[Artikkeli ja sitä varten tehty haastattelu tehtiin osana Lapinjärven siviilipalveluskoulutusjaksoon (erityisteemalla luonnonsuojelu) kuuluvaa projektia. Kyseistä projektia ei tiettävästi julkaistu koskaan.]

Asevelvolliset ympäristönsuojelutyöhön

Ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Nuorteva on aikanaan ehdottanut erillistä ympäristönsuojeluyksikköä perustettavaksi isänmaan puolustukseksi, koska myös ympäristöuhat ovat sotilaallisten uhkien ohella maan elinkelpoisuuden säilymisen kannalta merkittäviä.

Ympäristönsuojelun laitoksen perustaja

Biologi Pekka Nuorteva valittiin ympäristönsuojelun ensimmäiseksi professoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1975, mikä oli osuva virkanimitys hänen ympäristönsuojelullisella urallaan. Sitä edelsi muun muassa Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen (nyk. Suomen Luonnonsuojeluliitto) puheenjohtajuus. Ympäristönsuojelun laitosta oltiin tuolloin perustamassa, ja tavoitteena nimen mukaisesti ympäristönsuojelu, jonka määritelmä Nuortevan mukaan on "elämää ylläpitävän luonnontalouskoneiston suojeleminen niitä vaurioita vastaan, joita ihminen aiheuttaa". Tämä ajatus oli tuolloin melko uusi, ja jopa yleinen mielipide innostui siitä. Silti määrärahoja ei juuri irronnut.

Maa- ja metsätaloustieteelliseen tiedekuntaan perustettavan laitoksen perustamista tukevilla tahoilla maa- ja metsätalousteollisuudesta maalaisliittolaisiin oli omat intressinsä. Laitoksesta piti saada maataloutta tukeva instanssi, joka puskuroisi kritiikkiä maataloutta kohtaan. Nämä tahot olivat epäilemättä yllättyneitä, kun opetus ja tutkimus sisälsikin kritiikkiä maatalouden aiheuttamiin ympäristöongelmiin liittyen.

Laitoksen olemassaolo on vaikuttanut melko paljon suomalaiseen ympäristöpoliittiseen ilmastoon, ja nyttemmin suomalaisen ympäristönsuojelun historiaa taaksepäin katsoessa on ollut helppo huomata, että suuri osa pahoista ongelmista vesakkomyrkyistä puunjalostusteollisuuden aiheuttamiin elohopeapäästöihin on jo osittain tai kokonaan ratkaistu.

Nuorteva näki tuolloin 1970-luvulla siviilipalvelusjärjestelmässä huomattavan voimavaran tähän tärkeään luonnonsuojelutyöhön. Niinpä uudelle laitokselle pääsi suorittamaan siviilipalvelustaan lukuisia siviilipalvelusmiehiä. Koska kyseessä olivat monesti valmiit eri alojen maisterit, jotka arvokkaan ympäristönsuojelutyönsä ohella pätevöityivät samalla itse, tämä menettely ympäristönsuojelun laitoksella katsottiin epäsuotavaksi ja käskettiin lopetettavaksi. Sitä ennen nämä taloudellisesti edulliset resurssilisät laitoksen henkilökunnassa ehtivät tehdä paljon uraauurtavaakin tutkimus- ja opetustyötä, pitää seminaareja, vierailla ulkomailla edustamassa laitosta ja toimia monin tavoin ympäristönsuojelun hyväksi.

Globaalia ympäristönsuojelua

Vaikka moni ympäristöongelma menneiltä vuosikymmeniltä onkin ratkennut, tapetille on Nuortevan mukaan noussut lukuisia uusia, kenties tuolloin jopa tuntemattomia, paikallisia ja varsinkin globaaleja vakavia ympäristöongelmia, kuten ilmaston lämpeneminen.

Ympäristönsuojelun tilaa viime vuosikymmeniltä kuvaa hyvin seuraava kertomus. Rion ympäristökokouksen (1992) alla laadittiin tilannekatsaus, jossa todettiin edellisen kokouksen (Tukholma, 1972) jälkeen melkein kaikkien asioiden menneen vain huonompaan suuntaan. Väestö oli edelleen kasvanut, aavikoituminen lisääntynyt, sademetsät vähentynyt, saasteisuus kasvanut ja ilmasto lämmennyt.

Poikkeus tästä oli DDT:n ja muiden hiilivetyjen käyttö. Nuorteva kertoo DDT:n ja muiden kloorattujen hiilivetyjen toimivan valehormoneina, jolloin ne asettuvat eliöiden elimistössä oikeiden hormonien molekyylien tilalle aiheuttaen virheellistä toimintaa, muun muassa lisääntymis- ja seksuaalikäyttäytymisen häiriöitä. Lintujen kohdalla tätä on tutkittu paljonkin. DDT on voimakkaasti ravintoketjuissa rikastuva, hitaasti hajoava aine, joten hyvät tulokset aineen käytön vähentämisessä on merkittäviä.

Ajateltiin, että tulevassa Rion kokouksessa tehtäisiin paljon tärkeitä ratkaisuja, koska suurin osa ongelmista oli edelleen olemassa ja vain pahentuneet. Poliitikot taas olivat kauhuissaan, koska vaadittavat toimenpiteet tulisivat liian kalliiksi. Yleinen mielipidekin vaati jo toimenpiteitä, ja sisäpiireissä mietittiin ratkaisua. Se keksittiin; halvin ala ympäristönsuojelussa on uhanalaisten lajien ja biodiversiteetin suojelu. Keksintö oli näppärä, koska aihe on mediaseksikäs. Pandalle on helppo antaa kasvot sanomalehdissä ja luontodokumenteissa. Siihen ympäristönsuojelijatkin herkästi tarttuvat aiheen ollessa klassisen ympäristönsuojelun päätavoite. Luonnonsuojelun alkuaikoinahan ei paljon muuta vaadittukaan. Tehokkaisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin, määrärahoja myönnettiin ja tuloksiakin saatiin. Muut tärkeät, kalliimmin hoidettavissa olevat aiheet saatettiin näin jättää vähemmälle huomiolle.

Näissä kansainvälisissä ympäristökokouksissa on tuskin pidetty asevarustelua yhtenä pahimmista ympäristöongelmien aiheuttajista. Onhan toki olemassa pahempiakin ongelmia. Sodan tuhot ovat tähän asti olleet enimmäkseen paikallisia, vaikkakin usein hyvin totaalisia. Sodan aiheuttamista uhkista sotateollisuuden päästöjen lisäksi globaaleimpia lienevät esimerkiksi ydinsaasteet. Niiden vastustamisen käynnisti rauhanliike, mutta aikanaan saavutettu ydinkoekielto oli voitto erityisesti ympäristönsuojelun kentässä. Radioaktiivisten saasteiden leviäminen suurvaltojen ydinkokeista luontoon tällöin lähes pysähtyi. Sittemmin ydinkokeita on taas tehty.

Merkittävän ongelman myös ympäristönsuojelulle asevarustelusta tekee sen vaatimat resurssit. Ympäristöongelmat kaikkien muiden globaalien epäkohtien ohella voitaisiin melko perusteellisesti ratkaista asevarusteluun käytetyillä rahavaroilla. Pelkästään Yhdysvallat käyttää tänä vuonna puoli biljoonaa dollaria varusteluun, mikä kattanee noin puolet maailman yhteenlasketuista sotamäärärahoista.

Sotaa vastaan, ympäristön puolesta

Pekka Nuorteva, pitkän linjan ympäristönsuojelija, kertoo tarinansa siitä, kuinka hänestä tuli pasifisti. Hänen pasifisminsa näyttäisi määrittyvän selkeimmin sodan vastustamiseksi. Omakohtaisten sotakokemusten ja humaanin arvomaailmansa lisäksi perusteiksi on tullut ympäristönäkökohtia. On melko vaikeaa saada Nuortevalta vastausta kysymykseen siitä, kuinka asevelvollisuusjärjestelmää voitaisiin käyttää hyväksi ympäristöä suojellessa. Vastauksena kun saa helposti vaatimuksen sotien ja asevarustelun lopettamisesta liian suurena ympäristöongelmana. Valitettavasti ainoa optimismi ympäristönsuojelussa Nuortevan mukaan on katastrofioptimismi, joka lähtee siitä, että jos asioita ei hoideta, syntyy niin vaikeita ongelmia, että ne on pakko hoitaa.

Tietysti asevelvollisille mukaan lukien sekä siviilipalvelus- että varusmiehet olisi syytä antaa valmiudet myös ympäristöuhkia vastaan puolustautumista varten.

Nuorteva on esittänyt julkisuudessa useaan otteeseen ajatuksen asevelvollisuusjärjestelmän uudistamisesta luonnonsuojelun hyväksi. Esimerkiksi Nykypäivän (17/1973) mielipidesivulla hän esitti ehdotuksensa, jossa aseellisesta palveluksesta kieltäytyneille voitaisiin perustaa puolustusvoimiin rinnastettava, mutta siitä erillinen ympäristönsuojeluyksikkö, jossa palveltaisiin yhtä pitkä aika kuin puolustusvoimissakin. Tuon yksikön tehtävänä olisi puolustaa luontoa saastumista, riisto- ja muuta väärinkäyttöä vastaan luonnon säilyessä elinkelpoisena, tuottavana ja viihtyisänä. Edelleen, koulutuksen jälkeen reserviin siirtyneet olisivat velvoitetut toimimaan asuinpaikkakunnallaan ympäristönsuojelullisina tarkkailijoina tai näytteidenottajina.

Artikkelissaan Aseidenriisunta ja ympäristönsuojelu (kirjasta Mitä voimme tehdä? Puheenvuoroja aseidenriisunnasta, 1978) hän toteaa kansallisen eduntavoittelun olevan asevarustelun syynä, ja asevarustelu ja sitä myötä sotahan on hirveä ympäristön tuhoaja. Siksipä on saatava pyrkimys kansalliseen eduntavoitteluun väistymään yleisestä ajattelusta. Tätä tietä olisi mahdollista toteuttaa luonnonsuojelijoiden radikaalin tuntuinen vaatimus siitä, että "kaikki asevarustelu on mitä pikimmin lopetettava ja asevarusteluun varatut resurssit ohjattava elämää maapallolla ylläpitävän luonnontalouden suojeluun".

Vaatimus sotien lopettamisesta ympäristönsuojelullisilla tai millä tahansa muillakin perusteilla on kenties utopistinen. Nuorteva itse toteaakin nelisivuisen artikkelinsa lopuksi:

"Nämä esittämäni ajatukset ovat olleet varsin epäsovinnaisia ja epärealistisia. Ne ovat aivan selvästi idealistin ajatuksia. Toin ne esiin siksi, että realistiset ja sovinnaiset ajatukset ovat tällä hetkellä ajamassa kehitystä vääjäämättömästi kohden ekokatastrofia. Jotain ratkaisevasti uutta on tehtävä katastrofikurssin kääntämiseksi. Tämä uusi voi olla sitä, että ihmismassat irtautuvat sotien ja asevarustelujen avulla ratkaisua etsivien valtiomiesten ja asiantuntijoiden tiukan orjuuttavasta otteesta ja ohjaavat asevarustelumäärärahat elämän jatkumisen turvaamiseen."

Jukka Huhta, 2.10.2002.