Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Näin unta, jossa olin ystäväni ja tyttöystäväni kanssa kävelemässä ulkona. Oli ilta ja varsin kylmä ja tuulinen sää. Kaikilla oli paljon asiaa, erityisesti tytöt puhuivat keskenään. Yritin pysytellä tyttöystäväni vieressä, mutta ystäväni tuli koko ajan väliimme kävelemään. Minua ärsytti se, ettei ystäväni huomannut, että minullakin on ehkä jotain sanottavaa. Harkitsin pysähtymistä, mutta minua ärsytti mahdollisuus, että toiset vain pysähtyisivät, mutteivät kiinnittäisi huomiota siihen, miksi.
Aloin suunnata kulkuamme erästä puistoa kohden. Puiston portin kohdalla valitsin sopivan hetken ja lähdin juoksemaan pimeään puistoon niin lujaa, kuin pystyin. Juoksin niin pitkälle, että olin varma, etteivät tytöt olleet voineet seurata minua niin pitkää matkaa. Sitten rauhoituin, etsin sopivan puun, ja asetuin selkä puun runkoa vastaan kyykkyyn maahan. Kasvojani vasten nousi tuulenpuuska, joka lennätti lehtiä naamalleni ja sotki niitä hiuksiini.
Riitelin ex-vaimoni kanssa siitä, onko joukkoliikenneväline X niin paljon optimaalisempi reitti johonkin paikkaan kuin joukkoliikenneväline Y, että siitä olisi syytä välittää. (Siis ex-vaimon kanta oli "tämähän reitti vie perille, don't fix it if it ain't broke".) Sinänsä tämä, muistaakseni numeroa 67 kantava linja, meni hyvin mielenkiintoista reittiä erilaisia kärrypolkuja ja latojen takapihoitse. Se meni ikään kuin peltoteitä oikaistakseen kahden kaupunginosan välillä.
Näen muutenkin yllättävän usein unia siitä, että löydän jonkin uuden kaupunginosan / reitin / käytön reitille. Ilmeisesti tällaiset asiat kiinnostavat minua niin paljon... tosimaailmassa olen viimeksi käyttänyt jotain uutta reittiä eilen.
Niin kuin esimerkiksi se uni, jossa Herttoniemen metroasemasta oli tehty monikerroksinen ihmepömpeli! Ja sitten Herttoniemen ja Siilitien asemien välillä oli katkos, jonka vuoksi tarvittiin vaihtoehtoisia liikennevälineitä... rata kulki varmaan ainakin 20 metrin korkeudessa ja välittömästi sen alla (siis ilmassa sekin) oli radan suuntainen jalankulkukäytävä "niille, joilla ei ole varaa lippuun". Roihuvuoren-Herttoniemen teollisuusalue oli jokin ihmeellinen karu, rakentamaton maa, josta löytyi uudisasukkaiden mökkejä ja heidän ihmeellisiä, reippaita lapsiaan; ja Siilitien mäki oli jonkinlainen henkilehto: metsä, jossa kaikki huolet katoavat. Itäväylän ali kulkevat tunnelit olivat eksyttävän metsän loputtomien polkujen päässä, ja onnekas se, joka koskaan selvisi tunnelille asti.
Mutta se ei ollut pohjimmiltaan uni liikennevälineistä, vaan ystävyydestä ja siitä, kuinka kavereiden kanssa selvitetään erilaisia ongelmia (kuten liikenneongelmia). :) Tuossa unessa uudet asuinalueet merkitsivät uusia ystäviä, ja liittymät, linjat ja muut uusia reittejä ystävien luokse. Ja rakentamaton maa loputtomia mahdollisuuksia... niin kuin ne oikeastikin tarkoittavat.
Näin taas näitä unia, joissa olin kaksoisbuukannut itseni kahteen kouluun ja mietin, miten ehdin molempien tunneille. Jostain syystä minulla oli vielä kurssi japania molemmista kouluista ja opettajat loukkaantuivat, jos hyppäsin toisen tunnin mennäkseni toisen tunnille. Tästä voi itse asiassa kaivaa kaikenlaista syvällistä viime aikojen tapahtumista...
Tämän unen yksi mielenkiintoinen piirre oli se, että muistelin japaninkielisiä sanoja siinä. Jotkin muistin oikein, jotkin taas olivat ihmeellisiä muodosteita pätkistä :)
Menin aamulla nukkumaan himmeässä univelassa ja jotenkin unissani laskin, että nukun kaksi ja puoli tuntia, josta tulee yhteensä 9000 sekuntia. Koska nämä sekunnit olivat niin nätti luku, järjestin ne päässäni kuutioksi, jonka kukin särmä oli 30 (kuutiojuuri)sekuntia pitkä. Aloin käydä läpi tapoja järjestellä sekunnit siten, että jokainen olisi edeltävän sekuntinsa vieressä, mutta uni vaihtui, ennen kuin ehdin kehitellä jonkinlaisen kolmiulotteisen Hilbertin käyrän (katso http://en.wikipedia.org/wiki/Hilbert_curve).
Tämä uni oli itse asiassa hämmästyttävän samanlainen kuin kuumeunet, joissa on toistoa ja geometrisia muotoja, joiden järjestely rasittaa. Unessa tehdyt laskelmat ovat hämmästyttävän tarkkoja, joskin kuutiojuuri on väärin.
Olimme sateisessa metsässä, minä ja jotkut ystäväni. Se oli jonkin kaupungin vähän käytetyn teollisuusalueen vieressä. Etsiessämme sateensuojaa tulimme isolle teollisuushallille, joka ei ollut kiinni. Menimme sisään ja tutkimme paikkoja. Paikka oli selvästi poistettu käytöstä: seiniltä oli otettu puhelimet irti, koneita oli viety halleista... mutta sähköt olivat yhä päällä, ja kaikki suhteellisen hyvässä kunnossa.
Sateen laannuttua lähdimme takaisin ulos ja menimme hakemaan lapseni (en muista mistä). Otimme teetä ja eväitä mukaan ja lähdimme retkelle takaisin hallille. Lapseni tykkäsivät kiivetä ikkunoista ulos ja sisään. Hiukan hermostutti, kun ei tiennyt yhtään, millaisesta paikasta oli kyse: menisivätkö esimerkiksi ovet lukkoon, jos ne sulkisi. Ulkona alkoi taas sataa, ja jäimme hallille viettämään aikaa. Tyttäreni suunnitteli kaikkea, mitä halliin voisi järjestää (kahviloita ja treenitiloja), keskimmäiseni järjesteli tikkaita kiipeilypaikoiksi ja nuorin juoksi hallista toiseen ja huhuili. Kaikki oli oikein mukavaa ja uneliasta. Ystäviemme kanssa puhuimme syntyjä syviä ja pohdimme, tokko meillä oli mikään kiire pois...
Tapahtumapaikka oli vähän Merihaan kaltainen asuinalue: talot olivat korkeita ja laatikkomaisia, ja välit olivat laatoitettuja kujia, aukioita ja toreja vain jalankulkijoille. Asuinalue oli rakennettu loivaan rinteeseen siten, että ylärinteessä jalankulkutasanne oli maan tasalla mutta alarinteessä alla oli korkea parkkihalli. Talot ja muurit reunustivat asuinaluetta, eikä lähistöllä ollut mitään muuta kuin peltoa ja teollisuusaluetta. Asuinalue oli ainakin kuuden Merihaan kokoinen.
Olimme lasten kanssa tutustumassa ja kävelemässä ympäriinsä. Jossain vaiheessa aloimme pelata jonkinlaista leikkisotaa tai piilosta: juoksimme talojen välissä ja yritimme huomata toisemme ennen kuin meidät itsemme huomattaisiin... asuinalueella asuvat katselivat meitä aika ihmeissään, kun kykimme nurkkien takana, mutta itse asiassa suurin osa asuinalueesta taisi olla tyhjillään. Vain etelänurkkauksen taloissa oli oikeasti asutusta. Niiden piha oli myös siistein. Muualla asui ihmisiä, jotka olivat lähinnä raahanneet pari patjaa sisään ja siinä oli sitten koti.
Taloissa pystyi jotenkin omituisesti kiipeilemään aika helposti ja pomppimaan katolta toiselle. Tämäkin oli siis jonkinlainen lentouni. Jotten olisi ylivoimainen piiloleikissä, sovimme, että kaikki lapset etsivät minua. Tuli mukavasti adrenaliinia, kun yritti tosissaan piilotella... lapset taisivat vielä liikkua pyörillä tjsp.
Mutta kaiken kaikkiaan: aurinko paistoi, pihat olivat kauniita, kaikkialla oli mukavaa, ja oli hyvin mielenkiintoista tutkia paikkoja ja sitä, kuinka kaikki oli niin suunniteltua: esimerkiksi kauppakorttelin tavarakuljetuksiin oli oma kujastonsa.
Olin matkalla joidenkuiden kanssa -- olisivatko olleet lapseni -- jossain paikassa, joka ei ollut aivan tuttu muttei aivan outokaan. Ehkä se oli jokin pikkukaupunki, jossa olin joskus ollut, ja jonne olin palannut. Paikkamme oli kaunis, puistomainen kaupunginosa, jossa halusimme kulkea ratikalla.
Kun ratikka tuli, se oli lähes tyhjä. Kuljettaja oli äidillinen, rehevä tummaihoinen nainen. Huulet olivat turpeat, rinnat suuret... hän käytti työvaatteinaan farkkuja ja jotain aika siistiä paitaa, ja sulloutuneena niihin hän näytti mahtavalta ja persoonalliselta. Juttelin hänen kanssaan ja räpsytin silmiä, niin, taisin olla sellainen sokeripoika, helppo syödä. Eikä ollut mitään taka-ajatuksia.
Viimeisetkin muut matkustajat poistuivat jossain vaiheessa. Oli käynyt ilmi, että kuljettaja asui seudulla, johon olimme menossa. Minä sanoin, että tällaiset päivät pitäisi viettää piknikillä nurmikolla. Jossain kotitalonsa lähistöllä hän pysäytti ratikan ja nousimme kaikki kyydistä. Lapset juoksivat ympärillä, enkä ollut ihan varma, mitä kuljettaja aikoi. Kun lapset olivat alkaneet omiin puuhiinsa, kuljettaja paneutui nurmikolle loikoilemaan.
Menin hänen kainaloonsa. Hän vastasi kosketukseen nopeasti ja tajusin, että hän oli pysäyttänyt ratikan ihan tätä varten. Hän toimi raukeasti ja halusi, että minä tekisin asiat. Otin häneltä pois farkut ja hyväilin hänen mahtavaa takapuoltaan pikkuhousujen läpi. Hän oli valmiiksi aivan märkä ja kiihotuin tietysti aika nopeasti minäkin. Kun rakastelimme, hän halusi ensin maata vatsallaan kuin nukkuva, ja sitten hän otti minut syliinsä ja puristi rintojensa väliin.
Pikalinkit: