[...]
Ontossa puussa riippui keinu. Keinussa riippui
viisivuotias, viisivuotias poika, ja
viisivuotiaan suusta riippui naru, jota hän pureskeli miettiessään.
(Narusta riippui Kriterian tulevaisuus, mutta se ei liity tähän
tarinaan.)
[...]
Näin ontto puu sai pikku hiljaa arvovaltaa omalla
mittarillaan arvovaltaa. mittarillaan. Se oli
katsonut muita puita ihaillen, mutta se huomasi yhä useammin katsovansa
niitä huolissaan niiden pärjäämisestä. Se oli siementänyt monet vuodet,
ja arveli täyttäneensä sen tehtävän suhteellisen hyvin (puut eivät ole
kovin kiintyneitä jälkeläisiinsä vaan arvostavat pikemminkin
vertaisyhteisöjään). Ajan myötä kertyneet haavat ja puutteet saivat sen
rungon omituisen muotoiseksi ja taianomaiseksi.
[...]
Kun viisivuotias poika keinui ontossa puussa, hän tunsi kasvoillaan maailman tuulet, jotka olivat tulleet joka kolkalta tervehtimään häntä. Hän halusi kiivetä korkealle katsomaan, mistä tuulet oikein tulivat. Mutta kiivetessään hän huomasikin tunnelin. Viisivuotiaan innolla hän meni syvemmälle ja syvemmälle. Eikä hän hämmästynyt kaikkea alhaalla näkemäänsä, hän vain katseli kaikkea kiinnostuneena. Kaikki oli valmista, maanalainen maailma oli toiminut itsekseen vaikka kuinka pitkään. Hän kulki ympäriinsä, ja häntä ruokittiin leivällä ja vuohenmaidolla. Ajan myötä hän oppi myös metsästämään ja ansastamaan omiin tarpeisiinsa, ja saattoi jakaa omansa muiden kanssa.
Mutta eräänä päivänä hän kulki kulkiessaan
metsän lähellä, kun lähellä hän kuuli laulua. Hän
oli tottunut kuulemaan laulua tuossa maailmassa, sillä siellä ei ollut
äänentoistolaitteita, joten kaikki musiikki piti tuottaa itse. Jotkut
lauloivat epäsointuisesti ja toiset soinnukkaasti, jotkut vain
soittivat, mutta maailmasta ei puuttunut yritystä. Silti tämä laulu
kuulosti uudelta ja houkuttelevalta. Ja tietenkin hän meni katsomaan,
mistä se oikein tuli.
[...]