Harrasta tunnelmaa Cayden Cayleanin juottolan edustalla.

Tapahtumat; Esipuhe

Arodus 11. Vuosi 4708 AR

Gobliinin ovet ovat avoinna uhkapelaajille ja tuloja alkanee kertyä myös holviin. Kaasunaamarileidit tarkastavat asiakkaat ovella aseiden ja muiden uhkaavien esineiden varalta, eikä ongelmia salissa pitäisi enää syntyä. Jules Creedin pää odottaa malttamattomasti puheenvuoroa kassissaan!

Juoksevat asiat

Oliin perustaa Gobliinin tiloihin laboratorion, jonka avulla hän loihtii mitä erikoisempia juomia ja myös savuefektiä aiheuttavia puteleita korostamaan Gobliinin uutta sumuista ja nokista tunnelmaa. Salin keskelle on rakennettu savua ja kiiltäviä pelimerkkejä yskivä kone. Sitä kaitsee hengitysmaskiin puettu kääpiönainen, joka on aiemmin työskennellyt oikeassa kaasuahjossa, mutta ei ole enään fyysiseltä kunnoltaan kykenevä siellä jatkamaan. Vastaavia kaasuahjon runtelemia tarjokkaita on Gobliiniin tulossa töihin enemmän kuin pystytään palkkaamaan. Sankarit syövät ruokansa alakerrassa muun henkilökunnan kanssa, ja jättävät yläkerran hienostuneen salin Saulin ja muiden esimiesten käyttöön.

Se puhuu!

Jules Creedin pää viedään sovitusti Caydon Cayleanin temppeliin seuraavana aamuna, mutta pappi Kanos on jättänyt sanan että yleiseksi juomalaksi tarkoitettu tila ei ole sopiva kalmojen kanssa toimimiseen. Hän on matkustanut pohjoiseen aina Lumppulaan asti, jossa sijaitsee yleinen hautausmaakumpu ja Rätselporin temppelien yhteinen tila ruumiiden käsittelyyn ja siunaamiseen. Matka tehdään Velasthun lautalla, jota yksinoikeudella operoi (soutaa) entinen merimies Grimas Oltedler. Saatuaan kultapalan palkkioksi mies soutaa sankarit aina Lumppulaan asti kertoillen innostuneesti ympäröivän kaupungin maamerkeistä ja alueista.

Lumppula on Rätselporinkin mittakaavalla hyvin ryysyinen kaupungin osa, joka ei virallisesti kuulu edes Rätselporin hallintaan. Alueella asuu karuissa rötisköissä pohjoisen miehiä, metsästäjiä ja köyhäillistöä. Seutu osoittaa vaarallisuutensa taskuvarkaiden ja jättimäisten moskiittojen (8x stirge) muodossa. verenimijät tikkaavat sankarit punakirjaviksi, mutta rosvot jäävät tyhjin käsin tarkkavaisuuden ja pelotteen ansiosta. Lumppulassa havaittiin myös outo ilmiä, kun tuuliviirit osoittivat kiinteästi etelään, vaikka voimakas tuuli puhalsi kaakosta. Epäonnekas Oliin ei ehtinyt hypätä turvaan, kun tuulen voima mursi yhden tuuliviireistä ja se syöksyi Oliinin otsaan tehden kipeää.

Kuolemantalossa Kanos odottaa sankareita valkoisessa pyhäinhuoneessa. Se on koristettu suitsukkein ja pöydällä on tarjottimella suuria koristeltuja tuoppeja sisältäen eksoottista nektaria. Creedin hengen tavoittaminen aloitetaan juopottelemalla ja kertoilemalla sankar'taruja seurueen kesken. Lopulta Kanosin loitsu on valmis, ja pää aktivoituu pyöritellen silmiään ja jauhaen leukojaan levottomasti. Seuraavat kysymykset esitetään:

Kysymys: Mitä on ryöstön takana?
Jules: Haltianainen nimeltä Depora

Kysymys: Miten Deporan löytää?
Jules: Tapasin Deporan vain välttäväkuntoisessa juottolassa nimeltään Kermainen Pikardi. Se sijaitsee lähellä satamia.

Kysymys: Kuka surmasi sinut?
Jules: Depora ja lauma pieniä varjon nielleitä miehiä. Depora houkutteli minut sivukujalle naisellisilla avuillaan saamaan palkintoni. Olisi pitänyt tietää..

