Muokkaa
- Toiminnot
- Piilottaminen
- Historia
- Linkit tänne
- Sivusto
- Ryhmän päivitykset
- Ryhmän liitteet
- Muokkaa sivupalkkia

Pohjoisen Keihäs

Kertojana Willoam Irn

... Kajahtaa laukaus. Berthin otsaan ilmaantuu siisti, pyöreä, punainen reikä. Kuoleman löyhkä. Tuonentuuli. Yzlgrathe on yksin. Nopeasti hiipuvan sielun kirkuna. Tumma varjo, kuolemanenkeli. Yzlgrathe pakenee. Pitkä, hoikkarakenteinen mies lataa pistolinsa uudestaan ja osoittaa sillä Yzlgrathea, joka kääntyy kohtaamaan vainoojansa. Selarkis Windath painaa liipasinta, laukaus kajahtaa Aldvyrnin yössä, ja muulinpotku Yzlgrathen vatsaan. Kuolevan miehen ja hänen murhaajansa epätoivoinen kamppailu. Yzlgrathe kutsu noitasyntyisen veren voimaa, juo vihollisen elinvoimaa. Ei ole ihminen! Voimakasta, synkkää, mustaa. Vainoojan sielu pakenee kuiskaten kirosäkeitä. Samassa tapahtuu taittuminen.

... Yhtäkkiä ovi paiskautuu auki. Oviaukosta säntää sisään kuvernöörin sotilaita huutaen: "Te olette nähneet liikaa!" Nuoren miehen avunhuuto jostain eetteristä. Samassa tapahtuu taittuminen.

... Puuta, rautaa, huminaa, jyrinää. Suljettu, ahdas tila, kettinkejä, kuivaa, pöllyävää heinää. Nuori siniseen ja kultaiseen uniformuun pukeutunut mies kamppailee hengestään. Hänen vihollisensa; ahavoitunut, karkea, voimakas. Palkkatappaja. Pistooleja ja veitsiä vyöllään. Jitan syöksyy. Hän työntää miehen käden syrjään hetkeä ennen kuolettavaa laukasta ja valmistautuu miekkojen mittelöön. Kajahtaa laukaus. Palkkatappaja kaatuu kuolleena maahan. Savuava pistooli runoilijan, Willoamin kädessä. Pistooli, jonka hän on ottanut toinen miehen, myös siniseen ja kultaiseen uniformuun puetun, kuolleesta kädestä, hänen ruumiinsa murskattuna kuin hyönteisen, iskettynä epäinhimillisellä voimalla puisen rahtikontin läpi. Puukontteja, tullileimoja. Sutur & Sutur Kauppahuone. Kaukaa etelästä ja pitkän matkan takaa. Rikkoutuneessa laatikossa on heinää, heinän keskelle pakattuna savisia uurnia, joissa eksoottisia hieroglyfejä, jotka kielivät kaukaisesta, kielletystä Styygiasta.

Yzlgrathe oksentaa sipulikeittoa, mustaa, veristä hyhmää ja lyijyluodin.

Vaunun toisessa päässä valtava, ahavoitunut, kalju mies murisee kuin eläin kiskoessaan ranteen paksuisia kettinkejä ja kiinnikkeitä irti paljain käsin. Vaunu (Junan? Ilmalaivan?) heilahtaa vaarallisen oloisesti, ja ihmiset toisessa vaunussa kirkuvat ja parkuvat. He aavistavat hetkensä tulleen. Jitan syöksyy miestä kohti, aikoen estää hänen aikeensa. Pisto, joka halvaannuttaisi tai tappaisi korkeintaan ärsyttää. Yzlgrathe loikkaa heidän ohitseen toiseen vaunuun, keskelle rahvaan paljoutta ja ruoskii miestä kettingillä, niinkuin hän olisi savunahkainen orja. Mies ei piittaa, ei ole mies ollenkaan, ei tunne kipua. Yzlgrathe loikkaa takaisin ensimmäiseen vaunuun hetkeä ennen muiden vaunujen irtoamista ja kieppumista tyhjyyteen, niitä kannattavien zefyyrien kirkuessa ja hihkuessa.

Mies roikkuu edelleen vaunun perässä, silkalla sitkeydellä ja sormiensa väkevällä, teräksisellä otteella. Yzlgrathe huutaa ja raivoaa, tarttuu palokirveeseen ja iskee kerran, toisen, kolmannen, kohti miehen sormia. Mies ei hellitä, lista, josta hän pitää kiinni sen sijaan tekee niin. Mies murahtaa, ja sinkoutuu tyhjyyteen hänkin. Juna jatkaa matkaansa halki taivaiden, nyt puolta lyhyempänä.

Päähän ammutun palkkatappajan taskut ovat täynnä onnenkaluja ja amuletteja, noppia, massi tupakkaa, kaksi pistoolia, luoteja ja ruutisarvi, veitsiä mielin määrin.

Toisella suunnalla seuraavassa vaunussa on konduktöörin koppi, pieni keittiö, varastohuone, sekä paremman väen matkatavaroita lukuunottamatta tyhjiä hyttejä, konduktöörin kopin kaapissa portviiniä, piippukessua ja konjakkia, ja saman kopin seinälle käsien läpi isketyin veitsin seinään naulattu kirjuri, kurkkunsa leikattu halki, kuin hetken mielijohteesta. Säntillisellä kädellä kirjoitettu matkustajaluettelo. Rahvasta niin ja näin paljon. Rahtia tätä ja tuota. Vallasväkeä: Hra Sutur plus kolme, Kreivi Harald Jagutsk (Plus yksi. Mutta miksi sulkeissa?), Kreivi ur'Gumdahl, Neito Nieta ur'Grail plus kaksi. Ulkona viistävät ohi pääkaupungin eteläpuoliset tasangot ja metsät.

Messinkitorvista raikaa kuulutus: "Hyvät naiset ja herrat. Junaa "Pohjoisen Keihäs" on kevennetty puolella yadayada ja voisiko vanhempi konduktööri Pisto tuoda Neito ur'Grailin komentajan vaunuun hetimiten."

Yzlgrathe johtaa seuraavaan vaunuun; paremman väen salonki. Vallasväki kaikki koolla; neito ja lady ur'Grail, Jagutsk, Sutur, ur'Gumdahl ja muut. Sekä kaappareita; tummakulmainen savunahkainen mies retuuttamassa neitoa ur'Grail, kolme muotopuolta ihmisen irvikuvaa keskikäytävällä, murisevat ja kuolaavat nelinkontin, sekä viides kaappareista, toisessa päässä ovella vahdissa, kädessään musketti. Yzlgrathen pistoolinlaukaus osuu tummakulmaista miestä rintaan, mutta mies ei piittaa, vaan karjaisee kuin villipeto, ja loikkaa Yzlgrathen kimppuun, iskien hänen päänsä läpi junan ikkunasta. Jitanin säilä laulaa, puhkaisten miehen kaulaan ylimääräisen reiän. Entä runoilija Willoam sitten? Riuhtaisee neidon ur'Gaur irvikuvatuksen käsistä, iskee portviini-pullon halki otuksen kalloon, ja painaa nopean suudelman neidon suulle. Variossa seissyt mies ei epäröi, vaan astelee lähemmäksi, kohottaa pistoolinsa tanaan ja laukaisee silmänräpäystä nopeammin kuin runoilija, joka kaatuu haavoittuneena maahan. Jitanin säilä sukeltaa jälleen, ja tämäkin mies kaatuu maahan, kuolettava vaaksa terästä sydänalassaan. Runoilija huutaa: "Veri, hiki, kyyneleet, näist' ovat jylhät sankarteot tehty! Eespäin, eespäin!"

Yzlgrathe viskaa palokirveen kohti vaunun toista päätän, sitten syöksyen noutamaan kirvestä. Hän ajaa takaa aavetta, tai ainakin siltä se vaikuttaa. Lopulta, hänen iskunsa tapaavat maalinsa, ja näkymätön vuotaa verta, huutaen tuskasta. Liekkinen vasama sivaltaa ilman halki kuin valkopurppurainen käärme, joka polttaa näkymättömän karrelle, paljastaen hänet mieheksi, joskin nyt hyvin kuolleeksi sellaiseksi, karrelle palaneeksi. Liekin lähde; taumaturgiksi paljastunut aatelismies.

Uurnat ovat antiikkia, selittää kauppias. Kauppias on haudanryöstäjä, kertoo runoilija, ja Styygian musta kiro kohtaa alhaista ryöväriä; Sitä ei ole pakeneminen! Mutta kohti seuraavaa vaunua jatkuu matka.

Kauppiaan Sutur kauppatavaraa, laatikoita, kontteja, säkkejä, tynnyreitä. Arvokkaita pyhäinjäännöksiä, antiikkia täynnään jok'ikinen arvatenkin, sekä rautaisessa palttoossa vangittuna mies. Vaunun toisesta päästä astuu ovesta keisarikunnan jalkaväen sotilas, käsissään musketti, huutaen "Halt! Kuka kulkee siellä!" Aseet kohoavat kohtaamaan hänet, ja Yzlgrathen komentoääni kajahtaa. Mies epäröi, kääntyy paetakseen. Runoilijan laukaus kajahtaa (jälleen...) mutta ohi tällä kertaa, pirstoen ovenpieltä. Mies onnistuu pakenemaan. Kuka on rautaiseen ruumisarkkuun vangittu mies? Hänen silmänsä ovat pelokkaat. Vaarallinen rikollinen, sanoo taumaturgi Jagutsk, häntä ei pidä vapauttaa. Miekkamies, az'Khar, monella muullakin nimellä tunnetta. Valapatto, salamurhaaja pahinta sorttia. Mutta ei miestä häkissä kuin eläintä tulisi pitää, sanoo runoilija! Vapaus on lahjoista arvokkain, jot' ei pois pidä antaa. Ja työn toimeen ryhtyy hän, vapauttaakseen tämän miehen vankeudestaan. Sotilaita täynnään on seuraava vaunu, se on ilmeistä, eivätkä varmasti hyvällä katso toveriaan kohti ammuttua luotia, vaikkakin ohi mennyttä. He tulevat jonossa ja riveissä, kaksi ja kaksi, ja pian lyijy täyttää ilman. "Älkää ampuko, täällä on naisia!", huutaa Jitan, mutta se saa heidät epäröimään vain hetkeksi. Seuraa pako, joskin epätoivoinen sellainen, sillä minne liikkuvasta junasta pääsisi muuta kuin varmaan kuolemaan. Jagutsk kohottaa aseensa, ja on ampuakseen aseettoman miehen, vapautetun salamurhaajan, joka puolestaan huutaa: "Ei! Minä olen Lady ur'Grail! Jagutsk!" Ja aseella osoittaen saadaan Jagutsk pakenemaan.

Seuraavassa vaunussa tilanteen toivottomuus käy ilmeiseksi. Yzlgrathe ja Jitan antautuvat tajutessaan tämän, istuutuvat odottamaan sotilaita. Jagutsk pakenee, raivostunut runoilija kannoillaan. Jahti muuttuu käsikähmäksi, ja Jagutsk kaatuu maahan. Hänen otsansa tekee tuttavuutta permannon kanssa, mutta henki hänestä lähtee vasta pikaisesti tuikattuun hiusneulaan; ei runoilijan, vaan Ladyn ur'Grail kädestä, Ladyn, joka tuskin on kukaan muu kuin pahamaineinen tappaja az'Khar (Miten? En tiedä.). "Murha, murha! Tämä mies murhasi Jagutskin!", hän huutaa ja osoittaa Willoamia, eikä Willoam voi enää muuta kuin antautua.

Heidät viedään Kenraalin, koko kaappauksen junailleen (Hah!) Hadrazin luokse pistinten terällä uhaten. Ja heille luetaan heidän syntinsä, joista palkkio lie vähintäänkin teloituskomppania... Ja jostain varjoista astuu esiin jälleen tuo kirottu, Selarkis Windath! Tai ainakin hänen ilmetty kaksoisolentonsa, tokaisten: "Heittäkäämme heidät junasta! Kenties heille kasvaa siivet ja he oppivat lentämään, ennen kuin mätkähtävät maahan!" Jokin salakavala juoni on tässä kaiken takana. Turma ja attentaatti todellista kruununperijää kohtaan; toimeenpanijana hänen oma kaksoisveljensä! Hänen pilkallinen naurunsa korvissaan raikaen, heidät, toverukset, sankarit, viskataan junasta tyhjyyteen ja varmaan kuolemaan.