[...]
Tämä keksintö oli pelien kielellinen tarkastelutapa. Oletetaan, että
pelitilanteet ovat [universaalikieli]siä ilmauksia. Tällöin pelin
säännöt ovat uudelleenkirjoitussääntöjä näiden ilmausten välillä. Peli
on ilmausavaruuden [teoria]; pelin teoreemoja ovat pelin mahdolliset
tilanteet. ''Pelistrategia'' on pelin osateoria;
osateoria: strategia sulkee pois ne uudelleenkirjoitukset,
joita se pitää huonoina. Näin ollen strategia on pelin
osateoria.
Tällä tavoin tarkasteltuna esimerkiksi kahden pelaajan
vuoropohjainen peli ja kahden agentin keskustelu on hyvin samanlainen
aktiviteetti. Ohjelma, joka oppii esimerkistä pelaamaan
peliä peliä, ja ohjelma, joka oppii esimerkistä
käymään keskustelua, ovat pohjimmiltaan sama ohjelma. Molempien
ongelmana on esimerkkisiirroista keksiä, miten nämä ovat
sovellettavissa myöhempiin, enemmän tai vähemmän erilaisiin
tilanteisiin. Keskustelun ja pelin keskeinen ero on se, että
keskustelussa "hyvä" kommentti/lopputulos on mielipidekysymys ja
pelissä taas on keinotekoinen mittari sille, mikä tilanne on hyvä (eli
voitto). Kuitenkin ero häviää, jos tarkoitus on oppia vain pelaamaan
toisen tavalla. Lisäksi tietysti keskustelun ilmauksten
ilmausten media on [luonnollinen kieli].
Pelin tarkasteleminen uudelleenkirjoitussääntöjen virittämänä
ilmausavaruutena tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden nähdä,
että ainoat keskeiset erot pelien ja muiden teorioiden välillä ovat
# se, että teorian johdoksia tehdään usean agentin voimin
ja # se, että joillain teorian ilmauksilla on arvo (kullekin
agentille).
[...]