Viima

Moist Aeons -hahmo, Dungeons & Dragons 4E Osaomistaja Sudenkorennot-etsivätoimistossa

Perusasiat: Ihminen/uneksuja, nainen, 20-vuotias, warden

Ulkonäkö: Sievän näköinen blondi, tosin hieman elämää nähneen oloinen. Ilme väsynyt, kyllästynyt, kyyninen, liikaa kokenut.

Luonne: korostaa omaa itsenäisyyttään ja riippumattomuuttaan, ei halua siteitä, on kuitenkin lämminsydäminen ja huomaa välillä kyynisen kuorensa säröilevän.

Tausta:

Korppikuningattaren kuoltua hänen temppeleissään vallitsi paniikki ja kaaos. Osa papeista tappoi itsensä, osa lamaantui. Jokainen murtui omalla tavallaan. Sekasorron keskellä jo keski-iän ylittänyt pappi Telanto ajautui hakemaan lohtua alhaisesta temppelipalvelijattaresta. Yhdeksän kuukautta myöhemmin tämä sai lapsen. Telanto ei halunnut tietää mitään tyttärestään. Lapsen äiti, Xintha, ajautui tekemään mitä tahansa työtä itsensä ja lapsen hengen pitimiksi. Xinthalla oli omalta äidiltään saamansa kaikissa sateenkaaren väreissä kimaltava kaulakoru, joka oli ainoa kaunis asia heidän elämässään. Sitä Xintha ei kyennyt myymään, vaikka rahoilla olisi voinut elää vuodenkin rauhassa. Raskas elämä ja monet taudit tekivät hänestä pian lopun. Xinthan kuollessa Viima oli vasta nelivuotias. Viima oli jo siinä vaiheessa kasvanut araksi ja hiljaiseksi, sillä äidin piti valita joko lapsen ruokkiminen tai sen helliminen.

Telanto suostui vastahakoisesti ottamaan tytön omaan talouteensa. Taloudenhoitaja katsoi Viiman perään. Mikäli hänellä oli lämpimiä tunteita lasta kohtaan, hän ei niitä näyttänyt. Elämä oli kuitenkin vakaata ja rauhallista kunnes Telanto eräänä päivänä riisti hengen itseltään. Hän testamenttasi vähäiset varansa Viiman kasvatukseen.

Yhdeksänvuotiaana Viima viimein pääsi nauttimaan perhe-elämästä. Astenien perheessä oli molemmat vanhemmat, muutama täti ja isoäiti sekä loputon lauma sisaruksia, joiden kanssa leikkiä. Astenit olivat vaatetusalan sekatyöläisiä. He ostivat ja myivät kangasta ja nahkaa, työstivät niitä, tekivät ja paikkasivat vaatteita. Lasten vaatteet olivat riemunkirjavia, sillä ne oli tehty ylijäämäpaloista. Samalla tavalla iloisenkirjavaa oli elämä Asteneilla. Telanton antamat rahat tulivat tarpeeseen, mutta Astenit eivät ottaneet Viimaa suojiinsa rahan takia. He totesivat, että yksi suu lisää ei tuntuisi, kun lapsia oli muutenkin niin monta, ettei niistä kukaan jaksanut pitää lukua. Tämä ei aivan pitänyt paikkaansa, sillä yhteensä lapsia oli vain tusina. Lapset pitivät pitkälti huolen itsestään ja toisistaan. Viima kasvoi perheessä hieman rohkeammaksi ja oppi hymyilemään. Lapsilaumassa kukaan ei välittänyt siitä, mitkä olivat tyttöjen ja mitkä poikien leikkejä, joten Viima harjaantui huomaamattaan hyväksi tikarin ja sitten miekan käyttäjäksi. 13-vuotiaana hän pärjäsi hyvin vuotta itseään vanhemmille pojille.

