Toiminnot
Sivusto
Pelaajilla on täysi oikeus laajentaa tällä sivulla olevia tarinoita ja maailmakuvausta ihan vapaasti. Älkää kuitenkaan poistako mitään muiden tekemiä muokkauksia.
Poikkeuksena tähän sääntöön on rotukuvaukset niistä roduista, joita löytyy pelaajaporukasta. Niissä viimeinen sana on rotuun kuuluvan hahmon pelaajalla. Eli jos Matin mielestä Eladrin-kuvauksessa on jotain vikaa, hän saa poistaa hänen mielikuvaansa vastaan sotivat osat kuvauksesta ja korvata ne häntä itseään miellyttävämmillä versioilla.
Ja kah, vesi muuttui tuleksi, metsät vuoriksi. Se joka oli ollut valkeaa, oli nyt värikästä. Isännät olivat orjia ja työläiset joivat kultakupeista parhaita viinejä. Lopulta maankuori itse kapinoi hulluutta vastaan ja sinkoutui taivaalle.
Aikaa sitten maailma tuhoutui suuressa katastrofissa. Mitä tarkasti ottaen tapahtui, milloin ja eritoten miksi ovat kysymyksiä, joihin ei ole tarjolla selkeitä vastauksia. Tärkeintä sivistyneiden rotujen näkökulmasta on se, että lopulta elämä jatkui. Jättimäiset saaret, jotka katastrofi oli repinyt maanpinnasta ja jättänyt roikkumaan pilvien korkeuteen, mahdollistivat elämisen kohtuullisessa turvassa pinnan vaaroilta. Viljelysmaa, siinä missä linnatkin, katselivat maanpintaa, rauhallisesti. Laivat lipuivat pilvien keskellä saarelta toiselle.
Mutta kaikkea ei saa saarilta - kaivostoimintaa joudutaan harrastamaan usein maanpinnalla. Epäonnisemmilla seuduilla saarilta ei löydy veden lähdettä (monilla suurista saarista on ainakin yksi puhtaan elementaalinen veden lähde), ja sateet eivät ole riittäviä, jolloin maanpinnalta joudutaan noutamaan vettä elämän perusolosuhteiden takaamiseksi.
Maanpinta on paha paikka. Se on rikkoutunut - on mahdoton luottaa siihen, että jotkin ennalta annetut säännöt pätevät siellä. Vesi saattaa virrata yht'äkkiä toiseen suuntaan, maa syttyä liekkeihin, hirviöitä jostain tuonpuoleisesta ilmestyä eteen vailla varoitusta. Siellä kykenevät elämään enää vain olennot, jotka ovat vaarallisia itsekin.
Mutta maanpinta on paikka, josta löytyy paljon mielenkiintoista ja arvokasta. Muinaisia aarteita, kadonneita taikuuksia, kultaa, platinaa, mithralia, jalokiviä - mitä tahansa sille, joka uskaltaa lähteä tutkimaan. Ja seikkailijoitahan löytyi. Niin paljon, että ensin muodostui seikkailijaporukoita, jotka ensin kilpailivat keskenään, mutta lopulta voimakkaimat liittoutuivat keskenään. Jotenkin nämä liittoumat muotoutuivat Tutkijoiden killaksi - byrokraattiseksi, hallitsijoiden hyväksymäksi, ainoaksi tahoksi, jolla on oikeus tutkia maanpintaa. "On vaarallista antaa kenen tahansa lähteä Alas ja tuoda sieltä mitä sattuu tänne ylös - monet Alhaalta löytyvät asiat ovat vaarallisia kokemattomien käsissä."
Kuten torakat, ihmiset tuppaavat selviämään pahimmistakin onnettomuuksista ja tomun laskeuduttua lisääntymään kahta kertaa nopeammin kuin mikään muu. Tämä ihastuttava rodullinen piirre on mahdollistanut sen, että maailmanlopun jälkeen ihmiset ovat olleet kirkkaasti se rotu, joka on ruvennut hallitsemaan suurimpia osia maailmasta.
Entiset maailman aateliset ja hallitsijat, jotka maailmanlopun jälkeen löysivät itsensä nokkimisjärjestyksen pohjalta.
''Olet saattanut kuulla tämän vitsin jo, mutta kun Maailmanloppu oli tuhonnut kaiken maailmasta, se halusi ihastella kättensä työtä. Se kulki ensin Tornivuorelle, jossa ihmiset juuri ja juuri pysyivät hengissä kylmässä ilmassa, Vuoren vanhojen hallitsijoiden maaten kaduilla kuolleina.
Maailmanloppu hymyili tyytyväisenä tekemäänsä työhön ja siirtyi eteenpäin.
Se saapui Suuren Metsän luo ja katsoi kuinka haltiat tekivät pakkomuuttoa vanhoista kotimaistaan samalla kun kulkutaudit söivät heidän nuoriaan.
Maailmanloppu hymyili tyytyväisenä tekemäänsä työhön ja siirtyi eteenpäin.
Lopulta se saapui Eladrinien Opistolle, joka oli sinkoutunut taivaalle ja jota ympäröi jatkuva tulinen myrsky. Onnellinen virne silmissään Maailmanloppu kurkkasi Opiston ikkunoista sisään, vain huomatakseen, että kukaan Eladrineista ei ollut huomannut koko katastrofia, vaan olivat keskittyneet filosofisiin väittelyihinsä siitä, onko väreillä tunteet jollain metafyysisellä tasolla.''
Siinä missä Eladrinit ovat jatkaneet elämäänsä, haltioilla ei ole ollut samaa yleellisyyttä. Heidän kotinsa Suuri Metsä, riippuen tarinasta, paloi, heräsi henkiin tai vaan katosi. Mikään alueella ei kuitenkaan noussut ilmaan, tarjoten turvaa kansalle katastrofin viime hetkiltä - Suuret haltiamassat joutuivat kulkeamaan halki armottoman maanpinnan mantereen laidalta toiselle. Suurin osa menehtyi, jotkut löysivät turvapaikkoja.
Nykyään haltiat elävät toivossa, että Suuri Metsä olisi olemassa vielä jossain, ja he voisivat palata sinne ja nousta takaisin kunnian päiviinsä. Lähes jokaisella hökkelikylässä asuvalla haltiaperheellä on kotinsa nurkassa alttari, jossa on esine tai kaksi Suuren Metsän ajalta muistuttamassa menetetystä kunniasta.
Kääpiöiden historiasta ei puhuta paljoa - Eladrinit viittaavat niihin usein "nuorena rotuna" ja Maailmanloppua edeltävissä tarinoissa ei heistä juurikaan ole mainintaa.
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped
