Kun asioista kirjoittaa, niitä tulee miettineeksi. Eilen puhuin
aika monen kanssa tästä ''säännöt rakkaudelle'' -biisistä. Tajusin
ainakin, miksi minua ärsyttää hurskas taistelu "väärän ihastumisen"
vaaroja vastaan.
Minun huomioni on kiinnittynyt ajan mittaan siihen, että
valinta kahden kumppanin välillä on todella monen ihmisen eräänlainen
unelma, [sosiaaliporno]a valinnanmahdollisuuksien yltäkylläisyydestä.
Se näkyy niin mangan aihevalinnoista ([nettipäiväkirja 14.06.2012])
kuin myös siitä, että monen viime aikojen suositun kirjan/leffan
(Twilight, The Hunger Games / Nälkäpeli, Pirates of the Caribbean, ehkä
myös Across the Universe) keskeinen teema on päähenkilön valinta kahden
kumppanin välillä. Se on vähän kuin nykyajan versio runotyttökirjoista:
kun aiemmin päähenkilön haluttuutta korostettiin sillä, että tämä
käänsi kaikkien katseet puoleensa oikuttelustaan huolimatta, nyt
haluttuus näkyy siinä, että kiinnostuneita kumppaneita on
jonossa/rivissä ja täytyy "valita".
Kielletty ihastuminen, siis ihastuminen vakisuhteen
ulkopuoliseen, on tästä sosiaalipornosta yksi erityistapaus. Kenestä ei
tuntuisi hyvältä, että itselle on muitakin ottajia, jotka vielä lisäksi
tuntuvat puoleensavetäviltä? Siksi minua ärsyttävät keskustelut,
joissa Jos haluatte nähdä esimerkin Logo-kielestä,
katsokaapa tätä tilannetta tuskastellaan, koska periaatteet
antavat (teko)syyn ja tuskaisuus sosiaalisen oikeutuksen tosiasiassa
hyvin houkuttelevalle asialle: sille, että voi lupailla epämääräisesti
jotain kiinnostusta, mutta ei tarvitse koskaan kokeilla, toimisiko
homma puolin tai toisin. On toki tilanteita, joissa oikeasti on
repivää, kun ei "pääse" pussailemaan ihastuksensa kohdetta, mutta aivan
yhtä usein tilanteen kutkuttavuus korvaa tämän tuskan tai on jopa
arvokkaampaa (siis paremman tuntuista) kuin se, että oikeasti saisi
toiselta jotain läheisyyttä. Useinhan se, mitä ihminen eniten suhteesta
kaipaa, eli toisen huomio ja kiinnostus, on jo tarjolla
ihastumistilanteessa.
Se siis, mikä minua ärsyttää tässä, on lähinnä vallitsevista
arvoista johtuva [itsepetos]. Olisi rehellisempää myöntää, että tuntuu
oikeasti hyvältä, kun vientiä piisaa, kuin voivotella onnetonta
ihastumista. Ja olisi rehellisempää sanoa, että sivusuhteen
etenemiselle asettaa rajat se, ettei halua sössiä mahdollisuuksiaan
vakikumppaninsa kanssa, kuin puhua periaatteista tai vielä jostain
säännöistä. matopeliä:
https://github.com/atehwa/ohjelmointikerho/blob/master/logo/esimerkit/ma
topeli.logo
* [merkintä: 2014-09] * [atehwa] * [kategoria: päiväkirjamerkintä] *
[mistä on oikeasti haittaa] * [viesti siitä, mitä haluaa
toiselta] [Logo-itseopiskelumateriaali]