Onnea kesti viisi vuotta. Sitten näivettävä kulkutauti pyyhkäisi Korpinpesän yli. Lähes koko Astenien perhe kuoli kuukaudessa. Viimaan tauti ei edes tarttunut, vaikka hän hoiti sairaita kaiket päivät. Viiman lisäksi henkiin jäi vain viisi vuotta nuoremmat kaksoset, Luna ja Mondo. He olivat kuitenkin niin taudin heikentämiä, etteivät pystyneet huolehtimaan itsestään. Astenit eivät olleet koskaan onnistuneet säästämään, joten liike kaatui, kun liiketoiminta loppui. Viimalle ja kaksosille jäi sen verran rahaa, että he pystyivät vuokraamaan pienen huoneen ja elämään hyvin niukasti. Viima yritti löytää jotain työtä - ja löysikin, mutta mitkään hommat eivät pitkään kestäneet.

Samoihin aikoihin, kun Viima (kivuliaasti, sotkuisesti ja hämmentävästi) huomasi olevansa nainen, hän alkoi nähdä outoja unia. Kaksoset yrittivät herättää häntä yöllä, kun hän pyöri levottomana patjallaan ja itki, mutta Viimaa oli hankala saada hereille. Lopulta kaksoset luovuttivat ja tyytyivät vain pyyhkimään sotkuisia hiuksia Viiman kasvoilta. Unia alkoi tulla joka yö, ja aina aamuisin Viima koki, että maailma tai hän itse oli jotenkin muuttunut. Hänen piti usein aamulla tutkia rikkoutuneen peilin palasesta, oliko hän vielä oma itsensä. Peilille tuli käyttöä yhä enemmän ja enemmän, kun Viima ihmeekseen huomasi, että monet miehet katselivat häntä kaduilla. Aluksi hän oli varma, että jokin oli vialla, mutta sai havaita, että asia oli päinvastoin, ainakin miesten mielestä.

Viima oli jo 16-vuotiaana hyvin suosittu. Hän rakastui tulisesti, monta kertaa peräkkäin. Jostain syystä yksikään suhde ei kestänyt kovin kauaa. Kerran eräs nuori mies jopa kuoli kaksintaistelussa Viiman vuoksi - tosin kaksintaistelu oli kenties liian korea sana kuvaamaan kapakan takaisella kujalla sattunutta tappelua, jossa yksi lyönti oli ollut liian kova. Miehet eivät varsinaisesti jättäneet Viimaa, mutta monet sairastuivat, joku menetti omaisuutensa ja ratkesi juomaan, eräs ei koskaan palannut viidakkopartiosta... Melko pian Viima alkoi epäillä, että hänessä oli jotain pahaa. Korpinpesä oli vaarallinen paikka asua, taudit levisivät helposti, väkivalta oli jokapäiväistä ja ympäröivä viidakko täynnä nimettömiä uhkia. Silti Viima laski, että kaikki miehet ja pojat, joihin hän oli kiintynyt, olivat päätyneet ennenaikaiseen hautaan, mikäli suhde kesti täydenkuun yli. Viima ei koskaan kertonut laskelmistaan kellekään mutta päätti olla uhraamatta enää ketään omalle epäonnelleen. Hän piti huolen siitä, että ei koskaan ollut saman miehen kanssa yhtä yötä pidempään kerrallaan. Sitten hän alkoi pelätä Lunan ja Mondon puolesta. Hän alkoi hiljalleen vieroittaa kaksosia itsestään, vietti paljon aikaa pois heidän vuokrahuoneestaan ja kävi vain tuomassa rahaa ja ruokaa.

19-vuotiaana Viima oli niin onneton, että olisi varmasti tehnyt lopun itsestään mikäli kaksoset eivät olisi olleet niin riippuvaisia hänestä. Sitten näytti siltä, että onni potkaisi. Yksi Viiman monista miehistä kertoi, että häntä oli pyydetty mukaan etsivätoimistoon, mutta hänellä ei ollut sopivaa alkupääomaa. Viima mietti asiaa muutaman päivän, kävi sitten panttaamassa äitinsä korun ja marssi rahojen kanssa etsivätoimistoon, jonka oven yläpuolella roikkui kulunut sudenkorentoa esittävä kyltti.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped