Tieto on selkeästi hyödyke, mutta siitä erikoinen hyödyke, että sitä voi antaa toisille menettämättä mitään. (Itse asiassa yleensä tietoa tulee lisää sen jakamisen seurauksena.) Siksi resurssinjakonäkökulmasta tiedon tuottaminen on samaan tapaan resursseista kiinni kuin muidenkin hyödykkeiden, mutta kerran tuotettu tieto pitäisi jakaa kaikille, jotka sitä suinkin pystyvät hyödyntämään. Yhteiskunnalliselta kannalta tiedon pitäisi siis olla mahdollisimman monen käytettävissä (ja siksi mieluusti ilmaista), mutta sen tuottamiseen tarvitaan rahaa (tai muuta resursointia muunlaisen talousjärjestelmän puitteissa). Tämä tuottaa helposti nähtävän ristiriidan: jos tieto on ilmaista, mistä saadaan resurssit sen tuottamiseen, tai jos tieto on maksullista, miten se saadaan kaikkien sitä tarvitsevien käyttöön? Jos resurssit tiedon tuottamiseen otetaan kaikilta (veronmaksajilta), kuka saa päättää, minkä tiedon tuottamisesta maksetaan rahaa ja kenelle?
Itse haluaisin, että liberalismin nimissä sekä tiedon tuottamista että jakamista rohkaistaisiin, ihmiset saisivat itse päättää, mitä tietoa tuottavat, ja pohjimmiltaan poistettaisiin resursointi vain siltä tiedolta, jota ei käytetä (tarpeeksi). Periaatteessa tämän viimeisen ongelman ratkaisisi tiedon myyminen, koska se, ettei jostain tiedosta saa tarpeeksi rahaa tuottajan toimeentuloon, on merkki siitä, ettei sitä kannata tuottaa. Tässä arviointitavassa on kuitenkin tiedon erityisluonteesta johtuvia ongelmia:
# ...
* [vaihtoehtoiset mallit tuotannon järjestämiseen]
----
[kategoria: politiikka]