(toiminnot)

hwechtla-tl: Suuri tarina: viime muutokset

[...]

Vähän ennen rantaa Anna pysähtyi. Hän mietti hetken. Sitten hän poimi oksan maasta ja sitoi lasinpalan siihen vahvalla heinällä. Hän kastoi oksanpäässä olevan lasinpalan veteen pysytellen niin kaukana kuin pystyi. Sitten hän otti lasinpalan takaisin käteensä ja yritti hinkata hangata siitä lian pois sormillaan.

[...]

Kasvot olivat kauneimmat, mitä kuvitella saattaa. Anna tiesi heti, ettei tarvitsisi elämässään mitään muuta kuin tuon ihmisen. Syvemmällä näkyivät olkapäät ja rinnat. Muu häipyi veden pimeyteen. Tyttö oli hyvin, hyvin kaunis. Anna katsoi kunnes ei enää kestänyt. tulitikku sammui. Sitten hän rikkoi veden pinnan ja lähti liikkeelle.

Maassa oli sekasorron tila. Pohjoisesta tuli tulisilla hevosilla laukkaavia raakalaisia. Raakalaisten alkuperää ei kukaan tiennyt, kieltä ei kukaan osannut eikä kukaan halunnut antaa periksi. Pohjoiselle rajalle pystytettiin muureja ja kaupungit vahvistivat vartioitaan. Töitä Näitä töitä oli vaikea jatkaa. Raakalaisten hyökkäykset vaikeuttivat huoltoa ja rakentamista. Monet ihmiset pakenivat etelään toivoen, etteivät levottomuudet ulottuisi sinne asti.

[...]

Anna oli eräänlaisessa taukotuvassa hakemassa leipää purtavaksi, kun hän kuuli meteliä. Huutoihin yhtyi toisia ja Anna kiirehti muurille katsomaan. Taivaanrannasta lähestyi punerva kulkue, hevosmiehet hevosmiehiä soihtuja kantaen. Kaupunki oli hyvin valmistautunut, mutta hyökkääjiä oli paljon. Muuri ei ympäröinyt kaupunkia kokonaan. Aukkokohtia piti puolustaa taistelemalla. Myös muureille tarvittiin ampujia. Muuten mahdollisesti tikkaita mukanaan tuoneet viholliset saattaisivat päästä ylittämään muurin.

[...]

Kaupungin ulkopuolella hyökkääjät huomasivat helposti pakenevat pakenevan sotilaan. Muutama lähti perään, ilmeisesti pikemminkin hupi- kuin hyötymielessä. Annan hevonen sai laukata niin lujaa kuin kavioista lähti. Anna pakeni epätoivon vimmalla. Hänen takaa-ajajansa nauroivat ja yrittivät laukata saalistaan kiinni. Mutta loppujen lopuksi vaikutti siltä, että Annalla oli nopeampi hevonen kuin takaa-ajajilla.

[...]

Enna muisti komean miehen, joka oli yllättäen puhunut hänelle muurin harjalla. Hän kyseli ihmisiltä, oliko kukaan nähnyt Annaa. Useimmat eivät osanneet sanoa, arvata, kenestä hän puhui. Mutta jotkut olivat nähneet Annan pakenevan muutamat miehet kannoillaan. Vaikka ei voitu olla varmoja, että kyse oli samasta miehestä, Enna arveli, että kyseessä oli Anna. arveli niin. Mutta sen paremmin Annan kuin takaa-ajajien kohtalosta ei ollut tietoa.

[...]

Näkijän huone oli pimeä, mutta se tuli vielä pimeämmäksi, kun hän aloitti loitsunsa. Valot ja varjot tanssivat seinällä, ja seinällä. Enna näki miehen hahmon häilähtävän siellä täällä. Silloin hän vasta tajusi, kuinka tärkeäksi Anna oli hänelle tullut. Jo pieni tuttuus, jonka varjo toi, kiihotti Ennaa.

[...]

Sadan Vähän alle sadan vuoden kuluttua Anna heräsi rannalla. Vesi Aika vedessä oli hänelle kuin unta. Mutta Silti hänen sormiensa päät kimalsivat kuin vesi, kun aurinko osui niihin. Samoin hänen kättensä liikkeessä oli kosken kohina ja hiuksissaan veden viileys. Kuin uudestisyntyneenä Anna lähti kävelemään rannalla.

[...]

Tyttö nousi kuin tyttölapseksi muuttunut kuu vedestä. Hän suoristi itsensä ja hänen käsistään lennähti tähtiä. Annan kädestä levinnyt valo ja tytön käsistä leviävä valo sekoittuivat tuulessa ilmassa pyörteisiksi raidoiksi. Ne menivät kuin tuulen pyörteet kohti taivaanrantaa. Tyttö seurasi niitä, ja Anna nousi ilmaan ja seurasi tyttöä.

He lensivät kauan, kauan. Anna pelkäsi, että Enna oli liian kaukana. Ehkä hän ei ehtisi yön aikana löytää tätä. Mutta juuri sarastuksen tullessa, juuri aamun koittaessa, Anna näki tähtivanan päättyvän tultiin perille. Tähtivana päättyi tiheän metsän autereeseen. Hän laskeutui maahan ja kulki metsään jalkaisin.

Metsän siimeksessä, kupuiskasvien keskellä, hän näki valtavan kotelon. Hän kosketti koteloa ja se alkoi sulaa. Keskeltä nousi tyttö, alaston hänkin, rinnat pyöreät, pakarat pehmeät, hiukset sinertävät ja pitkät, iho hohtava ja väreilevä. Selässä olivat siivet, ohuet ja kapeat. kapeat siivet. Mutta kun Enna avasi silmänsä ja levitti siipensä, ne ulottuivat metsän reunasta toiseen. Anna kosketti naistaan, ja he kaatuivat laskeutuivat sylikkäin sammalelle. Mitä kauemmin he lempivät, sen vähemmän he koskivat maahan.

[...]


(viimeksi muutettu 19.04.2007 09:17)