Vampir: Miami - Andrew, osa 23

Eddie Firetribe

Jälleen uusi yö. Tilanne pitäisi saada kontrolliin mahdollisimman nopeasti, loogisin vaihtoehto olisi ilmoittaa kaupungin Kaltaisille uudesta ruhtinattaresta ja järjestää tapaaminen. Päätin soittaa Kenille ja kysellä hänen mielipidettään. Ken haluaa edelleen jostain tuntemattomasta syystä pitää muut kaupungin asukkaat pimennossa. Tänä yönä en jaksa alkaa vääntämään peistä, minua alkaa rasittamaan tämä valtapeli. Päätän uppoutua historiikkien ja oikeusteosten pariin ja selvittää ajatuksiani. Yö kuluu nopeasti ja seesteisesti. Tarvitsin tosiaan tämän pienen tauon.

Vanhojen kirjoitusten perusteella huomaan, että Abigailin airueen asema ei ole kovin kiitollinen tehtävä. Abigail raukan täytyy toimia hoviesittelijänä ja käytännössä ruhtinattaren henkilökohtaisena palvelijana. Oma asemani marsalkkana on hyvin samankaltainen kuin aikaisempi asemani. Tämä on vain hieman käytännöllisempää asioiden järjestelyä. Huomaan myös että uusiin tehtäviini kuuluu sotatilanteen johtaminen, toivottavasti tähän ei jouduta, sillä en oikein usko kykyihini sotilasstrategistina. Alan varmuuden vuoksi selata läpi Sun Tzun klasikkoa "Sodankäynnin taito".

Uusi yö, koen olevani tarpeeksi rauhoittunut ja maltillinen järjestääkseni tapaamisen Kenin kanssa. Päätin etukäteen soittaa Anyshalle ja varmistaa hänet oppaakseni, kun lähden ilmoittamaan vallan vaihtumisesta. Ken oli oma energinen itsensä, mutta vaikutti hieman poissaolevalta. Abigail oli soittanut edellisenä iltana ja ilmoittanut, että ruhtinatar haluaa ranskankielisen kamarineidon, ehdotin että palkkaamme Au-Pair tytön hänelle, mutta Ken tajusi Stilmannien kätyri suvussa olevan n. 17- vuotias tyttö, joka sopisi tähän tehtävään erinomaisesti. Kenin käytös ahdisti minua jostain syystä, joten päätin lähteä kaupunkiasunnolleni, jossa olen viime aikoina käynyt aivan liian harvoin.

Soitin autopuhelimestani Abigailille ja kerroin, että olimme onnistuneet hankkimaan hänelle kamarineidon. Ajattelin, että Ken ei välttämättä muista näitä asioita tällä hetkellä. Abigail ei suinkaan ollut ihastunut uutisesta vaan ilmoitti, että hän olisi tarvinnut kamarineidon jo eilisillaksi ja on ITSE tehnyt jo tarvittavat järjestelyt. Abigailin puheista, jotka tavan mukaan eivät olleet kovin selkeitä, kävi ilmi että hän oli ottanut yhteyttä joihinkin Kaltaisiin. Tunsin lievän paniikin aallon hivelevän selkääni. Ilmoitin Kenille ja vaadin häntä ottamaan selvää, minne HÄNEN sisarensa on tätä tietoa levitellyt.

Nyt olin ongelmissa, minun on pakko soittaa Pierpontille ja toivoa parasta. Soitin autopuhelimestani ja ilmoitin, että minulla on kiireellistä asiaa, mikä ehdottomasti vaatii hänen huomiotansa. Saavuin rantahuvilalle ja kävelin tapaamaan Pierponttia terassille, tunsin lievää helpotusta siitä seikasta että en enää hikoile. Aloitin kertomaan tarinaani hänelle vain huomatakseni, että olen auttamattomasti myöhässä. Sentään onnistuin pelastamaan jotain saapuessani paikalle vapaaehtoisesti ja näytellen tietämätöntä oikeista motiiveistani. Pierpont tosin rusikoi minua suullisesti pöydän alle ja passitti hakemaan autoansa. Olisimme lähdössä Bowmanin kartanolle tapamaan ruhtinatarta. Yritin kierrellä ja kaarrella itseäni ulos tilanteesta, sillä en halunnut että Ken kuulee minun juorruneen kaiken Pierpontille. Hätävalheistani ei selkeästi ollut mitään hyötyä. Ainoa mahdollisuus on luottaa siihen, että Abigail ei puhu mitään käynnistäni.

Saavuimme kartanolle. Abigail avasi oven hieman hämmentyneen näköisesti. Pierpont töksäytti tulleensa tapaamaan ruhtinatarta ja lähti marssimaan sisälle. Olin juuri aikeissa alkaa selittämään asiaa Abigailille, kun hän ilmoitti talossa olevan hieman ruuhkaa ja meidän täytyisi odottaa vuoroamme kirjastossa. Abigail puuskahti Kenin olevan raivoissaan (sekä muita ei niin mairittelevia ominaisuuksia) ja vaeltavan ympäri kartanoa. Tunsin oloni hyvin epämiellyttäväksi ja vanhasta tottumuksestani höllensin hieman kravattiani. En kokenut, että minulla olisi ollut mitään sanottavaa Pierpontille, joten istuimme hiljaisuuden vallitessa. Rukoilin ja toivoin ettei Ken astuisi sisään. Onko kukaan yllättynyt ettei rukouksiini vastattu? Toisaalta jokin korkeampi voima oli mukana pelissä, koska kun Pierpont alkoi läksyttämään Keniä typeryydestä, jos hän oli kuvitellut voivansa pitää tällaisen asian pois "ensimmäisen huoneen" tiedosta, niin hän ei maininnut minun vuotaneen tietoja ja kun Ken pyrki puolustautumaan, niin yllättäen hän yritti vierittää kaiken syyn Abigailin niskoille. Tunsin itseni pitkästä aikaa edes jollain kurjalla tavalla onnekkaaksi. Pierpont halusi olla yksin ja käski meidät pois kirjastosta. Kävimme läpi lyhyen neuvottelun Kenin kanssa. Todettuamme, että vallan avaimet ovat vielä käsillä, päätimme ilmaista tukemme Pierpontille ja yrittää edes näennäisesti liittoutua hänen kanssaan. Pierpont oli muistuttanut meitä eräästä pienestä seikasta. Ruhtinaaksi voi julistautua kuka tahansa, mutta jos kaupungin Kaltaiset eivät seiso hänen takanaan, niin mitä hyötyä siitä on.

Päädyimme takaisin ylös istumaan Kenin kanssa ja hän vaikutti romahtavan täysin. Melankolinen ilme valui hänen naamalleen ja äskeinen energinen vallankahmija oli tyystin kadonnut. Abigailin kanssa riitely oli ilmeisesti vaikuttanut häneen voimakkaasti. Päätin yrittää toimia sovittelijana ja käydä keskustelemassa Abigailin kanssa. Olen ilmeisesti yhtä pätevä sovittelija kuin sotilasstrategi, taisin vain pahentaa asiaa. Kävelin takasin Kenin luokse ja yritin vakuuttaa, että aika parantaa haavat ja Abigail tahtoo nyt vain kiukutella vähän aikaa. Valitettavasti Kenin ajatuksenjuoksu oli muuttunut hyvin kummalliseksi, sillä aikaa kun olin keskustelemassa Abigailin kanssa. Hän oli kaivanut ilmeisesti Abigailin päiväkirjat esiin, jotka oli veljellisesti aikoinaan varastanut häneltä ja ajatteli lahjoittavansa ne takaisin ikään kuin hyvän tahdon eleenä. Sain Kenin uskomaan, että se olisi varmasti typerintä mitä hän voisi tässä tilanteessa tehdä. Ehdotin, että Ken käyttäisi voimiansa Reneen, joka sitten toimittaisi kirjat alkuperäiselle paikalleen. Näin sitten toimittiinkin, miten minusta vain tuntuu, että jokin pieni yksityiskohta jäi puuttumaan tästä operaatiosta, ei varmaankaan mitään kovin tärkeätä?

Ajoin Pierpontin kotiin ja tiedustelin samalla suunnitelmiamme. Hän oli taas löytänyt aurinkoisen tuulensa jostakin ja selvästi leppynyt minua kohtaan, ainakin väliaikaisesti. "Ensimmäinen huone" aikoo todennäköisesti tukea uutta ruhtinatarta, joka Pierponttia vapaasti lainatakseni, on sekaisempi kuin käkikello. Kyselin Pierpontin mielipidettä uutisten julkistamisesta, mutta hän halusi myös muutaman päivän hiljaisuuden. Voisiko elämä Miamissa olla rauhallista edes muutaman viikon?