Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
date: 26.05.97 (02:35) #: 1134 of 1135 (refer# NONE)
to: SYSOP
from: KARTOPSI
subj: i l0ve you with my ice cream. (2) 23:51
read: no status: receiver only
conf: main board (0) read type: general (a) (+)
Sulla on kello jäljessä. Tai mulla edellä. Mitä väliä?
Hmmm. Missäköhän hämymestassa sä olet. Mulla olis muutenkin ollu tänään
sellaset fiilikset, että olisin voinu lähteä kävelylle sun kanssas. Vaikka
itse
asiassa sulla on huomenna duunia joten sun ei pitäis lähteä kävelylle, mutta
nyt mä en voi sanoa siitä sulle, kun sä et ole siinä. Tuliko selväksi.
Joo mulla on tunne, että tossa ikkunan ulkopuolellä roikkuu joku tyyppi,
joka
haluu päästä sisään... <käy ikkunalla> ... ei se halunnukaan päästä sisään, se
oli ihan tyytyväinen siellä ulkona. Syöttää kuulema puluja. Vittu jos mä
roikkuisin ikkunasta ulkona niin mä en syöttäis puluja vaan söisin niitä.
Kun tuolla kadulla on mörisevä sika. Se hämää vähän. Tai ehkei se ole sika
mutta teknomusiikkikin mörisee ihan samalla tavalla. Teknonkuljettajat
on
kaasunkuljettajia. Niillä on sellasia lämpöpalloja, joilla ne kohoaa
taivaalle.
Sitten aristokraatit ampuu niitä palloja rikki ja kaasu vapautuu. Oh
shit.
Oikeesti ne aristokraatit on vaan kateellisia siitä, ettei ne lennä siellä
taivaalla. Ne tarttee pyssyjä ja nallekarhuja ja kilokaupalla puuteria;
sitten
niitä ei häiritse. Mä tunsin kerran yhden junan, joka oli koko ikänsä nainu
aristokraatteja. Sit se yhtäkkiä jäi kiinni ja nyt se on jossain Oulussa
päin.
Vähän niinku rosvo-Roope. Jos kaikki se, mitä se on juonut, kerättäis yhteen
paikkaan ja siihen paikkaan pystytettäis vesitorni, niin sieltä tulis
pikkukaupungille jotain helvetin pahaa litkua. Ehkei sen edes tarttis
olla just
se, mitä se on juonut, kuhan kaikkea olis sama määrä. Unijuomaakin.
Eiks Pietarissa jollain pikkutorilla oo kirppari, jossa myydään pelkkää
unijuomaa? Ne myyjät on siellä ihan hihhuleita eikä ne ole ollenkaan
messissä
ne vaan kännää niitä niiden juomia ja nukkuu... sieltä varastetaan ihan
sikana
juomaa muttei ne välitä kun ne on hihhuleita. Jumalan valittuja pikku
porsaita
Jos jumala olis luonut porsaan omaks kuvakseen, niin sitä varmaan
vituttais kun
ihmiset pitää porsaita rumuuden esikuvina... tai ei enää, nyt kun on
ollut nää
kaikki "babe urhea possu" -jutut. Siat vaan haisee aika pahalle. Se on
just
sitä kaasunkuljettajakaasua... jumala sitten ehkä haisee sille myös.
Kelassa on joitain tyyppejä, jotka istuu ihme lomakkeet käsissään ja meditoi.
Ne hokee mantraa "asumistuki asumistuki asumistuki" ja eiks olekin
kohtalon
ivaa, että siinä on viisi tavua. Tosta Mulder varmaan sanois, että ne vastaa
pentagrammin viittä kärkeä. Kreikkalaisilla oli joku loitsukaava just
tolleen.
"Cras sana erit" oot aika hyvä, jos pystyt kääntään ton kädeltä. Ne tyypit
siellä kelassa osaa. Ne istuu sellasen merikaapelikelan sisällä ja pyörii
mereen... kyllä sä varmaan tiedät tunteen, kun menee johonkin putkeen ja
sitten
tajuaa, ettei voi estää sitä pyörimästä? Paska tsägä meditoijille... voi
voi.
Yks tyyppi tilas diskettejä, ja sitten kun ne tuli niin siitä laatikosta vaan
pomppas ylös sellanen "jack-in-the-box". Se tyyppi alko itkeä ihan sikana ja
se
itki ja itki ja itki ja sitten jostain skuugesta ilmestyi hyvä haltiatar, ei
samaan tapaan ku holotelkkarin kuva, vaan silleen kun vanhanaikasen
kaksulotteisen, ja kysyi että mikä hätänä. Tyyppi vastaa, että haluaa
diskettejä eikä mitään vieteriukkoja ja haltiatar osottaa että siellä laatikon
pohjalla on diskettejä ja työntää tyypin suun täyteen tikkunekkuja. Näin toimii
kuluttajavalitusvirastolautakunnan johdon
viranhaltijajakaumasuunnitelma. Näin
toimii osuuskauppaväki.
jotkut tyypit istu nurmikolla jossa oli paljon väkeä niillä oli vähän väliä
niin että ne oli sijoittuneet ryhmiin kaikki joi jotain shampanjaa tai
ehkei
niillä ollut kaikilla varaa siihen ja loput joi sektiä tai ehkä vaan jotain
omppuviiniä jota saa kaupasta ja jota teinaritkin kännää ja vaikka se
jengi ei
pidä teinareista niin silti ne muistelee nuoruuttaan jossa ne istu
nurmikolla
feidi siihen kun niillä on erilaiset vaatteet ja lisää tukkaa ja partaa ja
kaikki nauraa enemmän ja juo vähemmän. Jotkut tanssii ja tanssi
merkitsee
jokaiselle eri asiaa joillekin hauskanpitoa joillekin näyttämistä ja joillekin
se on syvää keskittymistä ja rytmi tulee jostain kaukaa ulkoa ja kaikkein
keskittyneimmät tuntee kun se värähtelee sisällä sydämessä ja keuhkoissa
ja
aivoissa ja maksassa ja niiden mieli muuttuu savukiehkuraksi joka nousee
pikkuhiljaa taivaalle hajoten samalla haittaamatta ketään se kohoaa ja
kohoaa
ja lopulta tulee stratosfääriin ja siellä ystävälliset tähdet tervehtivät ja
toivottavat hauskaa vappua. Savukiehkura avaa silmät. savukiehkura makaa
selällään maassa eikä muista mitään siitä mitä on tapahtunut mutta vieressä on
mies tai oikeastaan se on poika joka kysyy että onko kunnossa ja vaikkei
saa
vastaustakaan vaan tuijottaa ja hymyilee. Eikä tee mitään elettä
lähennelläkseen mikä on hyvä sillä savukiehkura on saatanan kyllästynyt siihen
kun teeskennellään aatteellista ja mielessä on vaan se ja nyt kaikki on
toisella lailla sillä vaikka taakse jää tanssi ja taakse jää nurmikko ja
savukiehkura unohtaa aatteenkin jossain välissä ja edessä on työ ja roikkuminen
elämässä niin mies pysyy aina mukana ja lähistöllä ja on loppujen lopuksi
tutumpi kuin itse. Ja savukiehkura avaa silmänsä toisen kerran, tällä kertaa
todellisuuteen, ja huomaa itkevänsä.
Ohjuksesta varmaan näyttää aika hassulta kun se menee eteenpäin kohteeseen
josta se ei tiedä mitään ja joka sen pitää räjäyttää joten sillä ei ole
kauheasti väliäkään millainen paikka se on kun kohta sitä ei ole mutta
matkalla
se varmaan kiinnittää huomiota kaikkeen sillä se osaa fenomenologiansa
paremmin
kuin mustan tähden pommi numero 20 joka tyytyi olemaan kaiken luoja mikä ei ole
ollenkaan itsekästä koska silloin ei ole vertailukohtaa ja ne pommit näkee
esimerkiksi metsänreunan zoomi takaa paljastuu järvi ja järvessä on epätasainen
pinta koska tuulee mitä kutsutaan aaltoiluksi vaikka paljon muitakin
asioita
kutsutaan aaltoiluksi muunmuassa valoa fysiikassa joka on tylsää varsinkin
klassinen ja useimpien mielestä kaikkikin eikä fysikaalisilla linjoilla
opiskelevat edes saa kovin helposti työtä joten koko vitun tieteenhaaran
vois
räjäyttää pois maailmasta vaikka räjäytyksiin juuri tarvitaan fysiikkaa
ja
erityisesti ballistiikkaa joka on siksikin mielenkiintoinen tieteenala
etteivät
pitkänmatkanohjukset mene virtuaalisestikaan paraabelirataa koska
maapallon
pinta on kaareva ja joudutaan tekemään approksimaatio newtonin mallilla
vaikka
olenkin miettinyt joskus että voiko maapalloa pitää pistemäisenä
painovoimalähteenä silloin kun on tarpeeksi lähellä sitä enkä ole viitsinyt
keksiä vastausta millä ei kuitenkaan ole merkitystä koska newtonin fysiikka
sekin on pelkkä approksimaatio mikä taas sinänsä ei vaikuta ollenkaan lentävän
pommin tunnelmiin ja siinäpä piileekin sosiaalisuuden, elämänmotivaation ja
onnellisuuden salaisuus nimittäin että ne ei liity mitenkään siihen mitä
ajattelee. No liittyy ne vähän. Oisko joku pommi onnellisempi jos sen
metsänreunat zoomais ulos eikä sisään? Jaa mutta voihan se katsoa taaksepäin
vaikka siellä ehkä onkin niin kuumaa ilmaa että se vääristää kuvaa jonkin
verran joka vääristymä muuten johtuu siitä, että valo pyrkii menemään nopeinta
reittiä mikä on täydellisessä sopusoinnussa aaltomallin kanssa joten ei ole
mikään ihme että kvanttimekaniikkaa ei keksitty ihan heti. nyt olen
kirjoittanut 38 minuuttia. 38 tekijät ovat 2 ja 19 ja sellaiset luvut on
tylsiä
koska joko tekijöitä pitää olla tasan yksi tai sitten monta. sellaiset
luvut
ovat hauskoja, joskin eri syistä: alkuluvut ovat hauskoja, koska ne eivät
"rimmaa" minkään kanssa ja monitekijäiset ovat hauskoja koska niihin voi
perustaa polyrytmiaa.
Tänne soitti joskus noin viikko sitten joku lehdenmyyjä joka silloin herätti
mut, ja mä pyysin sitä soittamaan uudestaan päivän kuluttua, mutta eipä ole
vaan soittoa kuulunut. Kaipa mä olen ihan tyytyväinen... mulle on kyllä viime
aikoina tullut puheluita, joiden soittaja ei sano nimeään. Mutta ei se
voi olla
se myyjä. Mua tosissaan ottaa pannuun sellaset soitot, koska mä en tiedä,
olenko mä suututtanut jonkun... kunpa se sanois edes, kuka se on... mulla
oli
muuten nyt tän Turun-matkan ajan vastaajassa se "mä olen todella kyllästynyt
tekemään puhelinvastaajaviestejä" -viesti, ja mulle oli tullut kolme
soittoa,
yhdessäkään ei sanottu mitään, mutta joka kerralla luuri oli PAISKATTU
kiinni.
Plääh. Mä otan vastaajan vähäksi aikaa pois: se laite ärsyttää mua niin
paljon.
Mun mielestäni vastaajat on kyllä periaatteessa ihan hauskoja. Ne
ihmiset,
jotka inhoaa vastaajiin puhumista, ei ole saaneet siunattua monologin
taitoa...
Muuten. Mulle tuli just mieleen, että mä olen kirjoittanut tekstiä aika paljon,
enkä muista mitään mitä olen kirjoittanut. Hmm. Tätä voi jo pitää vähän
psykoottisena... mä en tiedä miltä tuntuu, kun maailma hajoaa, mutta senkin
mä
olen jossain määrin kokenut kirjoittaessani... naimisesta tuli mieleeni,
että
mä ihan oikeesti luulin niitä Loving you X-ratedin taustalla olevia ääniä
koiran ulvonnaks kun en mä kuunnellut niitä kunnolla. Ihan tyylikkäitä naimisen
ääniähän ne. Se X-rated on ainoo tosissaan törkeä biisi ja mä olen alkanut
pitää siitä taas vähän enemmän, koska se on tosissaan parasta gabberia, mä
voisin yksinkertaisesti syödä sen, kun sitä beavis ja butthead-kohtaa
edeltää
kaikuva valitus. pää täynnä sitä niin kuin joillain on vaahteranlehtiä. Ne on
niitä, jotka vastaa "kanada" kaikkiin vaikeisiin kysymyksiin.
Vaan kuunnelkaapa tätä: nyt mä olen tarpeeksi sekaisin kirjoittaakseni tän
tänne. Mä en ole kirjoittanut tätä ekaa kertaa nyt. Ettekä varmana saa tietää,
kenestä se on.
<runo poistettu, koska selkeämmässä ajattelun tilassa mä tajusin, etten mä
haluu sitä sittenkään tänne.>
Todella ihanat ihmiset ovat monimuotoisia... kukkanen, jonka terälehdet
tuikkivat yön pimeydessä. Siitä tulikin mieleeni: Caria kävi joka yö katsomassa
kukkastaan. Tai ainakin joka yö, jona hän pääsi liikkeelle. Joskus
vahtivuorossa oli virkaintoinen opettaja eikä nukkumahuoneesta voinut
millään
lähteä tulematta huomatuksi. Mutta muina öinä Caria nousi vuoteestaan,
asetteli
tyynyt vartalon näköiseksi mytyksi vuoteelle, pisti peiton päälle (hieman
epäsiististi, sillä hän oli normaalistikin huolimaton nukkuja) ja meni
ovelle.
Ulos pääsi käytävän päädystä, varauloskäynnistä, jonka oven pönkäksi hän pisti
vieressä olevasta komerosta liinavaatteita. Sitten hän meni kukkulalle,
etsi
kukkasensa (se liikkui joka yö vähäsen, joten sen etsimiseen kesti jonkin
aikaa) ja alkoi kertoa sille satua. Sadut kertoivat tulevaisuudesta
silloin,
kun ne kertoivat heistä itsestään, ja menneisyydestä, kun aiheena olivat
satuolennot, suuret tapahtumat tai sankariteot. Ja sitten Caria suuteli
kukkastaan ja antoi sen imeä vähän verta hänen rikki pureskellusta
huulestaan,
sillä kukkanen tarvitsi verta kasvaakseen. Se sai siitä kauniin tumman värinsä.
Sen avulla Caria löysi sen yö toisensa jälkeen.
Tänä yönä oli satanut ja kaikkialla tuoksui elämälle mystisesti ja
kiihottavasti. Oli hurjan lämmin yö eivätkä jotkut muutkaan tytöt olleet
saaneet unta, mutta kaikki tiesivät Carian tavasta lähteä öisin (ulos
kävelemään, kuten hän sanoi) joten Caria oli päässyt ulos jälleen kerran.
Hiostava tuuli kahisutti puiden lehtiä häiritsevästi ja sai hänen olonsa
epävarmaksi, sillä yleensä hän luotti kuuloonsa kävellessään. Mutta hänestä
oli
myös mukavaa tuntea kostea nurmikko allaan, ja tuulenvireitten leikki hänen
hiuksissaan -- yksi oikein ilkikurinen tuulenvire nosti suortuvaa hänen
ohimoltaan ja puhalsi suoraan hänen korvaansa.
Hän tuli kukkulalle, ja alkoi etsiä kukkastaan. Tehtävä oli vaikeampi kuin
useimpina öinä; lopulta kukkanen löytyi miltei kukkulan juurelta, pienen
lammen
äärestä. Caria tervehti kukkaa ja olisi alkanut kertoa satuaan, mutta
kukka oli
kärsimätön eikä halunnut kuunnella. Caria ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt
sitä tällaisena. Kukkanen halusi Carian mukaansa lampeen. Se oli Cariasta
hyvä
ajatus, koska kuuma yö oli saanut hänen olonsa tunkkaiseksi. Hän riisuutui
arastellen, sillä kukkasen hänen vartaloonsa kiinnittämä huomio tuntui hänestä
hämmentävältä. Pudotettuaan pikkuhousunsakin maahan hän tarttui kukasta
kiinni
ja he kaatuivat lampeen.
Kukka sukelsi ja veti Cariaa perässään. He menivät syvemmälle ja syvemmälle,
ja Caria sai huomata, että hänen matalaksi luulemansa lampi jatkui alaspäin
vaikka kuinka pitkälle, haarautuen useiksi pienemmiksi kuiluiksi, joista
osa
oli täynnä kasvillisuutta, osa jatkui vieläkin tummempiin syvyyksiin.
Carian
keuhkoissa alkoi ilma olla vähissä; niinpä hän lähti uimaan takaisin
pintaan.
Kukkanen yritti saada häntä jäämään, mutta hän pyristeli irti siitä, nousi
pintaan ja veti ilmaa keuhkoihinsa. Hän oli sukeltamaisillaan uudelleen,
kun
hän huomasi lammen rannalla olevan tytön. Tyttö oli alasti, hänen ihonsa oli
tumma ja -- vaikka siitä oli vaikeaa olla varma hämärässä -- violetihtava.
Caria jäi hämmentyneenä katsomaan tyttöä ja yöllinen kukkien tuoksu
tunkeutui
hänen tajuntaansa.
"Kuka sinä olet?" kysyi tyttö, "Ja mitä teet täällä?" Caria epäröi. Sitten
hän sanoi: "Caria.", otti tyttöä kädestä kiinni ja veti tämän mukanaan
veteen.
Kukkanen oli alempana. He sukelsivat kukkasen luokse. Kukkanen halusi
jatkaa
alaspäin. Niinpä Caria otti kukkasesta kiinni, ja seurasi tätä yhä syvemmälle
vetäen tyttöä perässään.
Tarpeeksi syvälle tultaessa valo oli niin vähissä, että kuilun seinämillä
tanssivat varjot alkoivat sulautua yhteen kaikkialla vallitsevan hämäryyden
kanssa. Häilähtäen ne levisivät ympärille, sitten ne olivat taas seinämillä
ja
sitten ne levisivät taas. Cariasta alkoi tuntua levottomalta ja hän osoitti
kukkaselle haluavansa mennä ylös, mutta kukkanen vain jatkoi
uppoamistaan.
Caria veti kukkasta epätoivoisesti, mutta se ei auttanut -- kukkanen ei
edes
irrottanut otettaan. Toinen tyttö yritti vetää Cariaa ylöspäin, ja niin
kukkanen ja tyttö tappelivat Cariasta veden alla samaan aikaan kun
Carialta
alkoi jälleen happi loppua. Sitten tyttö riuhtaisi Cariaa niin
voimakkaasti,
että kukkaselta irtosi muutama terälehti ja se joutui päästämään otteensa.
Kukkasen raivonpurkaus kupli mustana myrkkynä ylös lammikon pohjalta, kun
tyttö
ja Caria uivat ylöspäin.
Pinnassa Caria veti mielipuolisesti henkeä ja oli pyörtyä. Tyttö vei hänet
lammen reunalle, nousi rannalle, ja veti hänet päälleen. Sitten hän lysähti
selälleen, Caria jäi huohottamaan hänen päälleen. He olivat olleet siinä jonkin
aikaa ja Carian hengitys alkoi jo tasaantua, kun ilmaa leikkasi ääni: "Kas,
kas. Mitäs täällä tapahtuu?" Kysyjä oli Agnes, iloinen tyttö joka aina
kiusoitteli kaikkia. Hän käveli heitä kohden ja oli juuri tulossa esiin
dekametrin päässä olevan pensaikon takaa. Caria oli liian hengästynyt
tehdäkseen mitään, mutta hänen allaan oleva tyttö vetäytyi pois, nousi ja
lähti
juoksemaan metsään. Agnes ei lähtenyt hänen peräänsä, vaan tuli Carian
luo.
"Kukas tuo oli?" Agnes kysyi ironisuutta äänessään. Hän ojensi kättään Cariaa
kohti. Caria tarttui siihen, ja Agnes veti hänet istumaan. "Minä olenkin
miettinyt, missä sinä vietät kaikki yösi; vaikka en olisi kyllä arvannut,
että
olet kiinnostunut tytöistä sillä lailla." Hän katsoi Cariaa unelmoivasti
silmäripsiensä alta. "Ei se ollut...", aloitti Caria. "Tiedetään, tiedetään, ei
se ollut lainkaan sitä miltä vaikutti. Ei tietenkään." Nyt Agnesin ääni oli
vieläkin kiusoittelevampi. Hän ojensi Carialle tämän vaatteet, jotka
lojuivat
lähistöllä. Caria puki päälleen, ja he lähtivät liikkeelle.
Varauloskäynnin ulkopuolella Agnes tarttui Cariaa kädestä ja pysäytti hänet.
"Mikä sääli, ettei se ollut ollenkaan sitä miltä vaikutti. Hyvin, hyvin sääli."
Hän kiersi kätensä Carian ympärille ja katsoi häntä suoraan silmiin. Caria
tunsi heidän jalkojensa paljaan ihon koskettavan, eikä tiennyt, mitä ajatella.
Kuitenkin hän kiersi kätensä Agnesin ympärille, ja sanoi: "En tiedä... en
tiedä." "Tavataanko jonain yönä taas ulkona? Minä kävelen usein metsässä",
kysyi Agnes. "Ehkä", sanoi Caria, sipaisi huulillaan Agnesin huulia,
irrottautui tämän otteesta ja livahti ovesta sisään.
Jotkut tytöt olivat nukahtaneet tällä välin. Hän tervehti muutamia
hereillä
olevia, kömpi vuoteeseensa ja nukahti ajattelematta yön tapahtumia.
Seuraavana yönä hän ei millään olisi malttanut odottaa, että vahtiva
opettaja
lakkaisi kävelemästä oven edessä ja hän pääsisi ulos. Päivä oli ollut
todella
tylsä, ja hän oli vain katsellut ikkunasta ja ajatellut, miten ihanaa
olisi
juoksennella aurinkoisella nurmikolla. Matematiikka oli mennyt toisesta
korvasta sisään ja tullut toisesta ulos tekemättä sanottavampaa vahinkoa
siinä
välillä.
Nyt oli aivan erilainen ilma kuin edellisenä yönä: vaikka oli yhä lämmin,
kaikkialla oli kuivaa ja voimakas tuuli puhalsi etelästä. Hänen piti
pistää
pönkkä estämään ovea aukeamasta ulospäin, koska muuten tuuli olisi
saattanut
paukuttaa sitä. Siirrettyään lähellä olevan sadevesitynnyrin ovea vasten
hän
lähti juoksemaan metsään päin.
Tuuli kohisi puiden lehvissä, eikä hän olisi kuullut vaikka koulun
juoksukilpailut olisivat tulleet kohti. Hän katseli ympärilleen yrittäen
nähdä
jotain lehtien jatkuvan vipatuksen seasta, mutta ei nähnyt mitään erikoista.
Sitten hän rauhoittui ja alkoi katsella luontoa. Maa vietti hieman
lammelle
päin. Tasaisessa maapohjassa kasvoi varpuja ja siellä täällä saniaisiakin.
Caria käveli ylärinteeseen.
Hän tuli toisen kukkulan juurelle. Kukkulalla oli paljon kiviä; tällä
puolella osa niistä oli isoja paasia. Kaikkein isoimmat seitsemän muodostivan
ringin. Caria ei muistanut koskaan olleensa tässä paikassa. Hän oli näkevinään
pienen hahmon istuvan ringin keskellä, mutta hän ei ollut varma siitä. Hän oli
juuri lähdössä katsomaan, kun hänen kättään kosketettiin. Hän kääntyi ympäri.
Viimeöinen tyttö seisoi hänen edessään. Hänellä ei taaskaan ollut
vaatteita.
"älä mene rinkiin", sanoi tyttö. Hän katsoi Cariaa vakavasti suurilla
tummilla silmillään. "Miksen?" kysyi Caria. "Koska siellä on tummia
solmuja.
Muotoja, joita ei voi käsittää", sanoi tyttö, ja jatkoi: "Tule mukaani.
Näytän
toisen mielenkiintoisen paikan."
Caria seurasi tyttöä läpi metsän yhä kauemmas koulurakennuksesta.
Aluskasvillisuutta tuli koko ajan enemmän ja pensaitakin alkoi näkyä. Sitten
Caria kuuli tuulen kohinasta huolimatta edestäpäin veden solinaa. He
hidastivat
vauhtia ja tyttö sanoi: "Tämä on minun lampeni. Tästä ei ole aikaisemmin
tiennyt kukaan muu kuin minä." Caria ei ensin nähnyt lampea, mutta
kurkisti
sitten edessä olevien pensaiden välistä, ja näki lammen, joka oli täysin
pensaikon ympäröimä. Ohuet rungot kumartuivat veden ylle ja lampi oli
melkein
kokonaan lehvästön kattama. Caria huokasi ihastuneena.
Tyttö kastoi varpaansa veteen. Sitten hän pulahti kokonaan veteen. Caria
riisuutui nopeasti ja seurasi perässä. He uivat ympäri lampea muutaman
kierroksen, sitten he alkoivat pirskottaa vettä toistensa kasvoille. He
nauroivat ja löivät veden pinnasta isoja vesikaaria ja tekivät käsillään isoja
aaltoja. Sitten he vakavoituivat ja tarttuivat toisiaan kädestä veden alla.
Caria kysyi tytöltä hänen nimeään. Tyttö vastasi olevansa vain nimetön
luonnonhenki. Caria antoi tytölle nimen Unwa hänen silmiensä takia, koska
hänen
mielestään nimet olivat käteviä. Unwa totesi pitävänsä nimestään, mutta
pitävänsä Cariasta vieläkin enemmän. Caria ei vastannut, vaan tuli lähemmäksi
ja vei kätensä Unwan lanteille. Unwa kosketti Carian hiuksia ja selkää ja
painoi vartalonsa tämän vartaloa vasten.
Phh. Ja sit ne nai. ööl. Cariasta tuntui kiihottavalta ajatus Unwan
violetista
ihosta hänen omaansa vasten...