(matka 05.11.2014) Tämä on todennäköisesti viimeinen merkintä matkapäiväkirjaan. Suomeen palaaminen oli aikamoinen kulttuurishokki. Täällä ei ole oikein ketään, ja nekin vähät, jotka ovat, eivät juttele. Ööh?
Koululaisia odottelemassa koulun alkamista
Ensimmäinen tunti on todennäköisesti liikuntaa, siksi tämmöiset asut. Myöhemmin päivällä kadut olivat täynnä koululaisia, jotka olivat matkalla johonkin, mutten oikein tajunnut, minne.
Urheilukentän aktiviteetteja, jumppaa
Omituisen militaristinen päiväkodin aamujumppa
Näkymä vuoristosta Rantepaoon
Indonesiassa tykätään käsinkirjoitetuista kuiteista (tai ei ole mitään kuitinkirjoituskoneita)
Tie Makassarin lentokentälle on pitkä
Sulttaani Hasanuddin on lentokentän suojelija (Jakartassa Soekarno-Hattan lentokentän tiellä on vastaavaan tapaan patsaat, joissa on Sukarno ja Hatta.)
Jakartan paikallisjunia.
Hyviä kattoja.
Huonoja kattoja.
Rautatieasemilla on junaannousukorokkeet.
"Juna naisia varten", kereta khusus wanita
Työntekijät keräsivät roskaa haisevasta kanavasta. Kuva on Jakartan Durista. (Mutta silti Jakartan kanavat olivat hyväntuoksuisia verrattuna Makassarin vastaaviin.)
Durin sivukuja. Köyhää aluetta, mutta ihmiset ovat iloisia. Lapset kulkevat myös kujilla.
Myös hikipajassa ollaan iloisia. Vaatteita surruttavat ihmiset tulivat tervehtimään ovelle, kun pysähdyimme valokuvaamaan. Makassarissa sivukujilla oli työttömiä, Jakartassa huonoihin oloihin työllistyneitä.
Pasar Barussa oli 70-prosenttisen tyhjä kauppakeskus.
Liikenne toimii näin. Oikealle kääntyminen (siis vaikeampaan suuntaan, koska Indonesian liikenne on vasemmanpuoleista) toimii eri tavalla kuin meillä. Meillä jäädään omalle kaistalle, kunnes on tilaa kääntyä vasemmalle. Indonesiassa taas kyseessä on kaksi tienylitysoperaatiota, joissa mennään ensin oman tien vastaantulijoiden kaistan yli ja sitten kohdetien vastaantulijoiden kaistan yli. Vaikea selittää.
Väistäminen toimii siten, että pienemmät ja näppärämmät kulkuneuvot väistävät suurempia ja hankalammin liikkuvia.