[...]
[Indonesian-matka]lla kiinnitin huomiota siihen, ettei noiden lastenlaulujen tarvitse edes olla kunnolla äännettyjä, että ne menevät kaupaksi. Kiinassa kuka tahansa vaaleaihoinen voi toimia englanninopettajana, koska totta kai vaalea iho ja täydellinen englannintaito maagisesti korreloivat. ''Slummien miljonääri'' -kirjassa päähenkilö on hyvin sivistynyt katulapsi, papin ottopoika vähän sattumalta -- ja tokihan muistetaan mainita, että pappi opetti hänet laulamaan "bää bää lampaani, anna villoja". Intiassa tietysti englannin taito on ollut "hienon väen" merkki vaikka kuinka pitkään, mutta miksi sama ilmiö näkyy myös Indonesiassa, joka on Portugalin ja Hollannin vanha alustamaa?
[...]