Joku viksu voi honata viittauksesta, mistä tämä on saanut alkunsa.
Maailma mahtuu käteeni 
ja otsaasi, jos niin sallit 
Vuoret levittäytyvät eteeni 
pilvien kattamat avarat hallit 
Perhonen nousee lentoon 
Perhosen siivillä nouset myös sinä 
aurinko siipien kärjissä hohtaa 
ja auringonsäteitten läpäiseminä 
ruumis ja ajatus ilmassa kohtaa 
Syöksyyn hurjaan, liitoon rentoon
Lopulta ilmaan minäkin loikkaan 
maa kutistuu, humahdan pilvien suojaan 
kietoutuin taivaan rataan niin hoikkaan 
itken ja samastun elämän tuojaan 
aikaan tulevaan hamaan 
Oi-oi-oi, olen pikku perhosesi 
viher-musta-sininen, taivaan sävyistä 
puhdas kuin tähti, kirkas kuin vesi 
painoton, koottuna liikkeen kyvyistä 
Lentäös huntuun samaan!
Ajan mittaan kaikki hajoaa 
ja kokoontuu taas, loputtomiin 
Luonto kaikkeen lopulta kajoaa 
ja hengen puhaltaa uusiin omiin 
ja syvältä kaikki sykkii 
Tunnetko mahlan suonissasi? 
Se yhdesti meissä kaikissa virtaa 
Kun käyskentelet vuorellasi 
varpailla sammalen vihreää pirtaa 
joka solussa olemus kykkii