Tämän jälkeen Julesin kallo vaikenee ikuisiksi ajoiksi.. ja tämän jälkeen Karbos lyö pään tuhanneksi sirpaleeksi joka sotkee rukoushuoneen ja Kanosin pasmat totaalisesti. Vihainen pappi poistuu kiroten mieletöntä barbaaria ja vaatii että tila putsataan. Muutoin Caydeanin kirous seuraa raakalaista maan ääriin. Muut sankarit pitävät huolen että tila jätetään kunnioittavaan kuntoon.

Deporaa yritetään jäljittää mainittuun juomalaan, mutta juomanlaskija kilpailee vähäpuheisuudessaan asiakaskunnan kanssa. Miinan serkun lapset palkataan pitämään Pikardia silmällä päiväsaikaan Deporan paluun varalta. Saul kiistää jyrkästi tuntevansa haltianaista ja vetoaa jälleen kerran että asianselvitys jätettäisiin kesken. Hän haluaa olla tallomatta muiden rötösherrojen varpaille ja keskittyä liiketoimintaan. Se on kuulemma ainoa tapa selvitä tässä rikollisten viidakossa ja hänhän on luvannut parantaa tapansakin, mitään yhteenottoja ja syytöksiä ei kaivata! Sankarit jatkavat itsepintaisesti asian selvittelyä omin avuin. Myös Saulia päätetään tarkkailla entistä tiiviimmin, mutta hän tuskin poistuu Gobliinista seuraavina päivinä.

Sekasortoa Zincherin taisteluareenalla

Samana iltana Saul kutsuu Ulwarin kanssaan piilokäytäville, jotka risteilevät näkymättömissä pelisalin katossa. Hän ohjaa Ulwarin huomion erääseen raamikkaaseen ja merkitysvaltaiseen hahmoon. Clegg Zincher; paikallisen taisteluareenan johtaja ja työntekijäjärjestöjen moguli. Zincher pelailee kehnosti ja näyttää ennemminkin tarkkailevan ympäristööään. Sivulliset selvästi kavahtavat Rätselporin merkkihenkilön seuraa. Saul käskee Ulwarin selvittämään Zincherin saapumisen syyn kasinoonsa.

Ulwar vapauttaa Samarithan Bounder pelipöydästä. Onnen ja kokemuksensa avustuksella hän ryövää Zincheriltä helposti muutaman hopeaisen talolle. Pahastusta pehmitetään talon erikoisella, jonka Oliin innokaana tarjoaa rötösherralle. Hänen suupielensa ovat kuitenkin tiukassa ja pari saa kuulla että Rätselporin juoruja kertovat bardit, herralla on tärkeämpääkin tekemistä. Zincher on kiinnostunut näkemään Saulin, mutta myös baarin tiskelle talutettavana oleva Gobliinin kellariareenan mestari saa kelvata. Zincher yllättää humaltuneen Karboksen ja utelee tämän otteista taistelukentällä. Heittääpä väheksyvään sävyyn vielä haasteen, siitä että alakerran madoista on tuskin miehelle vastusta. Tosimies taistelisi rötösherran omalla areenalla maailman mahtavimpia ja harvinaisimpia petoja vastaan. Karbos ei osaa kieltäytyä ja ottelu on hetkessä sovittu seuraavan päivän illaksi. Zincher poistuu tyytyväisen oloisena Gobliinista.

Toverit auttavat Karbosia kaikin keinoin tulevaa taistoa varten. Ulwar saa selville, että todennäköisesti vastuksena olisi Korvosan viemäreistä asti laivattu otyugh-peto. Kolmijalkainen jättiläinen, joka pystyy tuhoamaan painonsa verran jätettä päivässä vaikuttavassa ruuansulatus elimistössään. Karbos parka on edelleen hyttysten pistojen kirjoma ja puolitajuton ryypiskelystä, kapakkatappeluista ja rakkaudenteoista Calistrian temppelissä. Vammat parannetaan ja toverit matkaavat areenalle.

