(toiminnot)

hwechtla-tl: Alkukesäkuu 2003

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


15.6. 2003

Kieltäymyksellisyys on vielä yksi asia, jota vastustan. Mutta voisin pikku hiljaa lakata kirjoittamasta tänne näitä turhia mielipidejuttuja.

Me kävimme tänään kirpputorilla Hietalahdessa. Se on hyvä paikka, sillä vaikka sinne on kerääntynyt paljon kovia hintoja pitäviäkin kauppiaita, siellä on myös paljon ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat päästä eroon tavaroistaan. Tällainen tavaroiden vaihto on mielestäni erinomainen talouden piirre.

Ostimme täysin turhia tavaroita, ja minä löysin yhden älppärin täynnä vanhoja kunnon lastenlauluja, sekä uuden jojon (olen taas hukannut edelliseni).

13.6. 2003

Näin pitkästä aikaa unta, jossa en ollut oikeassa. On hyvin vaarallista olla oikeassa niin usein.

12.6. 2003

Vanhempana olemiseen liittyy paljon vastuuta. Olen huomannut, että nykyään ihmisten tuntevat niin paljon tarvetta taistella kaikenlaisia rajoituksia vastaan, että he oppivat arvioimaan asioita vasta saadessaan päättää itse niistä.

11.6. 2003

Reflektiivinen wiki eteni vähäsen, kun toteutin sen perustiedostojärjestelmän. Se oli muuten yllättävän helppoa. Minulla on muuten nykyään softakehityksessä melkeinpä pääpaino sillä, kuinka se voidaan kehittää iteratiivisesti.

10.6. 2003

Olen yrittänyt ottaa selvää, miten marmorikuulia pelataan. On tullut jo varmaan ainakin viidet säännöt vastaan.

Koska Töölössä on/oli vallattu talo, kävin katsomassa, millainen meno siellä on, kun olin hoitamassa lapsia ja oli luppoaikaa.

Työpaikalleni johtavan kiipeilypuun oksassa oli ostoskorillinen naatteja.

Pari tankaa lisää.

6.6. 2003

Edistin tänään turvallisuusnäkökohtia tulemalla pyöräilykypärä päässä töihin (metrolla). Helsinkiläiset ovat hauskoja, kukaan ei sano mitään...

Luin eilen erästä toista nettipäiväkirjaa, koska siitä oli mainittu minulle. Sen kirjoittaja vaikutti järkevältä perusnörtiltä, mutta hän piti vasemmistopropagandaa vastenmielisenä. Vastenmielisenä? Paikoitellen valheellista se on, totta kai, ja joskus surkuhupaisaa; silloin tällöin vaarallistakin; mutta vastenmielistä? Siinä haisee pelko.

Suomalaiselle tyypillistä on monikulttuurisuus, monikäytöksinen sosiaalisten tilanteiden hallinta, friikkien yliedustus, ja, negatiiviselta puolelta, sääntörakkaus.

5.6. 2003

Olen ollut kipeänä alkuviikosta. Olin silti vaimoineni puhumassa lapsista lasten kotihoidon toimikunnan kokouksessa vierailevana esiintyjänä. Toinen vieraileva esiintyjä oli Stakesin tutkija, joka kertoi tutkimuksista, aiheena uran ja perheen yhteensovittaminen.

2.6. 2003

Viikonloppuna olivat kaikkien ylioppilasjuhlat. Muistuttaa, miten ikävä ja hauska muodollisuus eroavat toisistaan. Tyttärelläni on uusi kannel.

30.5. 2003

Kävin eilen nuoremman lapseni kanssa pyörällä katsomassa Helsingin uimarantoja, erityisesti niissä olevia leikkivälineitä.

Mistä hauskuus on peräisin? Kuinka monikäytöksinen ihminen olet?

28.5. 2003

Sekä vaimoni että minä olimme nähneet yöllä unia, jotka muistimme hyvin.

Auringon noususta ja auringon laskusta tuli mieleeni teoria nelijakoisuuksista.

Olen ajatellut, että ohjelmoijille olisi mieleen reflektiivinen wiki.


Pikalinkit:


kommentoi (viimeksi muutettu 27.06.2005 15:41)