(toiminnot)

hwechtla-tl: Ontto puu: viime muutokset

[...]

Ontossa puussa riippui keinu. Keinussa riippui viisivuotias, viisivuotias poika, ja viisivuotiaan suusta riippui naru, jota hän pureskeli miettiessään. (Narusta riippui Kriterian tulevaisuus, mutta se ei liity tähän tarinaan.)

[...]

Näin ontto puu sai pikku hiljaa arvovaltaa omalla mittarillaan arvovaltaa. mittarillaan. Se oli katsonut muita puita ihaillen, mutta se huomasi yhä useammin katsovansa niitä huolissaan niiden pärjäämisestä. Se oli siementänyt monet vuodet, ja arveli täyttäneensä sen tehtävän suhteellisen hyvin (puut eivät ole kovin kiintyneitä jälkeläisiinsä vaan arvostavat pikemminkin vertaisyhteisöjään). Ajan myötä kertyneet haavat ja puutteet saivat sen rungon omituisen muotoiseksi ja taianomaiseksi.

[...]

Kun viisivuotias poika keinui ontossa puussa, hän tunsi kasvoillaan maailman tuulet, jotka olivat tulleet joka kolkalta tervehtimään häntä. Hän halusi kiivetä korkealle katsomaan, mistä tuulet oikein tulivat. Mutta kiivetessään hän huomasikin tunnelin. Viisivuotiaan innolla hän meni syvemmälle ja syvemmälle. Eikä hän hämmästynyt kaikkea alhaalla näkemäänsä, hän vain katseli kaikkea kiinnostuneena. Kaikki oli valmista, maanalainen maailma oli toiminut itsekseen vaikka kuinka pitkään. Hän kulki ympäriinsä, ja häntä ruokittiin leivällä ja vuohenmaidolla. Ajan myötä hän oppi myös metsästämään ja ansastamaan omiin tarpeisiinsa, ja saattoi jakaa omansa muiden kanssa.

Mutta eräänä päivänä hän kulki kulkiessaan metsän lähellä, kun lähellä hän kuuli laulua. Hän oli tottunut kuulemaan laulua tuossa maailmassa, sillä siellä ei ollut äänentoistolaitteita, joten kaikki musiikki piti tuottaa itse. Jotkut lauloivat epäsointuisesti ja toiset soinnukkaasti, jotkut vain soittivat, mutta maailmasta ei puuttunut yritystä. Silti tämä laulu kuulosti uudelta ja houkuttelevalta. Ja tietenkin hän meni katsomaan, mistä se oikein tuli.

[...]


(viimeksi muutettu 17.02.2009 20:34)