[...]
Ensin selitän nykyisen identiteettipoliittisen "oikean" tavan
suhtautua sukupuoleen sellaisena, kuin olen sen ymmärtänyt
keskusteluista. Siinä sukupuoli on ihmisen ominaisuus, ja sukupuoli
määrittyy sen mukaan, mitä ihminen "tuntee" olevansa. Pohjimmiltaan
siis jokaisella on [oikeus] määritellä sukupuolensa, koska vain ihminen
itse voi tietää, mitä sukupuolta hän tuntee olevansa. Sukupuoli, taas,
on epäselvä käsite. Sukupuolia on ainakin "nainen" ja "mies" ja lisäksi
lähes varmasti "muunsukupuolinen" eli "muusu" ja
"sukupuoleton". "sukupuoleton" -- ja voipi olla vielä
moni muu. Koska sukupuoli on ihmiselle tärkeä ominaisuus (viite
puuttuu), ympäristön tulee ottaa kunkin ihmisen sukupuoli huomioon
siten, että tukee toimillaan ihmisen omaa kokemusta tämän sukupuolesta
ja siten vähentää ihmisen dissonanssia (tai dysforiaa) siitä, mitä
sukupuolta tämä on. Eli: ihmisillä on parempi olla, kun heitä
kohdellaan sen sukupuolen mukaan, jota he tuntevat olevansa. On hiukan
epäselvää, mitä tarkoittaa naisena/miehenä/muusuna
kohteleminen, kohteleminen (viite puuttuu), mutta
se tarkoittaa vähintään sukupuolittuneiden sanojen käyttöä oikein, kun
tästä ihmisestä puhutaan: tyttöä kutsutaan tytöksi, poikaa pojaksi,
sukupuoletonta esimerkiksi nuoreksi, ja ihmisistä käytetään nimiä,
jotka he tuntevat omikseen tai sukupuoli-identiteettinsä mukaisiksi.
[...]