Korruptoitunut paratiisi

Esipuhe

Neth 14. Vuosi 4708 AR Solu on löytänut Talvi Neuvoston turvapaikan salamyhkäisestä Piikinpäästä keskellä demonien Piikkinevaa. Paikka oli toivottomassa jamassa, mutta sosiaaliset torjunta voitot ja demonien surmajaiset tornin katolla ovat saaneet ainakin kolme neuvoston jäsentä heräämään lohduttomuudestaan. Vielä on tavoiteattava arkkimaagi Hialin, ja kuka tietää mihin legendaarinen neuvosto pystyy!

ToDo

  • kaikki LVL 11-> 12

Tapahtumat

  • Demonienmurskajaiset yhdessä neuvoston kolmen jäsenen kanssa saavat, neuvoston sille kannalle että Neuvoston kokous on paikallaan, asiat on vielä saatavissa järjestykseen. Malindil ottaa tehtäväkseen keskustella neuvooston viimeisen jäsenen arkanisti ja arkistoija Hialinin kanssa. Solu on tyytyväinen ratkaisuun, ja painuu levolle kammariinsa. Miral, toki käy ensin harrastamassa palvomismenoja yhdessä Perelirin kanssa.
  • Keskellä sydänyötä Talaiel ja Eladan heräävät mekastukseen linnoituksessa. Vain hetkeä myöhemmin makuukammariin teleporttaa kaksi vrock demonia. Ne kukistetaan vain hieman hitaammin, kun unenpöpperöt raivataan solun silmistä.
  • Linnoitus on sekaannuksessa, mutta haltiat pitävät demonit kurissa vaikka menetyksiä koetaankin. Solu ja valtaosa haltioista ryntää yhteisestä ajatuksesta Neuvoston kokous saliin, ja påaljastuu että Pelerin enkelisuojatti on nähnyt Hialinin saapuneen saliin ja ryöstäneen Maleficious piikin ja paennut se mukanaan, surmaten samalla jalon enkelin. Nämä hirmutyöt muuttivat hänet myös lurkiksi! Solu ei usko Pelerin kertomusta, mutta kun hän kertoo.. että sama kohtalo osui myös Allevrahin, entisen neuvoston jäsenen alkaa ymmärys koko karmeudesta muodostua. Hän oli pari vuotta sitten päätynyt epätoivoiseen ratkaisuun urkkien massatuhonnasta tiputtamalla taivaankappaleen joka oli tuhoava puolet Avistanista toivottavasti romahduttaen samalla lurkkien tunnelit.
  • Pelerir ja solu lähtevät torneihin tarkoituksenaan selvittää Hialinin arkistot. Matka torniin menee joutuisasti vähäisiä demoneja surmaten ja muut selviytyjät ohjaten alapuolelle jääneeseen kokoontumispaikkaan. Arkiston vartija golemi tunnistaa Pelerinin ja solu saa kulkea rauhassa
  • ..kunnes saavutaan pääarkistoon. Kun Tal saa ovilukituksen napsautettua auki, siellä odottavatkin Quilindra demoniasussaan, Hialin lurkkimuodossaan ja mahtavan kokoinen Viqqrizzur nalfashnee demoni. Oslu onnistuu väistämään maagiset hyökkäykset ja demnien kynnet lähinnä kutittelevat, kunnes Hialin räjäyttää prismatic myrkyn, joka muuttaa Eladanin kiveksi ja Miralin kuolleeksi raadoksi. Onneksi Viqqrizzur oli jo tehnyt taktisen vetääntymisen ja loput solusta onnistuivat surmaamaan Hialinin. Quilindra toivoi että ei muistella paholla ja teleporttasi pakoon, tietäen että linnoitus kuuluisi demoneille, vaikka taisto tänään oli vielä hävitty.
  • Arkistosta kerättiin kasa maailman lopun suunnittelun kirjastoa, sekä patsaat että raadot. Sen jälkeen solu yhtyi ala kerrassa muihin selviytyjiin, ja suunnitelma paosta Tanglebriar suosta tehtiin, niin että koko porukka siirtyy solun aiemmin käyttämien aiudara kautta Iadaraan kuningattaren armoille.
  • Isolla porukalla liikuttaessa demonit, myrkkiviinit tai maastokaan eivät aiheuttaneet suurempaa ongelmaa, kuten eivät tahot jotka vahtivat portteja.
  • Iadarassa neuvoston selviytyjät kustansivat Miralin nostatuksen ja Eladarin lihaistamisen omalla kustannuksellaan. He lupasivat käydä edustamassa Neuvostoa kuningattaren puheilla ja selvittää miten jatkossa sen jäänteet voivat toimia yhdessä Kyoninin edunmukaisesti.
  • Solu käveli hitaasti kauppakorttelien läpi suunnitellen asusteidensa maagisia parannuksia, mutta päättivät kuiten ilmoittautua kuningattaren kansliaan. Tapaaminen järjestyi muutaman tunnin varoajalla.
  • Kuningattarella oli murheellisia uutisia, solun väitteet oli pystytty vahvistamaan, pääasiassa sillä että hovin astronomit havaistivat Golarionia lähestyvän meteoriitin kaukana avaruudessa. Arvio sen iskeytymisestä osuu muutaman viikon tarkkuudella tulevaisuuteen. Kuningatar Telandia, oli jo pakotettuna alkanut tehdä hiljaisia valmistelua uuteen exodukseen, mutta hänen toivonsa lepää että solu tekee vielä yhden tehtävän ja yrittää purkaa riimut jotka kutsuvat taivaankappaletta luokseen.
  • Rimujen todennäköinen sijainti on Mustanveren maailma, syvällä Maanalassa. Kuningattaren käsiin oli kuitenkin päätynyt salaisista lähteistä verrattain laadukas maanalan kartta, jonka avulla kulku Mustanveren maahan tulisi olla verrattain ongelmaton. Hän myös lupasi esineen aarrekammiositaan solun jäsenille avittamaan tuleviin koettelemuksiin.

