Gog,
mikäli kaikki on sujunut rauhanomaisesti, tämän kirjeen sisällössä ei ole teille mitään uutta vaan olemme ehtineet keskustella nämä asiat läpi jo moneen otteeseen konjakin äärellä. Siltä varalta kuitenkin että jotakin menee mieleen, kertaan Berliinin tapahtumat lyhyesti tässä kirjeessä, sillä on ehdottoman tärkeää että saatte tietää mitä siellä tapahtui.
En vaivaa teitä matkamme tylsillä yksityiskohdilla - niiden kirjoittamiseen minulla on yhtä vähän kiinnostusta kuin teillä niiden lukemiseen. Herra Albert Einsteinin luento oli mitä kiehtovin. Hänen uudet teoriansa mullistavat fysiikan, ja siirtävät Newtonin klassiset teoreemat tieteen historiaan. Hänen inspiroitunut argumentaationsa ja kiistattoman terävä mielensä tekivät suuren vaikutuksen. Koin olevani etuoikeutettu päästessäni keskustelemaan hänen kanssaan tämän ns. suhteellisuusteorian implikaatioista pidempäänkin.
Vallan konkreettisen osoituksen newtonilaisen fysiikanmallinnuksen rajallisuudesta saimme eriskummallisten tapahtumien muodossa. Lähimmin niitä voisin ehkä kuvailla temporaalisspatiaalisiksi vääristymiksi tai epälineaarisuuksiksi. Joillakin tahoilla on keinoja hyödyntää näitä piirteitä luoden mitä uskomattomimpia ilmiöitä, joita joku humanistisemmin suuntautunut (Franz eittämättä!) voisi kutsua maagisiksi. On myös selvää, ettei tällaisiin asioihin sekaantuminen ole vaaratonta. Koen siis velvollisuudekseni varoittaa teitä mikäli sellaista harkitsette.
Liitän muistiinpanoni herra Einsteinin luennosta tämän kirjeen mukaan, samoin kuin joitakin omia pohdintojani sen implikaatioista ja spekulaatioita Sen luonteesta. Toivottavasti niistä on teille iloa.
Mikäli saatte tämän kirjeen ennen kuin olemme tavanneet, kohottakaa malja muistolleni sillä olen varmastikin kuollut!
Innostunein terveisin,
Fredrick von Schopp
PS. Valkotakkinen mies työskentelee herra Mammonin laskuun ja yrittää saada käsiinsä Croatoan Tähden, jonka uskoi jostakin syystä olevan meillä.
Edward Gogille - Kiireellinen. Vain nimeltä mainitun saajan luettavaksi.
Honoria Hollingsworth, 18.joulukuuta, 1915
Plötzenseen vankila
Naisten osasto IIIa
Berliini
Parahin Edward,
Huomaat, että kirjeeni tulee Timothyn kautta. Pesulakuskit kulkevat täällä suhteellisen vapaasti, koska keikkoja on sen verran paljon. Uskon, että kirje tavoittaa sinut avaamattomana, sillä autoin kirjeen Timothyn toimistolle toimittanutta henkilöä varsin merkittävän korttipelin voittamisessa. Mikäli hän haluaa voittoputkensa jatkuvan, hän tuo minulle Timothyltä vastauksena sopivasti muotoillun viestin, josta tiedän kirjeen olevan turvassa.
Olisin erittäin kiitollinen, mikäli voisit tarjota apua hankalassa tilanteessani. Suvussani on, kuten tiedät, jonkinlaista lakitieteellistä osaamista, mutta mieluiten pitäisin tämän häpeän salassa mahdollisuuksien mukaan, jotta en järkyttäisi perhettäni turhaan. Enkä etenkään halua tuottaa harmia rakkaan mieheni suvulle, joka on niin kovin lämpimästi ottanut minut vastaan. Mikäli vielä saatat nähdä minut ystävänäsi, olisin ikuisesti kiitollinen myötätunnostasi.
Olet varmasti kuullut Fredrikiltä ja Francisilta Berliinin tapahtumista. Haluan kuitenkin kertoa oman versioni, sillä kokemuksemme poikkesivat mielestäni olennaisesti toisistaan. Toimintaani vaikuttivat sellaiset tekijät, joiden taustoja he eivät tässä vaiheessa voineet täysin ymmärtää. Oletan, että he ovat valistaneet sinua oudoista koettelemuksista, joita kohtasimme. Toivon, että ollessani estynyt, miehet saivat tilanteen hoidettua keskenään toivottuun lopputulokseen.
Luennolle mennessämme olimme jo kohdanneet selkeitä merkkejä mahdollisista vaikeuksista, sillä Fredrikin huoneen ovea oltiin yritetty murtaa ja hotellissa myös kuultiin laukaus. Olin siis varuillani kun näin valkopukuisen miehen luentoyleisön joukossa.
Fredrik tuntui ymmärtävän luennoijaa varsin hyvin ja seurasi jonkin verran tämän vaativampiakin ajatuskulkuja. Minä lähinnä pyrin kopioimaan kaiken, mitä Einstein kirjoitti. Einsteinin esittämät teoriat vaikuttivat ajatteluuni varsin virkistävästi ja inspiroivasti, mutta Fredrik on sentään asiantuntija, joten hän osannee selittää luennon sisällön ja merkitykset paremmin. Fredrik sai järjestettyä meille kutsun Einsteinin päivällispöytään. Tapahtumat veivät meitä, emmekä päässet päivällisseurasta nauttimaan. Saimme kuitenkin tilaisuuden puhua Einsteinin kanssa epävirallisemmin ja hän vaikutti varsin kiinnostuneelta keskustelemaan Fredrikin kanssa ajasta ja mahdollisuuksista vaikuttaa sen kulkuun.
Arvasit todennäköisesti, että vihamielisyyteni kohtaamaamme valkopukuista miestä kohtaan perustui osin myös rakkaan Rollyn kokemaan koettelemukseen. Mielestäni kyseessä oli sama henkilö, mutta joka tapauksessa hän oli samalla asialla kuin Titanicilla kohtaamamme roisto. Mies myönsi suoraan aikoneensa penkoa Fredrikin tavarat löytääkseen Croatoan tähden. Hänen toimeksiantajansa oli ilmeisesti Jonathan Mammon, joka oli arvioinut kiven olevan meillä, koska olimme hänen tietojensa mukaan ensimmäinen tänä vuonna lähettämäsi ryhmä. Valkopukuinen mies ei kuitenkaan myöntänyt muistavansa Titanicin tapahtumia. Hän varmaankin valehteli välttääkseen mahdolliset kostoaikeeni.
En ollut aikonut käyttää väkivaltaa miestä kohtaan. Uhkasin häntä veitsilläni, koska hän itse oli ilmaissut selkeän aikomuksensa tarttua käsissään pitelemäänsä isoon veitseen. Vaikka veitsi oli rasiassa, vaara oli todellinen, sillä ystävämme olivat aseettomia ja ilmeisen tottumattomia väkivaltaisiin yhteydenottoihin. Lisäksi tiesin valkopukuisen miehen ampuneen Rollya aivan varoittamatta ja nopein liikkein laivalla. En halunnut toistamiseen kokea omiimme kohdistuvaa kuolemanvaaraa. Pitelin veitsiäni miehen selkää vasten selvästi osoittaen, etten hyväksyisi ystävieni uhkailemista, mutta varoen aiheuttamasta hänelle suurempaa vahinkoa.
