[...]
Aika kului ja aurinko alkoi väsyä. Se häikäisi yhä silmiä kovasti,
mutta sen armoton paiste ei enää riittänyt paistamaan ketään elävältä.
Yritteliäät ihmiset alkoivat laajentaa reviiriään valoisiin paikkoihin.
Ensimmäisen Ensimmäiset maanpäälliset ihmiset
tekivät vain lyhyitä retkiä pinnalle, mutta heidän lapsensa rakensivat
jo maan pinnalle suojia, joista kehittyi myöhemmin taloja, ja heidän
lastensa lapset kulkivat keräämässä ja istuttamassa kasveja, joista
kehittyi myöhemmin peltoja.
Niin kävi, että auringon vanhetessa useimmat ihmiset asettuivat
lopulta maan pinnalle asumaan. Ja koska he olivat olleet valossa maan
päällä ensimmäisinä ja tiesivät, miten siellä pärjää ja miten maan saa
tuottamaan suurta satoa, he myös pitivät valoa itseoikeutetusti
omanaan. He alkoivat nukkua pimeiden aikojen yli ja toivoa, ettei
heidän tarvitsisi olla yön kanssa missään tekemisissä. Sillä suurin osa
eläimistä oli yhä pimeän asukkaita, ja öisin ne nousivat vaanimaan ja
saalistamaan muiden muassa eläinten ohella
ihmisiä, jotka eivät nyt enää olleet tottuneet tällaiseen kilpailuun.
[...]