Tarinani kertoo Suuresta Siilistä. Silloin, kun se oli nuori ja vasta kasvanut kokoonsa, sen nimeä ei toki tavattu kirjoittaa isoin kirjaimin. Tuohon aikaan sitä lähinnä kummeksuttiin, ja vaikka sitä jonkin verran kunnioitettiinkin sen koon takia, se ei erilaisuuttaan useinkaan päässyt osalliseksi yhteisistä menoista. Muiden siilien kannalta se nimittäin oli melkoinen jättiläinen. Kun tavallinen siili on siinä viitisentoista senttiä pitkä, se oli kokonaisen kyynärän, ja korkeuttakin sillä oli niin, että sen piikit vähän väliä tarttuivat pensaan okiin, kun se alitti pensasaitaa.
Siili oli varma, että jossain olisi maa, jossa kaikki olisi suurempaa kuin tavallisesti, samalla tavalla kuin hän itsekin. Maa, jossa se voisi tuntea itsensä normaaliksi. Koska sitä ei usein otettu mukaan yhteisiin menoihin, se vietti suuren osan nuoruuttaan pohdiskellen. Siinä vaiheessa, kun se tunsi tulleensa tarpeeksi kokeneeksi lähteäkseen etsimään unelmiensa maata, se oli jo ehtinyt miettiä enemmän kuin moni siili koko elämänsä aikana.
Niin siili sitten lähti matkaan. Se pyrki pois pienistä ja häsyisistä paikoista, pois ihmisten, roskien ja melun luota. Se päätyi isompiin ja isompiin metsiin, vanhempiin ja unohdetumpiin paikkoihin kuin missä kukaan siili oli koskaan aikaisemmin ollut. Juuri, kun se luuli tulleensa kaikkien metsien sydämeen, jossa ei ole yhtään eläimiä, vain ikivanhat puut seisovat rungotusten, se kuuli lähistöltä liikettä.
Uteliaana siili meni katsomaan, mikä siellä liikkui. Se kurkisti kahden valtavan rungon välistä, ja näki hyvin vanhan ketun, joka istui laiskasti puun juurella ja rapsutti korvantaustaan. Ensin siili pelästyi, mutta sitten se huomasi, että kettu oli jo niin vanha, että se tuskin pystyi liikkumaan, ja sokealtakin se vaikutti. Sen silmät olivat kokonaan valkoiset, ja se avasi ne vain harvoin.
Siili tuli esiin puun takaa ja tervehti kettua varovaisesti. Kettu hätkähti, sillä se ei ollut kuullut siilin tuloa. Sitten se kysyi ystävällisesti, kuka tulija oli eläimiään ja mitä se teki täällä, Vanhassa Metsässä. Siili selitti menonsa ja tarkoituksensa. Silloin kettu kuunteli sitä korvat höröllään, sillä se ei milloinkaan aikaisemmin ollut kuullut tällaista tarinaa eikä tavannut siiliä, joka noin vain lähtee vaeltamaan. Siilin viimein lopetettua kettu sanoi:
"Sinä olet siis tullut pitkälle... minä olen taas tullut vanhaksi. Ennen kuin kuolen, haluan kertoa sinulle ajasta, jolloin eläimet tiesivät monia salattuja asioita. Näitä asioita pitivät muistissaan ja siirsivät eteenpäin vanhimmat ja omituisimmat eläimet, ja jottei heitä kiusattaisi turhilla kysymyksillä, he usein vaeltelivat asumattomilla mailla. Tietääkseni siileillä ei ole milloinkaan ollut tätä perinnettä, mutta kuunnellessasi sanojasi minussa herää ajatus. Minä olen yksi kettujen perinteen jatkajista, ja ennen kuin kuolen, haluan kertoa sinulle asiat, jotka tiedän, jos vain suostut."
Siili suostui, vaikkei vielä ymmärtänytkään, mihin. Ketun kerrottua hänelle kaiken tietämänsä hän oli paljon surullisempi, vakavampi ja juhlallisempi, kuin koskaan aikaisemmin; mutta myös toiveikkaampi, sillä nyt hän tiesi, että eristäytyneillä ja omituisilla on oma osansa, samoin kuin on laumasieluilla ja tavallisillakin.
Siitä lähtien siili eli elämäänsä vaellellen. Hän ei tuputtanut tietojaan muille siileille näitä tavatessaan, eikä liioin pantannut niitä; mutta pikku hiljaa uteliaitten kysymykset alkoivat saada kunnioittavaa sävyä, ja siilin sadannen ikävuoden paikkeilla hänestä oli kehkeytynyt tarunhohtoinen hahmo, ja häntä kutsuttiin Metsien Suureksi Siiliksi.
[kategoria: vanhat www-sivuni]