Oli kerran Olga Auerkoski,
jolla oli niin hirmuisen punainen poski,
että kun se hohti
taivasta kohti
niin punaista väriä Jumala pohti.














					Utukuu, kutuluu
					lutu-Utu, uusi tuttu
					Utu uupuu, suru huuruu
					tuu-tuu, Utu nukkuu,
					ruususuu.













Kerran kuljin hiljaista polkua --
kashang bang bong tsigabing bung!
Alkoi kuulua hirmuista polkua --
kashang bang bong tsigabing bung!
Ja kun käännyin ihmeissäni --
kashang bang bong tsigabing bung!
Oli orkesteri siinä vierelläni --
kashang bang bong tsigabing bung!



Hiljaa hiiri hiippailee,
pian rauha siitä seurailee,
silloin tämä alkaa hassusti,
että menisi posket passusti.
Kun Panu pian huutaa,
saa meteliä lautaan, luutaan.
Kun iloitset elämäsi ajan
saat hiljaa salaisen vajan.
Kun elämäsi alkaa huutaa,
saat siitä puudan luutaa.
Silloin minä iloitsen
sitten alkaa iloinen
sitten alkaa huuto taas
sitten minä katoan.



					Kaikki on aivan samantekevää.
					Vartija tekee samaa kuin poliisi;
					ratikkakuski valmistaa kahvisi;
					ihmiset yhdessä itkee ja nauraa.
					Linnut tekevät samaa auraa.
					Pilvet samaan suuntaan kulkevat.
					Kaupat yhtaikaa ovet sulkevat.
					Mutta yksi, joka yllättää,
					on oman rakkaan ihmiset pää.











Minulla oli kerran pilli
joka väkkäränä tempoili kädessäni
ja alkoi tanssia edessäni
niin oli soitettu sävelmä villi
ja kun avasin sille pihamme portin
se lähti juoksuun kuin tuulenpää
ja jo horisonttiin häviää
ja mennessään sotki sotilaskohortin.









					Ihminen tekee maailmassa
					monta hyvää asiaa:
					tehdä uusi laatikossa
					olla ihan makkaraa
					kun elämä sun laulu toi,
					siinä kaikki ihanoi
					miksi siinä pitikin
					seistä ihan sipikin.
					Ihan siitä uudestaan
					pähkinänkin tehdä saan.