Keskustelun edetessä miehen asenne alkoi näyttää yhä ikävämmältä. Hän tuskin kaihtaisi keinoja raivatessaan meitä tieltään. Hän suostutteli meitä päästämään hänet karkuun, mutta nähtyäni häneltä takavarikoimamme tavarat totesin, että se olisi liian suuri riski. Tilanne eskaloitui vähitellen. Pyysin Fredrikiä soittamaan Timothyn paikalle, jotta valkopukuinen mies saataisiin jonnekin säilöön. Arvelin, että olisit kiinnostunut tietämään, mitkä hänen todelliset aikomuksensa ja motiivinsa olivat. Siihen tarkoitukseen Euroopan yhteyshenkilösi varmaankin olisivat olleet hyvä ensimmäinen rintama, kunnes olisit itse päässyt paikalle tai saanut toivomasi henkilön kuulusteluja hoitamaan.
Timothyä odotellessamme Fredrik ilmeisesti törmäsi Francisiin, joka oli jututtanut erästä mielenkiintoista naishenkilöä, jonka nimeä en nyt oikein muista. (Tämä vankilaruoka on niin surkeaa, toivottavasti hiukseni eivät kohta lähde. Ajatustyö vaatii mielestäni kunnon englantilaista ravintoa). Kuulin ystäviemme suunnalta jonkinlaista kolinaa ja tunsin hotellin rakenteiden vavahtelevan. Yhtäkkiä tuli pimeää. Valkopukuinen mies ei kuitenkaan tuntunut tätä havaitsevan. Onneksi onnistuin vakuuttamaan hänet siitä, että minäkin vielä näin. Hotellin rakenteet alkoivat sortua ja ihmiset kirkuivat. En ollut aivan varma, mitä tapahtui. Sain vangitsemani miehen ohjaamaan itseni ulos ja toivoin että Francis ja Fredrik pääsisivät kaaosta pakoon. Pimeässä en heitä voisi auttaa kun en edes tiennyt, mitä oikein tapahtui, tai missä he olivat pimeyden keskellä.
Pian he saapuivatkin ovelle juosten ja puuskuttaen tuo hämmentävä nainen mukanaan. Perässä tuntui laukkaavan jokin suuri hahmo, mutta ovesta astuttuaan he jättivät sen taakseen ja valot syttyivät jälleen. Keskustelimme hieman tapahtumista ja nainen kertoi jotakin sellaista, että hän oli muokannut ajan kulkua ja aiheuttanut toistuvan aikajatkumon, jonka vangiksi olimme jääneet. Kaiken tarkoituksena oli ilmeisesti nähdä Einsteinin luento kokonaan ja ehtiä samaan aikaan kahville. Ja apukeinonaan hänellä oli taikuus, jota hän oli opetellut kirjoista. Mielestäni hän oli varsin mielenkiintoinen persoona, vaikka olikin selvästi kaheli.
Valkopukuinen mies jäi penkille kun nousimme ja päätimme kävellä hieman. Totesin, etten voisi taluttaa häntä pitkin Berliiniä. Timothya ei näkynyt, emmekä halunneet jäädä sekasorron keskelle seisoskelemaan. Menimme läheiseen kahvilaan odottamaan, että naisen mainitsema aikaraja tulisi täyteen, jotta voisimme ”palata uudelleen aamukuuteen, jolloin tapahtumat saivat alkunsa”. Kuuntelin kovin kiinnostuneena hänen puheitaan taikuudestaan. Mielenkiintoinen ajatusrakennelma. Miehet istuivat ja mutustivat suklaakakkua hiljaisina. He olivat raukat väsähtäneet, varmastikin heillä on varsin niukasti kokemusta jännittävistä tapahtumista.
Löysimme itsemme pian taas hotellilta. Kuullessani laukauksen ja nähdessäni valkopukuisen miehen juoksevan Fredrikin huoneen suunnasta, oli selvää, että hänen aiheuttamansa riski turvallisuudellemme oli liian suuri. Tilanteessa ei ollut aikaa reagoida muuten kuin refleksinomaisesti. Heitin veitsen hänen peräänsä pysäyttääkseni hänet. Yritin vakuuttaa paikalle saapuvat ihmiset siitä, että mies oli saanut veitsen iskun pois juoksevalta toiselta mieheltä. Kiireessä en ehtinyt harkita sen tarkemmin selitystäni. Oli kuitenkin vaikeaa todistaa paikalla olleen muita kuin minä ja nyt verisenä huoneessani makaava mies, jota yritin elvyttää. Tarkoitukseni ei tosiaankaan ollut tappaa. En vain halunnut miehen ehtivän toteuttamaan tuhoisia aikeitaan.
Toivon, että ymmärrät minun tarkoittaneen parasta, vaikka toimin jälkikäteen ajateltuna huolimattomasti. Halusin varmistaa seuralaisteni turvallisuuden ja estää valkopukuista miestä enää sotkemasta sinun asioitasi. Toivoin, että häntä voitaisiin kuulustella ja että hänen aiheuttamansa harmit saataisiin loppumaan.
Mikäli joudun jäämään tänne pitkäksi aikaa, tarkistathan aina välillä, että Rollylla on kaikki hyvin. Paras olla kertomatta hänelle tilanteestani, sillä tiedosta aiheutuisi vain hänelle turhaa huolta. Mikäli et sydämessäsi tunne voivasi antaa minulle anteeksi, toivon, että kuitenkin säästät hänen tunteitaan hänen itsensä vuoksi.
Uskollinen ystäväsi,
Honey.
Kaikenlaiseen sotkuun sinä minut ajatkin, Edward! Täytyy sanoa, että Venäjä tuntuu vuosi vuodelta luontaantyöntävämmältä paikalta. Tosin tämän reissun jälkeen se on ottanut ison askelen kohti todellisuutta, sillä Rasputin on kuollut. Kyllä, saimme kuin saimmekin tuon hirviön päiviltä puhtaan raudan ansiosta. Pelkään vain pahoin, että hänen äitinsä tulee olemaan asiasta jossain määrin vihainen, oletettavasti sinulle, varaudu siis kananjalkatalon vierailuun.
Tehtävä sujui suoraviivaisesti, ainoastaan Baba Yaga heitti kapuloita rattaisiin, mutta tiukoistakin tilanteista selvittiin.
Pahoin pelkään, että joudun vastedes jättämään Venäjälle sijoittuvat tehtävät väliin, arvostan henkeäni sen verran paljon näiden kokemusten jälkeen...
-Mikhail
Warsowan lähistöllä, Joulukuun 18. päivänä
Kunnioitettu ystäväni Edward,
Kirjoitan tätä kiireessä ja kerrassaan onnettomalla puolalaisella täytekynällä, suonet anteeksi viestini sekavuuden ja kelvottoman ulkoasun! Lyhyesti: tehtävä suoritettu! Vaikka luulin kyllä pääseväni hengestäni.
R oli huomattava velho, lumoavan ihastuttava ja kauhistuttava. Hän luultavimmin oli meistä tietoinen heti Venäjälle saapumisestamme lähtien, sillä taikapiirinsä voima oli käsin kosketeltava, ihmeellinen. Keskityin, kuten arvaatkin, suuruudenhulluun (väärien) nimiemme kuuluttamiseen ja suureen esiinmarssiin, joka olikin pääosin succé! Vaikkakin R luultavasti oli tietoinen tai ainakin arveli mitä ja ketä olemme, saapui hän silti asettamaamme kullalla silattuun ansaan. Ja mikä näky hän olikaan saapuessaan! Mikhail ja minä kykenemme kumpikin todellisuuden verhon läpi Totuuden näkemään, ja täytyykin tunnustaa että ehkä hieman säikähdin luonnottoman pitkää miestä pedonkynsineen. Hän saapui Keisarinnan seurassa, ei vähempää.
Mikhail koki myöhemmin huvittavan seikkailun Baba Yagan armollisella myötävaikutuksella. Kerronpa sinulle hauskan tarinan, jos täältä ehjin nahoin kotiin pääsen!