Taistelu areenalla alkaa varovaisesti, sillä Karbosin rynnäkkö päättyy hirveän heijausliikkeen päätteeksi hutiin. Otyugh on hieman onnekkaampi, sillä yksinäinen lonkero onnistuu tarraamaan Karbosin voimakkaan rinnan ympäri. Samalla hetkellä katsomossa Ulwar yrittää loitsuin välittää sarenraen tuomion hirviölle, mutta ikäväkseen loitsiessaan messuaa niin voimakkaasti että järjestysvahdit huomaavat hänen rikkovan areenansääntöjä. Sekä Jokull että Oliin yrittävät aiheuttaa hämminkiä ja harhautusta, mutta kolmikko ei mahda mitään järjestysvahtien lukumäärälle. Lisäksi Zincher lähettää miehiin vihaisen mulkaisun läheisestä aitiosta jossa on nauttinut otteluista näyttävän daaminsa kanssa. Samalla hetkellä kun karbos onnistuu murskaamaan brutaalisti otyughin, Ulwaria ja Oliinia saatetaan ulos areenalta. Jokull onnistuu kotoamaan hurraavaan väkijoukkoon. Päivä oli kuitenkin suuri voitto Vancaskerkinin piskuiselle kasinolle Zincherin imperiumin kustannuksella. On myös varmaa, että Zincher ei unohda Oliinin, Ulwarin tai Karbosin naamoja...

Paikat ja NPCt

  • Riddleport
  • Saul Vancaskerkin
  • Larur Feldin - kasinon esimies. Rehti työntekijöilleen. Huono alkoholivatsa.
  • Bojask - Saulin henkivartija. Yrmeä ja harmaa olemus. Usein kännissä tai kohtelee eläimiä huonosti.
  • Beyar & Hans - cheliaxlaiset haarniskoidut vartijat, usein asemissa pankkiholvin edustalla.
  • Lixy Parmenter - peluuttaa Ghoulettea. Yksi ystävällisistä sieluista.
  • Samaritha Beldusk - puolhaltia maagi, joka pyrkii Cyphermaagien killanoppiin. Liittyi Gobliinin miehistöön ja keventää salin raskasta tunnelmaa olemuksellaan.
  • Miina - puolituinen kyökkipiikana. Tykkää Oliinin seurasta. Runsaasti sukua seudulla.
  • Rask Pobbles - jakaja, joka jätti yliherran kasinon liittyäkseen Gobliinin miehistöön. Onko hän hullu?!
  • Thuvalia Barabbio - Iski Gobliinin avajaisiin. sai valita työn Gobliinissa tai turmion. Osoittautunut kohtuulliseksi vahvistukseksi Gobliinin pelisalin moninaisissa töissä.
  • Grimas Oltedler - vanha lautturi jonka vahvat kädet ja paljon tietävän suun saa liikkeelle kilisevillä.
  • Kanos Hapsi - Cayden Cayleanin kuiva pappi. Auttoi moskiittojen pistojen paikkaamisessa ja Julesin puhuttamisessa post mortem.
  • Zaineys Linderlanden - viehättävä Calistrian haltiapapitar. Huolehti suurella ammatillisella innostuksella Karbosin vammoista.
  • Jules Creed - järjesti iskun Gobliinin avajaisiin. Irtopää vastasi kysymyksiin palkkaajastaan.
  • Roovar - Keltaisen Pikardin isäntä ja juomanlaskija. Vähäpuheinen, hyvin vähäpuheinen.
  • Storm, Krivou, Rubitar & Aeloo - Kultaisen Pikardin vakioasiakkaita ja Karbosin juomapainikavereita.
  • Clegg Zincher - Merkittävä paikallinen rötösherra. Kalavelkoja Saulin kanssa. Haastoi Gobliinin tappeluringin mestarin kohtaamaan suuren maailaman vastuksen omalla mahtavalla areenallaan.

Palkkiot

  • Mahdollisuus puolitoistakertaistaa panoksensa, kun veikkasi voittajan Zincherin areenan taistelussa (hyvä Karbos ja Sherana!)
  • Pistoksia ja ruhjeita.
  • murtunut tuuliviiri - Oliin
  • Tuottoja Kultaisen Gobliinin toiminnasta viikolla 2. Mieliala on korkealla ja liiketoiminta pyörii loistavasti! Jokaiselle 15gb.
  • Kaikki tasolle 3.

Huomio, kaikki alle 1 000gb ostokset voi tehdä sessioiden ulkopuolella vapaasti. Rätselpori on niin markkinahenkinen kaupunki, että myös laittomia aineksia (nautintoaineet ja myrkyt) on melko avoimesti myynnissä. Laerlorn 2011-05-31 00:12

Jako

  • 15gb jokainen.

Palaute ja jälkipelit

Hieno sessio. Ryhmä vetää ja PJ vikisee:) Harmi että ei vieläkään päästy Kelen vetovastuuseen, mutta pelaajien intoa on hieno katsella, pitkänkin kaavan kautta. Alan pitää rätselporista aina vain enemmän! Laerlorn 2011-05-31 00:12

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped