Minä kuljin vuoren viertä // niin kuin usein ennenkin. // Minä löysin koiran sieltä, // ihmisenkin tapasin. // Minä löysin reitin, // taitoin matkan, // aina paremmin; // silti joka reitin päästä jatkan // aina takaisin.
Minä olen kuin unelma // oman itseni, nuoremman. // Melko hyvin onnistuin arvaamaan // mitä minussa rakastan. // Minä tunnen sinut, // tunnen tavat, // tunnen maailman. // Sitä minulta myös odottavat // ne tiet, joita koluan.
En tiedä, miksi ihmisiä // kohtaan aina keveämmin. // Ehkä, jos siinä ei häviä, // ei myöskään käy tarpeihin. // Ehkä, kun on vahva, // kun ei pelkää, // ei kohtaa sydämin? // Vielä vähän aikaa pysähdelkää! // Teidät tavata tahtoisin.
Voi olla, ettei maailmassa // minun panostani tarvita. // Voi olla, ettei olemassa // ole kummoista pointtia. // Mutta onhan tunteet, // onhan tarpeet, // on halu kohdata. // Pitää ehkä vielä jonkun arkeen // taikoja loihtia.
(Aiempi vähän samasta aiheesta on [muistojen laulu].)