Itse Tehtävän suorittaminen oli varsin yksikertaista, Peto kuoli aivan tavallisiin kiväärin laukauksiin. Ehkä voin kuitenkin hieman kehua mainioita aseitani, itselläni oli uskollinen M1911 Colt-revolverini, jolla ehdin yhden luodin ampua suoraan Pedon niskaan, Mikhailille, joka väijytyksessä odotti, olin antanut savuttoman ruudin kestävän Winchesterini, joka on kieltämättä vanha ja hankalan suuri ase, mutta tarpeellinen tämän kaltaisen suurriistan metsästykseen. Kaksi osumaa riitti syöksemään tuon pelottavan velhon alas muurilta hyiseen jokeen.
Pakomatkamme oli tuskallinen ja nopea, valitettavasti jouduimme jättämään kaiken taaksemme -henkilökunnan, vaatteet ja kaikki tarvikkeet aseita lukuunottamatta. Paluumatkastamme tulee pitkä ja raskas, ja toivon, ettei tiedot ulkoisesta olemuksestamme ole levinneet edellemme. En ole kuullut uutisia Venäjältä, luultavasti siellä asiat ovat kehnolla tolalla. Aion pysähtyä lyhyesti Wienissä tervehtimässä perhettäni ja Mariaa, muutaman päivän pysähdys on tarpeen matkavarusteiden hankintaa varten. Jos sinne ehjin nahoin ennätän, kirjoitan pidemmin ja yksityiskohtaisemmin, ellei aikani kulu liiaksi Sukulaisteni parissa.
Uskollinen ystäväsi Franz
Viimeinen ote Jean-Lucin henkilökohtaisesta päiväkirjasta
(E.G.:lle: Kuten on selvää, palaamatta jäänyt arkeologiedustajamme ei ehtinyt kirjoittaa matkaraporttia mutta löysimme hänen tunnelin suulle jättämänsä työkalulaukun sisältä päiväkirjan josta toivottavasti Te löydätte jotain muita matkaraportteja täydentävää tietoa.
Yst.Terv. M.Q.)
Tuulenvire. Ei, sanoisin pikemminkin hengenvire. En osaa selittää tarkemmin sanoin, mutta jos pitäisi kuvailla sen aiheuttamia tuntemuksia sen itsensä sijasta, kertoisin että se tuntuu siivittävän. Minua tai jotain muuta, en osaa sanoa. Olenko sen kohde vai olenko vain siihen liittyvä havainnoija? Jos olen sen kohde, mihin se siivittää minua? Herra Cog palkkasi minut tehtävää varten, ja sydänalassani tunnen asioiden liittyvän jollain tasolla toisiinsa. En ole usein kohdannut yliluonnollisia asioita, mutta tämä on jotenkin persoonaton ja välinpitämätön voima. Kuten tuuli, mutta jättäen ilmankin huomiotta. Kiehtovaa, yritän muistaa nostaa asian esille matkakumppanini kanssa, hänellä tuntuu olevan vahva intuitio asioista jotka eivät ole aineellisia.
--
Viides päivä merellä. Merimatkat ovat kovin pitkästyttäviä. Huomaan olevani enemmän maan ystävä - se tarjoaa konkreettisia asioita, vesi ei tarjoa muistoja aikojen takaa eikä siten ole kannattava minulle tai pyrkimyksilleni.
--
Vihdoin kuivaa maata jalkojen alla. Tässä maassa ajan hammas on kouriintuntuva! Mitä hienoin paikka uusien asioiden löytämiselle - tarkoitan toki kaikkea niin vanhaa että se tarjoaa minulle jotain uutta. Kiehtova ajatusleikki: Jos jokin karkaa kaikkien siitä tietävien muistoista, lakkaako se olemasta kunnes syntyy uudestaan uutena kun jonkun uuden sukupolven silmäpari löytää sen? Onko se silloin erilainen kuin ennen?
Mitä aika oikeastaan on? Sitäkö yritän selvittää matkoillani?
--
Valonkajastuksen vaikutelma ympäröi Jerusalemia. Onpa hyvä etten ole aivan täysi skeptikko, muuten olisin jonkin asteen kriisissä. En tosin usko ihmisten kirjoittamiin sanoihin, tyydyn toteamaan että täällä on jotain vahvaa. Matkatoverini on tunnistanut sitä vartioivan voiman, ja on silminnähden hermostunut. En tiedä syytä, mutta olen selvästi asiassa nöyrän kuunteluoppilaan roolissa. Tunnustan hämmentyneeni kun kävimme lyhyen keskustelun asiasta. Näen asian kahtena eri aikojen merkitsevinä voimina, enkä löydä yhteyttä niiden välillä. Mitä suuresta kirjasta on jätetty pois? Tunnen tässä sarjan uusia suuntia joita tutkia ja joista etsiä ihmisten syvimmäisten uskojen oikeita juuria! Tätäkö tuulenvire tarkoitti ennen lähtöäni? Mikä ravisteleva löytö olisikaan löytää jotain joka herättäisi ihmiset tietämään, eikä vain tyytymään uskomiseen.
--
Mikä ihminen! Enempää en sano, sillä jotkin asiat eivät välity musteen jättämästä jäljestä. Jäljet pysyvät ilman mustettakin.
--
"Vartija" on aina pahaenteinen sana kuulla ikiaikaisten reliikkien läheisyydessä. Lähes aina se tarkoittaa jotain muuta kuin kirjaimellista vartijaa. Aina se on kuitenkin uhan merkki. Vartijoita on laskujeni mukaan toista sataa, tarkkaa lukua en osaa sanoa kiertämättä koko kehää mutta arvioisin noin sataa viittäkymmentä melko tarkaksi. Minua mietityttää että miksi ne ovat rikottu, ja miten? Niiden on täytynyt olla massiivisia.
--
"Vanha kollega" on myös jokin mitä en olisi halunnut kuulla. Tuo helvetin maanpetturi, haisunäädän väärän pään irvikuva, Sir Edward Hawke on tietysti täällä. Löytää aina paikalle kuin ruma orava autiomaan ainoalle kävylle. En viitsinyt provosoida tilannetta muiden läsnäollessa, kun herra tekoaatelinen - luoja siunatkoon kuningatarta, sokeasta typeryydestä on vaikea syyllistää - oli niin joviaali eikä tällä kertaa edes ampunut minua mihinkään ruumiinosaani. Sylkisin ellei vesi olisi tässä kuivuudessa arvokasta. Haen häneltä vielä joskus omani takaisin, vaikka se olisi viimeisin tekoni.
Onneksi se piippuansa rakastava hyeena ei ymmärtänyt mitä etsimme ja häipyi tylsistyttyään. Arvasin oikein - kuten matkakumppanini totesi jossain vaiheessa matkaa, että ihmiset ovat ennalta-arvattavia, niin kävi myös nyt. Kaikilla kulttuureilla on tarve varmistaa selustansa, ja rakentaessaan muurit ilman aukkoja ainoa vaihtoehto on tunnelit. Ne täytyy vain löytää, ja erään "vartijan" jäänteiden kohdalla tunsin tällä kertaa konkreettisen tuulenvireen johdattelevan minua. Minua suorastaan kihelmöi, olemmehan erään ihmisten historian avainkaupungin piilotettujen porttien äärellä, ja jotain suojellaan ja pidetään ajalta ja tietoisuudelta piilossa. Mitä uutta täältä voikaan löytyä?
Parahin herra Gog,
Vieläkin sydän pamppaillen kirjoitan teille täältä Jerusalemin muureilta. Englannin armeija on voitokkaana vallannut Jerusalemin ottomaanien hallinnasta, ja olen ylpeä saadessani todistaa Sotamarsalkka Allenbyn voiton hetkeä. Kuitenkin rintaani kivistää tuska, jota en osaa sanoiksi pukea, sillä tämä retki ei ole ollut vailla suuria menetyksiä.
Toverini, arkeologi Jean-Lucin vankan arkeologisen kokemuksen avulla löysimme reitin sotatantereen ohi, ja pääsimme todistamaan temppeliritarin viimeistä lepopaikkaa. Henget eivät ilmeisesti ympärillä käyvän taiston vuoksi tohtineet tulla tämän alueen kanssa kosketuksiin (todelliset syyt jäänevät mysteeriksi), mutta matkallamme näimme Jerusalemin ympärillä vahtivat XXXXXXXX, nuo uskolliset vartijademonit. Ilmeisesti XXXXXXXXXXXXXXXXXovat pitäneet Jerusalemia pyhänä paikkana, ja tunnen vastustamatonta vetoa tällaisten asioiden, vanhojen uskontojen, ja jumalolentojen, tutkimiseen. Voi, tunnen päässeeni kosketuksiin ihmiskunnalle äärimmäisen tärkeän historiallisen ajanjakson kanssa, ja olen suorastaan liikuttunut tästä mahdollisuudesta!
Kuitenkin surukseni joudun ilmoittamaan ystävämme Jean-Lucin hengen siirtyneen toisille värähtelytaajuuksille. Arkeologimme kuolema niin yhtäkkinen, että olen vieläkin shokissa tapahtuneesta. Uskon, että hänen läheisensä saavat kenties hieman lohtua tiedosta, että se oli kuitenkin sankarillinen ja arkeologille sopiva, ja ehkä se tapa, millä hän tästä maailmasta halusikin lopulta poistua. Tulen muistamaan hänet aina seikkailijaystävänäni, ja uskon monien nostavan tiedon saatuaan maljan tälle kerrassaan hienolle hengelle.
Myös hartiat painavana syyllisyydestä pyydän välittämään palvelijapoikani Peterin omaisille rahallisen osuuteni tästä retkestä. Aion täältä päästyäni palata Englantiin esittämään heille henkilökohtaisesti pahoitteluni, ja surunvalitteluni. Peter oli minulle perheen jäsen, ja hänen poismenonsa on jättänyt pysyvän haavan sieluuni.
Lienet ymmärtäväinen halustani viettää suruaikaa rauhassa sukulaisteni, ja ystävieni parissa, sillä tämän maailman ihmisten kovin luonnoton tapa toimia toistensa kanssa sotien, ja elämää vääristäen tekee mieleni hyvin raskaaksi. Olen kuitenkin varma siitä, että ajan kuluessa olen taas valmis uusiin tutkimusretkiin. -Julmuudessaankin tämä maailma on niin kovin kiehtova paikka.
Lämpimästi tervehtien,
Alice
10.6.1918
Edward hyvä
Kuuntelen puolella korvalla kun keskustelette Alexanderin kanssa viskeistä ja muista miehisistä aiheista. Ajatukseni ovat vielä tiiviisti surussani. Oli oikea päätös lähteä takaisin Croatoalle heti hautajaispäivän iltana.
Katson Alexanderia ja ajattelen, kuinka hän onkaan kasvanut, miehistynyt. Hän pärjäsi niin hyvin tällä matkalla, paljon paremmin kuin minä. Myönnän olleeni huolissani, kun kuulin hänen olevan tulossa mukaamme. Mutta taisin nähdä hänet sinä keskenkasvuisena poikaviikarina, jonka joskus tunsin. En ole nähnyt hänen kasvuaan aikuiseksi, mutta nyt luotan siihen, että hän osaa pitää itsestään huolta.
Päätin kirjoittaa raporttini nyt heti, kun asiat ovat vielä tuoreina mielessäni. Suru tuppaa muokkaamaan muistoja. Nyt olen vielä turta ja saatan käydä asioita läpi asiallisesti. Mutta kun pääsen kotiin, haluan sallia itselleni suruajan.
Raportti, tehtävä Codell 1918
Tapasimme Alexanderin kanssa 24.huhtikuuta tosiaan aivan sattumalta. Nyt tuo tapaaminen tuntuu pikemminkin johdatukselta, etenkin kun kävi ilmi, että me molemmat tunnemme sinut. Kutsuimme Rollyn ja lähdimme Croatoaan. Laivamatkan aikana ehti vaihtaa kuulumisia.
Oli rentouttavaa kun pääsin vihdoin viettämään aikaa Rollyn kanssa. Ja Alexanderin kanssa alkoi juttu kulkea vähitellen kuin vanhoina hyvinä aikoina konsanaan. Oli myös hyvä päästä keskustelemaan sinun kanssasi. Ikävä kyllä minulla ei ole edelleenkään mitään erityista uutta sanottavaa Siitä. Tehtävä sen sijaan tuntui mielenkiintoiselta ja näin siinä paljon potentiaalia.
Laivamatka kohti Amerikkaa oli ikävä kokemus ja aavistelin pahaa. Tuntui, että olimme kohtaamassa jotakin kamalaa, ja epäilykseni osoittautuivatkin ikävä kyllä aiheellisiksi, kuten nyt tiedämme.
17.5. olimme junassa matkalla kohti Codelia ja vaikka keskustelu olikin varsin kevyttä, huolestuneisuus oli aistittavissa kumppaneistanikin. Pohdimme, millaisia henkilöitä tulisimme kohtaamaan ja mitä olisi tehtävissä tornadon mahdollisesti osuessa kohdalle.
19.5. Saavuimme Codeliin. Auto meni ojaan, mutta siitä seurasi onnenpotku, sillä tapasimme Bobin. Saimme majapaikan kaupalta hänen ansiostaan ja saatoimme keskittyä heti tehtävämme hoitamiseen.
Kun menimme paikalliseen ravitsemusliikkeeseen, Rolly sai selville hyödyllisiä tietoja kahdesta edellisestä tornadosta. Ensimmäinen oli kuulemma tullut paikallisille yllätyksenä ja se tuhosikin huomattavan määrän asutusta ja tappoi ihmisiä. Toisella kertaa asukkaat olivat osanneet jo hieman varautua, koska he olivat saaneet jonkinlaisia etiäisiä tulevasta. Kolmanteen tornadoon he eivät uskoneet, mutta vahvistivat silti ikkunaluukkujaan ja muuta suojaustaan varmuuden vuoksi. Paikalliset kuiskailivat tornadojen osuneen tiettyyn osaan kaupunkia, jossa asui heidän sanojensa mukaan "niitä protestantteja", mitä he moisella tarkoittivatkaan.
Tapasimme valkotakkisen. Yritin kuulustella häntä ja sain selville, että hän työskentelee Jonathan Mammonille. Hän väitti, ettei tiennyt mitään aikavääristymistä, eikä ajan kadottamisesta tai pysäyttämisestä. Hänellä ei myöskään ollut kokemuksia, jotka olisivat viitanneet hänen joutuneen minkään aikamanipuloinnin pelinappulaksikaan. Meiltä tuntui kuitenkin katoavan puoli vuorokautta kun hän jostakin syystä halusi häipyä luotamme. Valehtelijahan hän tietysti on, sen lisäksi, että murhaa ja varastaa. Voit arvata hämmennykseni kun tapasin hänet, ottaen huomioon, mitä Saksassa tapahtui.
20.5. pakkasimme ja lähdimme autolla etsimään turvallista paikkaa, josta tarkkailla tornadoa. Se oli suuntaamassa tällä kertaa kohti muiden tarkkailijoiden leiriä. Näytti kuin nuori kaupan apupoika olisi ollut myrskyn silmässä. Tornado kääntyi peräämme juuri kun alkoi tuntua, että ehtisimme karkuun. Se tuli meitä kohti ja sai Rollyn huutamaan suuttumuksesta. Minä, Alexander ja Geraldine, Rollyn apulainen, menimme auton katolle, kun totesimme, ettei juoksemisestakaan olisi enää apua. Tornado rauhoittui yllättäen ja laskeuduimme takaisin maahan. Silloin näin, että palkki oli lävistänyt rakkaan Rollyni ja häntä ei voisi enää pelastaa. Alexander antoi hänelle kivun lievitystä ja rauhoitteli häntä.
Rollyn perhe antoi meidän ystävällisesti asua luonaan hautajaisiin saakka. Palvelijatar jäi Codelliin kauppa-apulaisen luokse. Hautajaiset 26.5. olivat kaunis tilaisuus, mutta se ei kyllä lohduttanut minua. Kiitos jälleen seppeleestä. Kuullessaan, etten olisi maassa pitkään, Rollyn lakimies kertoi minulle, että perisin hänen omaisuutensa. Lahjoitan valtaosan hänen sukulaisilleen, selvitän tarvitsevatko Rogerin sukulaiset tai omat sukulaiseni rahaa, ja loput koitan käyttää tavalla, jonka uskon olevan Rollyn toiveen mukainen. Huolehdin hänen rautateistään ja siitä, että hänen toivomansa uusi yhteys avataan Codelliin. Siinä on tehtävää joksikin aikaa, ehkä löydän jonkun mielekkyyden tunteen kun teen asioita Rollyn muisto mielessäni.
Olen nyt menettänyt kaksi parasta ystävääni. Suruaika tulee tosiaan tarpeeseen.
Honey
1.10.1917 Rakas Rollyni
Kaunis, ihana ystävä. Minä en tiedä, miten kertoisin sinulle katoamiseni syistä. En halua huolestuttaa sinua, mutten myöskään voi sinulta mitään salata. Kokemukseni Saksassa olivat kamalia, sanoinkuvaamattoman järkyttäviä. Pyysin Edwardia pysymään niistä vaiti, jotta et turhaan murehtisi koko sitä aikaa kun olisin poissa. Niin, aikaa kului tosiaan kaksi vuotta. Nythän koettelemus on jo ohitse ja pääsen toivottavasti kertomaan sinulle totuuden, ennen kuin kukaan ennättää särkeä sydämesi.
Olin vankilassa! Voitko uskoa sitä minusta? Olen niin häpeissäni ja surullinen. En voi kestää, jos tuotan sinulle tällä huolta. Käsittämättömin seikka on, että minut tuomittiin aivan syystä. Murhasin miehen. Heitin veitsen hänen selkäänsä. Nyt olen kärsinyt maallisen tuomioni, mutten koe sovittaneeni tekoani muuten. Vankila oli kamala paikka ja rangaistuksena se on varsin oivallinen. Mutta siellä ollessani en kyennyt sieluani hoitamaan, enkä voinut saavuttaa minkäänlaista rauhaa. En kokenut siellä mitään yhteyttä maailmankaikkeuteen, en nähnyt kuin ihmisluonnon raadollisimmillaan. Muutuin itsekin raadolliseksi. Tuon ajan olin joku aivan toinen. Siksi en nyt vapaudessa koe saaneeni tekoani anteeksi, vaikka sen vuoksi kärsinkin. En ole oppinut mitään, enkä uhrannut muuta kuin lihallisen osan itsestäni.
Lähden siis vielä yhdelle vaelluksistani, ennen kuin etsin sinut käsiini ja selitän kaiken. Olisi epäreilua kertoa tällainen asia kirjeessä. Kirjoitan tunteakseni, että olet kanssani. Annan kirjeen sinulle joskus parempana hetkenä, kun ehdimme keskustella ja saatan jotenkin selventää tarkoitusperiäni. Kun olen voinut kertoa kaiken ja selittää kaiken, eikä kirje enää pääse sinua haavoittamaan.
Kaipaan niin vanhoja hyviä aikoja. Kaipaan sinua ja Rogeria ja pieniä juoniamme. Olisimmepa taas Rivieralla harjoittelemassa ”hurmaamista” tai Pariisissa ”kaappaamassa hankkeen”. Muistatko kun päädyimme kaatamaan poliittisen salaliiton Napolissa, kun meidän piti vain testata teoriaasi intrigoinnin mahdollisuuksista tuntemattomien ja kokeneiden poliittisten toimijoiden parissa. Toisaalta, jos voisin, viettäisin kesän kanssanne tennistä pelaten ja nurmikolla haaveillen, en edes kaipaa mitään jännitystä. Jännitystä on ollut riittämiin lähivuosina.
Mutta nyt jaarittelen. Kirjoitan taas kun on sopiva hetki.
18.3.1918
Saankohan tätä ruudin tuoksua koskaan hiuksistani? Kaipasin jonkinlaista ”syvällistä myyttistä kokemusta”, jolla sovittaa rikokseni, mutta Mama Namidalla oli aivan toiset aatokset. Aloitin luomalla kaikkien leirin hevosten lannat yksin viikkojen ajan. Sitten minut korotettiin tiskaajaksi, pyykkääjäksi, kaviorasvaajaksi ja lopulta sain vahtia lapsia. Nämä eivät ole mitään äidin ja isän kultanuppuja, joille luetaan sama iltasatu vuodesta toiseen ja opetetaan ristipistotöitä takan edessä. Olin kiipeilypuu, tarinatäti, metsästysopas, reppuselkäheppa, vitsien aihe ja yleinen tietosanakirja. Jos en johonkin kysymykseen osannut vastata, vanhin heistä, 8-vuotias Hirannah seisoi kädet puuskassa, kunnes otin asiasta selvää. Ja yritäpäs saada totuus irti pilkkalauluja sinusta säveltävistä retkeläisistä, jotka nauravat päin naamaasi aina kun puhut heille. Mutta olin onnellisempi kuin pitkiin aikoihin.
Kun olin tarpeeksi toiminut leirin pilkkakivenä, alkoi Mama Namida opettaa minulle kaikenlaista. Näet varmasti joskus, mitä opin. Ruudintuoksuiset hiukset ovat pienin murheistani. Näkisitpä jalkapohjani! Sain myös vastauksia tiettyihin sieluani korventaneisiin kysymyksiin. Opin, ettei elämässä ole taikaa, jolla tehdä synnit tekemättömiksi. Vaikein, mutta tärkein tosiasia on, että elämän on vain jatkuttava. Teltta on kasattava uudelleen, kuten Mama Namida sanoo. Minun on vain katsottava teitä kaikkia silmiin ja selvittävä häpeästä ja syyllisyydestäni. Vaikka vastaus ei ollut toivomani, tunnen tietynlaista vapautuneisuutta. Olen pitkän tien alussa, mutta ainakin löysin sen alkupisteen.
24.4.1918
Kopio sähkeestä:
”Rakas Rolly. Selitettävää. Löysin Lexin. Lontoo sama hotelli pikimmiten. Kaikkea hyvää ja terveisiä. HH”
25.4.1918
Toivon niin, että pääset tulemaan. Sähkeeni ei ollut kovin avartava ja olisit ansainnut paljon enemmän kaiken tämän jälkeen, mutta minulla on kiire. Et arvaa, millaisesta paikasta löysin Lexin. Hän on aivan mahdoton. Tiedätkö, tartuin häntä korvasta! Pakotin hänet enempiä kyselemättä mukaani ja nyt olen kuulustellut häntä kuin salainen poliisi. En aio kertoa hänelle vielä mitään omista tekemisistäni, sillä en aio antaa hänelle sitä iloa. Minä olin kaikki nämä vuodet niin huolissani ja nyt se pentele löytyi opiumluolasta! Veljeni ovat nalkuttaneet minulle Lexistä ja olen pitänyt hänen puoliaan ja tässä se sitten nähtiin. Olen niin tuskastunut. Tulethan pian. Puran toiveeni tähän kirjeeseen, sillä en tosiasiassa voi vaatia sinulta yhtään mitään juuri nyt.
12.5.1918
Tiedän, että voit huonosti, enkä halua lisätä taakkaasi. Poltan varmaankin tämän kirjeen, ei tällaista voi antaa ihmiselle, josta välittää.
Auta minua Rolly! Voi kuinka kaipaan Rogeria. Olen itkenyt koko yön ja laiva vain jatkaa keinumistaan. Itken ja oksennan, miten romanttinen matka merellä.
13.5.1918
En jaksa enää itkeä, joten harjoittelen. Pauke saa sydämeeni edes jotakin liikettä. Tunnen itseni muuten kylmäksi kuin ruumis. Revin mekkoni opetellessani yllätysheittoa. Kamala katku, mutten halua nähdä ketään.
14.5.
KIROUS! VERTA, KUOLEMAA JA PAHAN VARJO!
Olen löytänyt totuuden ja se korventaa sieluani. Olemme matkalla kohti kuolemaa. KUOLEMAA! Kuuletko?
17.5.1918
Näytätte niin tyyniltä istuessanne siinä. Mutta ette ole nähneet merkkejä. Yöllä äiti tuli uneeni ja lausui nämä sanat:
Ja tässä salissa vasemmalle sivuseinällä oli kauhean suuri mustapuinen kello. Sen heiluri kieppui edes takasin raskaalla, kolkolla äänellä, ja kun minuuttiviisari oli kerran kiertänyt numerotaulun, kaiutti kellon lyöntivasara jakson kirkkaita, korkeita ja erinomaisen sulosointuisia ääniä – niin ihmeellinen oli näiden sävelten vaikutus, että soittajat hetkiseksi keskeyttivät soittonsa kuullakseen niitä. Ja silloin myös tanssijain täytyi hetkiseksi keskeyttää vilkas valssinsa ja äkillinen tyytymättömyys levisi synkän pilven tavoin koko tuohon hymyilevään parveen – hurjimmin iloitsijat kävivät kalpeiksi ja sanattomiksi kellon lyöntien kaikuessa, kun taas hiljaisemmat ja ajattelevammat kädellään sivelivät otsaansa ikään kuin karkoittaakseen ikäviä ja vastenmielisiä muistoja. Mutta kellonlyöntien kaiun hälvettyä kuului vapautuksen huokaus halki salin, soittajat silmäilivät toisiaan, hymyilivät tuhmalle pelokkaisuudelleen ja kuiskaillen lupasivat toisilleen ettei seuraava kellonlyönti ole herättävä vähintäkään levottomuutta heissä. Ja kuitenkin, kun seuraavat 60 minuuttia olivat kuluneet, sama vapisuttava pelko ja levottomuus valtasi taas kaikki.
Ote tarinasta Punaisen kuoleman naamio (E.A.Poe)
Lex ei usko minua. Näen sen hänestä. Kunpa voisin suojella teitä tulevalta. Et halua puhua miehesi kanssa? Surusi on syvempää ja haavasi avonaisempia, kuin ymmärsin. Anteeksi. Ei ollut tarkoitukseni sivuuttaa kärsimystäsi. En vain halunnut pahentaa oloasi. KUOLEMA! KELLO SOITTAA KUOLEMAA! Voi Rolly, olet tärkein maailmassa.
19.5.
Olemme matkalla kohti tuhoa ja tuskaa. Haluan paeta, mutta toisaalta minun on suojeltava teitä hengelläni. Ajatukseni tuntuvat kirkkailta. Sydämeni on tulessa. Mieleni kirkuu tuulelle. Aion tyyntyä ja koittaa ajatella asioita järj--------------------------------
Auto meni ojaan. Et voinut sille mitään, rakas ystävä. Ja löysin jotakin ihanaa sen ansiosta. Pahoittelen kynsilakkatahroja kirjepaperissa. Bob osaa hienoja lauluja ja hänellä on ihana ääni. Näitkö hänen nenänsä? Se on komea. Rakkaus on lahja. Tämä kuorma-auto tuoksuu ihanasti bensalle ja hielle. Miksiköhän sääreni ovat näin naarmuilla? Menetinkö kenkäni kun nousin ojasta? Ei se haittaa. Bobista sääreni ovat ihanat. Hän auttoi minua ravistelemaan heinänkorsia vaatteistani. Maistuin kuulemma suolaiselle.
Kauppa on ihan kiva. Se hölmö poika alakerrassa oli kumman tutun näköinen. Tuo täti-ihminen katselee minua jotenkin vihamielisesti. Löysin taskustani kuule sellaisen pienen kirjan. Siinä oli loitsuja ja kaikenlaista salaperäistä kirjoitusta. Listattuna varmaankin jotain demoneita, joille loitsut on tarkoitettu. En kyllä halua ajatella demoneita. Nyt täytyy laittautua kauniiksi. Bob saattaa tulla baariin mukaan.
Rolly kulta. Jos en palaa, tiedät, että olet minulle tärkein maailmassa. Minun on pakko tehdä, mitä nyt aion, suojellakseni sinua ja Lexiä. Laitan tämän kirjeen piiloon, josta vain sinä ymmärrät etsiä. Olkaa varovaisia. Jos epäonnistun, se valkotakkinen mies on vaarallinen. Hän on varas ja väkivaltainen. Tavarani voitte jakaa keskenänne. Lex voi varmaankin selittää perheelleni. Nyt on mentävä, Gerry saattaa palata.
Ikuisesti sinun ystäväsi, Honey
25.5.1918
Sukulaisesi ovat niin ymmärtäväisiä. Saan asua heidän luonaan hautajaisiisi asti. En halua olla hereillä. En halua ajatella. Mutta päätin kirjoittaa kirjeeni loppuun. En kestä ajatella sinua makaamassa arkussa maan povessa. Yksin. Siksi laitan kirjeen mukaasi. Tässä on pelkkää itsekästä höpinää, mutta tämä on kirjoitettu sinulle suurella rakkaudella. En voi antaa itselleni anteeksi. Jos en olisi ollut ratissa, palkki olisi lävistänyt minut ja saattaisit olla elossa! Lex oli niin kultainen kun lohdutti sinua ja lääkitsi kipuasi. Minä olin heikko ja vaivuin omaan tuskaani. Olisit varmasti iloinen tiedosta, että Geraldine voi hyvin. Hän jäi sen pojan kanssa asumaan kaupalle. Lex ja minä olemme olleet niin etäisiä kaikki nämä vuodet, mutta lähiaikoina olen tuntenut saaneeni hänet hetkittäin takaisin. En kuitenkaan usko, että jatkamme matkaamme yksissä tuumin. Hänellä on niin paljon saavutettavaa ja opittavaa ja minä olen niin lopussa. Toivottavasti näet Rogerin ja voitte muistella kaikkea sitä, mitä meillä joskus oli.
Kirjoitin tämän runon muistokirjoitukseesi. Laitan kopion kirjeen mukaan, koska sinullehan tämän kirjoitin. En lehdille. En kenellekään muulle.
Lepää rauhassa ystävä.
Sinun: Honey
Suru on valkoinen lilja hiuksissa
Verinen kyynel meren pohjassa
Suru on huokaus ystävän huulilla
tikarin viilto syvällä rinnassa
Nimesi kertoo rohkeudesta
suuresta sydämen viisaudesta
Ylpeä hän, joka sai sinut tuntea
Ylpeä kun sai nimesi lausua
Huutosi myrskyn sai kuuntelemaan
hymysi vanhuksen nuortumaan
Naurusi ystävän jaksamaan
Et unohdu, katoa, milloinkaan.
Otteita Alice Elseyn päiväkirjasta
01.09.1919
2 viikkoani Croatoalla ovat olleet käsittämättömän hedelmällisiä taikuuteni kehittämisen suhteen, kiitos Edward Gogin armollisesta luvasta päästä tutkimaan mystistä kokoelmaansa. Olen tietysti hyvin kiitollinen tästä tilaisuudesta!
Herra Gog vaikuttaa poikkeuksellisen huolestuneelta, ja se on toki ymmärrettävää näissä olosuhteissa. Toivon voivani auttaa parhaani mukaan, mutta mieltäni kaihertaa epäilys siitä, etten näe asioiden läpi siinä määrin, missä minun kuuluisi. Joskus minusta tuntuu kuin olisin marionetti omassa näytelmässäni.
02.09.1919
München. Saksa vaikuttaa kuin haavoittuneelta ja nälkiintyneeltä katukoiralta koettaessaan selvitä tämän ikävän sodan vaikutuksista. Silti kaupungin arvokkuus on aistittavissa historiallisia maisemia katsellessa ja sävelmiä kuunnellessa. Mozart suorastaan kaikuu korvissani, ja ihailen ihmisten kykyä luoda niin kauniita asioita.
Kaunista on myös matkatoverini Joachim von Üdelin suoranainen riemu hänen maistellessaan suklaata lapsenomainen hehku silmissään. Björn Helmlund on selkeä diplomaatti terävine älyineen ja hallittuine olemuksineen, ja hänen näkökulmansa asioihin saavat minut innostumaan: On hienoa tavata ihminen, joka osaa tarkastella asioiden monia puolia, ja jos en siten ajatellen tuntisi itseäni niin vanhaksi harkitsisin oppipojan hankkimista.
Repussani painava vaskimalja ravisuttelee uteliaisuuttani ennennäkemättömällä tavalla. Tunnen olevani valmistautunut, ja aion paljastaa sen salaisuuden tänä yönä.
03.09.1919
Olen tehnyt jotakin hirvittävää, jota en usko saavani korjatuksi. Olin mielestäni valmistautunut huolellisesti, mutta nyt tiedän typeryyteni. Suorastaan halveksin hölmöyttäni lähdettyäni tielle, josta ei ole paluuta. – Pahimmassa tapauksessa olen tuominnut maailman jonkin hirvittävän kohtalon alle.
(liitteenä mustekynällä täydellisesti jäljennetty Solomonin salainen sinetti)
Minun olisi pitänyt tietää olla avaamatta maljaa, joka on sinetöity näin voimakkaalla ja maineikkaalla sinetillä, ja jota XXXXXXXX selkeästi Jerusalemissa vartioivat, mutta uteliaisuuteni, ja ehkä jopa voimannälkäni veivät voiton siitä järjen vähästä, jonka yhä omasin. Jumalat, antakaa minulle anteeksi! Jos minulle tapahtuu jotakin, kopiot kaikista muistiinpanoistani ovat löydettävissä makuuhuoneeni alapuolisesta kellarikomerosta.
Muistikuvani tapahtumasta ovat poissa, ja tunnen oloni epätodelliseksi. Herra Helmlund herätti minut alastomana täysin mustuneen ja rikinkatkuisen huoneen lattialta. Huoneen ovi oli haljennut ja seinät täynnä kynnen jälkiä. Omaniko, vai kenties jonkin muun? Materiaaliset tavarat olivat kadonneet samoten kuin ystäväni henget. Ne vain ovat poissa, enkä saa niihin yhteyttä. Olen menettänyt ympäriltäni viime vuosina läheisimmät ihmiseni, mutta nyt tunnen todella olevani yksin.
Suruni on pohjaton.
--
Matkatoverini palasivat masennukseni synkentämään hotelliimme (henkilökunnan palvelualttius on suorastaan palvovaa!) hoidettuaan sitä työtä, mitä meidät tänne lähetettiin tekemään (Voi että, halveksin tätä kykenemättömyyttäni!). He olivat surmanneet yhden niistä velhoista, keiksi meidän piti tekeytyä, ja herra von Üdelin yllä on vallan ansaitustikin erittäin voimakas kirous. En suoraan sanoen pidä tällaisesta tarpeettomasta elämän viemisestä, mutta voin syyttää vain itseäni päästäessäni kokemattomat kumppanini matkaan yksin (tekemään sitä, mitä minun olisi pitänyt, saanen huomauttaa!). Kirous oli liian voimakas, jotta olisin pystynyt sitä tässä järkyttyneessä tilassani parantamaan, mutta uskon tästä selvittyäni kykeneväni auttamaan.
Herrojen tuoma puku on erittäin voimakas, ja tuntuu suojaavan haltijaansa niin fyysiseltä, kuin maagiseltakin uhalta. Toisaalta en kykene tekemään tätä päällä pitäessäni itseeni myöskään hyvää tarkoittavia loitsuja, joten tämän päällä pitäminen on selkeästi kaksiteräinen miekka. Herrat palauttivat minulle tutkittavaksi myös hopeiset ohuet suorakartion muotoiset laatat, joista en valitettavasti tällä tietämykselläni ymmärrä vielä muuta, kuin että ne ovat erittäin voimakkaat. On parempi, että pidämme kaikki yhdet, ja jatkan tutkimuksiani jahka täältä pääsemme.
Voi, mitenhän saan unta tänä yönä. Mieleni on yötä pimeämpi, ja suorastaan pelkään yksinoloa. Onneksi herra Helmlund on varsinainen herrasmies, ja tarjosi minulle yöpymispaikkaa huoneessaan. Pelkään pahoin, että tällä hetkellä seurassani oleminen houkuttaa negatiivisia asioita myös viattomien seuralaisteni päälle.
04.09.1919
Voi kuinka herra von Üdel tietääkään, miten surun murtamaa naista piristetään! Pääsin hänen lahjoittamiensa rahojen avulla suorastaan ostoskierrokselle täyttämään kadonneiden tavaroideni luomaa aukkoa. Oloni olikin niin turvaton ilman loitsutarvikkeitani! Kiitokseksi en voi jäädä laakereilleni makaamaan, ja tänään soluttaudun Thule-seuraan. Nuo dynamiitit eivät kuulosta lainkaan hyvältä suunnitelmalta, ja jos se on minusta kiinni, niin vältämme niiden käyttöä. En voi suoda enempää ihmisuhreja!
--
Soluttautumiseni onnistui mitä parhaiten, ja huomaan naiseuteni tarjonneen minulle arvaamatonta etua vakoilutehtävässäni. Tunnen itseni taas tarpeeksi kyvykkääksi, joten lienee syytä katsastaa herra von Üdelin kirousta jälleen kerran.
05.09.1919
Olenko menettänyt viimeisetkin järjen hippeeni? Miten voi olla mahdollista, että mieli ja kontrolli tuolla tavoin sammuvat toisen läheisyydessä? Voi Alice, nyt sinä kyllä tempauksen teit!
...Toki on myönnettävä että yö oli kovin miellyttävä, ja toisen ihmisen ruumiinlämpö tuntui niin... oikealta. En ole koskaan aikaisemmin kokenut vastaavaa, enkä pahoittaisi mieltäni vaikka sama tapahtuisi uudestaankin.
Kylläpä poskiani kuumottaa!
--
Meillä on aikaa työväenpuolueen ja Thule-seuran tapaamiseen vielä puoli päivää, joten miehet lähtivät tapaamaan kontaktiaan. Olen yrittänyt ottaa yhteyttä henkiin, mutta ne pysyvät minusta etäällä. Tämä on hirvittävää!
--
Herra Lily oli varsin antoisaa seuraa, ja todellinen herrasmies, mutta huomasin hänen puheidensa menneen ohi korvieni, ja ajatukseni juoksevan jossakin aivan muualla. Miksi hän ilmestyy mieleeni yhä uudelleen, ja miksi, kun katson häntä, sisuksiani korventaa? Olenko muuttumassa romaanien hupsuksi naikkoseksi? Tule järkiisi, Alice!
--
Kylläpä tilaisuus olikin mielenkiintoinen! Herra Hitler oli toki taitava puhuja, mutta hirvittävän täynnä vihaa ja pelkoa. En voi ymmärtää tuollaisia ennakkoluuloja ihmisryhmiä kohtaan. Uskon kuitenkin muiden kuulijoiden olevan tarpeeksi rationaalisia ymmärtääkseen herran väitteiden järjettömyyden. Herra Helmlund yllätti minut jälleen puhujan lahjoillaan ja järjellään, sillä hän oli selkeästi tämän väittelyn voittaja. Joku yleisössä taisi hieman kiihtyä, sillä häntä kohti ammuttiin! Minä ilmeisesti pelästyin tätä kovin, sillä pyörryin. Hengille kiitos hänelle ei kuitenkaan sattunut sen pahemmin.
Yleisössä oli myös sangen mielenkiintoisia kuulijoita, sillä kun katsoin heitä tuntui katseeni ikään kuin liukuvan heidän ohitseen. Tarkempaa kuvaa en valitettavasti heistä saanut, mutta palan uteliaisuudesta kommunikoida heidän kanssaan!
Myös Madame Blavatsky osoittautui maineensa arvoiseksi mystikoksi. Toivoni ei ole vielä menetetty, sillä hän opasti minut jälleen kosketuksiin itseni, ja maailmankaikkeuden kanssa. Ja millaista viisautta ja voimaa hän omasikaan! Tunnen itseni mitättömäksi oppitytöksi hänen kanssaan jutellessani, ja käytän mielelläni hyväkseni kutsun jäädä opiskelemaan lisää hänen avullaan palattuani jälleen Croatoalta.
Ehkä syntini eivät olekaan täysin anteeksiantamattomat? Vastuuni kuitenkin kannan, ja selvitän, miten voin virheeni parhaani mukaan korjata, vaikka se sitten veisi henkeni!
21.09.1919
Miten uskomaton XXXXX! Näen sen XXXXXXXXX XXXXXXXXXX, XXXXXXXXXX taakse, enkä malta odottaa sen tutkimista. Miksen ole tullut huomanneeksi sitä aikaisemmin? Hyvin mielenkiintoista.
Parahin herra Cog,
Münchenin kulttuuriaarteiden lisäksi kaupungissa on muutakin suuruutta - mikäli ei heti havaittavissa olevaa, niin luota vanhaan ihmismassojen tuntijaan - siellä sysätään jotain liikkeelle. Lupasin itselleni jättää politiikan taakseni, mutta en voinut olla huomaamatta ihmisten tarvetta uusiin johtajiin. Alistuneeksi pakotettu Saksa kytee, ja olen tyytyväinen päästessäni pois. Nuori palopuheinen ja määrätietoinen Adolf puhuu itsensä vielä pitkälle tässä mielentilassa vellovan kansan kantamana, sano minun sanoneeni. Päämääränsä tuntuivat absurdeilta, ja uskon että hänen henkilökohtaiset kaunansa jäävät taka-alalle kokonaisen maan johtamisen vaatiman taakan edessä. Hän olisi äärimmäisen vahva liittolainen, ellei sorru ylilyönteihin ja muistaa ansaita kunnioituksensa.
Toivon tietysti etten ole väärässä.
Se, miten Thule-seura tähän liittyy ja mitkä heidän pyrkimyksensä ovat, on vaikea arvioida tietämykseni valossa. Ymmärrän heidän aktivoitumisensa tässä hetkessä, kun kansakunta haluaa päätään nostettavan pystyyn. Nyt jälkikäteen ajateltuna olisi ollut kiehtovaa soluttautua heidän riveihinsä, mutta lienenpä ansainneeni porttikiellon.
Se asioista joita ymmärrän. Toivon vilpittömästi että pidätte huolta Alicesta. Hän oli arvokas voimavara tehtävässämme, ja hänellä on selvästi kokemusta omalta alaltaan, mutta on jopa pessimistisinä hetkinään tietyllä tapaa viattoman naiivi. Hän tarvitsee lisää henkistä vahvuutta pitämään ympäröiviä voimiaan lieassa kun sen hetki tulee. Tietänette jo mitä ensimmäisenä yönä tapahtui, ja tunnustan huolestuneisuuteni. Näky jäi mieleeni loppuelämäksi. Hänen pitää ymmärtää että samalla kun "keijut" tulevat hänen luoksensa, hän ei saa unohtaa olevansa - oletettavasti - kuin saalistavien susien näköpiirissä makaava haavoittunut peura vasoineen. Älkää toki kertoko hänelle tuota aivan noin julmasti. Luotan tahdikkuuteenne.
Joachim oli luotettava matkakumppani, joskin impulsiivinen määrätietoisuudessaan. Hänestä olisi ollut suurta hyötyä Venäjällä! Suunnitelma soluttautumiseen eteni, vaikkei ehkä suunnitellulla tavalla. Olisin toivonut pääseväni itsekin kokoukseen mukaan, mutta yrityksemme vaihdoksissa meni osittain piloille epätäydellisen tiedustelun myötä. Toivon, että liitteessä tarkemmin erittelemäni havaintoni eivät liiallisesti aiheuta sisäisiä ristiriitoja yhtiössänne.
Luotan että pääsen lähitulevaisuudessa tutkimaan XXXXXX tarkemmin. Se tarvinnee useamman päivän, mutta olen jo aloittanut kiipeilyharjoitukset täällä Sveitsissä. Kämmeneni ovat kuin raastetut!
Teidän,
Björn Helmlund
--
Liitteet: Arvioni Mammonin hiljaisen toiminnan taustoista / Thule / luonnostelmia Alicen hotellihuoneesta
München oli mitä viehättävin kaupunki. Kylvin sen antoisissa kulttuurielämyksissä, nauttien niin musiikista kuin kuvataiteestakin. Ja ne pienet konditoriat, kuinka herkullisia suklaita! Suosittelen lämpimästi kenelle hyvänsä suklaata ja leipomotuotteita arvostavalle.
Hotellimme oli mallikelpoinen, ja meitä palveltiin asiantuntevasti ja ensiluokkaisesti. Minulla ei ole minkäänlaista pahaa sanottavaa koko oleskelumme ajalta. Ruoka- ja ompelupalvelut joita käytimme eivät jättäneet moitteelle sijaa. Erityisesti Sacher-kakun järjestäminen yömyöhään ansaitsee hatunnoston!
Thule-seuran kytkökset Mammonin puuhasteluihin vaikuttaisivat olevan täyttä totta. Henkilökohtaisesti en juuri perusta osapuolten mieltymyksestä yliluonnollisten entiteettien vokotteluun, mutta kenelläpä meistä ei olisi paheita! Suosittelen tilanteen seuraamista, esimerkiksi kontaktihenkilönne kautta.
Palatakseni kuitenkin Müncheniin...
[...]
teidän,
Joachim von Üdel
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped
