Olipa kerran nälkäinen Puolukka, joka vaelsi Pohjanmaan erämaassa. Hänellä oli kirves, moottorisaha ja kompassi. Erämaassa kasvoi runsaasti viljaa, mutta moottorisahalla Puolukka raivasi tietään eteenpäin. "Helvettiin siitä, senkin kankeat korret!" puhahti Puolukka. Viljat lakosivat Puolukan edessä, kun hän tarpoi halki erämaan entistä nälkäisempänä.
Puolukka kuitenkin tunsi sydämessään, että hän lähestyi nauriita. Hän kuuli mielensä sopukoissa niiden vienon huudon: "Puolukkaaaa, tule ja nosta minut mullasta..." Puolukka aikoi totella. Hän muisti vielä elävästi, mitä viime kerralla tapahtui, kun hän ei vastannut kutsuun. Siitä oli edelleen arpi hänen selässään.
Kun hän tarpoi läpi Pohjanmaan peltoerämaan, ääni voimistui voimistumistaan, kunnes se oli niin kova, että hänen korvissaan alkoi melkein soida. Puolukka tunsi naurissuonen pullistuvan otsallaan. Se sykki ja tykytti. Puolukan lähistöllä oleva pikkulintu sanoi: "Sinulla on paha suoni." Mutta Puolukalla ei ollut verenohennuslääkkeitä. Hän vilkuili ympärilleen, haroi katseellaan maastoa ja yritti löytää nauriin röntin, joka pilkistäisi mullasta.
Vilja kuitenkin haittasi näkyvyyttä. Siinäpä moottorisahalle käyttöä! Huitoessaan moottorisahalla vimmatusti ympäriinsä hän kuuli äkkiä hirveän parkaisun. Sen jälkeen oli täysin hiljaista. Vain moottorisahan ääni murisi tyhjäkäynnillä ja bensiinin katku levisi.
Hiljaisuus sokaisi Puolukan. Hän pystyi käyttämään enää vain sormiensa syyhyävää tunnetta nauriiden etsintään. "Missä, missä!" huudahteli Puolukka. Hän laskeutui polvilleen ja konttasi ympäri ketoa. Idästä länteen, pohjoisesta etelään, yhä huolestuneempana ja toivottamampana, kunnes lopulta hän löysi maasta nauriinröntin. Mutta se oli moottorisahan riekaleiksi turmelema.
* [olipa kerran pieni poika, ...]