[...]
Vähän ennen rantaa Anna pysähtyi. Hän mietti hetken. Sitten hän
poimi oksan maasta ja sitoi lasinpalan siihen vahvalla heinällä. Hän
kastoi oksanpäässä olevan lasinpalan veteen pysytellen niin kaukana
kuin pystyi. Sitten hän otti lasinpalan takaisin käteensä ja yritti
hinkata hangata siitä lian pois sormillaan.
[...]
Kasvot olivat kauneimmat, mitä kuvitella saattaa. Anna tiesi heti,
ettei tarvitsisi elämässään mitään muuta kuin tuon ihmisen. Syvemmällä
näkyivät olkapäät ja rinnat. Muu häipyi veden pimeyteen. Tyttö oli
hyvin, hyvin kaunis. Anna katsoi kunnes ei enää kestänyt.
tulitikku sammui. Sitten hän rikkoi veden pinnan ja lähti
liikkeelle.
Maassa oli sekasorron tila. Pohjoisesta tuli tulisilla hevosilla
laukkaavia raakalaisia. Raakalaisten alkuperää ei kukaan tiennyt,
kieltä ei kukaan osannut eikä kukaan halunnut antaa periksi.
Pohjoiselle rajalle pystytettiin muureja ja kaupungit vahvistivat
vartioitaan. Töitä Näitä töitä oli vaikea jatkaa.
Raakalaisten hyökkäykset vaikeuttivat huoltoa ja rakentamista. Monet
ihmiset pakenivat etelään toivoen, etteivät levottomuudet
ulottuisi sinne asti.
[...]
Anna oli eräänlaisessa taukotuvassa hakemassa leipää purtavaksi, kun
hän kuuli meteliä. Huutoihin yhtyi toisia ja Anna kiirehti muurille
katsomaan. Taivaanrannasta lähestyi punerva kulkue,
hevosmiehet hevosmiehiä soihtuja kantaen.
Kaupunki oli hyvin valmistautunut, mutta hyökkääjiä oli paljon. Muuri
ei ympäröinyt kaupunkia kokonaan. Aukkokohtia piti puolustaa
taistelemalla. Myös muureille tarvittiin ampujia. Muuten mahdollisesti
tikkaita mukanaan tuoneet viholliset saattaisivat päästä ylittämään
muurin.
[...]
Kaupungin ulkopuolella hyökkääjät huomasivat helposti
pakenevat pakenevan sotilaan. Muutama lähti
perään, ilmeisesti pikemminkin hupi- kuin hyötymielessä. Annan hevonen
sai laukata niin lujaa kuin kavioista lähti. Anna pakeni epätoivon
vimmalla. Hänen takaa-ajajansa nauroivat ja yrittivät laukata
saalistaan kiinni. Mutta loppujen lopuksi vaikutti siltä, että Annalla
oli nopeampi hevonen kuin takaa-ajajilla.
[...]
Enna muisti komean miehen, joka oli yllättäen puhunut hänelle muurin
harjalla. Hän kyseli ihmisiltä, oliko kukaan nähnyt Annaa. Useimmat
eivät osanneet sanoa, arvata, kenestä hän puhui.
Mutta jotkut olivat nähneet Annan pakenevan muutamat miehet
kannoillaan. Vaikka ei voitu olla varmoja, että kyse oli samasta
miehestä, Enna arveli, että kyseessä oli Anna. arveli
niin. Mutta sen paremmin Annan kuin takaa-ajajien kohtalosta ei
ollut tietoa.
[...]
Näkijän huone oli pimeä, mutta se tuli vielä pimeämmäksi, kun hän
aloitti loitsunsa. Valot ja varjot tanssivat seinällä, ja
seinällä. Enna näki miehen hahmon häilähtävän siellä täällä.
Silloin hän vasta tajusi, kuinka tärkeäksi Anna oli hänelle tullut. Jo
pieni tuttuus, jonka varjo toi, kiihotti Ennaa.
[...]
Sadan Vähän alle sadan vuoden kuluttua Anna
heräsi rannalla. Vesi Aika vedessä oli hänelle
kuin unta. Mutta Silti hänen sormiensa päät
kimalsivat kuin vesi, kun aurinko osui niihin. Samoin hänen kättensä
liikkeessä oli kosken kohina ja hiuksissaan veden viileys. Kuin
uudestisyntyneenä Anna lähti kävelemään rannalla.
[...]
Tyttö nousi kuin tyttölapseksi muuttunut kuu vedestä. Hän suoristi
itsensä ja hänen käsistään lennähti tähtiä. Annan kädestä levinnyt valo
ja tytön käsistä leviävä valo sekoittuivat tuulessa
ilmassa pyörteisiksi raidoiksi. Ne menivät kuin tuulen
pyörteet kohti taivaanrantaa. Tyttö seurasi niitä, ja Anna nousi ilmaan
ja seurasi tyttöä.
He lensivät kauan, kauan. Anna pelkäsi, että Enna oli liian kaukana.
Ehkä hän ei ehtisi yön aikana löytää tätä. Mutta juuri sarastuksen
tullessa, juuri aamun koittaessa, Anna näki tähtivanan
päättyvän tultiin perille. Tähtivana päättyi tiheän
metsän autereeseen. Hän laskeutui maahan ja kulki metsään jalkaisin.
Metsän siimeksessä, kupuiskasvien keskellä, hän näki valtavan
kotelon. Hän kosketti koteloa ja se alkoi sulaa. Keskeltä nousi tyttö,
alaston hänkin, rinnat pyöreät, pakarat pehmeät, hiukset
sinertävät ja pitkät, iho hohtava ja väreilevä. Selässä olivat
siivet, ohuet ja kapeat. kapeat
siivet. Mutta kun Enna avasi silmänsä ja levitti siipensä, ne
ulottuivat metsän reunasta toiseen. Anna kosketti naistaan, ja he
kaatuivat laskeutuivat sylikkäin sammalelle. Mitä
kauemmin he lempivät, sen vähemmän he koskivat maahan.
[...]