Kokemuskateus on tunne, että joku jossain muualla on tekemässä
jotain paljon hauskempaa tai ainakin mielenkiintoisempaa; että muille
tulee jännittäviä, opettavaisia ja avartavia kokemuksia, ja itse missaa
kaiken tai ainakin juuri ne kokemukset. Kokemuskateuden hipaisun tuntee
helposti, usein, kun ihmiset kertovat
matkoistaan, hyvin menneistä roolipelisessioistaan, [iskemispeli]stään,
seksisessioistaan, tutustumisistaan ja ylipäänsä kaikista vähänkään
harvinaisemmista vähemmän arkipäiväisistä
kokemuksistaan.
Kokemuskateutta pitää yllä voimakkaana se, että ihmisten elämät
kuulostavat kerrottuina lähes aina kiinnostavammilta ja
vauhdikkaammilta kuin koettuina. Kertomuksiin valitaan parhaat palat,
niillä haetaan hyväksyntää, ja kokemusten tulkinta on muutenkin
lähempänä ihanteita kuin niiden eläminen. Jotta jotta
juttu kiinnostaisi muita, siinä on syytä olla jotain [erikoista].
Sitä paitsi kokemusten tulkinta on muutenkin lähempänä ihanteita
kuin niiden eläminen. Ei ole ihme, että melkein kaikki ihmiset
elävät harhaluulossa, että muilla on mielenkiintoisempi elämä kuin
itsellä. (Hyvä keino pahentaa tätä saada
verrokkitietoa on lukea [tunnustusten luola]a :)
:))
Minä kasvoin aikoinani arvostamaan kokemuksia yli kaiken, mutta
tajusin myös ettei kaikkea pysty tekemään, vaikka
tekemään (sääli: [mahdollisuudet eivät toistu].
toistu]). Minun seksielämäni kehitys ([penismonologi]) oli
selvästi kokemustenjanon kokemuksenjanon
ohjaamaa, ja yhä edelleen minä haluan ottaa lisää selvää, nähdä itse,
puhua ihmisten kanssa, ja ennen kaikkea ymmärtää. En osaa perustella
tätä intoa, en osaa selittää sen motiivia: minä olen niitä ihmisiä,
jotka haluavat ymmärtää kaiken. Onneksi, onneksi kokemuksia tulee aika
vauhtia, jollei niitä pelkää ja yritä estää valikoivuudella tai
epäröinnillä.
Minussa Minulle on hirveästi
kehittynyt tiettyä itsetyytyväisyyttä ja -varmuutta, joka on
seurausta siitä, että olen kokenut jo niin paljon. Lasten, työelämän,
seurustelun, ihmisten kohtaamisen, konfliktien sovittelun, monien ja
moninaisten asioiden suhteen minusta tuntuu, ettei minun tarvitse enää
osoittaa mitään - että näin on tarpeeksi hyvä. Silti koettavaa on
loputtomasti, ja törmään säännöllisesti asioihin, joista tunnen taas
kokemuskateuden viillon.
Esimerkiksi seksuaalisuudessa on hirveästi
paljon kokemuskateuden aiheita. Joku voi kertoa, että on
ollut joskus niin kiimainen, että on saanut orgasmin keskellä katua -
minäkin haluaisin. Jollekulle on voinut vahingossa käydä niin, että on
alkanut pussailla ystävänsä kanssa, ja se onkin tuntunut vähän liiankin
kiihottavalta. Minä myös, jooko? Yhyy? Erityisen kade olen
tilanteista, joissa tehdään jotain tunteellisesti vaikeaa ja
latautunutta mutta tästä vaikeudesta päästään jotenkin ihmeellisesti
yli - esimerkiksi, eronneen pariskunnan toinen puoli yhyttää toisen
naimassa jotakuta kolmatta mutta päättääkin tunkea mukaan sen sijaan,
että juoksisi itkien pois.
Esimerkkejä on aivan loputtomasti,
loputtomasti. ja törmään niihin sitä tiheämmin, mitä
rajatumpaa elämäni on. Minulla on ollut säännöllisesti ongelma,
että kun parisuhde kuihduttaa sosiaalista elämääni, alan tulla
kateelliseksi kumppanini kokemuksista. Tämä on ehkä jonkinlainen tapa
olla [mustasukkainen], mutta siinä on selviä erojakin.
erojakin tavanomaiseen mustasukkaisuuteen verrattuna.
Esimerkiksi, jos sivusuhde ei vähennä kumppanini halukkuutta, se on
huomattavasti enemmän OK kuin jos "menettäisin" kumppanini halukkuutta
kolmannelle osapuolelle. Vielä enemmän asia on OK, jos pääsen jotenkin
jakamaan näiden ihmisten välisiä kokemuksia - jos minulle kerrotaan
niistä (niin tarkasti kuin haluan), tai jos olen niissä mukana. Inha
olo tulee melko selkeästi siitä, että kokee tulleensa suljetuksi ulos
jostain hauskasta, hauskasta tai
mielenkiintoisesta, ei siitä, että on menettämässä oikeuttaan
toiseen ihmiseen. Olen kade siitä, kateellinen,
jos kumppanillani on kivempaa jonkun muun kanssa kuin minun, koska jään
paitsi jostain hauskanpidontavasta, en koska jään paitsi
kumppanistani.
Ehkä olen vain tungetteleva kaikenanalysoija, joka ei suostu hyväksymään, että kahden ihmisen välinen kokemus on kahden ihmisen välinen asia. Mutta en ole varmasti ainoa sellainen. Lähes kaikki ihmiset tuntuvat esimerkiksi miettivän, miten tehdään tuttavuutta itseä kiinnostavaan ihmiseen. Miksei tällaista tietoa saisi jakaa? Entä, jos saakin, miksei saisi jakaa tietoa siitä, mitä kokee toisen ihmisen kanssa? Entä, jos tätäkin saa, miksei saisi yrittää analysoida yhdessä muiden kanssa oman ja toisten kokemuksen rakennetta? Eikö pitäisi antaa muillekin eväät samaan kokemukseen?
[...]