Talvinevosto

  • Viggrizzsur, nalfeshnee sikademoni, joka johtaa Thorns Endin piiritystä
  • Quilindra, bardinaiseksi naamioitunut succubus, Treebrazerin agenttiko? Demonien panttivankina.
  • Armistril, Thorns Endin vartioston johtaja, väsähtänyt ja toivoton
  • Perelir, Talvineuvoston jäsen. Calistrian papitar.
  • Arlindir, Talvineuvoston jäsen. Neuvoston konkari ja druidi.
  • Hialin, Talvineuvoston petturi. Arkanisti ja arkistoija.
  • Malindil, Talvineuvoston jäsen. Sotilaallinen komentaja.
  • Estir, unohdettu pixie vanki joka jäi vangiksi nuuskittuaan Hialinin huoneistossa

Iadara

  • Kuningatar Telandia Edasseril, uudistumielinen neuvonantajien ahdistelema kuningatar
  • Lord Villastir, yksi lukemattomista hovin neuvonantajista
  • Joshorn, Lyhdynkantajien asiamies, ex-solun ex-esimies

Zirnakaynin

  • Allevrah, Talvineuvoston petturi, nykyisin Azrinae lurkkien uusi matriarkka, janoaa piilotettuja Aboleth salaisuuksia ja uutta maailmanloppua taivaanalalle
  • Alicavniss Vonnarc, ensimmäinen tytär, Zirnakayninin arkkimaagi, defacto Vonnarcien johtaja

Palaute

Bloodlink amulet (Domfor, Eladan & Mew)

  • once per day spell like ablities; dancing lights / darkness / faerie fire
  • language; undercommon
  • alignment vs detect alignment; chaotic evil
  • profiency; hand crossbow, rapier & shortsword

Lichportti

  • +1 large shield
  • potion of eagles splendor
  • potion of cure moderate wounds
  • +2 elven chain
  • +1 shadow, improved mithral shirt - arvo 17100 gp
  • wand of fireballs (CL 8, 21 charges) Miral
  • +2 cold iron evil outsider bane elven curve blade Tal
  • +3 moderate fortification elven chain Tal antaa myyntiin mithral chainmail +1
  • +2 cold iron speed rapier Ööh.. Eladan ottaa käyttöön. Jatkossa voidaan harkita realisointia, hastea on kumminkin Miralilta anteliaasti saatu. On kumminkin ostoarvoltaan 52320 gp...
  • +3 ring of protection Tal ottaa ja antaa Eladanille oman +2
  • Amulet of Proof against Petrification Miral voisi ottaa, tai sitten Dom...Alustavasti Miralilla. Säädetään...

Hialinin emo varusteet

  • headband of vast intelligence +2
  • bracers of armor +5
  • masterwork gauntlet (spiked/cold iron)
  • ring of protection +3
  • ring of force shield
  • cloak of resistance +3
  • wand of displacement
  • wand of lightning bolt
  • wand of fly
  • Hialin's spellbook

8th—mind blankCR 7th—quickened haste, prismatic spray 6th—disintegrate, dispel magic 5th—dismissal, feeblemind, wall of force 4th—ice storm, greater invisibility, stone shape, stone skin 3rd—fireball, fly, stinking cloud, haste 2nd—false life, glitterdust, resist energy, see invisibility, web, mirror image 1st—alarm, grease, magic missile, protection from chaos 0 (at will)— all

Telandian lahja

  • vapaavalintainen max. 20 000gp arvoinen kuningattarillinen lahja

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped