(toiminnot)

hwechtla-tl: Pakkasrouvasta ja talviherrasta: viime muutokset

(Pakkasrouva on peräisin Taikatalvesta.)

Maailmassa on pakkasrouva. Aikojen alusta se on kulkenut lumi- ja jäälakeuksilla, yksinäisenä ja välinpitämättömänä. Sen ilme ei koskaan vaihdu, sillä se ei koskaan ajattele mitään - eikä se koskaan kyllästy, sillä se ei tunne asioita, se vain näkee ne. Sen kylmyys on liikkumatonta, ja pakkasrouvan olemuksen voi aistia tyvenenä yönä pakkasen kiristyessä ja puiden napsahdellessa.

Pakkasrouvan silmiin ei pidä katsoa, sillä sen silmissä on niin suuri kylmyys, että kuka tahansa elollinen, joka niihin katsoo, jäätyy verisuonia myöten. Pakkasrouva ei jäädytä ilkeyttään muttei myöskään tunne myötätuntoa jäätyneitä kohtaan, sillä se ei tunne mitään. Pakkasrouvan maailma on kaunis mutta kuollut, eikä sillä ole mielipiteitä.

Pakkasrouvan lisäksi on talviherra, talven herra, joka liikkuu ympäri maailmaa kylmyyden mukana. Talviherran voit tuntea tarpoessasi kasaantuneessa lumessa vastaviimaan, kun lunta ryöppyää taivaalta silmät suu täyteen eikä mikään ympärillä tunnu pysyvän paikoillaan. Talviherra on täynnä hilpeyttä ja raivoa, ja kun se oikein pääsee vauhtiin, kukaan ei enää osaa sanoa, onko se tosissaan vai ei.

Talviherra ja pakkasrouva tapasivat pakkasrouvan lakeuksilla ikuisen lumen ja jään maassa. He suhtautuivat aluksi toisiinsa niin kuin kehen tahansa kohtaamaansa olioon: pakkasrouva tarkkaili talviherraa ja talviherra [tanssi] pakkasrouvan ympärillä. Ja ensimmäistä kertaa pakkasrouva kiinnostui jostain: talviherran huimailussa hän ensimmäistä kertaa näki asian, jota hän ei kyennyt sen paremmin voittamaan kuin ymmärtämään. Samoin talviherra huomasi, ettei hän voinut lumota, tappaa tai jättää toista, vaan hänen piti keskittyä ja hidastua.

Toisistaan heille virisi halu, vastavuoroinen halu saada toinen kiinnostumaan. Ja toisen huomio oli ensimmäinen asia, jolla oli heille oikeasti jotain merkitystä. Mitä enemmän he viettivät aikaa keskenään, sitä enemmän he janosivat saada oppia ja tuntea lisää; mitä enemmän he oppivat ja tunsivat, sitä tärkeämmäksi he toisilleen tulivat.

Talviherra ja pakkasrouva ovat toistensa maailmoiden keskipisteet. Mutta heistä ei koskaan tullut ilkeitä, koska heidän olemassaolonsa ei ole koskaan ollut uhattuna ja niin rakkaus on ensimmäinen ja ainoa, mitä he ovat tunteneet. Eikä pakkasrouva voi nykyään pakastaa pienintäkään olentoa tuntematta surua; ja talviherra tarttuu hiuksiin ilkikurisuuttaan, voimannäytteeksi tai himosta.

Enimmäkseen talviherra ja pakkasrouva ovat ihmisiä. He asuvat pienessä mökissä kaukana lumen ja jään keskellä, pienessä lämpimässä pesässä maassa, jonne muilla ei ole menemistä.

[kategoria: mytologia]


(viimeksi muutettu 27.06.2005 15:41)