Missä kalmot vartiovat ikuisesti

Desnus 5. Vuosi 4708 AR

Tapahtumat

Jahtipartio makaksi tomuna jaloissa, ja alkoi hahmottua että tästä linna päädystä joko täytyisi tarkastaa lähellä oleva, linnan henkien manaama Sota Torni, jonka korkealla katolla oli aiemmin havaittu jäänteitä muinaisista sotakoneista. Suden veri veti kuitenkin kohti linnan keksusaukiota, joka erottui sään pieksemänä karuna mutta toisen päädyn kaivon ympärillä oli kuitenkin kookas kukinto ja suoranainen viinien räme. Itse alakerta vaikutti kuitenkin olleen kerran tallialue, ja nykyinen varjomatojen holvi.. niiden aluksi arka olemus aisti kuitenkin tuoreen lihan aivan liian houkuttelevaksi, vaikka Milezza rankaisi niitä tulipalloin - hapon ja varjovisvan roiskuessa ja verkkojen palaessa! Ne kuitenkin luikersivat kohti ja haastoivat SUden ja Zeranin lähitaisteluun, mäjäyttäen kerran Zerania erittäin happoisesti! Matojen räjähtäessä viimeisen kerran happo-varjo-vismaksi kuului tallin perukoilta, jonkun valtavan hidas herääminen ja sitten masssiivinen lentävä ryntäys toimittamaan todellinen negatiivisen energian happohenkäys lohikäärmeen kidasta! Se ja pian seurannut pelon aalto oli ajaa Milezzan ja Suden välittömään paniikkiin, mutta Zeranin välittämä Ashavan siunas pelasti rintamalinjat. Sen jälkeen pommit, varjomagia, counter lohikäärmeen henkäys ja ehdottoman väkevä Suden hammerointi tiputti tämän umbral lohikäärmeistä vahvimman. Otuksen kuoleman hetkellä, huomattiin että spektraalinen ketju oli pitänyt kiinni tästä kurjasta otuksesta ja sen kuoleman hetkellä koko linnaa vavistutti kuin hetkellinen maanjäristys.. päättyen siihen kun linna veti ketjun lisäksi synkkään kiveensä surkean lohikäärmeen sielun..

SIsäpihaa silmäiltiin edemmälle, kun kaivoa ympäröivä kukkiva näre ei innostanut Susi johdatti joukon jylhille rapuille kohti pohjoista donjonia. Sen ovi oli kuitenkin huolellisesti suojattu, ovi oli kuin valettu ympäröivään kiveen ja hienomekaniikka oli lukittu kerran sulalla metallilla kenties jo Mandraivuksen aikaan sulkien mitä ikinä siellä olikin sisään.. Tämä mielessä nyt päätettiin perääntyä ja tarkastaa luoteinen ja eristäytynyt Sotatorni, ennen voimien ja magian loppumista, tässä alituisesti läsnä olevassa ja aavemaisen uhkaavassa jättimäisessä linnassa..

The others

  • Aurinkoshamaani - sklar quahin arvostettu tietäjä, aurinko shamaaneista
  • Kazavon - Ustavalainen sotalordi joka ajoi örkit Belkzeniin ja jonka Scarwall linnoituksessa alkoivat sitten hirmuteot. Tosi sininen lohikäärme jonka Mandraivus surmasi, mutta jonka osat elävät edelleen
  • Keppira D'Bear - wanhin Pharasman papitar Korvossa. Vastarinnan suojelija ja harmaan viisas johtatar
  • Kragma Xenguth - Zon-kuthoniitti, paikallisen osaston traditionaalinen päämies, mukana aina myös ketjuseuralainen
  • Laori Vaus - Zon-kuthoniitti, jonka herkkä ja iloinen mieli, sekä poikkeukselliset taidot ovat yllätys raadollisessa uskonnossa
  • Mandraivus - myyttinen sankari historiasta, joka Serithtial miekkoineen surmasi pahan sotaloordi Kazavonin Scarwallissä
  • Marcus Endrin - vangittu, murrettu ja nöyryytetty, mutta taas se mies josta rautainen Sable Companyn komentaja tunnettiin vankeudenkion jälkeen
  • Vencarlo Osirini - maineikas miekkalun opettaja Wanhassa Korvosassa, entinen Mustarastaiden joukkion seikkailija. Mystinen Blackjack!

Lootz In Excel

https://docs.google.com/spreadsheets/d/18ccyaIjw22jYXTX04IdQhxXajzTR0Z1IEpHahefvsgQ/edit?usp=sharing

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped