Ihmiset ovat hyviä hahmottamaan suhteellista hyötyä. Se tarkoittaa,
että jos ihmisillä on jokin vertailukohta, he pystyvät hyvin
pohdiskelemaan, ovatko asiat tietyssä tilanteessa vertailukohtaa
paremmin vai huonommin. Useimmilla ihmisillä on vaikeuksia käyttää
kontrafaktuaalisia vertailukohtia, siis vertailukohtia, joita ei ole
oikeasti olemassa vaan jotka pitää kuvitella. Siksi esim. yhteiskunnan
oloja tutkittaessa usein vertaillaan muihin maihin, vaikka ihmisten
pitäisi muutenkin ymmärtää, että ilmainen koulutus on kiva juttu.
Mutta kaikkein vaikeinta ihmisille on hahmottaa sitä, että asiat
voivat olla huonommin tai paremmin ihan muuten vain, että esimerkiksi
hyvä yöuni on hyvä asia riippumatta siitä, kuinka hyvin tai huonosti
muut ihmiset nukkuvat tai voisivat nukkua.
[Peli]t osoittavat tätä erityisen hyvin. Ihmisille on vaikeaa selittää ei-[nollasumma]isia pelejä. Pitää erikseen sanoa, ettei pelissä pyritä saamaan enemmän pisteitä kuin toinen, vaan mahdollisimman paljon pisteitä. Joskus tämäkään ei riitä. Kun ihmiset pelaavat esim. iteroitua [vangin dilemma]a, heille on oikeasti vaikea ymmärtää, että tulos "mulle 7 pistettä ja sulle 6" on huonompi kuin "mulle 8 pistettä ja sulle 10". Erityisen vaikeaa tämä on asymmetrisissa peleissä, kuten sellaisessa, jossa vastustajan on paljon helpompi saada pisteitä kuin itsen.
TODO: * deonttinen etiikka Veikkaan, että osittain
ihmisten halu vertailla koko ajan menestystään muihin johtuu itse
asiassa tietynlaisesta sosiaalisen koheesion etsinnästä, ihmisten
laumaeläinluonteesta. Ihmiset saattavat haluta hieman paremmat oltavat
kuin muilla, muttei edes kovin paljon parempia - tämä näyttäytyy esim.
siinä, että monet lakkaavat ponnistelemasta ylöspäin, kun ovat oman
yhteisönsä tai lähipiirinsä parhaissa asemissa. Halu näyttää toisille,
naapurikateus ja reiluus * reilun tasajaon
periaate kielivät kaikki pyrkimyksestä muodostaa suunnilleen vertaisten
yhteisö. Koska ihmiset pyrkivät menestyksessä jonkin verran keskitason
yläpuolelle, yhteisöllä on sitten taipumusta siirtyä paremmin ja
paremmin menestyväksi.
Utiliteetti- eli hyötyperiaate tarkoittaa, että tilanteessa
kuin tilanteessa pitäisi pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Egoistinen utiliteetti on omaan parhaaseen pyrkimistä, kun taas
[utilitarismi] on kaikkien parhaaseen pyrkimistä. Ihmisten on
helpompi tavoitella hyötyä ollessaan voitolla * miten utiliteetin
pystyy muuttamaan globaaliksi peliksi pyrkiä utiliteettiin
(egoistiseen tai yleiseen) silloin, kun he saavat rauhassa miettiä
asiaa, ja kun heillä on sellainen olo, että menee "ihan kohtalaisen
hyvin" (tietenkin verrattuna lähipiiriin). Jos ihmisiä pyydetään
tekemään nopeita moraalivalintoja tai jos heillä on kaltoinkohdeltu tai
heikko olo, heillä on suurempi taipumus valita sellaisia yksinkertaisia
nyrkkisääntöjä kuin "älä aloita riitaa", "kosta" tai "mulle
kans".
Hauskaa kyllä, elämän pienet kilpailuasetelmat (eristetyt "pelit") alkavat muuttua kauasnäköisemmäksi hyödyntavoitteluksi, jos pieniä pelejä yhdistellään siten, että niissä saavutettuja voittoja (tai jopa voittoelementtejä, kuten "pisteitä") lasketaan yhteen yhdistetyiksi pistemääriksi. Tällöin pelissä ei enää ole tärkeintä voittaa muut, vaan menestyä hyvin voitosta riippumatta. Mikä tässä on rakentavaa, on se, että muiden ''häirintä'' ei ole enää niin houkuttelevaa.
* [mistä on oikeasti haittaa] * [tenuki] * [kategoria: sosiaalisuus] * [kategoria: politiikka]