Äskettäin uutisoitiin laajalti liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteen pohjalta, että välitetyn roskapostin määrä olisi vähentynyt. Ministeriö väitti, että vuonna 2003 sähköpostiliikenteestä oli roskapostia 80 prosenttia ja vuonna 2005 enää kolmannes.
Ministeri Susanna Huovinen kiitti määrätietoisia toimia, joilla tilanne on saatu hallintaan. Valitettavasti väitteet ovat vailla todellisuuspohjaa.
Roskapostin tarkkoja määriä on vaikea mitata, ja tulokset riippuvat mittaustavasta ja roskapostin määritelmästä. Suuntaa-antavia lukuja voidaan saada, eivätkä ne tue ministeriön väitteitä.
Esimerkiksi Helsingin yliopistolle pyrkivästä sähköpostiliikenteestä vähintään 80–90 prosenttia on joko lähettäjätahon perusteella torjuttua tai sisällöllisen analyysin mukaan roskapostiksi luokiteltua, eikä määrä ole ainakaan vähentynyt parin viime vuoden aikana. Tilanne on samansuuntainen muissakin organisaatioissa.
On hyvä, että Suomessa on tartuttu melko määrätietoisesti lainsäädännöllisin ja teknisin toimin roskapostin torjuntaan. Valitettavasti suomalaisin toimin ongelmaa ei saada edes lakaistua maton alle, vaan kyseessä on internetin luonteen mukaisesti rajat ylittävä ongelma.
Tehokkaita toimia tarvittaisiin erityisesti Yhdysvalloissa, ja Suomen olisikin hyvä panostaa tässä asiassa entistä enemmän kansainväliseen yhteistyöhön.
Roskapostin torjunta vaatii edelleen mittavia laite- ja henkilöresursseja, eikä ole mitään syytä elätellä vielä toiveita siitä, että ongelma olisi poistumassa. Alan asiantuntijat ovat kansainvälisellä tasolla melko yksimielisiä tästä. Toivommekin, että ministeriö vastedes pitäytyy tosiasioissa tiedotustoiminnassaan.
JUKKA HUHTA
tietotekniikkasuunnittelija
tietotekniikkaosasto
ATRO TOSSAVAINEN
pääsuunnittelija
biotekniikan instituutti
Helsingin yliopisto
Yllä oleva on Hesarissa julkaistu juttu sellaisenaan.
Jutun taustaksi kerrottakoon, että Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi 13.12.2005 tiedotteen, jonka asiapohja perustui tietoturvallisuusasioiden neuvottelukunnan raporttiin. Tässä tiedotteessa todettiin muun muassa:
Suomessa oli vuonna 2003 välitetyistä sähköpostiviesteistä roskapostia arviolta 80 prosenttia ja tänä vuonna enää noin kolmannes.
- Roskapostin määrän väheneminen on osoitus siitä, että määrätietoisin toimin kyetään vaikuttamaan Internetin mukanaan tuomiin lieveilmiöhin, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen.
Kuten keräämistäni luvuista voi päätellä, tämä väite ei pidä paikkaansa. (Käyriä tarkastellessa on otettava huomioon, että lukujen keräämisessä käytetyn roskapostiviestin määritelmästä johtuen roskapostiosuudet ovat reilusti alakanttiin. Kerron tarvittaessa lisätietoja.)
Kysyin ministeriöstä lisätietoja, mihin heidän antamansa luvut perustuvat. Sain sieltä hyvin asiallisen vastauksen (pdf 300 kB), joka ei kuitenkaan vastannut itse kysymykseen. Jatkoselvitin asiaa Viestintävirastosta, josta selvisi lähinnä, että luvut ovat kuitenkin lähtöisin ministeriöstä (oma päätelmäni: ministeriön hatusta). Sitaatti eräältä virkamieslähteeltä: "Kyseessä on siis poliittinen trilleri." Motiivi on silti hämärän peitossa.
Päivitys 4.2.2006: Ministeriö on julkaissut roskapostipaketin, jossa toistetaan samat muunnellut totuudet. On siellä myös hyödyllistä tietoa tosin.
Päivitys 7.3.2006: Viestintävirasto vastasi Kai Puolamäen asiakirjapyyntöön aiheesta todeten muun muassa että luvut ovat epävarmoja, tiedot eivät ole vertailukelpoisia, mutta tässä kuitenkin arvio. Mielenkiintoista on, että Viestintäviraston arvio on ristiriidassa saman raportin sivulla 12 olevan kaavion kanssa. Katsokaa itse.
Päivitys 13.3.2006: Digitoday kirjoitti aiheesta otsikolla Ministeriö rehenteli virheellisillä spammitilastoilla.
Päivitys 1.12.2006: Sama virheinformaatio päätyi myös komission julkaisuun. IT-viikko uutisoi asiasta.
Päivitys 1.12.2006: Nykytilanne on tietysti vielä paljon surkeampi alkusyksyllä alkaneen kuvaspämmin räjähdyksen jälkeen. Kyseessä on enimmäkseen ns. pump and dump -osakespämmi.
Kirjoittaja: Jukka Huhta.
Päivitetty joskus 2006.
Tämän
sivun pysyvä osoite on http://www.iki.fi/jhuhta/roskaposti_ei_vahentynyt.html.