Näin unessani valtavan puun, 
taloja suuremman; 
puun rungossa näin portin, suun, 
jota näytettiin avaavan. 
Siitä portista me ihmeissämme 
maan uumeniin kävimme; 
siellä katselimme ymmällämme, 
mitä yhdessä näimme.
Oli ympärillämme valtava valo, 
oli kirkkautta kerrassaan; 
puun sisällä toinen, sekin kuin talo, 
ojentamassa oksiaan. 
Meitä katsomaan terhot pysähtyivät, 
eivät jatkaneet kulkuaan; 
jo toisenkin puun portit näkyivät, 
meidät sisälle ohjataan.
Siellä sisällä vuode on sammalinen, 
liinavällyjä pehmeämpi; 
valuu yllemme sade tulinen, 
kultavitjoja kiiltävämpi. 
Minä käyn sinuun käsiksi huohottain, 
ja painan kontille maahan; 
sinun rakkautes ylleni valuu vain - 
jo sisälle tulla saahan?
Me sulamme yhdeksi, sinä ja minä, 
sinä suurentua alat; 
minä tunnen työnnöt syvempinä, 
eivät maahan yllä jalat. 
Kun porttisi minä läpäisin, 
oli meitä täällä kaksi; 
kun sinut täytin siemenin, 
olit muuttunut maailmaksi.