Mieranin metsä

Prologi

Haltiat palasivat Riddleporttiin Paholaisen Kyynärältä ehjinä ja aarre läjän kanssa. Kwava varoitti heidän palattuaan, että he voisivat saada kutsun Itkevän Lehtoon, haltialeiriin joka sijaitsee Celwynvianin metsässä. Agenteillä oli kuitenkin aikaa käytettävänään, he saisivat hoidettua asiansa Riddleportissa ennen lähtöä. Haltiat hankkivat varusteita tulevaa etappia varten, Salaisuuksien Killan varastoa hyödynnettiin ja myös Gah'nen päätti kokeilla taitojaan taikaesineiden valmistuksen saralla. Viisi päivää saarelta paluun jälkeen haltiat olivat valmiita matkaamaan Itkevään Lehtoon tapaamaan Kwavan komentajaa sekä haltiakylän valtiatar Evianaa.

Metsän varjoissa

Kwava oli hankkinut solulle hevoset matkantekoa varten, mitä nopeammin solun tiedot saataisiin Itkevään Lehtoon, sen parempi. Solun ratsastustaidot olivat välttävät mutta matkaan päästiin. Ensimmäinen päivä kului nopeasti matkaa tehdessä ja maisemia katsellessa. Haltiat saapuivat Riddleporttiin meriteitse joten lähiseudun luonto ei ollut tullut kovin tutuksi tällä visiitillä. Yöllä heidän leirinsä ohitse ratsasti kymmenen ratsumiehen joukko, Velashun ratsumiehiä jotka eivät kuitenkaan kiinnittäneet haltioiden leiriin sen enempää huomiota. Seuraavana aamuna joukko jatkoi ratsastusta kohti Mieranin metsää, saapuen sen laidalle hieman ennen illan koittoa. Päättäen käyttää kaiken valoisan ajan hyväkseen, he jatkoivat matkaa metsän siimekseen illan jo hämärtyessä.

Lasketuvan pimeyden keskeltä kantautui kummallinen rääkäisy, joka varoitti solua väijyvistä pedoista. Neljä nälkäistä metsätraakkia oli asettunut puiden lomaan odottamaan heitä ja kävivät nyt hyökkäykseen! Traakit metsästivät laumana, joka näkyi niiden käyttämässä taktiikassa, kaksi pysyi puussa ja kaksi kävi lähitaisteluun, kenties ensimmäisen maistiaisen toivossa. Gah'nen oli menettää tajuntansa traakin käsittelyssä, Kwavan, Devianin ja Orvalin jousituli piti traakit jotenkin aisoissa ja Valier taas hakkasi niitä kappaleiksi niin nopeasti kuin suinkin ehti. Viimeinen traakki joutui myös tuntemattomien nuolien uhriksi mutta Devian päästi siitä hengen omalla nuolellaan. Metsän keskeltä marssi kaksi haltiatiedustelijaa, jotka vaativat kuulla solun syn lähestyä metsää. Nopean esittäytymisen jälkeen haltiat jatkoivat matkaa kohti Itkevää Lehtoa.

Itkevän Lehdon tukikohta

Kolmantena matkustuspäivänä haltiat saapuivat Itkevän Lehdon kylään, joka muistutti enemmän sotilastukikohtaa kuin kylää. Lehtoa suojasi korkea viheraita, joka kätki taakseen kylän, joka oli jonkin aikaa sitten joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Palaneita majan kattoja, surumielisiä haltioita ja muita merkkejä taistelusta. Agentit kiinnittivät erityisesti huomiota muihin shin'rakoratheihin jotka tunnisti tavallisista sotilaista harmaista asepuvuista. Läheisen majan takaa heidän eteensä astui synkkä ilmeinen, komeaan kotkankypärään pukeutunut shin'rakorath sotilas, jota Kwava tervehti erittäin arvostavaan sävyyn. Mies oli Kaerishiel Nereinar, Mieranin metsän Shin'Rakorathien johtaja ja valtiatar Evianan neuvonantaja. Kaerishiel johdatti solun Evianan huoneistoon, jossa Kyynelten Lehdon valtiatar odottikin heitä.

Niin Eviana kuin Kaerishiel olivat kiinnostuneita solun löydöistä ja halusivat kuulla niin Riddleportin kuin Paholaisen Kyynärän tapahtumat. Myös solun löytämät päiväkirjat olivat johtajien mieleen ja solu sai kiitosta hyvin tehdystä työstä. Eviana kertoi solulle Mieranin metsän ja tarkemmin Celwynvianin autiokaupungin tilanteesta: jo vuosikymmenen ajan Itkevän Lehdon tiedustelijat ja Shin'Rakorath ovat taistelleet metsän hallinnasta mustia haltioita, droweja, vastaan. Nämä käyttävät autiokaupunkia tukikohtanaan mutta vasta viime aikoina drowit ovat aloittaneet aggressiivisemman liikehdinnän. Evianan mukaan viimeisin pisara oli solun löydöt droweista metsän ulkopuolella, Itkevä Lehto oli epäonnistunut tehtävässään pitää drowit metsässä piilossa muulta maailta, nyt olisi aika ratkaista asia kerralla. Haltiat marssisivat taisteluun Celwynvianin kaupunkiin, tarkoituksena ottaa omansa takaisin ja solun panosta kaivattaisiin erityistehtävien muodossa.

Loppupäivän solu varusti itseään tulevan varalta, hankkien loitsukääröjä ja erikoisnuolia. Gah'nen sai kuulla Evianan tiedustelijoihin kuuluvalta velholta hieman drowien toiminnasta ja sai myös maistaa sitä epätoivoa jossa Itkevän Lehdon sotilaat elivät. Solu lähetti noqual-kimpaleensa haltiakauppiaan mukana Kyoniniin tutkittavaksi. Devian koulutti saamaansa kotkaa metsässä, koittaen löytää yhteisen sävelen eläimen kanssa.

Taistelu rauniokaupungista

Seuraavana aamuna koko Itkevä Lehto tuntui olevan liikekannalla kun haltiat kokosivat varusteitaan sotaan lähdön vuoksi. Kenraali Kaerishiel ohjeisti soluja ja tiedustelijoita kokoontumispaikasta ja tilanteesta. Pian Itkevästä Lehdosta lähti kolmen-neljän hengen yksikköjä kulkemaan metsän halki kohti Celwynviania. Matka vei päivän verran, solu ei onnistunut eksymään kohteestaan. Celwynvianin läheisyyteen nousi pian sotaleiri ja ensimmäiset ryhmät lähtivät tutkimaan lähialueita. Kaerishiel ja Eviana kutsuivat solun luokseen kertoakseen tälle heidän tehtävänsä.

Teltassa odotti myös uusi tuttavuus, kenraali Shalelu, joka kertoi saaneensa aseman aivan äskettäin Evianalta. Shalelu johti Evianan tiedustelijoita taistelussa ja toimi myös Evianan silminä taistelukentällä. Iloisen avoimeilla luonteella siunattu Shalelu oli hieman eri maata kuin tuimempi Kaerishiel mutta ilmeisesti haltianainen oli hyvin kartalla sodankäynnistä, tämä luetteli melkoisen määrän tietoa kaupungista ja sen nykytilanteesta. Solulle tarjottiin tehtäväksi päätietä varjostavan kirjaston valtaaminen kun muut ryhmät suorittivat hyökkäyksiä kaupungin eteläosissa. Kirjastolta pystyi valvomaan molempia pääteitä, joten se olisi tärkeä sillanpää syvemmälle kaupunkiin. Tehtävä alkaisi kun aurinko valaisisi koko kaupungin, näin heillä olisi yksi etu yllätyksen lisäksi.

Auringon nousu ei koskaan ole tuntunut niin hitaalta kuin hyökkäystä edeltäneenä aamuna, shin'rakorathien miettiessä parasta lähestymistapaa kirjastolle. Neljä drowia pitäisi tappaa nopeasti etteivät ne ehtisi hälyttää apua rakennuksen sisältä. Aurinhon kivutessa taivaalle alkoi suunnitelmakin muodostua: Gah'nen hyökkäisi linnuksi muuttuneena vartijoiden kimppuun, jonka jälkeen leijuntaloitsun avulla ylös tulleet Devian ja Valier kävisivät hyökkäykseen itäiseltä puolelta ja Orval taas maagisten tohveliensa avulla läntiseltä puolelta näkymättömänä. Suunnitelma toimi loistavasti, droweista kolme kuoli ennen kuin ne ehtivät vetää edes aseita esille ja viimeinen kuoli pian tämän jälkeen. Nopeasti solu liikkui sisätiloihin.

Sisältä löytyi dretchejä tuhoamassa kristallipalloja. Kuusi dretchiä olisi järkyttänyt heidät aiemmin vaan ei enää, he karkottivat demonit maailmantasolleen nopeasti. Viimeisestä huoneesta löytyi vielä lisää droweja, näitten kapteeni laittoi jo hieman enemmän vastaan mutta menehtyi vastustelusta huolimatta nopeasti. Kirjasto oli heidän.

Epilogi

Kesti puolisen tuntia, ennen kuin shin'rakorathit saivat tausta tukea haltiatiedustelijoista. Näiden käsky oli pitää kirjasto heillä ja näin vapauttaa solu tärkeämpiin tehtäviin. Shalelun tietoja käyttäen Valier ehdotti, että seuraava kohde olisi savuttavarakennus kaupungin toisella laidalla. Shin'rakorathit olivat valmiita toiseen koitokseen.Kaikkien mieltä kuitenkin painoi aiemmin kuultu synkkä tarina Celwynvianin kohtalosta.

Haltiat olivat kauan aikaa sitten paenneet kaupungistaan toiseen ulottuvuuteen mutta osa oli päättänyt jäädä Golarioniin. Osa oli paennut syvälle viidakkoihin, osa napajäätikölle ja osa taas maan alle, käyttäen Celwynvianin alla olevia luolia. Kun haltiat sitten palasivat Golarioniin, he alkoivat etsiä jälkeen jääneitä serkkujaan. Muut löytyivät mutta maan alle paenneista ei näkynyt merkkiäkään. Maan alle lähti etsintäpartio mutta se ei koskaan tullut takaisin. Toinen ryhmä lähti muttei palannut. Seuraavaksi lähtenyt armeija kohtasi kauhun todellisuuden maan alla: musta ihoisia haltioita, jotka paloivat epäpyhää vihaa heitä kohtaan ja palvoivat demoneita synkässä kodissaan maan alla. Kukaan ei tiedä miten tai miksi heidän serkkunsa olivat muuttuneet mutta yksi asia oli varma.

Kukaan ei saisi koskaan tietää tästä.